• Heimorajalla lahjomme uhkaavanoloiset alkuasukkaat lasihelmillä ja banaaneilla. Emme onnistu tässä aivan täysin. Saamme oleskeluluvan ainoastaan yhdeksi illaksi, joudumme siis poistumaan kylästä keikan jälkeen.
  • Ihastelemme hetken kauniisti valaistua siltaa, tämän jälkeen vakuuttelemme heteroseksuaalisuuttamme kädenväännöllä ja pystypainilla. Päälle taomme rintojamme nyrkein ja karjumme riettauksia Kokemäen yöhön.
  • Soitamme tovin kuumasti svengaavia rytmejä, alkuasukkaiden pannessa tanssilattialla parastaan. Osa on silminnähden transsia muistuttavassa tilassa, täkäläisten suosimalla tuliliemellä ja taikasienillä voi olla osuutta asiaan.
  • Keskustelemme hetken paikallisten kanssa tulkkia apuna käyttäen. Lahjoitamme heille huopia ja purutupakkaa.
  • Pakkaamme bongomme ja tinapillimme ripeästi, ennen kun ne varastettaisiin. Saamme heimopäälliköltä kolme salskeaa vuohta esiintymispalkkioksi. Jarkko on aivan varma, että yksi niistä on joskus ollut Hornan roudarina.
  • Matkaamme kotia kohden aina aamuun saakka. Kukaan ei puhu mitään. On vain hiljaisuus ja auton takaosasta kuuluva kavioiden kopse.