Voi pojat, nyt tuli joulu etuajassa! Kiitokset vaan nimmareista levyn kanteen (Helsingin City Anttila 28.11.). Piti mennä joululahjaksi poikaystävälle, mutta erehdyin salakuuntelemaan levyn illalla. Oli niin loistavaa settiä, että eihän tuota voi pakettiin laittaa moneksi viikoksi. Pakko lahjoa mies jo nyt. Kiitoksia ja hyvää joulunodotusta koko porukalle! t: Katja 🙂

Minen keksi sanoille vastinetta miten hienon lätyn olette saaneet kyhättyä! KIITOS!

Kannatti pekuloida siellä studiossa, uusi levy on erinomainen!! Naapuritkin laulaa kohta mukana.

Mahtava levy poijjaat! Parasta ja monipuolisinta pashkaa teiltä tähän asti.

Luihin ja ytimiin, todellakin. Ensimmäisen vuorokauden perusteella kokonaisuus tuntuu ja kuulostaa niin hyvältä, että taidan halata koko orkesteria virtuaalisesti *näin*. Sanat, sävelet ja jopa ulkokuori ovat yksinkertaisesti kohdillaan. Tällaisen levyn olisin tehnyt, jos olisi taitoa. On sanomattoman hienoa löytää joku, joka ilmaisee niitä ajatuksia ja tiloja, joita ei itse osaa pukea mihinkään muotoon, mutta jotka kuitenkin ovat omia. Olette tärkeitä. Kiitos!

Hyvä pojat, hyvä lätty jälleen. Omia suosikkeja on sahalaita ja sinä riität, mutta muutkin biisit tykittää täysillä. Eikun kesän keikat julki niin on täydellisyys lähellä!

Ihan perkeleen kova tämä teidän uusin! Sitte vaan kattelemaan millo tulis katteleen teitä ja katsastaan uudet biisit livenä.

Luihin ja ytimiin on levynä helvetin hyvä. Siis ihan helvetin hyvä, ainakin muutaman kuuntelukerran jälkeen tuntuu jo paremmalta, kuin KLK. Ainoa biisi josta en tykkää vielä oikein yhtään, on avausraita Sinä riität. Kiitos loistavasta lätystä!

Ensimmäinen kuuntelu Luista ja Ytimistä käynnissä ja adjektiivi joka parhaiten kuvaa tämän hetkisiä tuntemuksia, on ‘mielenkiintoinen’. Jotenkin tuntuu että jätkien ilmaisu edelleen jatkanut ns. kahleista vapautumista, etenkin sovitusten tasolla. Kurimuksesta asti olen aina jaksanut ihmetellä sitä, kuinka Mokoma pystyy aina yllättämään jollain tasolla uudella julkaisulla. Se on hieno saavutus se. Uusi materiaali vaikuttaa siltä, että se vaatii useampia kuunteluita avautuakseen täysillä, mutta jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana fiilikset ovat hyvin positiiviset. You’ve done it again. (ps. Basso on miksattu vähä liian hiljaiselle, mutta eipä se nyt oo niin kauheeta.)

melko kova uusi lätty. kiitän!

Ei saatana, sano mummo lumessa. Tykkäsin aikamoisen paljon. Yksittäisesti kuunneltuna jokanen biisi humppaa ja rokkaa yhtäaikaa, mutta kokonaisuus tietty aukenee sitte myöhemmin kö pääsee kotio töistä, voiski kuunnella tätä oranssia läpyskää sitte seuraavat 2vkoa. Kiitos mänteille. Ivalossaki osataan kuunnella kunnon mussiikkia!

nyt pääsi uusi levy kuunteluun, yo-talon keikalla en juurikaan laulusta mitään kuullut, johtui luultavasti sijainnista ja kännin tilasta..hyvältä kuulostaa.. Sahalaita iski sanojen takia, kertoo ilmeisesti migreenistä ja se sitä kuvaakin aivan saatanan hyvin.

Loistava levy, vaikka kyllä varmasti tiesittekin sen.

Ai p*rkele kun teitte taas kovan levyn, vuoden parhaita kotimaisia, ehkäpä jopa paras. Itseltäni löytyy tuo limited edition, niin onko tuon “enhanced cd”:n tarkoituskin toimia vain tietokoneessa vai pitäisikö toimia myös dvd-soittimella? Minulla kun soittaa dvd-soittimella ja xboxilla vain biisit tuosta levyltä.

Tervestä vaan mokomalaisille! Nyt on uusi levy soinut koko päivän ja ai että rokkaa niin penteleesti. Muutaman ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen levy alkoi aueta ja aina löytyi jotain, mitä ei aikaisemmilla kerroilla ollut huomannut. Laulussa on kivoja kikkailuja, kuten myös kitaroilla ja rummuilla. Hyvä että vanhoista kaavoista on irtauduttu ja uskallettu tehdä uudenlaista materiaalia. Nyt takaisin kuuntelemaan teitin levyä, ei vaan voi tehdä mitään muuta. Perkeleen hienoa työtä jätkät!

Himos Areenalle sieltä ja heti! Uus levy on just hyvä! Kiitos siitä

Luihin Ja Ytimiin on jotain niin hienoa. Kiitos.

Uusi levy tuli heti tietenkin hankittua ja taattua tavaraahan se on. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla moniin kappaleisiin ihastui ja kyllähän ne loputkin aukenivat paremmin kun enemmän kuunteli. Niin että kiitosta vaan taas uudesta loistavasta levystä!

Kylläpäs täytyy kehuu ny oikeen kunnolla tuota uutta kiekkoo. On se kova! (Kovempi ku Klaus Flaming) =P Vuoden odotetuin ja paras julkasu. Kyl on ollu ilopissi herkässä…Sit vaan kunnon Suomen kiertue niinku sirkus sarjolalla norsuineen päivineen, niin kaikki on täydellistä. \,,/

Kiitos paljon aivan uskomattomasta levystä!!!

Kiitos Mokoma! Nyt sitten sahaan Sahalaitaa! Teitte sitten aivan hemmetin hienon levyn!

Kiitoksia kun teitte uuden levyn. Aiva Hyvä!

Uus levy kuulostaa ihan vitin rajulta! Mut mikä on rajumpaa on Santun letti ku se pyörii! Hypnotisoivaa

No vitti, sällithän teki oikein killerin levyn. Tosin pitää vielä moneen kertaan kuunnella. Tuli jo selväksi muutamalla kuuntelulla, että on killeri.

Kuuntelin just uuden levynne läpi… Olo on turta, kuulo menny enkä tajuu oikeen mitään, niin hyvän levyn ootte tehny ettei sitä voi mitenkään kommentoida! Ihanampaa mökää en oo levyltä ennen kuullu!!

Oh!

En oikein tiedä, yllätitte miut. Hittolaine, miun pitää kuunnella aamulla uudestaan töihin mennessä levy, sen verta on nama hyymalla. Kedotan oikkoja. Kiitos hienosta levystä! Siunausta elämän tärkeimmälle. – jarski mikkelistä-

Kiitos aivan mahtavasta levystä!! Joulu tuli vissii aika monel kuukauden etuajas.

Hell yeah! Nyt soi soittimessakin vihdoin tämä uutukainen. Perjantain bar68 keikan jäliltä menttaalijukeboksi jauhoikin jo ihan kiitettävästi tätä. Hassua kuinka väärin sitä voikaan livänä joitain kohtia kuulla. Mutta siis joo niin, kiitos ihan prrrrkleen kovasta keikasta, ainoa miinus Kuismalle New Jersey DeBilsien paidasta….Prkle Bradstreet bullies forever! Flin Flon Punx

Uus levy on ihan vitin kovaa rautaa!!! Ootte kyl taas ollu luottamuksen arvosii!

Helvetin hyvän levyn ootte taas tehny!

kylläpä saitte aikaan näpeän levyn, jälleen kerran! toimii!!! vei da gou Mokoma!

Mitä tässä sen kummempia sönköttämään, kuin että helevetin hienon levyn teitte. Taas. Kiitos.

120 päivää on muutes mielestäni paras suomalainen levy mitä koskaan on julkaistu! Ja tässä vaiheessa kiitos uudesta levystä! Se on loistava!(Tiedän sen vaikka en sitä ole vielä kuullutkaan mutta kun tämä viesti mahdollisesti julkaistaan on levy jo saapunut postista soittimeen.) Shine on you crazy diamonds! Ugh.

Jumalauta jätkät minkä lätyn ootte menny väsäämään. Potkii munille aivan 666%. Keikalla nähään, mutta missä ja milloin, aivan sama. KIITOS!

Iso käsi miehille! Mahtava levy, mie rakastan teitä, etenki Kuismaa, Jannea, Markoa, Santtua ja Tuomoa, muut ei niin iske.

Hieno on uus levy pojjat! Markon sanoitukset rautaa niinku klk:llakin. Löytypä levyltä jopa tiukat slayerin tilutusta muistuttavat kitarasoolotkin! Millonka lähtee pitempi kiertue käyntiin, jotta vaikka tänne synkkään ja kylmään pohjanmaan seutuvillekkin joudatte veisaamaan mielenterveyestä?

Ette epäonnistuneet tälläkään levyllä. Hyvä nero ja läskit!

Kiitos levystä! Aina jotain yllättävää ja erilaista odotettavissa. Eikä Markokaan valehdellut kun sanoi Lpr:n teatterissa miulle että hyvä levy on tulossa. Arvosanoin: aivan vitti parsa!

Perskele ku on hyvää menoa uusimalla levyllä! Jatkakaa pojat samaan malliin!

Voi vitti, että nyt on kivaa! Kiitos!

Uusi levynne on suorastaan loistava! Kiitos ja kummarrus siitä!

Ihan hiton siisti levy ja hieno sivusto!

Jumalauta jätkät. Työ teitte sen taas. Ihokarvat on pystyssä ja vielä pitkään. Kiitos! Olette ihania!

Lappeenrannan aamupakkasessa ja lumisateessa pyöräilin KLK pauhaen Levymusiikkiin. Sieltä lähdin sitten Luihin ja ytimiin messissä, sain helvetin hienon jullarinkin. Nyt työharjoittelupaikallani pauhaa ihan jokin muu kuin iskelmä… Levynne on vitti parsa. Kiitos, Mokoma!

Näitä tulee tänne varmaan aika paljon mutta pakkohan se on pistää… UUS LEVY ON AIVAN MAHTAVA!!!! se nousee kyllä ainakin tällä hetkellä jopa KLK:n yli. Kiitos tästä P.S. Sarvipää on aivan mahtava ja tästä on jo tullut väännetyksi “Rässipää”. kuvaa piisin luonnetta. ööö… nyt tais kyllä mennö vähän aiheesta mettää mut ei se mitää.

Kolmannen asteen yhteydestä tuli sellaiset Satyricon-vibat, että on jo viimevuotisen levyvuosikatsauksenne vuoksi kysyttävä onko niille viboille aihettakin. Levy on muuten pakettina kaunis katsella ja musiikillisesti kertakuuntelun perusteella aivan mahtava ja upea ja muidenkin ylisanojen arvoinen, pyörinnee soittimessani seuraavat n viikkoa nonstoppina. Kiitoksia!

Hemmetti on kova levy toi uusin. Sain sen ennakkoon kuunteluun ja täytyy kyllä käydä heti ostamassa kun kauppoihin tulee. Kymmenisen hienoa biisiä joista osa kolahtaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ihan täysillä.

Aivan mahtava tämä Luihin ja ytimiin-levy! Kiitos!

Kiitosta uudesta levystä, tulee mielettömästi miksi ja miten kysymyksiä mutta jätetään ne nyt kysymättä. levyä kuunnellessa yhä uudestaan ja uudestaan ei ole missään vaiheesas tullut semmoista fiilistä että joku kappale tökkisi tai olisi muutenvaan tylsä, se on meinaan harvianista se ! kiitos siitä ! Hienot uudet sivut muuten. Vielä kun sais lisää noita nimmari keikkoja jonnekkin suuntaan niin oltais entistä onnellisempia.

Terve mokoma. Tuhlasin tänään ruokatuntini ja ajoin 40 kilometriä töistä lähimpään kaupunkiin hakemaan digipack version luista ja ytimistä. kuuntelinkin sen matkalla takasin (ajelin siis hiljaa) ja on pakko sanoa,että jo ensikuulemalta levy on TÄYDELLINEN!!!Ei muuta kuin keikoilla nähdään ja jumalan siunausta!!T:Pastori

Kiitos ystävät. Tuntuupa tämä nyt hyvältä.

Olipahan pettymys tämä uusin lätty. Nujerra ihminen-biisi lupaili loistavaa levyä, mutta kun ei. Pari hyvää kipaletta ja loput oli “ihan kivoja”. Seuraavalla kerralla sitten vähän paremmin.

Njoo.. eipä tuosta uudesta levystä paljon sanomista (näin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen) ku että ei mee kuoleman laulukunnaiden edelle lähellekkään miun henk.koht. listassa… Muutama vitun tykki biisi mutta jotka kuitenkin jää vähän niiden heikompien varjoon. Mutta kuunnellaan lisää ja katsotaan miten vielä rupeen diggaamaan tätä levyä.

Ikävä juttu ettei levy toiminut. Antakaa sille nyt vielä toinenkin mahdollisuus.

Nujerra ihminen kuullostaa tietyiltä osin muuten aika paljon Terveiltä käsiltä (vrt. olen uhri/olen lammas/olen myöhempien aikojen kristus/ jne…). Oliko tämä tarkoituskin vai onko samankaltaisuus pelkkää sattumaa? Älkää nyt vaan väittäkö ettette oo koskaan kuunnellut Terveitä käsiä…

Marko vastaa: TK on v***u parsa! Yhtäläisyys on silti tässä tapauksessa silkkaa sattumaa.

Luulin että meidän piti käydä kahvilla tänään… Vaan eipäs teitä näkyny…perkele.

Ai, tänäänkö se oli?

Tuleeko “mokoman 120 päivää” kirjasta “sodoman 120 päivää”

Siitähän se.

Voitteko suositella mitää 1000€ paikeilla pyörivää 7-kielistä kitaraa

Kysy joltain muulta. Me emme ole kitarakauppiaita.

Kun sääkin on sovelias, kysyn seuraavaa: Sopiikohan Luihin ja ytimiin -levy lenkkeilumusiikiksi? Entä mikä olisi otollinen syketaso, jotta saavutettaisiin suurin tyydytyksen taso sekä musiikin että juoksemisen suhteen? Vai onko levy tehtykin nimen omaan intervalliharjoittelua silmällä pitäen? Entä haluaisitteko suositella joitain muita levyjä reippailun ääniraidoiksi?

Hyvä kysymys. Käyppä kokeilemassa mikä tuntuu parhaalta.

Sellainen asia askarruttaa, kun uusimmissa levyissänne kappalekohtaiset säveltäjät ovat hyvinkin merkattuja kansivihkoseen, mutta Kurimuksessa ei. Kiinnostaisikin tietää kuka on säveltänyt minkäkin rallin Kurimuksella, ihan vaan siitä syystä että voisi vertailla ko. henkilön kehitystä tällä saralla. Ps. Niin ja hyvän levyn kyhäsitte jälleen!

Jokaisesta levystä on kerrottu kansivihkosessa sen verran yksityiskohtia kun on katsottu tarpeelliseksi. Tilanne ei ole muuttunut.

Yks lissäys vielä että tuota voi vittu mitä paskaa. tuosta galleriasta (irc-sellasesta) on tullu tommonen muka-niin-aikusten flamingspot, jos oot sielä oot teini, jos oot teini niin et voi kuunnella hyvää mussiikkia. Eli jos Mokoma esiintyy videoitsitste galleriassa niin mokoma ei oo heviä/rässiä.. Pistää mietityttämään että kieltäytyskö joku tämmönen nuorten oma kikkelihevibändi esiintymästä galleriassa.. Itte ainaki suostusin, oma bändi sais mainostusta ja sitä kautta ias !#N 2ou3 Perkele lopettakaa se ininä rakkaat ihmiset. Jos haluatte olla oikeasti underground niin kuunnelkaa Satanic Warmasteria.

En tajua näitä tyyppejä “yhyy keikka irc-galleriassa, nyt en voi enää kuunnella.” Mikä siinä on, että jos tulee pari nuorempaa kuuntelijaa tai jotain vastaavaa niin sit nää “TRUEGRIM”-tyypit on heti naama auki? Miten se vaikuttaa bändin kuuntelemiseen? Eikös kehtaa myöntää kuuntelevansa samaa bändiä pikkuveljen kanssa. :< voi ku nyt mun trueolenniinmetallistikaverit ei enää ota minua vakavasti! Ihan itkettää. Itse kuuntelen vieläkin cob ja koska tykkään MUSIIKISTA ja minua EI KIINNOSTA mitä muut on siitä mieltä. Ennen kun mennään täysin ohi aiheen niin thanks tästä hienosta musiikista mitä teette, luihin ja ytimiin iskee suoraa kiveksille ja pistää polvilleen. Nujerra ihminen ja Sahalaita on kovaa todella kovia biisejä! Kiitokset!

Uusi levy kuuntelussa, mahtavaa. Jälleen kansia myöten hyvin Mokomamainen paketti – hieno! Markon ja Tuomon haastattelu oli mukavaa plussaa tossa Limited editionissa. Levystä ehkä lisää, kunhan kuunteluja kertyy, mutta monipuoliselta ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Samaan syssyyn myös suuret kiitokset Irc-galleriassa näytetystä keikasta. Korvessa asuvan perheellisen fanin mielestä toi oli helevetin hieno juttu, kun pääsi kotikoneella keikalle, vaikka vaan sitten virtuaalisesti, kun oikeasti ei ole nykyään saumaa keikoille juuri koskaan lähteä. Minulle Mokoman musiikki on aina auennut parhaiten livenä tai livetaltioinnit nähneenä, joten kun jotkut jaksaa nillittää tuostakin Irc-galleria -yhteydestä teille epäsopivana toimintana, niin muistakaa, että aina on myös faneja, jotka arvostavat suuresti tuon kaltaisia lisäjuttuja perustyön raatamisen eli levyjenne ja keikkojenne lisäksi. Kiitos.

Nyt on monen kovanaamafanin elämä pilalla kun keikkanne näkyi IRC-Galleriassa. Siellä repii herra Pesukarhu jo hihamerkkiä nahkarotsistaan kun elämä potkii niin saatanan pahasti naamaan. Ihme paskanjauhantaa. Helvetinkö väliä sillä on missä se keikka näkyy. Pitääkö ens kerralla valita joku pölyinen ja pimeä internet-sivusto, kun IRC-Galleria ei ole tarpeeksi “uskottava”. Ei luulisi olevan kellään valittamista, kun laitatte keikan kaikkien ulottuville ja vielä ilmaiseksikin.

Minustahan tuo irc-gallerian välityksellä tullu keikka oli just hyvä idea, lisää yleisöä summuuta. Emmie menis haukkuu biisejä paskaks ennenku on kuullu levyn. hyvää paskaa teette.. ainaki ton perusteella

Haha, oonko ainoa jota huvittaa ihmisten avautumnen irc-gallerian keikasta? Ei sen nyt pitäs haitata että galtsu ei ole truu, iivil ja dark paikka. Musiikki toimii ja se riittää!

On se kumma kun jotkut jaksavat avautua siitä Irc-gallerian keikasta niin negatiivisesti… “Minuakin kyllä tosi paljon vituttaa kun näin suosikkibändini livenä ilmaiseksi, voi saatanan saatana!” Harmi kun Kuisma ei mahtunu mukaan Radio Rockin haastikseen. No toivottavasti oli kahviossa hyvät munkit ja sumpit! Terv. Päkä

En vaan vittu voi ymmärtää, mitä porukka valittaa toska IRC-galleria-hommelista. Eiköhän se nyt perkele ole aika sama, mistä se keikka näkyy? Itse olin ainakin erittäin onnellinen keikan välittämisestä suuremmallekkin yleisölle! KIITOS! BTW, itse en ole ikinä kuvitellutkaan laittavni kuvia “galtsuun”, mutta tällaiset mainostukset ja fanien tyytyväiseksi tekeminen tällaistakin reittiä on mielestäni kyllä erittäinkin suotavaa! Puolilla itkijöistä on kuiekin kuvia sielä… Saatana sentään kun ärsyttää tommoset “Minähän en mihinkään IRKKIIN mene!” -tyypit!!!!

Kiitos komppauksesta. Eiköhän jätetä tämän yksittäisen median katu-uskottavuuskertoimen ruotiminen tällä palstalla. Nettikeikka oli ilmeiseti kuitenkin ihan toimiva konsepti, joten kattellaan myöhemmin mitä keksitään.

Onko kukaan teistä ollut koskaan seksisuhteessa venäläisnaisen kanssa?

Voi luoja mikä kysymys.

PJEPP! Työkaveri vimppaa päivää töissä.Huomenna eläkkeelle.Luukutetaan MOKOMAA töis. Kiukkunen lähtö.

Heh.

Moi uutta levyä kuuntelin. Mitäs martona tarkoittaa, google tarjoaa heti martinaa.

Vanhan sanonnan mukaan “maa makaa martona” silloin kun se on paljas ja kuollut. Samaa perua on myös kuukauden nimi marraskuu.

Uusi lätty ilmestyy 28.11. Uutta lättyä löytyi jo Hesan Citymarketin hyllystä tänään 27.11, mistäs moinen..? En ainakaan mitään infoa ole löytäny teidän sivuilta. Oli pakko ostaa, ja hyvin tuntuu toimivan. Saako tästä nyt ikuisen pannan.. : ).. ?

Mokomalle kävi nightwishit. Joku fiksu harjottelija nakannu levyn hyllyy maanantaina, myyty muutamia kappaleita ja levitetty heti nettiin. Kyllä se levybisnes on yksi perse. Pahoitteluni teille tästä insidentistä. Tapetaan harjoittelijat.

Kysymys: Oliko teillä joku paikka missä alotitte uusimman levyn ennakko myynnin ku tiistaina kävin prismassa siellä oli Teidän uus levy myynnissä 😀

Aika kummallista, täytyy varmaan alkaa tekemään ennakkotilausta ivaloon s-marketille, kappaskun siellä on jo tänään (27.11) aamusta tullu myyntiin tuo uus levy. 😀 Liekköhän moinen ihan sallittua… -Pirita

Muuten kiva juttu mutta levynne oli jo maanantaina jaossa. Syynä hirveä tyrkyttäminen joka tuutista tätä levyä tai sitten se että joku kauppa myi sitä jo etukäteen.

mitenkäs tuota teiän levyä saa ostettua jo ainakin joensuun citymarketista? ne on tainnu kusta taas hommansa. mutta hyvä levyhän tuo on! kiitos.

Kuulin hieman juttua, että tota levyä olis myyty jo tänään 26.11 jossakin päin Suomea. Miksi näin?

Huhun mukaan teidän levyjä myytiin jo tänään joissakin kaupoissa…

Nyt on pakko myöntää että ottaa pattiin niin maan perustellisesti. On se jännää että palkkakonttoriin osataan ilmoittaa tilinumero, mutta levyjen julkaisupäiviä ei osata kunnioittaa.

Tässä kirjoittaa yksi niistä, joiden “jouluaatto” on vielä edessä, nimittäin vinyylipainoksen odottaja. Onko teillä jo antaa mitään osviittaa milloin lp tulee kauppoihin? Tuleeko se maksamaan cd:tä enemmän? Tuo tietysti tuntuisi epäreilulta, vaikka niiden saakelin “markkinavoimien” ehdoillahan tässäkin kai mennään…

Terppa! Onko uuden levyn vinyylipainoksen ilmestyminen jo varmistunut? Tahtoo sen ja kansitaiteen viinyylinä. Respect!

Vinyylinkin pitäisi olla jo kaupoissa.

Eihh, ettekö te Pahkasikaa lue? Pitäisi olla jotain tyyliin “Mokoma – Viisi kirjainta jotka ovat paikallaan!” Vai tahallaanko laitoitte tuon oikein? Hmh, liian mystistä, taidan ottaa toisen. Hieno levy ja arvostan biisijärjestystä jossa minulle rakkaat biisit ovatkin painotettu loppupäähän toisin kuin KLKssa, joka sekin oli hieno levy. Vaikkakin levyn iskuisin veto on Marskin kädenjälkeä on pakko sanoa että Kuisman biisit ovat mielettömiä kaikki. Hienoa ja ensivuoden kiertueella aion törmäillä useisiin henkilöihin.

Eikös tuo ole alunperin MAD-lehden sketsi? MAD – neljä kirjainta joihin voit luottaa. Ja jostain muistisopukoista olisi löytyvinään tieto, että sekin on väännös jostain automainoksesta tyyliin “Ford – neljä kirjainta joihin voit luottaa”.

saakohan Punainen kukko-logoa käyttää vapaasti? Olisi mielessä teetättää pari vaatetta. Mitä mieltä? Thx uudesta levystä.

Et sie sitä vapaasti saa käyttää. Se on meidän. Mutta jos teet vaatteita omaksi iloksesi, etkä aio harrastaa kukolla kaupallista toimintaa, niin saat luvan sen käyttämiseen.

Miksi tää ite levy on näin paljon kirkkaamman oranssi kuin täällä sivuilla esitellyt kuvat, vai onko näin vaan näissä ltd-paketeissa? Ei se kyllä yhtään haittaa, tuli vaan mieleen…

Miks toi levy näyttää paljon oranssimmalta oikeesti kun netissä. Onks mun näyttö muka niin päin ptä kalibroitu vai onko tämä joku painotekninen seikka/virhe/juttu tai muu homma.

Mikään väri ei näytä samalta tietokoneen kuvaruudulla ja painotyössä.

Dear Eki!!! Millä toi ltd. packin video pitäis aueta, kun ei vaan mulla tuntunu toimivan. Ja koneella kun kuuntelee levyä, niin ammu hautaa ja vaikene kestää 11 sekuntia.

Tänään saapui uusi albumi ja kova setti on mutta jäi harmittamaan miksi lisämatskut on tehty vain Windows koneille, enkä voi nauttia näistä Macilläni?

Videovalikko ei toimi Macilla mutta tiedostot löytyvät Finderillä. Videot on MPG-muodossa, ja ne aukeaa Quick Timellä. Sori ylimääräinen vaiva. Ja jos levyn audioraidat ei toimi standardisoittimessa, niin kyseinen kappale on rikki (is Rick). Ei muuta kun kauppaan vaihtamaan uusi.

Miten siulla on Kuisma tossa Brandtin kuvakollaasissa NJ Devilsin paita, vaikka olet tunnetusti vannoutunut Flyersin mies?

Kuisma, mitä nhl-joukkuetta kannatat? Keikoilla on ollu (ainakin joskus) flyersin pelipaita, mutta bongasin tossa “limited tikipoksin” kuvakollaasissa sun päälläsi NJ devilsien paidan. Miten tämä on mahdollista? Mihin maailma on oikein menossa?

Kuisma vastaa: Olen vannoutunut NHL-jääkiekon ystävä. Suosikkijoukkue on Flyers, mutta omistan myös Devilsien ja Thrashersien pukimia, koska onhan ne nyt hevinäkökulmasta katsottuna aika hienoja joukkueiden nimiä.

Tervee! Just hain postista tuon uusimman kiekon ja tähän mennessä mitä biisejä kerenny kuunteleen niin kyllä Mokomalla on taito tallessa, eli helvetin hyvää tavaraa vieläkin, ja sitte nuo kannet niin sinänsä huvittavaa että ei ois ikinä uskonu että hevilevyn kannet ois nuin perskutin hienot ORANSSEINA! ei jumaleissön, miten ne onnistuu noin hyvin? kysyn vaan.

Halusin tulla tänne sanomaan jotain kivaa tästä levystä, mutten oikein sanoja hallitse, niin sanon vaan että onhan tää aika kiva. Mutta! Kansi on niiiiin ällöttävän järkyttävän värinen että hyi helvetti. Tää samanlainen kellertävän oranssi mikä sivuillakin on, ja miltä kansi näytti netissä olevissa kuvissa, olis ollu ihan hauska, mutta ei ku tuo onkin tommonen ylioranssi. Huhhuh. Kolmannen asteen kuulustelu, Turvaa selusta ja Sahalaita on huipuimpia. Kiitos hei.

Aika raju väri, pakko myöntää.

Näenkö väärin ja onko minun Tulikettu vähän niinkuin tiltissä, vai onko Mokoman pikakuvakkeessa kaken pää niinkuin stam1nalla? Hmm… Weird!

Mistä sie puhut?

Väärin kuultuja laulunsanoja: “Syöt kebabin, syöt kebabin..” = “skjut gräv och tig, skjut gräv och tig..” Piilosanoma!1 Markosta tullu lihansyöjä? Mukavaa tuo ruotsi viimesessä piisissä vaikka itellä vähä tökki tajuta se ensi. Tack så mycket från Åbo.

Sie oot remontis, ammu-vainaa.

Santtu on sit löytäny pippurit ja Kuisma vieny kanien ruuat…että sellasta (hymiö tähän)

Ja tähän.

Kenellä yhtyeenne jäsenistä on eniten asuntolainaa?

Asuntolaina on niin 90-lukua. Me ostamme kartanomme käteisellä.

Suunnitteletteko te yhteiskeikkaa XL5:en kanssa?

Aika jännää, mutta ei suunnitella.

mokoma – kuusi kirjainta, jotka ovat peräkkäin! eihän ne peräkkäin ole, vaan vierekkäin!

Intissä alokkailla oli aluksi hankala muistaa kumpi on jono ja kumpi rivi, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan kun muutaman kerran harjoiteltiin.

Laittakaahan uuden albumin vinyyliversion väliin bonukseks juliste kuten Kurimuksella ja Tämän maailman ruhtinaan hovilla. Kunhan ne nyt perkele tulis sieltä painosta.

Ei ehditä. Sori.

Onko kukaan teistä koskaan suolistanut hirven? Tarvitsisin nimittäin hieman neuvoja.

Taisi jäädä nuo suolistusluvat sinne rippipuvun povariin naimaluvan ja virsikirjan väliin.

Jättipä X:stä tilattu levy sitten tulematta julkaisupäivänä…ei toki millään lailla teidän syynne mutta nyt on pakko avautua. Sen verran maailmani pääsi romahtamaan Mokoma-vapaata postikasaa selatessa. Tunnen syvää katkeruutta tämän aiheuttanutta laitosta kohtaan, oli se sitten Levykauppa X tai Posti.

Perkeleen levykauppaX lupailee että tulevat julkaisut on perillä virallisena ilmestymispäivänä, vaan eipä teidän levyä näkyny! 🙁 ja vielä kanta-asiakkaana EN OLE tyytyväinen tuohon toimintaan.

Ikävä juttu. Selvittäkää asia Levykauppa X:n henkilökunnan kanssa.

Kuisma, mistä vitistä tuon sarvipään työnimi kerava oikein tulee? 😀 nimim. naapurikaupunki naurattaa

Kuisma vastaa: Kerava oli yhden toisen rässin työnimi, joka sävellettiin Tuomon kanssa hiihtolomareisulla Pyhätunturilla. Ei se sit treenikämpällä niin hyvältä tuntunutkaan kun pienissä kaljoissa saunan lauteilla. Työnimi oli kunnianosoitus erästä legendaarista keravalaista metallibändiä kohtaan.

Turhan kovaa shittiä Yo-talolla. Vieläkin keho ihan mustelmilla, sunnuntaina laskeskelin, että varmaan joku n.30 mustelmaa olis ympärikehoa. Maanataina oli liikkuminen vielä vähän hankalaa. Eli varmaan paras pitti pitkiin aikoihin! Alku vuodesta uusiks!

En ihmettele. Meininki näytti ajoittain aika villiltä.

Mistä voin noutaa tuon Luihin ja ytimiin levyn kansihässäkän sinettihässäkässä luvatun Joonas Brandtin? Olisi käyttöä nimittäin.

Kai se himassa on.

Mikäs on poikien suosikki kaikista maailma pornoelokuvista?

Sori. Emme ymmärtäneet kysymystä.

Kauniit ovat uudet graaffiset tilBBehöörit sivuilla!

Todella hienot grafiikat päivititte! Silmä lepää.

On on, hianot on sivut, Kuismako väsäsi? T.Antt1

Ooh, miten komeat sivut! Hienoa!

Yei uus grafiikka

Hienot sivut, loistava albumikin. gj

Uusi ulkoasu on kyllä huumor, huumor! silmiä miellyttää silti, tänksjuu mäntistö.

Huh, tähän ulkoasuun kestää taas silmän tottua. Ihan komialta näyttää näin ensijärkytyksestä selvittyään. Ovatko Tuomo ja Kuisma koodanneet? Lähdenpä tästä noutamaan oman kappaleeni Luihin ja ytimiin-rieskaa. Vi ses!

hei, hyvä idea että tuolta voi nähdä mokoman kotisivujen vanhatkin ulkoasut. kehut siitä

Kuisma vastaa: Kiitos. Mie nää viimeiset 5 versiota oon dusannu. Nörtti mikä nörtti.

Hyge on valovoimainen!

Kyllä, ja ihanan karski!

Hitto noita uusia naamakuvia. Näytätte ihan joltain synkiltä massamurhaajilta. Aiemmat kuvat olivat paljon parempia. Vai olettekote (en ole tekote, hehehehe) synkistyneet oikeasti, vaikka uusi albumi sekä paljon mainetta, kunniaa ja huomiota on tulossa.

Edellisiltana teillä oli orkesterikuvina pelottavan synkät naamat. Nyt ei ole enää. Kiitos. En enää pelkää teitä.

Jätkillä meni kuulemma hetkeksi naamat ruttuun. Kuka lie hakkeroinut. Onneksi tilanne normalisoitui.

28.11.2007 00:01 Grafiikka Innokkaina matkassa…ootte te hassuja poikia.

Ämpäri päähän.

MOI biisonit, Onko tulossa hupparia miehille teiä uurel logolla nääs

Uusia huppareita on myynnissä muun muassa Sakara Shopissa.

ensivuonna kun tulee kiertuetta niin voisin ehdottaa että soittaisitte jonkin kappaleen 120päivää levyltä tai ylipäätänsä vanhempaa tuotantoa.

Kattellaan. Onhan tuosta puhuttu, mutta puhumiseksi on jäänyt.

28.7.2007: “Milloinkas saadaan Saatana Perkele-muottiin sovitettuja Saikkonen maksaa-paitoja?” Heh hee, vinkkini meni näköjään perille. Vaadin nyt jonkinlaisia copyrighteja. Tai edes tuollaisen paidan.

Kiitos ideasta! Paitoja on tehty kaikille Sakaralle levyttäville muusikoille. Muut eivät moista ansaitse.

Olen havaitsevinani jonkin verran täällä lisääntyneen teihin suuttumisen ja haukkumisen määrän. Eikös musiikin pitäisi olla arvostelun kohde eikä se, miten uutta levyä promotoidaan etukäteen? Toivottavasti ette mokomalaiset menetä yöunianne noiden vihanpurkauksien takia!

Ei menetetä. Yöunet kärsivät ainoastaan siitä jumalattomasta työmäärästä minkä tämäkin harmiton soittoharrastus vaatii.

Ammu vainaan instrumentaaliosuus oli loistava. Oliko aluperin suunniteltu juttu,vaiko lähti ihan “jammaillessa”(pahoittelen verbiä) kehittymään? Tavataan Tavastialla,viettäkää laatuaikaa enne sitä!

Kuisma vastaa: Kyseinen riffi on alkuperäisessä muodossaan biisin C-osassa. Pienellä sovittamisella siitä tuli ihan kelvollinen outro LJY-levylle.

Heheheheh. Huomenna se julkaistaan. Käyn ostamassa uuden levynne, ähäkutti. Ihmiset ostavat teidän levyänne, te olette kaupallisia. Hähähähä.

Siitäs sait!

Nyt pääsi kulkaas käymään niin, että heräsin aamulla Lahden keskustasta ilman mitään muistikuvaa siitä kuinka olin sinne joutunut!

Hakeudu ammattiauttajan puheille.

Miltä sinusta Marko tuntuu laulaa nyt KLK:N aikaisia biisejä? Saako niihin enää samaa tunnetta kuin silloin kun kirjoitit niitä kappaleita? Ajattelin vain että pahin tunnekuohu taitaa olla takanapäin.

Marko vastaa: Ei kappaleita tunnekuohuissa oo kirjoitettukaan. Mikäli kirjottaisi heti kokemansa jälkeen lauluja, niin niihin tulisi pelkkiä kirosanoja. Myöhemmin asiat näkee maltillisemmin ja asian saa sanottua objektiivisemmin. Eli mukavahan niitä on laulaa.

Oletkos Marko tullut ajatelleeksi että se Tuula 40 v on saattanut kuunnella HC:tä silloin kun ainakin osa teistä on ollut vielä kapaloissa? Ainakin itse löysin Mokoman Takatalvi-biisin kautta ja olen oppinut pitämään myös niistä hieman hitaammista. Vaikkakin uudella levyllä vaikuttaa olevan ennakkokuuntelun perusteella hämmentävän paljon balladeja….

Marko vastaa: Tuula 40 v oli aivan itse keksitty hahmo, joka perustui fanipalautteeseen, jossa Don Huonoja, Ultra Brata yms. kuunnellut naisihminen kertoi tarinansa. Eli tässä tapauksessa ei kyseessä varmaan ollut SuomiHC:n ensidiiggari. Oon muuten itse 35 V, joten ironiaakin tässä lausunnossa on. Mutta oon tosiaan tavannut itseäni muutama vuotta vanhempia faneja, jotka olivat nuoria silloin kun Suomi oli ensimmäistä (ja viimeistä?) kertaa musiikillisen kehityksen kärjessä, ja ikävä kyllä kulutin tuolloin vasta lastenmusiikkia. Sain SuomiHC:stä kiinni vasta 86, eli oon kyllä kateellinen niille immeisille, jotka näkivät kaikki hyvät bändit livenä jo 82. Eräskin naisihminen kuittaili Tampereella nähneensä DK:n livenä. Oli pakko kiusia tuo nainen hengiltä moisen kommentin jälkeen.

Kiitoksia keikasta. Tuleva levynne vaikuttaa aivan loistavalta ainakin näin ensikuuntelun perusteella. Minkä bändin paita herra Annalalla oli muuten mtv-MAXin keikalla päällä? Tutun on näköinen mutta ei silti nappaa.

Marko vastaa: DK eli Dead Kennedys!

katoin YO-talon keikan netin välityksellä ja mahtavasti kiekko toimi. ja kysymys markolle. tykkäätkö laulaa enemmän puhtaasti (kuu saa vallan auringolta, uni saa tulla jne) vai et karjut (pahaa verta, vade retro satana) vai sillee jäkättävästi (kiellän itseni, täyttä ymmärrystä vailla)? ja tulkaahan nosturiin keikalle ku vituttaa olla alaikäne…

Marko vastaa: Oon muokannu lauluani juuri tällaiseksi monimuotoiseksi siitä syystä, että tykkään vetää eri tyyleillä. En antaisi tavuakaan pois.

HEI MOI!! Miten saan tuollaisen upean zappa paidan mikä on markolla päällään noissa kuvissa! teidän uus levy muuten rokkii.

no nyt on! hienoja romoshotteja, ja ihan on pakko kysyä mistä on marko hankkinut tuon aivan hienon Zappa- paidan? lisäks voisin vielä antaa palautetta streamikeikasta, jonka äänenlaatu oli kyllä aika karsea. miksei suoraan soundia pöydästä tms.?

Marko vastaa: Sain paidan fanilta, joka oli nähnyt keikkamme joskus muinoin jossain ja totesi miulle epäilevänsä, että koskaan pystyisimme vetämään parempaa. Ei luvannut syödä hattuansa, mutta lupas lahjoittaa kehumani Zappa-paidan päältään mikäli näin kävisi. Erään Nummirockin keikan jälkeen sain paidan itselleni. Paita oli XL -kokoa ja ompelukoneen käytön hallitseva kilttihameinen ystäväni pienensi paidan miulle sopivaksi. Ikävää, etten muista paidan lahjoittajaa edes nimeltä, mikäli luet tän ni kiitos kaunis vielä kerran! Ja IRC Gallerian keikan saundi oli suoraan pöydästä, johon oli lisätty pari ambienssimikkiä tuomaan paikalla ollut sekopäinen yleisö myös kotikatsomoihin.

Moi! Noh, jokos poikia jännittää? huomenna sitten levyä pukkaa…. ei miulla muuta, jatkakaa

Jännitti sen verran, että nyt on sit naama kipeä.

mitenkä ku teitin radiohaastattelusta sai tänään sellasen käsityksen, että ainoita oikeita faneja on ne fanit, jotka maksaa sen 6/20€ vuojessa fcmokoma jäsenyydestä? Galleriayhteisön yli 8000 jäsentä ei tunnu sen kummosemmalta kun ne, jotka pitävät mokoman paitaa päällä ja näin kertovat pitävänsä bändistä. Mitähän tuostakin pitäisi nyt sitten ajatella?

Marko vastaa: Siehän oot kommentin kuunnellu musta sappi kiehuen. Halusin korostaa FC Mokoman ja yhtyeen välistä suhdetta, sillä monia varmaan ihmetytti miksi tällaista tempausta ei tehty oman foorumin kautta. Fanit on faneja kulki ne missä hyvänsä ja parhaimmillaan IRC Galleriassa oli 2500 katsojaa keikalla, joten missään tapauksessa emme väheksy sen merkitystä.

Minkä merkkiset ja tyyppiset parranajo-& trimmausvehkeet teillä on?

Marko vastaa: Gillette ja parturisakset.

Tuomo vastaa: Frotee-pyyhe.

Janne vastaa: Gillette Mach3.

Kuisma vastaa: Musta Braun.

Santtu vastaa: Semmone perästä vejettävä höylä ja keittiösakset.

Ne jotka jaksaa valittaa siitä että on mennyt “niin v*itun mainstream pelleilyksi että!”, niin haistakoot ne miun puolesta kakkia. Täytyyhän jätkien jotenkin peittää studiokulu yms. Nämä nettijutut vaan vahvistavat bändin suosiota ja on osoitus bändiläisten erinomaisesta liikemies-vaistosta. Että näin. T. Antt1

Sovittu.

Joku toinenkin oli kertonut täällä unistaan.. Itse näin pari yötä sitten sellaista unta että miusta oli tullut teidän basisti.(mihin lie Santtu kadonnut) Sitten ei olisi kiinnostanut opetella uuden levyn riffejä. Mutta asiaan: Koskas kotikonnuilla keikkailette, niinku LPR ja ympäristö?

Hojo! Tuuttehan taas Kuopioon tässä talven aikaan? jos tuutte niin lupaan taputtaa teidän keikalla..kovasti

Odotelkaa vielä hetki. Ensi vuoden keikkoja säädetään parhaillaan.