Nujerra ihminen on v*ttu PARAS!

Mokoma pärjäsi aivan hyvin rock-lehti Rumban vuosiäänestyksessä. Nujerra ihminen äänestettiin vuoden kotimaiseksi biisiksi ja videoksi. Biisisarjassa sijoittuivat myös Marras (4.), Sinä riität (11.) ja Kolmannen asteen kuulustelu (21.). Lisäksi Marras oli kuudes videoissa. Kotimainen albumi -sarjassa Mokoma sijoittui toiseksi ja bändisarjassa kolmanneksi. Sakara Tour 06 DVD äänestettiin toiseksi DVD-sarjassa. Kiitos äänestäjille!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokomaa edullisesti

Kuoleman laulukunnaat sekä Sakara Tour DVD 06 ovat tammikuun ajan saatavilla reilun kymmenen euron hintaan. Lopullisen hinnan määrittelee kauppias, joten hintaeroja voi kaupoittain esiintyä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Heei,onko tuo kuopion keikka K-18?

millon tulee joensuun keikan liput myyntiin? t: suhmuralainen

Onko Juvan keikka ikärajallinen?

Paljon maksaa juvan liput ja onko ikärajaa?

Moro! Sokea tarvitsee näkeviltä apua kysyessään, että mistähän sais lippuja varattua tuonne teidän Joensuun Areenan keikalle? Kiitän ja kumarran jo etukäteen.

Perkele se Oulun keikan ikäraja on saatava alaspäin!! Miulla oli sinne sovittu ekat treffit ihastuksen kanssa, ja tarkotus oli suudella jos Sinä Riität soi, mutta ite olen vasta 17 joten näillä näkymin se on kariutumassa. Välimatkaa on puoli Suomea ja tolla halutaan sinne keikalle! ARGH, tehkää jotakin!

Iltoo..Joensuun keikalle Areenaan liekkö tulossa muita orkestereita teidän lisäksi? Jos on, niin mitä ne lie..Kiitoksia…ja jatkakkee samaan malliin.

Kysykää keikkajärjestäjältä ja/tai seuratkaa paikallista keikkailmoittelua. Me vaan skulataan.

Täytyy kyllä sanoa, että Marras videonne on aivan loistava!Mukava kerrankin nähdä “metalli”-video, josta tulee hyvä mieli!Kiitos!

Eipä kestä!

Ootteko muuten taiteellisesti lahjakkaita ku musiikillisesti? Osaatteko piirtää/maalata/valokuvata? Kirjottamista ei lasketa, senhän te osaatte.

Aika hiljaista on ollut, myös sillä musiikillisella puolella.

Väärä paikkahan tämä tälle on, mutta so not. Kiitti Tuomo Machete-tuotannosta, sie teit niistä biiseistä loppupeleissä rautaa. Sääli että näin toimivan kokoonpanon ura jäi kahteen levyyn. Toki ymmärrän ettei aika varmaan tahdo riittää ilman Massikkaakaan, mutta silti jää loistava metallilaulaja käyttämättä. Kiitos.

Kiitos kaunis. Terveiset menivät perille.

ootte nyt Aapelissa, IRC-galleriassa, ja Myspacessa. Koska teijät näkee sit Facebookissa ? 😀 Hehheh

Mokoma on varmaan heti kun siellä on joku tarkoituksenmukainen bändipromootiomahdollisuus. Omia yläastekavereita ei nyt ehdi linkittelemään.

Tässä ehdotus Sarkolla Makarasta, jos vielä joskus julkaisette dvd:n. – Tintit mäellä 2. t.Ville

Siis Sarkolle? Tintit mäellä toimi yllättävän hyvin.

tuli flashbacki kun marko ja tuomo oli soittamassa LJY:tä ylexissä, juontaja soitatti jonkin…emt, syrene, tai jotain vastaavaa ja työ olitte että juu, tuttu bändi. muistan että se oli kuoloa, mutta nimi on hukassa. auttakee löytämään hyvä bändi :l

Todennäköisesti kyseessä oli Synestesia.

Nujerra ihminen videossa Santtu haastetaan tappeluun kesken ruokatauon, ja Marras videossa Santtu yritetään aivan selvästi kuristaa, joten kymysystä onko Santtu niin velmu tyyppi, että sen kustannuksella on kiva pitää hupia?

On.

Näin kesää odotellessa vois sellasta kysyä, että riittäisko pojilla kantti juosta ens kesänä nakujuoksua tuolla Padasjoella päin? Siellä kaikkien rupsahtaneiden mummelien ja pappojen seassa. Olis kyllä koomisin näky ikinä! Kiitoksia, että ootte Lahteen tulossa.

Kantti kestää kyllä, mutta eipä nyt taida jaksaa koukata sinne asti hölmöilemään.

Onko kultalevyyn oikeuttava myyntimäärä jo lähellä?

Tavallaan.

Montako päivää teillä meni uuden levyn äänitykseen, miksaukseen ja masterointiin? Ymmärsinkö oikein, että äänityssessiot olivat pisimmät teidän levytyshistoriassanne?

Kyllä siinä elo-, syys ja lokakuu vierähti levyn parissa askarrellessa. Ei me studiossa edellisiin sessiohin verrattuna kauheasti enempää aikaa tuhlattu, mutta kuitenkin sen verran, että oli vähän kiireettömämpi tunnelma.

Ette vissiin soita kovin usein livenä biisiä Syvyys on vaiti? Kyseessä kuitenkin Mokoman tiukimpia biisejä tai Viiden vuodenaika EP:n ns. avainbiisi. Voi toki olla mahdollista, että olen vain esityskerrat missannut mutta kun sitä ei ollut esim. Sakara Tour DVD:llä, IRC-galleria-keikalla, MTV Max Stagella eikä Tubestakaan löydy yhtään livevetoa, mikä on sinänsä harvinaista. Onko tähän Mokoman parhaimmiston syrjintään jokin syy? Omasta mielestäni biisi ansaitsisi vakiopaikan setissä.

Moro vain. Kuten moni muukin Mokoman ystävä, odotan tulevan kevään keikkoja suurella innolla. Itse ajattelin tsekata enemmänkin kuin sen pakollisen yhden iltaman. Se siis siitä, nyt kysymykseen: voisiko olla mitenkään mahdollista saada “Sudet Ihmisten Vaatteissa” settiin? En tiedä miten paljon kappaletta on aikoinaan veivattu, mutta itse en ole ainakaan kertaakaan vielä kuullut – mikä on suuri synti ja häpeä… kyseinen kappale kun sattuu olemaan aivan kärkeä tuotannossanne. Toivottavasti en ole yksin mielipiteeni kanssa.

Pannaan toiveet korfan taakse. Settilistalle on tätä nykyä melkoisen kova tunku.

Moi! Pidän teidän musiikistanne kovasti, uusi levy todella hyvä! Tulkaa joskus Viitasaarelle! Toivottavasti pääsisin 1.2 JKL keikallenne, sinä päivänä on mun synttärit. täytän 14. 🙂

Kyllä siitä varmaan taas ohi ajetaan. Viitasaari on kaunista seutua.

Minkälaiset musiikintoistovehkeet teillä on kotona, entä kannettavalla osastolla?

Marko vastaa: Cd-soitin, viritinvahvistin ja kaiuttimet kotimekkalaan, iPod reissaamiseen ja Olympuksen diditaalinen sanelukone omien juttujen tallentamiseen.

Janne vastaa: Joku ihan pätevä Sonyn viritinvahvistin, hajoava Philipsin cd-soitin, Pioneerin vinyylisoitin ja Kefin kajarit kotona, kylillä iPod.

Santtu vastaa: Gold Star -viritin/vahvistin jostai 70-80 -luvun taitteesta ja sitä pikkasen vanhemmat Jamon ämyrit. Kannettavalla osastolla ei ole mitään. Lähinnä vislailen ja rallattelen ääneen, jos musiikkia kulkiessani kaipaan.

Tuomo vastaa: Kotona on kohta 15 vuotta vanhat Cyruksen kaiuttimet ja vahvistin. Aivan hyvät. Reissussa ääntä tuottaa 30 giganen ipod. Aivan naarmuuntunut.

Kuisma vastaa: Äanilähteenä on Yamahan kotiteatterisysteemi, iPod tai tietokoneen äänikortti. Monitoreina pääasiassa Sennheiserin kuulokkeet tai Bosen kajarit.

Manttu Sarkosta?

Jep. Yritä vaan, kyllä sinä vielä onnistut.

Täh, Kanye West?? Kuunteletteko te oikeasti jotain räppiä?? Ja miksei CMX:n uusin ole listalla, eikö muka kukaan teistä ole kuullut sitä?

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla jotenkin toisella viisiin.

Tehän ette julkaise sanoituksianne netissä, mikä on mielestäni hyvä juttu, kyllähän Markon laulusta saa (lähes) aina hyvin selvää. Lyriikat on myös kansivihossa josta jokainen levyn OMISTAVA voi ne itse tihrustaa. Tästä on kuitenkin seurausta se, että nettiin päätyy näitä ns. misheard-lyricsejä, väärin menneitä sanoituksia. Tälläinen versiointi tuli vastaan Nujerra ihmisestä: Hengitä raskaasti teot havahtaa Olen enemmän kuin alasti En pelkää Jumalaa Lasken alas riisun päältäni pokaalin En tiedä onko näin parempi aion kokea sen kuitenkin ——————————– Hajoilin ihan ääneen ja tarkistin vielä vihosta sanoituksen. Aivan parhautta! Myös kertosäkeeseen olis eksynyt tuolla rivi: “Peto joka vangitaan, jolta häkki suljetaan”. Jotta tämä sisältäisi jopa jonkun kysymykset, kysymys/vastaus-sivuhan tämä on, kai Lutakko repeää liitoksistaan 1.2 kun astutte lavalle?! Ja tottakai otatte jonkun mahtavan lämppäribändin, ei mitään huonoilijoita?!

Niin, muun muassa tuosta syytä tulee harvemmin noita piraattisaitteja käytettyä. Lutakossa nähdään!

Ommuute komia leiska. Paras, mitä taaksepäin muistelen. “Mokoma – kuusi kirjainta, jotka ovat peräkkäin!” -läppä alkuunsa vähän syletti, koska se vaikutti peittävän komeutta liiaksi alleen. Toisaalta se viestittää sopivan humoristisesta asenteesta. Ei se oo NIIN vakavaa. (Tätä ei välttämättä tarvitse julkaista. Pääasia, että terveiset menee perille. Harvemmin jaksan selitellä, joten nyt on syytä hymyyn) Hyvät jatkot.

“Kieli poskessa ja toinen hanurissa”, sanoi mummo, kun pyy pivossa kissaa pyyhki ja joka toiseen kuoppaan lankesi.

Tuo Marras biisi on semmonen joka saa ajattelemaan. En tiedä mikä siinä on, mutta saa miehen ajattelemaan tekosiaan. Pakko kuunnella 10 kertaa putkeen kyynelten valuessa poskilla. Kiitos.

Eipä kestä. Sitä se anteeksi pyytäminen teettää.

“Mitäs tuumitte Ismo Laitelasta?” “Kuka on Ismo Laitela?” http://fi.wikipedia.org/wiki/Ismo_Laitela Ismo Laitela on hahmo suomalaisessa saippuasarjassa nimeltä Salatut elämät. Mukana hän on ollut sarjan alusta asti ja hänestä on tullut yksi sen tukipilareista, joka nauttii sarjan fanien keskuudessa suurta suosiota. Häntä näyttelee Esko Kovero.

Mikä on saippuasarja?

Entisajan temppeliherrat olivat kaljuja ja heillä oli pitkähkö leukaparta. Joten Hyge on ilmeisesti temppeliherrojen jälkeläinen suorassa polvessa?

Niin sen täytyy olla. Ihan itsekkö päättelit?

http://www.youtube.com/watch?v=5LBnd068pDM Voi olla jo wanha, mutta pakko oli laittaa ihan varalta. Nauratti.

Oli vanha, mutta kiva kun laitoit.

Mites tuo L&Y on myyny nähden edellisiin albumeihin. Listoista ei oikein osviittaa saa, joulu ja muu ku tuppaa sotkemaan kaiken Smurffien hyväksi. Eli miltä näyttää poksahtaako tällä kertaa jo kultalevyraja kuin Corollan kytkin?

Ihan hyvin on myynyt. Listasijoitus on tosiaan joulun tienoilla eri asia kun vaikka toukokuussa.

Kolmannen asteen kuulusteluhan on hilliton plagiaati Eppujen Nyt reppu jupiset-rallatuksesta. Mutta siis, järjettömän hyvä levy! Kiitoksia.

Huomaa kyllä et poijjat on kuunnellee satyriconia, kun kuuntelee kolmannen asteen kuulustelu -biisiä. Hieno levy btw 🙂

Satyriconia tai Eppu Normaalia, kaikki käy.

Minkä paksusia kielia tuomo ja aalto käytätte? Kun mä en millään meinaa löytää oikeen paksusta kieli settiä omaan kitaraan, mikä on drop-a:ssa. ja aattelin kysyä teiltä kun kysäsin hyrdeltä kielistä niin suositteli .070 ja se on ehkä liian paksu mulle.

Saikkonen ja Kuisma käyttävät .010-.052 + .068 kieliä.

Tää oranssi väri näillä sivuilla pistää silmiin, sama asia oli sen punasen kanssa, wthell?

Sanoppa se.

Jokin kehveli varasti jouluruuhkassa miun Sakara-heijastimen. Mahdollista on toki, että se tippui johokin ihan itsestään. Harmittaa kuitenkin, joten vieläkö niitä on mahdollista jostain saada? Kiertueelta?

Tongimme nurkat ja katsotaan sitten keikoilla onko niitä vielä jäljellä.

Ja voi hyvänen aika ku sää oot Marko laihtunu sitten vuoden 1999-2002!!

Joo, ja lihonut vielä samaan aikaan. On se ketku!

Annala, eiks Marras vois mennä mielummin näin? On turha mun riu’ulla ruikuttaa Musta kahvi laittaa suolen laulamaaaan!

Ihan miten vaan.

Selvisikö mistä se Sakara-mukien valumavika johtui? Tuleeko mukeja vielä myyntiin?

Lisää mukeja ei ole ainakaan näillä näkymin tulossa.

Ei ole vielä uskaltanut kommentoida uutta levyä mutta nyt on se aika. Kauan meni kun alkoi uppoamaan, musiikillinen variaatio on loppupeleissä Iso-rikkaus vaikka aluksi en meinannu millään hyväksyä. kyl se vaa toimii. Helsingin tulevia keikkoja odotellessa nousee epäilyksiä Kestääkö Markon ääni nuo eräät ns.bläkkimäiset kohdat. kysyin samaa jo aikoinaan klk:n julkaisun aikaan kai Kuismalta, koska se kuulostaa paikka paikoin siltä kun leikkaisin lasia sirkkelillä, ei se voi kestää. Ja vieläpä maininta tuosta Marras videosta jonka kuvittelisin olevan hauska kokoelma teijän reissujen muistoja ja ehkä vähän lavasteettuja tilanteita. Mutta se onnistuu ns.välittämään tosi leppoisan fiiliksen. kuhan nyt ei kolmatta samalla kaavalla tämän jälkeen. kiitos t: mokomaa vuodesta 03.

Laulamaan oppii laulamalla, mielipuoliseen kirkumiseen pätee sama homma.

Meinaatteko keikkailla 2008 vuonna niin paljon kun mahdollista ? Jäi vähän viime vuosi vajaaks meinaan, nii ois kiva käydä moikkaan teitä keikalle tänävuonna

Jep. Katsotaan miten teidän ja meidän kunto kestää.

Pari asiaa. Onneksi olkoon hienosta levystä mukana on tähänastisen uranne hienoimpia biisejä mutta mukana on myös minun mielestäni kaksi heikkoa veisua, ehkäpä jopa teidän mittakaavallanne paskoja. Mutta voin olla kuuntelematta niitä toki. Sitten toinen ei niin olennainen asia. Minut ajaa toisinaan hulluuden partaalle kun kaiken musiikin läpi kuuluu kun hi-hattia poletaan jalalla.Jokin siinä on niin ikävän kuuloista 🙂 Voisiko Janne rumpalina vähän valaista että mikä on homman funktio tuossa haikan polkemisessa ja tarviiko sitä levylle pistää?

Janne vastaa: Tämä viestihän voisi olla bändin pojilta ellei tuossa olisi haukuttu paria biisiä, heh. Sen verran pystyn haikan polkemistani valaisemaan, että se kuuluu osana loihtimaani rytmiseen kokonaispakettiin. Ja usko tai älä, mutta levyllä on karsittu polkukohtia pois ihan tarkoituksella.

Mitä he ovat mieltä Rotten Soundista? Ja saako Hyrkäs-nimiseltä rumpalismieheltä kysyä, mitkä pedaalit oli hänellä ennen koobria, ja kauan piti koobria tehdasasetuksilla. Kiitos kaunis aivan IHANASTA levystä, pari viikkoa nyt kuunneltu ja kuulostaa joka kuuntelukerralla entistä paremmalta!

Janne vastaa: Rotten Sound lienee yksi maailman kovimmista grind-pumpuista, sellasta mieltä. Ennen Iron Cobria homma taisi toimia pohjalta “mikä nyt kämpältä sattui löytymään”, ja kyllä noissa nykyisissä ihan tehdasasetukset on eli en ole mitään vietereitä vaihdellut.

Onnistuu ja onnistuu… siis nukkuminen. Ukkoja tipahtelee paikalle yksitellen, mutta kun viimeinenkin on saapunut, minä herään. On se nyt h*lvetti kumma kun ei omiin uniinsa mahdu.

HUS vastaa Uudellamaalla nuorisopsykiatrisesta hoidosta. Ei muuta kun rohkeasti puhelin käteen ja aikaa varaamaan.

Voisiko jokainen orkesterinne jäsen nimetä lempi Metallica albuminsa?

Voisi, ja se on Master Of Puppets.

“…mene tänne ja avaudu”, sana avaudu oli viimeinen niitti, joka sai minut tänne teille avautumaan, vaikka taidan tietää, ettei avautuminen tänne auta, joskaan ei tunnu auttavan enää muuallekkaa. On se vaan niin pirun epäreilua. Teitä on tänne Oulun perukoille ootettu sitten siitä asti kun keikkabussinne perävalot täältä viime kerran katosivat pimeyteen. Viime keväänä tyttöset (toki myös vastakkaisen sukupuolen edustajat) täällä innostuivat, kun lukivat, että sekä Lemin pojat, että myös te tulette Qstockiin. Kun kerroitte kyseisen keikan jäävän väliin, oli suru suuri vaikkakin tieto uudesta levystä sitä hieman tasoitti. Jäimme nuolemaan näppejämme ja odottamaan uutukaista lättyä ja sitä seuraavaa kiertuetta, jolla oletimme teidän vihdoin tulevan Ouluun ja korvaavan menetetyn Qstockinkin. Sitten se aika vihdoin koitti, ja julkaisitte keikkapäivämäärät. Voi sitä riemua, kun listalta bongattiin, ah myös niin kotoinen Teatria. Iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Sillä kun Teatria vihdoin tapojensa mukaisesti pienellä viiveellä julkaisi oman tiedotteensa asiasta, särkyi useampikin illuusio tulevasta maaliskuun ensimmäisen päivän illasta. Kirottu on tuo lause, joka julistaa ikärajan olevan 18 vuotta. Kysymys kuuluukin, millaisena te, itse orkesteri, pidätte fanikuntaanne? Epäilemättä se on (erittäin) nuorta, ja olette tainneet huomata sen itsekin markkinoimalla uutta levyänne konsertin muodossa Irc-galleriassa. Mitä mietteitä teissä herättää tämä k18 keikka jonka vääryydestä juuri luette itkuviestiä? Paukuttaako takaraivossa sääli niitä kahtasataa tähän mennessä asian edestä nettiadressin kirjoittanutta nuorta kohtaan, kaipaatteko meitä Oulusta tuttuja eturivin tyttöjä vai nautitteko täysin siemauksin kun yleisö onkin astetta aikuisempaa? Ellei viestistä ole vielä tähän mennessä käynyt ilmi, meitä joiden henkilöllisyyspapereista laskettuna ikä ei aivan riitä Teatrialle vaikka kuinka kääntäisi ja vääntäisi, asia harmittaa aivan silmittömästi. Täytynee jälleen niellä karvas tappio ja jäädä odottelemaan Qstockin bändikiinnityksiä. Oi tätä oravanpyörää.

Me emme ole ikärasisteja, ja tiedämme että meillä on monen ikäisiä faneja. Homma menee niin, että keikkamyyjä myy keikat ja keikkajärjestäjä hoitaa asiat niin kuin parhaaksi katsoo. Meidän homma on yksinkertaisinta: menemme soittamaan sinne minne käsky käy. Alaikäisyys on baareissa pörräämisen kannalta kieltämättä rajoittava tekijä, mutta onneksi a) se ei kestä kauan ja b) olemme aina aika ajoin pyrkineet tarjoamaan myös “perheen pienimmille” mahdollisuutta nähdä meitä keikalla. Kiitos vaan komppaamisesta Oulun tyttärille. Toivottavasti vielä joskus jossain törmätään.

Hei Marko. Kasvaako parta paremmin jos syö tofua?

Kysy joltain muulta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Marras-video nähtävissä

YouTubessa voi käydä katsomassa pöljääkin pöljemmän Vasara-tuotannon, jossa elämä on yhtä playbackia.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Femmat haltuun

Viime vuonna herra Aalto hajotti Kotiteollisuuden Yleisö-Femman kahteen otteeseen. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli hajottanut Mokoman vastaavan palkinnon iskemällä sen tunnekuohuissa omaan päähänsä. Herra paratkoon, äänestäkää Mokoma voittoon tai joku muu kärsii. Toisaalta, tällä menolla Tiimari myöntää miehelle Vuoden kehystäjä -tittelin ihan anytime.

www.femmagaala.fi

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.