Hopeaa vuosiäänestyksissä ja keikka Yle Teemalla

Mokoma sijoittui veljesyhtye Stam1nan jälkeen hopealle Rumban ja Soundin lukijaäänestyksissä. Soundin lukijat äänestivät Mokoman kakkoseksi Vuoden Artisti-, Albumi- ja Liveartistisarjoissa. Lisäksi Saikkonen nousi sijalle 14 Soittaja-sarjassa. Rumbassa hopeaa tuli Vuoden Yhtye- ja Albumi -sarjoissa. Biisisarjassa menestyivät Kuollut, kuolleempi, kuollein (4.), Punamultaa (5.) ja Valkoista kohinaa (14.). Musiikkivideoissa pärjäsi Valkoista kohinaa (7.) ja Kuollut, kuolleempi, kuollein (8.).

Lämmin kiitos kaikille äänestäjille!

Vielä on äänestyksiä jäljellä: ääniä sopii käydä jättämässä Yleisöfemmasta sekä etenkin Emma Gaalan 2013 Vuoden kansitaiteesta.

Telkkaritärppinä kerrotakoon, että marraskuinen Kerubin keikka lähetetään editoituna ja miksattuna Yle Teemalla tulevana sunnuntaina 27.1.2013 klo 22.00.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoman vuosi 2013 starttaa kahdella akustisella keikalla

Mediatiedote 7.1.2013

”Kaikkea pitää kokeilla, jopa Musiikkitaloa”

Vuosi 2012 sisälsi menestysalbumin, radiohitin ja loppuunmyytyjä keikkoja

Metalliyhtye Mokoma starttaa vuoden 2013 kahdella ainutlaatuisella erikoiskeikalla, kun yhtye musisoi akustisesti Tampereen Työväen teatterin intiimillä TTT-Klubilla 1. helmikuuta sekä Helsingin Musiikkitalon Klubilla 2. helmikuuta. ”Kaikkea pitää kokeilla, jopa Musiikkitaloa”, kommentoi yhtye. Liput keikoille ovat tulleet myyntiin tänään. Akustisen viikonlopun jälkeen Mokoma palaa sähköt päällä keikoille.

Mokoman vuosi 2012 oli varsin menestyksekäs joka saralla; lokakuussa ilmestynyt yhdeksäs albumi 180 Astetta nousi heti albumilistan ykköseksi ollen sekä kriitikoiden että kuluttajien mieleen. Levy pärjäsi hienosti mm. YleX Vuoden paras albumi –äänestyksessä tullen siellä sijalle 3. Albumilta lohkaistu Punamultaa soi tiuhaan radioissa ollen jopa joulukuussa koko Suomen radiolistan 10. soitetuin kappale. Lokakuussa startannut kiertue ”Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” sisälsi useita loppuunmyytyjä keikkoja ja muistoksi kiertueestä jäi huikea livevideo kappaleeseen Kuollut, kuolleempi, kuolleinKatso video tästä. Mokoma sai myös kaksi Emma-ehdokkuutta; 180 Astetta kisaa Vuoden Metallialbumi –tittelistä sekä albumin kansitaide Vuoden levynkansi-kategoriassa.

1.2. TTT-Klubi, Tampere (akustinen) – Liput
2.2. Musiikkitalon Klubi, Helsinki (akustinen) – Liput
8.2. Salo, Keikkamesta
9.2. Radio Rock Risteily – LOPPUUNMYYTY
15.3. Sakara Records 10 Vuotta, Tavastia, Helsinki – Liput
16.3. Sakara Records 10 Vuotta, Pakkahuone, Tampere– Liput

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.