Kysyttyä

Ovatko kehut menettäneet jo arvonsa kun niitä tulee joka suunnalta? Vai tuntuvatko ne edelleen hyvältä? Onko väliä tuleeko kehuja joltain nimettömältä netin kautta vai, että tullaan puristamaan kättä ja kiittämään tippa silmässä ihan naamatusten? Tiiättekö, musta tuntuu siltä ettei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaan yhtä hyvää musiikkia kuin tämä teidän tekemänne. Olen totaalisen rakastunut musiikkiinne. Nimimerkillä: jo kohta puolitoista vuotta Kurimusta ja Tämän maailman ruhtinaan hovia levylautasella pyörittänyt ihmisen raato.

Kokemus on tietysti verevämpi, kun viesti tulee oikealta ihmiseltä kasvotusten. Mutta hyvin sanailtu viesti vetää hiljaiseksi ihan tekstinäkin, kuten teikäläisen tapauksessa.

nyt ku ei enää kysellä vade retro satanaa niin miltä tuntuu alkaa selittämään ihmisille mitä valapatto(miten lie kirjotetaan oikein) oikeen tarkoittaa….?

Valapatto tarkoittaa väärän valan tehnyttä.

To Marko: Hi, i was just wondering that are there any translations of your lyrics avaible?

Not that we know of.

tiedättekö bändin orientaljam?

Nyt tiedetään.

Tahtoisin Tuomon tai Kuisman mielipiteen. Kannattaako mun ostaa musta viper-1000FM vai punanen VB-200 puolta halvemmalla?

Tuomo vastaa: Jos olen oikein ymmärtänyt, niin VB-200 on baritonikitara ja 1000FM taas normaaliskaalainen. Valinta riippuu siis aika paljon käyttötarkoituksesta. Jos soitat AINA oikein matalalla vireellä, niin tuo edullinen baritoni on parempi vaihtoehto. Tuo 1000FM taas on parempi instrumentti ja soveltuu normaaliin tai vähän pudotettuun vireeseen.

maailman paras idea MOKOMA orkesterilta julkaista pitkäsoittoja vinyylinä!!!KIITOS!! t.METKU

Olepa hyvä.

Paljon tmrh:ta ja kurimusta painettiin tai painetaan LP:nä?

N. 500 kappaletta per levy.

Teräsmiestä ei ole näkynyt maisemissa vähään aikaan, eikä Markoa ole nähty ilman laseja vähään aikaan… Olisiko mahdollista että Marko on teräsmies? Ota Marko lasit pois niin nähdään kuka olet! Ei ees… Markolla on hienot lasit. Tällä sivulla on hauska kuva Markosta : http://www.tuhma.fi/1.0/php/sarjikset.php Kiitti hyvästä musasta ja jatkakaa samaan malliin! Hyvää jatkoa jos ei oma riitä … MO!

Olet sie millon viimeks käynt Kolehmaizel?

Minkäslaista Audixin mikkiä työ käytätte?

Marko on rikkonut ainakin yhden OM-5:n ja yhden OM-3:n. Solistilla möykkää vitoseen ja rivimiehet kolmoseen.

Olen syönyt paistettuja ranskalaisia ja juo Brämhultsin tuoremehuja ja parta kasvaa mut hitaasti, mut Marko perästä tullaan. Ottakaa nätisti olutta ja jallua jottei käy kuin Peer Guntille, eli ettei Marko suutu teille muille. Tsemppiä ja keikolla nähdään

Tiedä vaikka olis suuttunut jo. Onneksi se ei ole kuitenkaan pitkävihainen ja osaa avata suunsa ennen kuin kukaan on ehtinyt edes “avointa kirjettä” sanoa.

Katoin jyvästv:stä teidän rockperryn keikan ja se oli ihan hyvä. Kuisman ja Tuomon taustalaulut meni siinä(kin) hieman nuotin vierestä, mutta eipä se paljon menoa haitannu vai mitä mieltä herrat itse ovat taustalaulusuorituksistaan noin yleisellä tasolla? Omasta mielestäni jonkin asteista kehitystä on Kurimus levyn jälkeisistä keikoista tapahtunut. Ei mulla kummempia…

Tuomo vastaa: Me olemme sikäli taitavia, että laulamme keikoilla unisononkin kolmiäänisesti.

terveisiä vaan studioon, kieli pitkällä odottelen levyä,kuolatippakin poskella. Kuu saa valtansa auringolta -on soinut päässä kesästä lähtien,se on IHANA 🙂

Äitis oli ihana ku siut sai.

Kyllä tuo teidän studiopäiväkirjanne on parasta luettavaa aikoihin. Kiitos siitä.

Öh, ole hyvä.

Millon aiotte tulla pohjanmaalle keikalle??? Onko tulevan levyn julkaisu ajankohdasta tarkempaa tietoa???

Seuraavan Pohjanmaan keikan ja levynjulkaisun tarkat päivämäärät ovat kyllä tiedossa.

Terve Mokoma! Kysymys on nyt ehkä vähän järjetön, mutta kun tekee mieli kysyä. Onko Nämä Kolme Ovat Yhtä- kappale soitettu takoen downpickiä? Meinaan onpahan aikasta nopea jos näin on! Soittelin itsekseni sitä levyn mukana äsken. Huomasin aika pian, että minun on ainakin parempi soittaa se edestakas pikkaamalla, jotta saisin sen soundaamaan hyvältä. Mitä kappaleen tempokin on, 250 ja risat? BTW, ehkä minun mielestäni parhaita rallejanne. Keep on doing good stuff! Hyvää studioo vaan. t. Kitara-antisankari.

Tuomo vastaa: Kyllä se pääsääntöisesti nyhdettiin kahteen suuntaan. Nostimme sovituksessa tempoa tarkoituksella niin nopeaksi, että pääsimme hetkeksi eroon jo melkein tavaramerkiksi muodostuneesta yhden suunnan pikkauksesta. Biisin konedemon tempo on näköjään 266, en muista mihin päädyimme studiossa.

Studiopäiväkirjan perusteella työnne taitaa ollaa hauskaa/mieluisaa.. ootte työ aika onnenpekkoja.

Ehkä tuo päiväkirja antaa hommasta turhan ruusuisen kuvan. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin omaa soittovuoroa odotellessa. Soittovuoron koittaessa taas haetaan joka jätkästä joka otolle se parhaan päivän suoritus, mikä on usein aika tuskaistakin hommaa. Mutta onhan se lopulta palkitsevaakin – toivottavasti.

Tietääkö pojat mistä kappaleesta on lause Fuck of my mind!?

Googlen mukaan ainakin Northerin Mirror of Madnessissa julistetaan suunnilleen tuolla viisiin. Mitä voitin?

Mitä mieltä ootte Pain-orkesterista. Hirveetä kuraa mun mielestä!

Eipä tuo tunnu oikein missään. Tägtgrenin ansiot pitää silti tunnustaa.

0,7 ” = 1,78 mm. Aika hullua jos jollakulla on sen paksuinen kieli kitarassaan.

Me tiedämme ainakin Zakk Wylden ja pari täysmänttiä, tosin jälkimmäiset ovat viime aikoina joutuneet käyttämään 068-paksuutta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Ei voi kun sanoa, että on pojilla taiteellista (humör också) silmää. Ja pääasia on, että kaikilla on hauskaa. Jaksakaahan vielä siellä studiossa, vaikka näkyykin olevan jo paljon rutistettuna. -R-

Kiitos kiitos, jaksetaan jaksetaan.

Mie kun luulin, että se edellinen promokuva oli ruma, mutta huomaan kehitystä tapahtuneen.. Onko Marko turvonnut, tai jotain?

Äitis oli turvonnut kun siut sai.

Onkohan tuo Santtu todellisuudessa vain Markon alter ego kun on pojilla niin samankaltaiset mielenkiinnon kohteet… (tai sitten molemmat on natsi-saksan epäonnistuneita Hitler-klooneja)

Santtu vastaa: Great minds think alike, sano ameriikkalaine.

Uusi erä rättejä kehiin!?

Kunhan saadaan uusi levy pihalle.

Millos mokomän bussi pärähtää lutakkoon keikalle. Viime kerralla jäi liput saamatta

Santtu vastaa: Enpähä tuota ossoo sannoo.

Lutakkoon tulemme aikaisintaan ensi syksynä. Keväällä esiinnymme Jyväskylässä yhdessä toisessa paikassa.

santtu, milla bassolla yleensä soitat ja millä vahvarilla ja kuinka tehokkaalla? ootte muute paras bändi, rockperryn keikka oli mahtava, onneks oon vaasasta! 😀

Santtu vastaa: ESP:n Custom Shop Surveyor on basso, jota pumpsuttelen. Vaffistin on EBS:n 350 wattinen nuppi.

Aika jylhä kuva etusivulla…

Jylhiä on miehetkin. Vai oliko ne tyhmiä?

Marko vastaa: Mie näytän ihan läskinaaamalta, ku toi kuva on valaistu sivulta. Ja naama on läskiä.

Tsemppiä teille sinne studioon!!!Hyvä levy on varmasti tulossa..

Kiitos.

Mistä teiän levystä kannattaa alottaa? Tykkään HC-mätöstä. Tilutukset vittuun.

Aloita Perspektiivi-sinkusta.

kerroppas marko mulle mistä toi seitsemän sinettiä biisi oikein kertoo?ku en tajuu..sano samalla mikä tatuointi siinä sun vasemmassa kädessä on ku en oo saanu siitä selvää vaikka oon kattonu pausellakin!kiinnostaa tatuoinnit ja häirittee kun en sitä tiedä.kiitos! ja vielä,te ootte parhaita!

Marko vastaa: No se on semmone vanha sanonta mikä tarkottaa, et joku asia on vaikeasti ymmärrettävissä/tavoitettavissa. Eli jos ei auennut, niin seitsemän sinetin takanahan se.

Kumpi on mokoman ykköskitaristi vai oletteko tasa-arvoisia?

Kuisma vastaa: Mokomassa on kaksi kakkoskitaristia.

Santtu vastaa: Eikös se tasa-arvo ole vähä akkojen hommaa.

Pidätkö Kuisma tosissaa 0.7 tuumasia siinä seiskas alapiässä? Vaihoin tossa viikko sitten itelleni 0.59 ja alkaa nyt vasta pintsit vinkua.

Kuisma vastaa: Mulla ja Tuomolla on A/H-vireessä D’Addarion 0,068-tuumaiset ja kyllä niillä pintsit vinkuu kun runttaa menemään.

Tuomo vastaa: Yhtään ohuempaa ei voi meidän hellällä tatsilla käyttää. Tuppaa nousemaan ylävirheeseen.

Nyt pojat pippelin venyttelyt loppuu ja kipin kapin Vaasaan club 25:een soittamaan! Ristus! Oon kokeillu kaikenlaisia hikoilumuotoja nussimisesta lähtien, mutta kyllä moshaus on parasta nuoren miehen lihaksille… Tv: LÄSKI

Kassellaan.

Marko vastaa: Nussiminen on kivempaa, mutta sitä ei viittii harrastaa tuhatpäisen yleisön edessä.

Tiesittekö, että Kangasalla on Suomen rankin metalscene!?

Ei tiedetty. Eikä kiinnosta.

Mikäköhän lienee Airon Musiikissa tuo mysteerinen Mokoma-huppari? Ruhtinas vai Kukko vaiko joko on saatu fanituotteisiin lisättyä ihan vaan basic-Mokoma huppari?

Kysy Airolta.

Olisiko jätkiä mahdollista nähdä Rovaniemellä? Kotiteollisuuskin veti keikan täällä ja uskokaa tai älkää Jouni todellakin sanoin, että ovat olleet paskemmillakin keikkoilla, Jounin tuntien tuon voi ottaa jo suurena ylistyksenä.

Santtu vastaa: Jos tarpeeksi ladotaan dinaareja tiskiin, tulemme vaikka Ulan Batoriin.

Päiviä! Mitkäs pedaalit Jannella on? Veikkaan Iron Cobran jotain mallia, ko jos kerta on taman kannutkin.

Santtu vastaa: Oisko ne just ne Iron Cobrat. Semmosis mustis laatikois ne on.

Nyt muistanki kysyä. Onko Liiton loppu -biisin nimi alunperin sanaleikki? Kun kerran Liiton lopun alkuriffi on sama kuin Pimeyden Liiton loppuriffi, eli siis (Pimeyden) Liiton loppu. Vai silkkaa sattumaa + vilkas mielikuvitus?

Juurikin näin.

Sitte ku niitä uusia paitoja tulleepi, nii oliskohan mahollista että valikoimiin tulis pitkähihasia tyttöpaitoja? Semmosta varmasti moni toivoopi ja muutenki se olis hyvä nyt ku talaviki tulleepi.

Olisi.

Mitä siun päässä oikee on liikkunu, Marko, ku teit noita 120 päivää ja velu levyjä ku esim: se valon nimi oli koiruoho… 😀 mitä se meinaa ???:D

Marko vastaa: Mie koetin olla myskinen taiteilija ja lainasin Johanneksen ilmestystä kun se on niin myskinen teos.

Marko mennään naimisiin.

Marko vastaa: Naimista on hyvä ensteks harjoitella.

Voisiko Marko lakata tulemasta uniini? Saa aina pettyä kun joutuu heräämään.

Marko vastaa: Oliko se lentouni?

Hyvä asia että Turunen sai potkut, eikö vaan!

Santtu vastaa: Niikaisit.

Marko vastaa: Eilen oli raahattu keskusteluohjelmaan jopa joku johtamistaidon professori kommentoimaan asiaa. Ei jaksaisi siis puhua tästä enää, jatkossa NW-uutiset jätetään roskakoriin.

Mites Mokomille toimii sellainen vähän tuntemattomampi thrash-suuruus kuin Exhorder? Ihan loistavalla asenteella tehtyä metallimäiskettä omasta mielestäni. Teikäläisten uutta odotellessa on hyvä kuunnella vaikka juuri kyseistä yhtyettä.

Kuisma vastaa: Juu, ei mikään klassikkobändi, mutta Slaughter in the Vatican potki aikoinaan perseelle – etenkin saundiensa ansiosta. Oli siellä toki muutama hyvä riffikin.

Tuomo vastaa: Yhdestä biisistä tykkäsin, en muista mistä.

Onko tosta mokoman piposta mitään kuvia missään näkyvillä?

Ei.

Tavallista pirtua ja härskii margariinia euron kpl!

Santtu vastaa: Justiis juu.

“Kuka sitä nyt keskellä viikkoa lotuamaan.” Me työttömät alkoholistifanit, jotka ehdimme vetämään kaksi pilsua siinä ajassa kun te kaadoitte yhden, tieteskii! Oli aika liikuttava hetki nähdä rakkassa kantabaarissa rakas bändi kaljalla… Keep on L&T:iiiinnng!!

Santtu vastaa: Pitäisköhä ryhtyä työttömäks alkoholistifaniks, ni olis aikaa käkkiä kaljaremmissä.

Miks työ haluutte lisää koomaa?

Mo’koma on sukupuuttoon kuollut ugandalainen alkuasukasheimo, jotka olivat tunnettuja siitä että he puhua pölöttivät kaikenlaisia tyhjänpäiväisyyksia ja neuvovat toisiaan kaikissa pienissä ykstyiskohdissa, mutta eivät saaneet ruokaa metsästettyä tai savimajaa rakennettua.

“Säästä sanasi” on joku Return of the Hiljaisuuden julistaja? 😀 Niinku Deathchainillä se Nemesis-juttu. Toivottavasti eletään talven yli, tai edes helmikuuhun. Lykkyä.

Eipäs olekkaan. Se on ihan omanlaatuisensa taideteos.

Mitä mieltä olette krapulasta? Mun mielestä krapula on maailman paras! Jee-jee !!!11!

Santtu vastaa: Krapula on “paras”, kun ei enää pelkää kuolevansa, vaan toivoo kuolevansa. Been there, done that.

no terve!mie oon tuommosta mietiskelly kun Kurimuksella on semmonen kiva biisi kun tuo silmäterä niin haluaisin kuulla ihan Markolta itteltänsä jonkunluokan selvityksen noihin sanoihin kun ne voi ymmärtää kahella tavalla niin haluaisinkin kuulla että mitäs se Marko on ajatellu niitä tehdessään. kiitos

Marko vastaa: Mie ajattelin rakkautta ja sitä miten vähän siitä ymmärrän.

mjuu!!!

Alfasta omegaan ja takaisin kulkematta lähtöruudun kautta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko teillä mitään todella henkilökohtasta biisiä kuten Panteralla Hollow? Tyhmä kymysys..

Ei ole.

Leikin täs ny hieman anagrameilla ja sain esille tämmöstä: Marko Annala = Armon Lakana Tuomo Saikkonen = Kuono Mainokset Santtu Hämäläinen = Nään Muna Hilsettä Janne Hyrkäs = O_o … sun nimestä ei löytyny mitään. Lucky bastard! Kuisma Aalto – Maitosuklaa //Make

Hyvä siulle.

Kansisuunnitelmat uusiks. http://kotisivu.dnainternet.net/atolvane/mokoma.jpg Tiesittekö että Hevi on arabiaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti “alistumista” (Jumalalle). Sitä voidaan kuvata elämäntavaksi tai uskonnoksi. Tarkempi käännös olisi ehkä “alistumisesta seuraava mielenrauha”.

Jaa.

Minkä merkkisillä ja painosilla kapuloilla Hyge soittaa?

Vic Firthin jotkuu aika paksut kepukat sil on.

soittako Santtu basso jutskat uuelle levylle?

Niihä tuo oli meinattu juu.

Minkälaista Mokomaa tulevalla levyllä on odotettavissa, muuttuuko linja paljon Kurimukseen ja Tämän maailman ruhtinnaan hoviin verrattuna? Tulkaa nyt sitten ihmeessä esiintymään sitten seuraavalla rundilla tänne Kainuuseen, vaikka Kuhmoon tai Sotkamoon. Myö ollaan yhtä hullau porukkaa ku Karjalaisetki. Kysy vaikka Hynyseltä?

Kahellaa kuha saahaa jotai valmiiks asti.

Pitäisi kirjoittaa luentopäiväkirjaa mutta kun ei huvita. Asian lykkäämiseksi olen lankannut maiharini ja kiillottanut ne, pessyt nyrkkipyykkiä, lukenut teidän nettisivuja, örissyt, syönyt suklaata ja miettinyt mitä tänne kirjoittaisi. Tehkää hyvä levy ja tulkaa Lutakkoon soittamaan, niin löytyisi parempia tekosyitä kirjoitushommien lykkäämiselle. Ja tämänkin ajan olisi voinut käyttää älykkäämmin.

Lopeta ainaskii se suklaan syönti. Tulet riippuvaiseksi vielä ja saat näppyjä naamarustinkiin.

Miltäs maistui ravintola Woodoon kaljat? lähditte pari minuuttia ennen Manowarin -Hail and Kill biisiä ! olisi kannattanut toiset ehkä ottaa myös. Keeep oon rääässhhiing !

Työpäivän päätteeksi yksi pilsneri on just tarpeeksi. Kuka sitä nyt keskellä viikkoa lotuamaan.

Kukas ton englanninkielisen bion on kirjottanu, ku siitä uupuu sellainen perimokomalainen kaino (ja katteeton) vaatimattomuus, korvattuna lähinnä vastakohdallaan…

Sen on kirjoittanut promoottorimme Janne Airo.

kysymys ei teihin sinänsä liity kakkaakaan mutta kysytään silti. mitä mieltä olette slayerista ja nimenomaan siitä että he ovat jaksaneet jauhaa kuolemasta sanoituksissaan 20 vuotta putkeen? mitä veikkaatte onko tomilla kaikki kynät penaalissa? muute slayer on loistobändi.

Mitäs veikkaat, mitä tykätään Slayerista?

Kun saitte musamaailmalta sopimuksen niin saitteko “rakentaa” omat kitarat? ja marko, kivat lasit. ihq <3<3<3

Kuisma vastaa: Saatiin. Se on ihaninta mitä tiedän.

marko, mitäs sanot steinerkoulusta?

Marko diggailee steineristä, vaikkakaan ei antroposofiasta juuri perusta.

Marko, heitäs vähän muotivinkkiä. Minkälaista lämmintä takkia suosittelet maastohousujen kanssa.

Kysytköhä sie iha oikealta Markolta. Täällä vaikuttava Marko on lähinnä luuhkalettinen hevilaulaja, ei koko kansan camouflaagi-stylisti.

ootteko muuten ikinä aatellu julkasta noita levyiltä pois jääneitä kappaleita (kuten vaikka Jää hyvästi) missään muodossa myös yleisön kuultavaksi?

Ei olla tavattu ylimalkaan ajatella, saati sitten tuommoisia asioita.

Mikä on elämän tarkoitus?

Kokeile vaikka elämistä noin ens alkuun.

Radio cityyn soitti yksi aamu pikkusamin äiti ja valitti, että sen poika ei suostu lähtemään kouluun ennen,kun kuulee radiosta Mokomaa. Sen puhelun jälkeen miltei joka aamu on soinu teidän tanhuanne ja Sami on luultavasti käppäilyt kiltisti koulunpenkille.

Toivottavasti on mennyt sinne kouluun, eikä jääny kulmille pelehtimään, kuten valitettavan monella on nykyjään tapana.

Kuinka paljon ruhtinaalta puuttuu kultalevyn rajapyykistä?

Enemmä ku tuhat, vähemmä ku satatuhatta.

Onko Hiljaisuuden julistajaa vinyyliversiossa nopeutettu? Entä ylipäänsä biisejä editoitu?

Ei. Ei.

Miten suhtauduitte Nightwishin tragedyyn?

Eikös ole Hanoi Rocksin kipale tämä Tragedy?

Ajattelin teiltä kysyä kun en mistään muualta jaksa ja teillä on aina niin hyviä vastauksia näihin ni että: Kun näytte kaikki syntyneen 70-luvulla, ni millasta oli elää 80-luvulla ku kaikki kunnon hevibändit oli vielä nousussa ja jotkut huipullaan??

80-luku oli silkkaa juhlaa ja ankaraa bailausta aamusta aamuun.

sattuiko annala olemaan perjantaina 21.10.-05 Tampereen juna-asemalla?

Saatto sattuakkin. IhQuu, eikö?

Laittakaa jotai uusii keikka kuvii… tai jtn.

Laitetaa, jahka keritää.

Saako itse painattaa paidan esim. noista kuva-arkiston työpöydän taustakuvista, tarkemmin sanottuna tuosta Omenapuu-kuvasta kun se on niin kovin hieno? Lisään vielä edelliseen paidanpainatuskysymykseen, että Mokoma-logo tulisi tietysti myös. Olette hieno yhtye.

Jee-jee. Jos myyt ja saat hyvän hinnan, niin voitosta puolet meille kits.

se on makuasia,sano kissa kun persettä nuoli…

Niikaisitte.

Kysymys Kuismalle: olin kattelemassa muutama viikko sitten YUP-orkkaa Lutakossa. Siellä saapastelit sääkin näemmä. Sanoin kaverille, että nyt taidan mennä juttelemaan Kuisman kanssa kitaroista (harrastelija-kitaristi minä), mutta kaveri esteli että ei ne tähdet jaksa vapaa-ajallaan sellasista tuntemattomien kanssa turista. No en sitten turisemaan tullu. No, en ihan teinikään (yli 30v) ole joten kait olis pitäny rohkasta ittensä,,, miten yleensä vapaalla tollasiin suhtaudutte?

Kuisma vastaa: Jyväskylässäpä hyvinkin, ja ensimmäistä kertaa sunnuntaiaamuna Ylä-Ruthissa aamupalalla. Alkaa mennä ammattimaiseksi tämä bailaaminen. Ja mitä tuohon kysymykseesi tulee, niin mikäli haluan olla rauhassa, pysyn kotona. Eli toki sitä baarissa voi ihminen tulla toiselle ihmiselle juttelemaan, varsinkin jos on asiaa tahi sanottavaa.

Mitäs musiikkia kuuntelette levynteon ohessa? Ja jos miksaaja/tuottajalle on annettu referenssejä soundien tai yleisen meiningin puolesta niin mitäs on kuuntelutettu? Vai onko tuo jo liian hifistelyä?

Hauska että kysyit. Studiossa ei ole kuunneltu yhtään referenssilevyä. Referenssejä on kuunneltu aktiivisesti parikymmentä vuotta, joten eiköhän se oma suosikkisoundi ala olla jo selvillä. Ja mikä hienointa, täällä studiossa on kuusi miestä jotka pitävät samasta soundista.

Tarja sai potkut.

Kuinka meidän suomalaisten nyt käy?

Lauantai-illan ratoksi kerron teille pari itse sepittämääni vertauskuvaa:1.Puuron syönti ilman nisua on kuin Seppo Räty kirkossa: Yhtä laiminlyöty. 2. Neito hädässä ilman kiihkoa: Sama kuin kusisi suoraan pönttöön. Tanssitaanko pojat?

Onneksi nyt ei ole lauantai-ilta. Olis saattanu mennä lörtaakin illanvietto piloille tuollaisten sutkausten lukemisessa.

Mikä on mokomien ikähaarukka? montako tatuointia markolla on? kiitos paljon.

Olisko muutaman vuoden verran.

Jokos on paljon uutta rässiä kirjotettuna?Kauanko kitaristit ootte soittanu ja ootteko “iha ite” oppineita?

Tuomo vastaa: Mie oon enempivähempi itseoppinut. Kitaraa olen rämpytellyt noin 7-vuotiaasta, en uskalla laskea kuinka monta vuotta.

Kuisma vastaa: Aloitin kitaransoiton 15 vuotiaana, ja aion aloittaa kitaratunneilla käymisen heti kun ehdin.

Imatra-Lappeenranta akselilla tulossa infernaalista humalatilaa koskettavia keikka kokemuksia tulossa? sen verran pitkä aika kun viimeeksi on käyny kysesiten herrasmiesten keikalla. sitä odotellessa. Viskiä tiskille! Keeeepp oooon rääässshiinngg !! \,,\

On niitä, jos on. Tai kääntäen: niitä ei ole, jos niitä ei tule.

Marko oot kyllä niin hyvä että oon katellinen!!!

No on syytäkin olla katellinen. On se vaan niin hvä.

tiesittekö muuten että liiton arkki oli kondensaattori ? sitä minäkin

No tiiettii. Mitäs siihe sanot? Tiesitkö, että partakoneen terä tylsyy kuunvalossa?

Mitkä lätkäjoukkueet (SM-liiga tai Änäri) ovat Mokoman heebojen suosikkeja?

Kaikki hyvät. Ja sit pari vähemmä hyvää. Ja sit viel SaiPa.

oliskos mitenkään mahdollista saada uusinta painos Punainen Kukko EP:stä? Tais sitten saada ainakin Marjat, Täältä Etelään ja H.E.L.L. johonkin muuhun cd:n tapaiseen? se olis nääs aikas hyvä juttu

Ei ikinä koskaan tule semmoista. Mene suoraan divariin kulkematta lähtöruudun kautta.

Lainaatteko mulle 500e?

Suosittelen kääntymistä jonkun virallisemman rahalaitoksen puoleen. Takaajat kainaloon ja vekselin tekoon hop.

Meinaatteko tulla koskaan, keikalle Lappeenrantaan? On ollu ikävä Markoa.. 😀 Viimeeks näin sen kuukausia sitten. Jos saanen udella, niin miten Markolla ja muilla hyypiöillä sujuu? Onko ollut paljon keikkoja? (Ps. Tietääkö Marko miten Mikalla menee?) TERVEISIN: Mirka.. <3<3<3

Tullaan ku tullaan. Hyypiöillä kulkee oikeen hyvi, kiitos kysymästä.

Punainen kukko kävi kylässä. Näyttivätkö mokomaattorit poltetun maan taktiikkaa Hollolassa?

Sinne se Hollola jäi paikoilleen. Parin poltetun tupakin taktiikalla mentiin.

Kitaristit! Mitä mieltä ootte Slayerin kitarasooloista? Onko ne oikeesti taitavasti soitettuja huippuvetoja vai summassa vedettyä räpellystä? Mä ite oon kitaristi, paska sellainen, ja aina kun yritän soittaa sooloa, niin se kuulostaa väkisin Slayeriltä. Slayer on kuitenkin paras!!!!

Kuisma vastaa: Ymmärtääkseni soolot ovat läpisävellettyjä. Se pitääkö niistä vai ei, on sitten jokaisen oma asia. Itse pidän kitaristien tulkinnasta, ja olisi vaikeaa kuvitella Slayeriä jossa soittaa Steve Vai.

Ettekö tiiä mikä on takvi?

Juu ei, eikä ees kiinnosta. Tieto lisää tuskaa tiätsä.

HÄHÄHÄHÄHÄhähääääää… jätkät jää Scourgerille ku tikku paskaan =D No ette nyt ihan niin paljo mut kuiteskin on tossa scourgerissa aika meininki!

Hyvä heille. Hyvät meiningit on kuiteskii parhaita meininkejä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Monestikko ootte joutuneet keskeyttämään keikkanne, ja mistä syystä?

Marko vastaa: Muistaakseni kahdesti. Viime kesänä Suonenjoella, siitä syystä että lavalle alkoi lentää lasipulloja, ja joitain vuosia sitten Kuopiossa, kun huvilupa loppui kesken ja meiltä katkaistiin sähköt ennen setin loppua.

Kuisma vastaa: Ja vuonna 1999 Levin Hullussa Porossa, jolloin portsari tuli ravintolapäällikön ohjeiden vastaisesti keskeyttämään keikan, kun “asiakkaat eivät uskalla tulla sisään”.

Hyge vastaa: Ja kerran Siwaan tuli poliisit.

Kiitos hauskasta illasta. Tulkaahan Lahteen uudestaankin. Rottia ruokkiessa muistan teitä lämmöllä 🙂

Santtu vastaa: Ollos hyvä.

päätitte sitten jättää miestenkokoiset hupparit tekemättä kokonaan. ajatteletteko kuuntelijakuntanne olevan joku kääpiölauma, kun xl on isoin koko? saatanan tunarit.

Kuisma vastaa: Ite oot tunari. Jos mielit isoja vaatteita niin katso www.lainapeite.fi.

nyt teette varmanpäälle hyvän levyn ja laitatte sinne aikuisten oikeesti max 10 biisiä, ku jos laitatte enemmän ni kuitenkin siellä on sit joku ihan paska. eikä niitä keskinkertaisia kukaan edes kuuntele ettekä työ soita keikoilla! NIIH!

Marko vastaa: Levylle laitetaan vain hyvät biisit, niin on aina tehty.

Onpas muuten aika makoisan tyylikkäät nuo vinyylin kannet ja vallan marenkia myös ite lätyn väri. Hyvin se soi ja kannet koristaa huonetta hyllyn päällä kunniapaikalla. Hähä, no ei miula muuta.

Marko vastaa: Eiks ookki! Ville ja Aki on kovia jätkiä!

Oisko idea uusista paidoista mahdoton? Paitoja collegena ja uusia kuvia paitoihin (tuo mokoman elläen oisi hieno)

Marko vastaa: Mitäs luulet, tulisko uusia paitoja sitten kun uusi levykin?

jossain luki, että uutta levyä pukkais helmikuun 8. Onko totta?

Marko vastaa: On.

Kumpi on Älli ja kumpi Tälli?

Marko vastaa: Kumpi on Fränti, kumpi Vahanen?

Tietääkö pojat millon tulee takvi??

Kuisma vastaa: Pojat ei tiedä mikä on takvi.

Tiesittekö että klamydian rumpali taitaapi olla teijän fani. Kun sillä on niiden uudessa musavideossa punainen kukko t-paita päällä. Eikö ollutkin helvetin tyhmä tieto? 😀

Kuisma vastaa: Meillä on ollut Klamydian-miekkosten levy-yhtiön kanssa yhteisbisneksiä, joten mukava kuulla että homma toimii myös henkilökohtaisella tasolla.

Marko vastaa: Klamydialla on myös sellainen biisi kun Perseeseen.

Opetan nyt isääni nussimaan mutta ei voi olla sanomatta: Vaikka kaikki haluaa äkkiä levyn pihalle notta saisi uutta matzkua niin tehkää mielummin hyvä levy hitaasti kuin hädällä tavaraa pihalle. Luultavasti homma on hanskassa mutta ajattelin muistuttaa. Ja joo, miksei studiolla ole nettikameraa että kiihkeät fanit voisivat todeta miten kivaa, mukavaa, mielenkiintoista ja ihanaa levyn äänittäminen on?

Marko vastaa: Rauhassahan tätä, neljä rumpupohjaa päivässä on ollut kiivain tahti, ja kuitenkin treeneissä on tullu paiskottua yli tusina biisejä pariin kertaan päivää kohti.

Voi jesna! Ette voi ymmärtää, kuinka hieno juttu tuo studion kuulumisien kirjoittaminen foorumille on näin fanittajan näkökulmasta. Ainoa miinus on se, että päivittäin niitä lukiessa tekee enemmän ja enemmän mieli kuulla sitä matskua mitä siellä syntyy. Onko muuten mahdollista että kotisivuille ilmestyisi jonkinlainen näyte uudesta matskusta? Se ois rok. Ja jos joku on rok, niin Deathchainin uusin, mutta ei siitä sen enempää(Deathrash Legions /,,/). Hyvää jatkoa studioon, ja koita Hyrkäs(ja kaikki muutkin) jaksaa. Viesteistä päätellen tekee aika ajoin vähän tiukkaa. 🙂 t. mÄ

Kuisma vastaa: Mukava kuulla että kelpaa, jatkamme siis samaa rataa.

Marko vastaa: Eipä laitella näytteitä, saatte jännittää loppuun asti.

Hyge vastaa: Jep, suhteellisen raakaa ajoa on ollut tämä studiotoiminta.

Sanokaapa kannattasko ostaa Zakk Wylden signature Bullseye les paul?On se ainaski parempi k u teijän ESP ritsat.

Marko vastaa: Osta sit sellane.

Kuisma vastaa: Tiesitkö että ennen vanhaan pissiksiä kutsutiin ritsoiksi?

Täytyy sanoa että kyllä huomasi kysyttyä-plastan vastauksista, että ne on kirjoitettu puolenyön jälkeen… Hehehehehee

Marko vastaa: Miut on kuulemma kans tehty puolenyön jälkeen. Kyllä huomaa.

Hyge vastaa: Taisi studiohöperyydelläkin olla osansa. Mokoma Pig Brother -show…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mitä sä Marko tiedät Helevetin happy hourista?

Santtu vastaa: Happy hour on jees, kun pakko rokata on. Ja pakko twistata on.

Marko vastaa: En sitten yhtään mitään. Kuisma taisi vastata juuri siihen fanipostiin, johon sie tässä viittaat.

Janne vastaa: …ja ainahan nyt pakko rokata on, ja twistata on, se on mulle tosi okei.

tuleeko hengailtua lahden yö elämässä kun tuolla hollolassa majailette tällä hetkellä? tehkääpäs hyvä levy. lahden hese on vittu paras ikinä!

Santtu vastaa: Tiiä siitä sitte. Eikös Heset ole aika tasalaatuisia kautta maan?

Marko vastaa: Ei olla käyty vielä kertaakaan Lahden yöelämässä, nytkin on kello jo yksitoista illalla, ja vielä soitto raikaa studiolla.

Janne vastaa: V*ttu että jaksaa yöelämään, mie oon aivan finaalissa muutenkin. Pari keimoa kypärään Petraxin saunaosastolla ja aa-tuuti-lulla.

ooooooooooo po po oisko tulossa uutta kuvakimaraa kun minusta ne on oikein vallan miellyttäviä ja mukavia katselisin kovin mielelläni viime kesän tapahtumia

Santtu vastaa: Kylläpyllä.

Marko vastaa: Just tehtiin yks ja pian sille kaveri, saattekin ihailla kahta kuvakimaraa jahka saamme nuo hierottua valmiiksi.

Janne vastaa: En tiedä mitä tein viime kesänä

Koska TMRH -plätty meni suoraa lista kakkoseksi ni onko muuta vaihtoehtoa että uuden levyn on oltava 1. ?

Santtu vastaa: Kai niitä vaihtoehtoja on muitakin. Esim. 104.

Marko vastaa: Enpä ole miettinyt vielä koko asiaa. Pitääpä miettiä, nyt kun otit asian puheeksi. Joo ykköseksi! Totta kai! Jos levy ei oo ykkönen, myyn kielen ja kitalaen ja siirryn luomuviljelijäksi Siuntioon.

Tuottaja Miitri vastaa: On. 99 vaihtoehtoa.

Mitä nöyrin kiitos mokomille, täytyy tunnustaa että musiikkianne on vaan mahtavaa kuunnella 🙂 Onko tietoa tuletteko musisoimaan Hämeenlinnaan päin platan valmistuttua…?

Santtu vastaa: Ei tietä mitän. Ei ymmärrä mitän.

Marko vastaa: Ei oo vielä kun kolme sovittua keikkaa ensi vuodelle, mutta tokihan me sinnekin tullaan, jos teette tarjouksen, josta emme voi kieltäytyä.

Janne vastaa: En tiedä mitä teen ensi kesänä.

Onko vain sattumaa, että löydän Tove Janssonin Taikatalvi kirjasta paljon yhtäläisyyksiä Mokoman sanoituksiin? Kuono kohti itää, täältä etelää….

Santtu vastaa: Sattuma, tuo Yhteismaan ilkeä kaksoisveli.

Janne vastaa: Sattuma, tuo väärin tavattu Satumaa.

Marko vastaa: Oli miulla pari viikkoa sitten sanotuslomalla iltalukemistona, ja luin jo sen neljättä kertaa. Silti, en ole tietoisesti sieltä kyllä noita ottanut, Täältä etelään esikuvana on South of Heaven.

heippis! tällasta vaan kyselen, kai se täällä teidän sivuilla jossaki lukkeeki,mutta kuitenkin millon te alotatte taas keikkaileen…ens vuonna?ois hauska kuulla teitä livenäkin. tehkää yhtä kuningas levy kun 120 PÄIVÄÄ on.kiitos ja niiaus!

Santtu vastaa: Kyllä niistä esityksistä on pruukattu ilmotella hyvissä ajoin.

Marko vastaa: Helmikuussa rokataan ja twistataan. Yritetään tehdä parempi levy kuin edeltäjänsä, joihin 120 päivääkin kuuluu.

Janne vastaa: Nyt sie vitsailet?

Jee!! tuplabasaria luvassa!!

Santtu vastaa: Jee-eee. Mitkä värit!

Marko vastaa: Ja vähän v***sti!

Janne vastaa: Jeehjee, huonosti soitettua sellaista ja vähän hitosti

Misäs näitten sivujen nurkissa on ne hienot videonpätkät? Esim. Kun Kuisma soittaa Kasvan- biisiä

Santtu vastaa: Njyt kjäy jyli jymmarryksen.

Marko vastaa: Emmiekää ymmärtäny?

Janne vastaa: Must be väjö?

Onko Santtu soittanu missään muissa bändeissä ennen mokomaa? jos on niin missä?

Santtu vastaa: On. Mm. Massikas.

Marko vastaa: www.the-machete.com

Janne vastaa: Jeejeeh, Santtu ois päässyt Village Peopleen, mutta sitä ei pyydetty.

Santtu näyttää perin surulliselta tuossa promokuvassa 🙂

Santtu vastaa: Tommone pärstä miulle on vakiovarusteena siunaantunu.

Marko vastaa: Mie näytän ihan pulloposkipaviaanilta siin kuvas, mut miehä en päätä täs bändissä yhtään mistään.

Janne vastaa: Ja on syytäkin tässä porukassa. Ei paljon itteäskään naurattaisi.

Ette uskalla vai ettekö osaa?

Santtu vastaa: Eipä ole yleensä uskalluksesta kiinni jääny. Osaaminen onkii sit iha toine juttu.

Marko vastaa: Sillon kun uskaltaisin, en osaa, ja silloin kun osaisin, en uskalla.

Janne vastaa: Både och, sano ruottalainen.

Eipä siisti tuo teiän promokuva! En voinu muuta sanoa ku “ohhoh”, minkä seurauksena kaikki mikroluokassa askartelevat kanssaopiskelijat loivat miuhun kummeksuvia katseita. Hyvä hyvä. Voimia sen levyn kanssa! Mie täst jatkan seminaariin.

Santtu vastaa: Jatkaha sie sinne. Mie jatkan tätä vastailuhommaa.

Marko vastaa: Se on muuten koko promokuvasession huonoin otos.

Janne vastaa: Joonas Brandt on nero! Odottakaas kun näette loputkin.

Voi ristus! Luin vahingossa tuolta “päivityksiä” hommasta notta Pornokuva. Sääh, sa mehiläinen.

Santtu vastaa: Ihminen kai näkee, mitä haluaisi nähdä.

Marko vastaa: Lukihäirä.

Janne vastaa: Jeejeeh, sano Hyge

En mää mikään pilkunviilaaja, mut oon niin vitun kännissä, että päätin kokeilla sivun alareunassa olevia validaattoreita.. No eihän tää sivu oo mitään validia XHTML:ää, kannattee varmanaa poistaa toi kuva tuolta.. Mut ei kait siinä. Juhlinta jatkuu..

Santtu vastaa: Mie en ole koskaan ollu niin kännissä, et kokeilisin jotai valimaaattoreita. Eikös niihi jää koukkuun?

Janne vastaa: Et ole mukamaspukamas mikään pilkunviilaaja, mutta hanskaas taidat viilailla aina silloin tällöin? Hanskanviilaja, heh. No sori.

Seittimestari vastaa: Nyt on validointilinkit heitetty hiuksista v*ttuun.

Terveisiä uutisankkurille: kuukausien nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella Suomessa, heh.

Santtu vastaa: Niihä tuo on tavattu tehä.

Janne vastaa: Ankkuri on housuissas

Huomasin et tykkäätte Cannibal Corpsesta. Mikäs levy on parhain poikien mielestä? Nää on turhia kysymyksiä, mut mitkä ei olis?

Santtu vastaa: Riippuu päivästä. Joskus Tomb of the Mutilated, joskus Wretched Spawn. Joskus joku muu.

Marko vastaa: Wretched Spawn.

Janne vastaa: Kaikki Corpsegrinderin aikaiset toimii!

Marko ois saatanan hyvä iskelmälaulaja, Marko on hyvä hevilaulaja, eli voisimme tiivistäen voisimme sanoa, että Marko on hyvä laulaja!! Asiasta toiseen, vituttaako teitä, kun Tuntemattomassa sotilaassa on paljon kirjotusvirheitä?

Santtu vastaa: Eipä ole vituttanu se asia miuta juu.

Marko vastaa: Kiitos ja kumarrus. Kyllähän se on oleellisempaa, että sisältö on kunnossa, ja Tuntemattoman sotilaan kohdalla se on juuri näin.

Janne vastaa: Laulamisen lisäksi Markoolio hallitsee monta muutakin juttua.

Tiesikös Marko, että Aleksis Kiven viimeiset sanat olivat “minä elän”? Liittyykö teijän biisiin?

Santtu vastaa: Kyllä ja kyllä.

Marko vastaa: Lieneekö tuo jopa sanoitusinspiraation lähde, Viisasten “kivi” jne…

Janne vastaa: Wanha juttu.

Karijoki

Santtu vastaa: Kariniemi. Terijoki.

Janne vastaa: Jori kaki.

Vitut mä mihinkään Jamaicalle päässyt. Jakomäessä pyörin viisi päivää turpa täynnä. No, yritys oli kova.

Santtu vastaa: Jah rastafara sulle vaa.

Marko vastaa: Jamaicoamäki okay.

Janne vastaa: Taisi taksikuski kuulla osoitteen väärin?

Sanokaas jotain bändejä metallin ulkopuolelta, joista diggailette?

Santtu vastaa: Mie tykkään aika paljon kaikesta.

Marko vastaa: Depeche Mode, Bob Marley and the Wailers, Frank Zappa, Thought Industry, Killing Joke, vanha ZZ-Top, Red Hot Chili Peppers, Pinbag, Bad Brains…

Janne vastaa: Mm. Sigur Ros, Maguar Posse, Orb, Spiritualized, Tom Waits, AC/DC, Barry White, The Cure, American Music Club, Led Zeppelin ja Spraykaalit

Tuleeko Vade Retro Satanassa joku kosketinjippo ennen kertsiä aina, semmonen avaruusääni..?

Santtu vastaa: Taitaa olla avaruusäänet korvies välissä.

Janne vastaa: Jippo on housuissas

Mitäs musiikkia bändin jätkät kuuntelee? esim. autossa, keikkabussissa, muuten vaan..?

Santtu vastaa: Tuulen suhinaa ja korvien ulinaa.

Marko vastaa: Viime aikoina olen kuunnellut Kholdin uutta levyä.

Janne vastaa: Nyt just en kuule yht’mitn.

Tahtoisin kiittää teitä siitä, että olette ahkerasti vastanneet meitän kysymyksiin monet vuotet!

Santtu vastaa: Ole hyvä.

Janne vastaa: Ite Uunoko se siellä?

marko eikö siun pitäny mennä opiskelemaan teologiaa?

Marko vastaa: Piti. Miun piti myös lähteä Etiopiaan rakentamaan kyläkoulua ja sen jälkeen muuttaa erakoksi metsämökkiin. Sen sijaan mie kiusaan teitä huutamisellani. Kuinkas tässä näin kävi? No, kävi miten kävi, en valita.

Santtu vastaa: Mitähä se seuraavaks kekkaa? Avaruusastronautti? Inkvisiittori? Numismaatikko?

Janne vastaa: Eiku Marko meni just saunaan, laittoi naaman naulaan.

Tuomo ja Kuisma: minkä biisin haluaisitte osata soittaa, mitä ette ole kirveelläkään oppineet? Saa muutkin ukkelit vastata tietennii…

Tuomo vastaa: Rajapyykki.

Kuisma vastaa: Sama.

Santtu vastaa: Iha sama.

Janne vastaa: Nää uuden levyn biisit olisi ollut kiva osata soittaa.

toihan ohan päin persettä: PÄIVITYKSIÄ… 6.10.2005 07:06 Uutiset, Kysyttyä. Tänään on 15:ta päivä saakelin tontut ja basareita poljetaan jos mä haluun!!

Santtu vastaa: Eikä muute ole, et ime siitä. Ja mie polen mitä huvittaa, millo huvittaa.

Marko vastaa: Inhimillisyys pois! Tappakaa ihmiset ja koneistakaa kaikki! Koneet ei tee virheitä!

Janne vastaa: Housus on päin persettä!

Oon kuullut Siissidössiä! Big City Nights!

Santtu vastaa: Muuttuiko elämäsi?

Janne vastaa: Siissidös whai?

Lyhyestä virsi kaunis: suurkiitos hienoista vinyylilevyistä. Visuaalinenkin puoli on erittäin onnistunut vinyylilevyjä myöten. Tattista vaan ja nenät kohti uusia seikkailuja!

Santtu vastaa: Ole hyvä.

Marko vastaa: Levyt oli niin komeita, et piti laittaa ne levyhyllyn päälle huonetta komistamaan kun ei noita kultalevyjäkään oo millä huoneensa sisustais.

Janne vastaa: Vinyylit rules!

Vai että levyä kaavailaan pihalle helmikuuksi. Koittakaa järjestää se ulos 12. päiväksi, silloin on minulla synttärit, eikä Mokoman tba pitkäsoittoa parempaa lahjaa voi olla (maailmanrauhaa lukuunottamatta). Onnea stutioon, ja kuunnelkaa Deathchainin uutta mikäli aikaa semmoiseen jää.

Santtu vastaa: Juu. Kiitos ja katellaan.

Marko vastaa: Vaikka olenkin säveltäjä, en ennustaja, uskaltaisin silti arvailla, että toiveesi saattaa jopa toteutua.

Janne vastaa: Mie en edelleenkään kuule mitn.

Niin, siis, tuo Punainen kukko-ep:hän on käsittääkseni loppuunmyyty? Joko sen voi luokitella melkein harvinaisuudeksi? Hitto kun olisin aikoinaan ostanut niitä useamman niin parin vuoden päästä voisi myydä roimalla voitolla eteen päin niitä!

Santtu vastaa: Mie een vaa yksinkertasesti tiiä. Vissii. Joo on se loppu.

Marko vastaa: Loppu on, pidä hyvä huoli omastasi.

Janne vastaa: Treenikämpällä on pari, odotellaan arvon nousua vielä tovi…

Vähiin käy ennen ku loppuu sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Santtu vastaa: Helppoa ku heinänteko, sano heinä ja tekijäänsä kiitti.

Marko vastaa: Pässi ilman päätä on kuin paskantaminen ilman lukemista.

Janne vastaa: Jeejee, sano Hyge kun saunaan lähti.

Tuletteko enää ikinä Suonenjoelle soittamaan?

Santtu vastaa: Älä ikinä sano ikinä, sano Bondin James.

Marko vastaa: Ja Ozzy Osbourne.

Janne vastaa: Jeejee, sano Hyge kun nyt ihan oikeasti saunaan lähti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.