Kirpsakassa merellisessä pohjoistuulessa karisivat pahimmat unihiekat kun astelimme Hulluun Pohjolaan kyytiämme odottamaan. Tai itse asiassa siellähän se kyyti odottelikin meitä. Vähäiset soittoromumme nakkasimme peräkärryyn ja itse siirryimme pakettiauton sisuksiin. Matkaa oli taitettavana vajaat kolmesataa kilometriä, joten heti alkuunsa piti pysähtyä välttämättömille ostoksilla, eihän sitä voi retkeilemään lähteä ilman kunnon evästystä!

Fiilinki oli loistava. Väljän ilmavaan bussimatkailuun tottuneina pakussa vallinnut läheisyys tuntui lähes eksoottiselta. Vai oliko se sitä hiipivää Lapin homoutta, eikun tarkoitan siis Lapin hulluutta. Tietenkin hulluutta, mitäpä muutakaan. Niinpä tietysti. Tunnelmaa latisti Santun saama puhelu Iso-Saikkoselta: Massikan kämppään oli murtauduttu, ja Santun kitarat varastettu. Kerrassaan ankea ylläri. Varastelevat pirinistit toivoteltiin yhdessä tuumin erinäköisiin paikkoihin, joissa ei paljon aurinkorasvoja tarvita.

Leville saavuimme aikanaan ja ryhdyimme välittömästi sound-checkin vääntöön. Areena olikin melkoisen kookas lato, tietysti nimestäkin saattoi näin päätellä. Enpä muista, että millään klubilla olisi näin korkeaa lavaa, alle kaksimetristen on nimittäin ihan turha tunkea lavan eteen, ei näe mitn.

Checkin jälkeen aivan loistavan pitopöydän kimppuun Wanha Hullu Porossa. Herkkua oli siinä monenlaista, ja sehän sopi pullukoille oikein mainiosti. Riemu ei loppunut tähän, sillä meille osoitetut majoitustilat olivat vähintäänkin huippuluokkaa. Tarjolla oli tilavaa apartmentosta, jossa oli jokaiselle oma huone, viihtyisät oleskelutilat ja oma sauna. Siitäs sait opo, rock’n roll se on mikä kannattaa!

Blake jytäsi oman raskasboogiensa alta pois, joten soittohommat kutsuivat puolen yön kieppeissä. Areena ei ollut täyteen ahdettu, mutta ihan mukavasti oli porukkaa kuitenkin paikalla. Juurihan ihmiset olivat Joululomailusta toipuneet, eikä hiihtolomakausikaan ollut vielä oikein alkanut. Näihin faktoihin nojaten täytyi väkimäärään olla ihan tyytyväinen. Keikka lienee ollut ihan kohtuullinen, ei valtavaa liekehdintää, mutta ei mitään limboiluakaan. Limboiluun viittaavaa toimintaa näkyi ainoastaan keikan jälkeen tanssilattialla. Ei tosin kenenkään meidän toimesta. Jäykistelijöitä kun olemme.

Sunnuntai olikin vapaapäivä ja suunnitelmaan kuului, että tämä päivä pyhitettäisiin talviurheilulle. Laskettelurinteeseen kävisi siis hippien tie! Yksi hippi ei tosin halunnut liikunnan riemuihin osallistua. Olisi epäkohteliasta käydä ketään nimeämään, mutta tämä punakoilla patukoilla ja parralla varusteltu herramies koki tarpeellisemmaksi paikata yöunivajettaaan päiväunilla.

Meikäläinen oli ainut ensikertalainen rinteessä ja voi sitä jännityksen määrää. Mutta ei auttanut. Vuokraamosta monot ja sukset jalkaan, ja hiihtohissillä korkeuksiin. Onneksi Kuisma ja nuorekkaasti lumilautaileva Tuomo antoivat muutamat vinkit, joten ihan pelkän pers’tuntuman varassa ei tarvinnut luisuun lähteä. Ja katso, kun jokunen hapuileva lasku oli takana, homma alkoi maistua aivan mielipuolisen siistiltä! Välillä jätkien kanssa minttukaakaot huiviin, ja uuteen laskuun. Voi veljet, mitä elämää! (Tätä kirjoittaessa on Pääsiäinen Pyhällä takana, näin sitä voi villiintyä vanhakin, heh.)

Päivän rinteessä tahkottuamme pitopöydän antimet tiesivät totisesti paikkansa. Sitten pitikin rientää Kittilän lentokentälle*. Ja riennettiinkin ihan lentokoneeseen saakka, mutta jostain syystä toinen moottori ei toiminutkaan ihan toivotulla tavalla, joten koko koneen sisältö passitettiin takaisin lähtöaulaan, odottelemaan Helsingistä saapuvaa uutta konetta. Lähtö tulisi siirtymään noin viisi tuntia. Tässä vaiheessa ei ollut hymy herkässä, uni kotisängyssä olisi ollut. Mutta kivahan se oli, että moottorivika havaittiin ennen lähtöä. Lynyrd Skynyrd -henkinen lentomatka olisi ollut kovin ikävä loppu, muuten niin onnistuneelle viikonlopulle.

*) Nopeimmat ehtivät myös syömisen ja kentälle siirtymisen välissä nauttimaan hotelli Hullu Poron sauna- ja kylpyläosastosta. Ai miten siisti hiihtolomareissu. Kaikki Levin nautinnot haltuun tehokkaasti vuorokaudessa. –Kuisma