Kiitos! Nyt seittimestari poistuu imailemaan juhannussimaa. Eli hauskaa Juhannusta ja olkaa sitten lapset varovaisia ettei mene liikaa valoa päähän. Laitetaan tähän vielä kuitenkin pari uutta Tavastian keikkaan liittyvää kysymystä.

Hurray, pekkametsot! Todistin Tavastialla tunnustuksenne rikoksistanne ihmiskuntaa vastaan ja hyvältä tuo kuulosti. “Seitsemän Sinetin Takaa” toimii kuin tandemhyppy Imatrankoskeen, ja eivät nuo vanhatkaan leijonankesytyssambat olleet ruosteisenmakuisia. Mutta miten on mahdollista, että Kotiteollisuus kuullosti vielä viettelevämmältä? Suggeroitiinko kansaa volumennostolla vai häärikö miksauspöydän ääressä Hänen Suuri Tarkkuutensa Karmila? Fidel? Levyllä te United Forces of LPR kuullostatte joksenkin tasavertaisilta.Levyä odotan innolla. T:World Domination For Nymphomane Brunettes

Kiitos noista eroottisista sanoista. Saat myös irtopiparin tarkaavaisuudestasi. Tavastialla miksauspöydän takana mestaroi Kotiteollisuuden oma miksaaja (ei kuitenkaan Karmila), joten pientä “kotiin päin vetämistä” saattoi olla havaittavissa. Tämä on toki yleistä; pääesintyjä soittaa yleensä aina lujempaa kuin lämmittelyakti. Ja mitä tulevaan levyymme tulee, niin sitä todellakin kannattaa odottaa…

jaa että paremman keikan panitte Tavastialla kuin Kotiteollisuus! hyvä Kuisma!

Kiitos taas äiti. Sie se jaksat muistaa!