Musiikkia kolmannella – yksi, kaksi, kolme! Saimme käskyn toimia viihdeorkesterina Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Lappeenrannan Grammarissa, Kasettiasema-klubin järjestämässä juhlatilaisuudessa. Paikalla oli itse presidentti Kekkonen (tai itse asiassa Kekkoseksi pukeutunut Riiali, kuten myöhemmin kävi ilmi), sekä suurehko joukko hyvin pukeutuneita oman elämänsä airueita.

Keikkaa edeltävissä treeneissä tunnelma oli kireä; vanhat blues-ukot joutuivat näet soittamaan nuoteista! Eihän se käy päinsä. “V*ttu mie mikään Frank Zappa ole!” saattoi joku tiuskaista suuttuneena. Tarkoituksena oli kuitenkin kunnioittaa Suomen oikeaa kansallislaulua, Jean Sibeliuksen Finlandia-hymniä, soittamalla se a) oikein b) neljällä eri kitaralla c) peräti neliäänisesti! Noh, harjoitus tekee metsurin, vaikka väkisin. Lopputuloksena saimme soittimemme soittamaan samaa kappaletta, ja voi pojat, kuulostipa se komealta.

Grammarin samettimatolla vetäistiin kravatit kaulassa ja rippipuvut päällä tyrmäkkä backline-keikka, joka aloitettiin siis Finlandia-hymnillä Markon soittaessa 1. tenorimelodiaa. Siitä selvittyämme rymistelimme juhlayleisolle pari thrash-metal kappaletta, sekä joukon muita polyfonisia musiikkiesityksiä. Esityksemme koreografiaksi valitsimme kitaristiroudarimme Santtu Hämäläisen suunnitteleman “Takinkerääjän tanssin”. Esityksessä valitsimme sopivan tauon noin puolivälissä settiä, jonka aikana orkesterin hikoilevat urheiljanuoret luovuttivat puvun takkinsa “kuin yksissä tuumin” hovimetsuriksi pukeutuneen Santun käsivarsille. Luulimme sen näyttäneen tyylikkäältä. Ilta vanheni erilaisten virvokkeiden sekä juhlavasti pukeutuneiden viehättävien daamien seurassa. Aamuyöllä kuulimme Pirisen äänentoistolaitteista viihdemusiikkia, jonka aikana solmiot käännettiin nk. Juice-asentoon. Kiitos järjestäjille, eritoten Adelle. Sie se tiiät!