Tampereelle kävi poikain tie. Jokainen äijä saapui kaupunkiin vähän omia reittejään ja näin ollen järjenjuoksun & miehentuoksun kohtauspaikaksi muodostui luontevasti kitarasankari Saikkosen asunto. Täällä tarkastimme ensitöiksemme edellisen viikonlopun videokuvausten lopputulosta naamat typerällä virneellä eli toisin sanoen tulos miellytti. Tälläistä videota et ole nähnyt sitten Nuclear Assaultin Critical Massin!

Seuraavaksi siirryimme Klubille ihmettelemään maailman menoa ja hiomaan soundeja kondikseen. Hyvän lavasoundin löytyminen osoittautuikin suhteellisen hankalaksi hommaksi. Iso ja ontto lava kumisee ärsyttävästi ja katossa roikkuva PA huohottaa naamaan. Tämä kaikki vielä korostuu salin ollessa tyhjillään. Mutta läski demppaa ja parantaa sointia, ja onneksi läskiä saapuikin illanmittaan lähes koko Klubin täydeltä.

Pääpaino setissä oli luonnollisesti uusilla biiseillä, joita tulikin melkein koko Kurimuksen mitalla. Henkilökohtaisesti setin absurdein kohta oli ennen ‘Tämä puoli’ kappaletta. Neljä iskua kapuloihin, jota seurasi täydellinen blackout; kuka mie oon, missä mie oon, paljon kello, mikä vitti tää biisi on, miksi miun päässä soi Heikki Helan Uneton Yö. Näihin kaikkiin kysymyksiin en ole löytänyt vieläkään vastauksia. Arvoisa lukija voi niitä vaikka tarjota.

MKKK oli ryhdikäs ja ylväästi etukenossa kuin rumpalinsa otsatukka.

Santun kanssa 03:20 bussilla Helsinkiin ja muutaman tunnin unien jälkeen “oikeisiin töihin”. Vitin väjöä puuhaa, sanon mie. Onneksi bussiin sentään sattui kunnon äijärevohka, joka oli ottamassa vauhtia mille lie Lanzaroten matkalleen. Tätähän myö just kaivattiinkin!