Tampereen legendaarisen Pakkahuoneen keikka jännitti enemmän kun muut keikat yhteensä. Alkuillasta kuulimme huhuja keikan loppuunmyymisestä ja ties mistä. Jo tämä riitti nostamaan pelkokertoimen sangen suureksi mutta tämän lisäksi Markolla oli vielä selkä paskana. Tästä syystä miehen liikehdintä ei alkuillasta ollut kovinkaan elastista, ja keikan onnistumiselle asetettiin aivan uudet haasteet. Lisäksi paikalla oli paljon ihmisiä, joille piti taas kerran todistella, että urpoilussamme on oikeasti jotain järkeä. Orkesteri hajaantui hetkeksi keskittymään vauhdikkaaseen suoritukseen, ja kun keikka alkoi, kaikki tuntuivat olevan kuitenkin hurjassa vireessä. Toiset nappien avulla, toiset ilman.

Tätä riemua kesti siihen saakka, kunnes alkunauhapullistelun jälkeen kielisoittajat huomasivat olevansa piuhojensa kanssa nk. solmussa. Siinä saattoi jo heikkohermoisimmalla päästä pari ärräpäätä, sillä onhan se vitin keljua jos homma ei luista kun munalikööri.

Loppukeikka meni kyllä paremmin kun hyvin. Yleisöä tuli aikaisesta soittoajasta sekä ilmeisestä lukutaidottomuudesta johtuen saliin vielä keikan aikana, mutta paikalla olleet järjestivät sellaisen nyrkkimeren ettei ole sellaista nähty meidän keikoilla pitkään aikaan – jos koskaan. Liikuttavaa. Kiitos!

Keikan jälkeen Marko patistettiin hotellille nukkumaan selkäänsä kuntoon, olihan huomenna vielä toinenkin veto. Lisäksi seuraavana viikonloppuna niitä olisi neljä putkeen… Muu seurue jäi juhlapaikalle pällistelemään että josko mitä olisi tarjolla.

Stigma jäi väliin, kun piti puhallella ja suihkutella. Meidän jälkeen se toinen lappeenrantalainen bändi sitten veikin koko potin. Saatana, onhan se hurjaa että 1500 ihmistä laulaa kuorossa Hynysen krapulassa rustaamia riimejä ja aamulla on vielä kaverin naama Iltalehden kannessa. Iso käsi KT:lle. Pitkäjännitteinen työ ja lahjakkuus alkavat vihdoinkin niittämään satoa. Hyvä!

Illalla baariin taputtelemaan hynynensinkkonenhongistoa selkään.