Mistä ootte keksinyt antaa bändillenne nimeksi Mokoma?

Lainaus biografiasta: “…bändi sai nimensä karjalaisen isoäidin ‘Voi siuta mokomaa’ -hokemasta”. Moneskohan kerta…

Suomen paras metal bändi, suomen paras live esiintyminen, suomessa eniten addiktiivisuuttaa aiheuttava bändi, koska lennätte kauemmas? Pureeko suomenkieli venäjällä?

Tuo selviää parin kuukauden päästä Pietarissa, toisin kuin rytmiryhmä.

Oisiko mitenkään mahdollista,että tuo Avoin Hauta biisi vielä joskus levytettäisiin? Se kuullosti tuossa Tuska koosteessa aivan mahtavalta!

Mahdotonta sanoa. Asia on amerikkalaisten allömcbealien käsissä. Hyvää jengiä ovat. Viimesen päälle.

Osaatteko sanoa ,että tuleeko se teidän uusi levy ennen syksyä? Olit muuten Marko oikeassa tai kuka tota Diablon uutukaista kehuikaan,se on aivan saatanan hyvä.Ehdottomasti Diablon paras levy!

Tulee se levy ennen syksyä, tiedä vaikka ennen kesääkin. Ei ollut Marko kun kehui, mutta oikeassa todellakin oli.

Lupaatteko että seuraavakin levy on kunnon tykitystä ja ettei näy minkäänlaisia löysistymisen merkkejä? Että saa teidän keikoilla tulevaisuudessakin heiluttaa niskansa paskaks…

Myö mitään luvata. Paitsi itsellemme.

Joku myy 120 päivää -levyä eräässä suomalaisessa nettihuutokaupassa hintaan 30 euroa! Hullu!

Hullumpi se, joka ostaa. Uudelleenjulkaisuja lupailtiin IMEn taholta taas männä viikolla. Niin että elkää helvetissä maksako niistä mitään kiskurihintoja.

Joku alempana kyselikin jo Kuisman paidasta, viitsisikö herra kielitaiteilija kertoa missä paitansa teetti, yllättävän vaikeaa löytää halpoja ja laadukkaita mestoja joista saisi mustia paitoja valkoisella tekstillä. Kiitos.

Tais teettää kyseisen huumoririepunsa Stockmannilla.

Käykö Saikkonen nykyään koskaan synnyinseudullaan Kuopiossa pistäytymässä keikkaluhommissa tai muuten vaan “keittoa” juomassa? Kuopion metallimöröt Corpsen johdolla on kovia kupin ottajia. Oletteko kuulleet kuopiolaisten “rässiä” vääntävien hirmubändien (Deathchain, De Lirium’s Order) musisointia?

Deathchain on tehnyt suuren vaikutuksen. Saikkonen asui Kuopiossa elämänsä ensimmäiset kolme viikkoa, joten kovin verevää suhdetta ei syntymäkaupunkiin ehtinyt muodostua. Syksyisen keikan seinähullun meiningin jälkeen suhde on tosin ollut lämpenemään päin.

Onks teil vähä niinku sellane meininki, et covereita ei vedetä muutaku suomeks? Huomasin vaan, että tossa taannoin Meshuggahista oli puhuttu, niin olis aika helevetin kova teko, jos soittasitte jonkun niiden kappaleen keikalla! Oikeesti! harkitkaa…

No vähän niinku. Markon mikahäkkis-englanti ei edes tunne niitä sanoja, joita Meshuggah teksteissään viljelee.