Lauantai ei lupaa hyvää. Koko revohka on hyvin väsynyt. Marko ja Tuomo ovat oikeasti kipeinä ja Markon ääni on kaiken lisäksi jossain. Lussukammat jätkät kuin Marko ja Tuomo olisivat jääneet kotiin itkemään tuossa kunnossa, mutta meijän pojat onkin toista maata.

Itsetuntoani pommitetaan koko matkan ajan täsmäohjuksin. Se saa kuitenkin Turkuun tultuamme tarvittavan kohotuksen, sillä suurena Turun ystävänä ja ymmärtäjänä otan kartanluvun haltuuni. Nopean ja onnistuneen reittivalinnan johdosta minut nimetään Suomi-hevin Timo Rautiaiseksi. Moottoriurheilua seuranneet tietävät miksi.

Hotel Caribia osoittautuu kitchin pyhätöksi. Salissa on jumalattomat kristallikruunut ja samettiverhot. Ei saasta. Palmutkin huojuvat. Tännehän se Thrash Metal sopii kuin nyrkki yhteen paikkaan. Lisäksi soundcheckiä ilmestyy kummastelemaan lastensa kanssa joukko kylpytakkeihin sonnustautuneita kylpylävieraita. Tämä huvitti meitä kovin.

Taas ihmetellään soittoaikaa. Tällä kertaa soittoajaksi osoitetaan 21.00. Joustovaraa ei ole. Toivomme, että joku erehtyisi paikalle niinkin ajoissa. Joku, jolla on kello Vladivostokin ajassa.

Pojat ovat edelleen kipeitä. Juhlasalissa sijaitsevaan takahuoneen lämpötila on lähes pakkasen puolella.

Häkeltynein mielin aloitamme mekastuksen. Keskimääräistä huonompien lähtökohtien lisäksi koko viikonlopun kaikki tekniset ongelmat kasaantuvat juuri tälle illalle. Yritämme silti lietsoa itseämme oikeaan tunnelmaan. Onneksi kello käy ja setin loppu lähenee määrätietoisesti. Päätämme Pääsiäis-pyrähdyksen hölmistyneinä. Näinkö se nyt sitten meni?

Vielä kerran suuret kiitokset mahtaville yleisöille Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lisäksi kiitokset Mie&sie -kiertueen muille orkestereille, Kotiteollisuudelle ja Viikatteelle. Tapaamme jälleen seuraavassa seikkailussa!