Iltapäivällä otimme Salosen Teron kanssa valokuvia Infernon juttua varten. Samalla harjoittelimme viisihenkisen ihmispyramidin. Se oli Teron ottamista bändikuvista ehdottomasti hauskin ja eniten meidän näköinen, mutta tuskin päätyy kuitenkaan Infernon kanteen.

Soundcheck tehtiin ilman Markoa, kun miehen piti olla radiossa Lista-ohjelman tentattavana. No mikäs siinä. Ihailimme lavasoundien täydellisyyttä, ja treenasimme muutaman biisin yksityikohtia hieman tiukemmiksi. Ukot tuntuivat olevan hyvässä vireessä, ja illan keikan jännittäminen saattoi siis alkaa. Tälläkertaa hajaannuimme kuka mihinkin. Puolelle porukasta tämä on kuitenkin kotikaupunkikeikka, joten ennen keikka voi viilennellä ihan omalla sohvalla. Valitettavasti Deathchain ja Callisto jäivät tämän takia näkemättä. Ehkä näin oli hyvä, sillä jos noiden hurjien keikat olisi katsonut, niin paineet oman keikan suhteen olisivat kasvaneet aiva älyttömiksi, siksi hyviä orkestereita illan molemmat lämppärit ovat.

No keikkahan oli sitten liki täydellinen. Pääesiintyjästatus, soitto kulki ja Nosturi liekehti 500 maksaneen kastojan voimin. Yleisön meinikiä seuratessa välillä unohtui se tärkein eli soittaminen. Pitti oli myös ennen näkemätön. Lisäksi tällä kertaa lavalla oli tilaa, kun ei tarvinnut asetella omia kamoja KT:n kamojen eteen. Ukot ottivat siksi kaiken irti tästä tilaisuudesta, ja meininki oli sitten sen mukainen. Tämä keikka oli niin hyvä, ettei siitä ole edes mitään kerrottavaa.

Keikan jälkeen juhlistimme sitten eilistä listasijoitusta hieman isommalla kädellä, koska edellinen yö oli mennyt bussissa nihkeillessä. Takahuoneessa viini virtasi ja ukot senkun hymyilivät. Elämä tuntui olevan mallillaan. No onneksi maanantaina pääsee taas oikeisiin töihin ja loppuu tämä hölmöily.