Entäpä Suomen kovin kitaristi/kitaristikaksikko? (siis Ällin ja Tällin lisäksi?)

Laiho-Latvala -kaksikosta on aika paha pistää paremmaksi sen paremmin Suomessa kuin missään muuallakaan. No ok, ehkä Hanneman-King -kaksikkoa ei edes alisteta tämmöisille vertailuille.

Jos tarjolla olisi ollut joku todella mahtava kappale edellistä levyä tehtäessä, mikä biisi olisi todennäköisesti pudonnut pois. Toisin sanoen, mikä on TMRH:n huonoin kappale? (vaikka kaikkihan ne on loistavia) PS. Terkkui Santulle!

Äänitykseen asti ei pääse huonoja kappaleita. Pudokkaita ovat ne, jotka eivät lopulta tunnukaan istuvan kokonaisuuteen. TMRH:lta putosivat kappaleet Uusi Aatami, uusi Eeva sekä Jää hyvästi, joista ensimmäinen teillä on mahdollisuus kuulla ennemmin kuin arvaattekaan.

Kitaristeille kysymys paljon maksaa perusmallin hevi kitara+2kanavinen vahvari?

Kitaristit suosittelevat kääntymään soitinliikkeen puoleen.

No niin, teistä ja Paasilinnasta oli iso juttu Ilta-Sanomissa. Ootteko nyt tyytyväisiä?

Meinasitte saada selkäänne Arto Paasilinnalta. Miltä nyt tuntuu? Alan yhä enemmän kunnioittaa solisti Annalan vakaumusta alkoholittomasta elämästä. Kaikkea se viina teettääkin.

Mitä ootta tolskannu sen paasilinnan arton kanssa? äkänen vanha ukko joka toivoisi olevansa jänis tai kettu.niin se dokumentissaan kertoi.

Kappas, nyt on jo Ilta-Sanomissakin noteerattu Paasilinna-Mokoma -välikohtaus. Ja Nissen palstalla, mutta sehän kuuluu asiaan.

Olitte sitten tänään (26.10) joutuneet/päässeet iltapäivälehden lööppiin. Urheilutoimittajakysymys: Miltä nyt tuntuu? (“juttu” koski tietenkin tätä Paasilinna-tapausta)

Haukotus.

Annala, mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla? Muutkin saavat vastata!

Santtu: Corto Maltese olisin kernaasti, mutta todennäköisesti olisin Aku Ankka tilanteessa, jossa hän lentää pyrstösulat pöllyten työpaikan portista kilometritehtaalle.
Janne: Homer meets Obelix

Marko: Olen jo nyt luonteeltani kuin Hosuli muumipeikoista; keräilyyn erikoistunut neuroosikimppu, joka pyytelee jatkuvalla syötöllä anteeksi milloin mitäkin mitätöntä sattumusta, tai sitten vain omaa mitättömyyttään. Hosuli on epävarma muiden reaktioista itseään kohtaan, mutta tietoinen omien tekemisiensä tärkeydestä itselleen.

Kuisma: Mie olisin Adam Clayton aka The Invisible Man: “Although not truly “invisible”, Adam Clayton could run at hyperspeeds, moving so fast that he could not be seen by normal human perception. The limits of Clayton’s speed and endurance are unknown. The only drawback to his powers seemed to be that moving at hyper-speed caused hyper-aging, making Clayton age years in the span of a few days.”

Tuomo: Mustanaamio tietenkin, koska “Joskus Mustanaamio poistuu viidakosta ja kulkee kaupungissa kuin kuka tahansa meistä.” – Vanha viidakon sananlasku. En tiedä, miten tuo muhun sopii – soundi on kuitenkin hyvä.