Aamuysiltä oli starttava, että ehtisimme Joensuuhun hyvissä ajoin ennen ensimmäistä Ilosaarirockin päälavavetoamme. Unihiekat silmässä katselimme tuttuakin tutumpaa kuutostietä ja kuuntelimme hiukan PMMP:tä. Hiekat karisivat lopullisesti kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun soittimeen vaihdettiin King’s Warriors –nimisen orkesterin cd. “Oh shit, this happened me again!”, “Many women in this town live like slaves, this town need a really man!” Mm. nuo rivit jäivät elämään kielenkäyttöömme todennäköisesti ikuisesti. Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta löytyy myös levyn pakkauksesta. Ennen ei ole tullut vastaan levyä, jonka kannessa poseeraavan naisihmisen puhelinnumero olisi kirjoitettu kansilehteen muiden tekijätietojen joukkoon. Kyllä toimii. Tavallaan.

Ei se matka Joensuuhunkaan ole loputon, vaikka se siltä tuntuikin. Saavuimme lavan taakse sopivasti ennen h-hetkeä, jotta aikaa piisasi momentumin rakenteluun ja pershien kuivatteluun. Kävin vilkaisemassa lavalla meitä ennen esiintyneen Tuomari Nurmion keikkaa. Mies raapi valtavalla lavalla akustistaan yksin ja täytti karismallaan Joensuun tuosta vaan. Katsoin esitystä hiljaa ja yritin omaksua.

Kenties Ilosaaren musiikillisen monimuotoisuuden takia sen päälavassa on jotain selittämätöntä piknik-henkeä, jota ei kuitenkaan esimerkiksi viereisessä suuressa teltassa ole. Kolmen telttakesän jälkeen otimme päälavahaasteen vastaan kuitenkin mielellämme. Jos soitto kulkee ja Miitriä desibelirajat eivät liikaa rajoita, pitäisi toimintamme olla mahdollisimman huonoa taustamusiikkia patongin puremiselle.

Keikka lähti vauhdikkaasti käyntiin ja sujuikin hyvin, vaikka hetkittäin lavan ja yleisön väliin jäävä valtava aukko meinasikin hämätä. Pientä lisäkapulaa tuli rattaisiin myös Kuisman langattomasta, joka aikansa pätkittyään jouduttiin vaihtamaan piuhaan. Erikoista jännitettä tilanteeseen loi lisäksi tieto Stam1nan ja Raised Fistin keikoista, jotka alkaisivat välittömästä meidän jälkeen viereisissä teltoissa. Loppukeikasta yllätin itseni tarkkailemasta, että jokohan jengi alkaa siirtyä varailemaan paikkoja seuraaville keikoille. Porukkaa kuitenkin riitti setin loppuun asti, ja suoritus tuntui muutenkin onnistuneelta. Mutta ehkä tuo teltta kuitenkin on meille kotoisampi ympäristö.

Takahuoneen edustalla hikeä kuivatellessa saimme nauttia melkoisen ainutlaatuisesta esityksestä, kun mestari Nurmio saapui pöytäämme akustisen kanssa ja viihdytti seuruetta ihan drinkkipalkalla. Kyllä kelpasi.

Jälkipolville jäi raportoitavaksi myös rytmiryhmän keskinäinen UFC-matsi, jonka seurauksena bassotaiteilija Hämäläisen yläkroppa on ollut tohjona jo pari viikkoa. Hämäläinen kuvaa tilannetta seuraavasti: “Oma diagnoosi kylkiluut poikki, akuutti kehkon repeämä ja kahvikuppineuroosi. Lääkäri epäilee lievää mustelmaa.” Hämäläisen iskut kuulemma kilpistyivät Hyrkkään jenkkakahvoihin.