Studio 2005

Arvoisa foorumin väki,

Nythän on niin, että viimeinenkin rumpupohja on taltioitu. Voin kertoa, että h*lvetillisen käsisäryn vuoksi soittaminen oli aikamoista via dolorosaa. Puolen minuutin paiskomisen jälkeen sormet lakkasivat toimimasta ja tuskanhiki kirposi otsalle. Etenimme suunnilleen osa kerrallaan, mutta uskon, että lopputuloksessa tämä ei kuitenkaan kuulu. Mitään kompromissiratkaisua rumpusovituksen suhteen emme lähteneet tekemään eli silkkaa raakaa ajoa all the way.

Miun urakka on siis ohi, pojjaat jatkavat tiistaina Imatralla. Bassojen äänitysvaiheessa yritän suunnata itsekin Brosille, and feel the famous Imatra-spirit!!!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Kovin on vielä hiljaista Petraxilla, ei pauku rumpu, ei helise symbaali… Pojat kävivät eilen illalla vähän rentoutumassa kylillä, miusta ei ollut lähtiäksi väsymyksen ja lihasrelaksanttien vuoksi. Toisin sanoen taju napsahti pois päältä saunasta päästyäni.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Jepjep. Tuossa pari tuntia sitten oikea käsi sanoi sopimuksen irti, tilanteessa jossa oli kaksi biisiä jäljellä: KUU SAA.. ja “210bpm Sage’s thrash”. Pienen huilin jälkeen KUU narulle, mutta Sagen rässi jää suosiolla odottelemaan huomista. Ilmeisesti neljä päivää ja 12h rummutusta per päivä oli liikaa. Hivenen hirvittää tilanne, koska sormet ovat lähes tunnottomat. Noh, pitää hoitaa itsensä kuntoon sitten ihan omalla ajalla.Yhtä kaikki, 13 biisiä valmiina eli yhtä vaille valmis paketti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Jeejee -foorumi jeejee! Päivän ensimmäinen biisi louhittu kasaan, työnimensä komealta kalskahtava “Tuomon molo”. Resepti: tiukkaa peruskaahausta, tomikomppisäkeistöä tuplabasareilla, huutoa, melodista kertsiä, äijäilyjunttausta, c-osassa kitarasoolo(!) ja vähän tuplabasaria, sitten taas vähän kaahataan ja äijäillään lopuksi. Toimii!

Jeeeeejee. “Työstö Mesihukkapunk” alkaa hahmottua. Äänittäjä Aaltonen haki soittoon funk-fiilinkiä. Ei tainnut saada. Kehoitin hakemaan paremmat soittajat esim. Imatran Big Band -festivaaleilta, jos ei kelpaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

No jeejeeh.

EN ELÄ TALVEN YLI sai ryhdikkään rytmimaailman. Uskokaa tai älkää, mutta soittofilosofiassa ja filleissä hain sellaista Lars Ulrich -henkistä swengiä, ja saatana sentään sehän toimi! Hivenen harmitti kun Marski totesi, että jos hän heittäisi mällit rumpupallille ne soittaisivat paremmat “rokkirävistykset” biisin loppuun kuin minä. Jäi kuitenkin mällit heittämättä ja myöskin loppurävistykset soittamatta. Ehkä hyvä niin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.