Treeniblogi 2008-09

Bändiä uhkaa ylikunto. Vuoden ensimmäisestä treenikerrasta ehti kulua vain viikko, kun saastainen kollektiivitreeniksemme täyttyi jälleen uusista ja vanhoista Mokoma-sävelistä.

Päivä alkoi viikko sitten hahmottuneen Vulvan lauttureiden jatkotyöstöllä. Viime treeneissä surkuhupaisasti käsiin levähtänyt c-osa oli erityishuomion kohteena. Automatkalla Tampereelta keksimme Markon kanssa muutaman parannusehdotuksen, joiden pohjalta väliosa myös saatiin nytkähtämään siedettävään kuosiin. Lähellä ollaan. Ja biisihän on väkevä, vaikkakin tyylillisesti taas jotakin meille uutta. Marskin melodiataju on taas jalostunut pykälän-pari, ja tyylillisesti ollaan mukavasti sivussa omista maneereistamme.

Taiteilimme myös jonkinmoiseen läpisoittokuosiin työnimi Danziggy Stardustin, joka sekin tuulettaa rytmistä maailmaamme. Ainakin vielä. Eiköhän siitäkin saa d:stä nypytettävän thrashin, kun oikein yrittää. Marsalkan melodialinja polveilee luontevasti melankolisessa mutta intensiivisessä tunnelmassa. Tästä(kin) tulee hyv.

Viimeinen kolmannes treeneissä meni tulevien kevätkeikkojen setin miettimiseen ja treenaamiseen. Kävimme läpi liudan jonkin asteisia harvinaisuuksia, joista kerralla mahtunee setti 3-4. Slovariosastoa meinattiin päivittää kunnolla. Marrasta tai Kuusaata ei luultavasti tulla kuulemaan. Ainakaan ekalla keikalla, heh.

Sen verran olivat bändin jäsenet ja jäsenensä vertyneet uusia riffejä raapiessa, että vanhat kappaleet kulkivat melkoisen hyvin. En elä talven yli soitettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 marraskuun, ja biisihän palautui mieleen muistelematta ja vieläpä tuntui hyvältä. Paluumatkalla visioimme Markon kanssa bändisovitusta myös Heiheiheinäkuusta, joka luultavasti saadaan testattavaan kuntoon seuraaviin treeneihin mennessä.

Sovitusten lisäksi mietimme treeneissä myös seuraavaa arvoitusta: Marko puhuu kovempaa kuin laulaa ja huutaa hiljempaa kuin puhuu. Kuinka pitkälle Santun huuto kuuluu?

Miettikää sitä. Nähdään Turussa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Jo on aikoihin eletty! Viime viikolla pääsimme treenikselle ihan koko rykmentin voimin. Työstöön päätyi pari Markon mökkisessioista tuttua rallia, jotka pitäisi nyt pusertaa Mokoma-myllyn lävitse. Ensimmäinen kappale juuttui myllyn uumeniin, inspiroiden kuitenkin muutaman kehittämiskelpoisen sovitusidean.

“Vulvan lautturi” otti ja souti itse itsensä satamaan. Vahvasti sinivalkoisen balkanmakkaran tuoksuinen kappale loi tyytyväisyyttä ja uskoa tulevaan. Peruspötkylä on valmis, vain mausteet puuttuvat, ei muuta kuin pippurihyllyä penkomaan.

Uusien veisujen tapailun jälkeen soittelimme muutamaa harvemmin keikkasetissä ollutta kappaletta, eli Ärräpää, Toista maata, Sudet ihmisten vaatteissa, Tästä on hyvä jatkaa ja Tämä puoli katsottiin jonkun näköiseen kuosiin. Niin, kun tosiaan pitäisi huhtikuussa muutamalla keikallakin käväistä…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Tuutteko vetämään kesällä festareilla kenties uusia biisejä?

Takeita ei ole, mutta yritetään.

Mites kolahtaa Misfits?

Marko vastaa: Tuotantonsa ei ole ihan tasalaatuista, mutta yleisesti ottaen Glenn Danzigin aikainen Misfits toimii kyllä.

Janne vastaa: YUP soitti joskus 80-luvun lopulla Misfitsin Skulls -kappaletta coverina, ja pitihän se tsekata mistä on kysymys. Itse asiassa Walk Among Us soinut ihan tämänkin vuoden puolella soittimessa.

Tuomo vastaa: Yksi vinyyli mulla oli 80-luvulla. Tykkäsin.

oletteko uutta akustista keikkaa suunnitelleet?

Suunnitelmallisuus pilaisi koko jutun, olettaen että jotain pilattavaa on.

Gojirako uppoo Markoon? Suosittelen tutustua myös vanhempiin levyihin. Ellet jo ole tutustunu.. Terra Incognita on mun mielestä kovin kaikista. -Mierolainen

Marko vastaa: Tuttuja on vanhemmatkin levyt. Silti pidän uusimmista enemmän.

Soittakaahan poijjaat 2.5 tavastialla Punanen Kukko ja Naisen Takaa. Ne on niinku meijän bändin sellaset pravuurit mitkä vedetää aina. Varsinki toi Kukko. -Mierolainen

Kassellaan.

Annatteko riskien kasvaa äärirajoille?

Que?

Kun nauhoititte vuonna 2006 niitä Sakara-kiertueen keikkoja livesinglejä varten, niin onko teillä yhä tallessa kokonaisia tallenteita niistä keikoista? On tullut noita singlejä hankittua, mutta kismittää että niissä ei ole kuin vain yksi biisi per keikka (ja Stam1nan kohdalla tilanne on harvinaisen tylsä sillä joka singlellä on Likainen parketti). Olisiko mitenkään mahdollista että julkaisisitte jonkin keikan (tai mun puolesta vaikka useamman) kokonaisena versiona, ihka aitona livelevynä siis? En osaa kuvitella että julkaisisitte tällaisen ihan tavallisiin kauppohin asti, mutta voisitte myydä sitä livelevyä nettisivujenne ja Sakara shopin kautta, ja on satavarmaa että vaikka tarjoaisitte sitä pelkästään CDR:llä ja parin sadan euron hinnalla, niin minä ostaisin sen. Tykkään livelevyistä.

Taidat tykätä! Live-cd:n julkaiseminen ei kyllä kuulu suunnitelmiin. Ehkä jossain vaiheessa kuvan kera.

Kun Tuomolta ja Kuismaltakin kerran kysyttiin, niin mitkä ovat Markon, Santun ja Hygen idoleita ja suurimpia vaikutteita musiikillisesti?

Janne vastaa: Marko, Tuomo, Kuisma & Santtu vaikuttavat eniten, idolihommista en juurikaan ymmärrä. Fanitan kyllä tuhansia artisteja & bändejä.

mites uppoo country-musa teihin?

Pitäisi varmaan ensin uppoutua country-musaan.

Eikö oo jätkät ihan hyvä syy antaa neidille pakit jos se ei tiedä Leevi & the leavingsia millään muotoa?

Ei oo, jos se on muuten kiva.

Kertokaas nyt kuinka monta uutta biisiä on täysin valmiina?

Ei yhtään.

Toimiiko Mieli Syndäntä Syyttää -biisi livenä?

Eipä tainnut toimia, koska sitä ei ole setissä näkynyt sitten KLK-kiertueen.

Tää saattaa olla wanha juttu, mut mulle on ainakin epäselvää, että miksi Marko lopetit kitaran soittamisen? Siis nykyään vain laulat ja jätit kitaran pois? minäs vuonna se olikaa?

Marko vastaa: Laulaminen ja kitaransoitto yhtäaikaa on sen verran vaativaa toimintaa, että katsoin parhaksi keskittyä vain toiseen. Minulle ei ollut mikään ongelma valita instrumentiksi vain laulu, sillä lähipiiristä löytyi kaksi kivenkovaa kitaristia. Sävellän kuitenkin edelleen kitaralla.

Onko mitään mitä täällä ei saa kysyä?

Kysyä saa mitä vaan, vastauksia tippuu säästeliäämmin.

Meneeks Marko kattoon madonnnaaa? ;P

Marko vastaa: En.

Moi Tietäisikö joku mokoman jäsenistä Lappeenrannan seudulta yhtyettänimeltä Karelin(nyt jo hajonnut),Jos joku tietää bändin tai siinä soittaneiden nimiä tai yhteystietoja,niin voisiko laittaa niitä tänne kysyttyä palstalle?Kiitos.

Periaatteessahan myö tiedetään kaikesta kaikki ja kaikki kaikesta, mutta nyt kyllä lyö tyhjää…

Master vai Reing?

Molemmat.

Helvetti pitäiskö ostaa samanlainen vaipperi ku Tuomolla vai ex-50 joka oli Jaymzilla? aika paha…

Tuomo vastaa: Mulla on neljä erilaista Viperia, joista hyllymalli-Standard on kyllä oikein hyvä. Voin suositella. Ex-50:stä sun täytyy kysyä Jamekselta.

Vähänkö jännä juttu! Kun kattoo Kuoleman Laulukunnaitten levyn kansikuvaa tarkasti ni siinä näkyy leijonan naama! Ja ei, en polta pilveä.

Eikös siinä olekaan vagina?

`Tehkää kaikkenne sille K-18 merkinnälle joka on (aika usein) teiän keikkojen nimen vieressä esim. Tavastia. Vai teettekö te jotain sellasta keikoilla mistä tulee k-18 merkintä

Me emme voi ostajana kuppilan ikärajakäytäntöihin valitettavasti vaikuttaa. Kyllä sallittujakin keikkoja teemme esim. Nosturissa käytännössä vuosittain.

Vinkki Markolle: Viljele ihmeessä tulevissa biiseissä tuollaisia pitkiä ja raakoja rääkäisyjä kuten esim. punaisessa kukossa tuossa 2:25 min kohdalla. Nuo luovat biiseihin sen todellisen fiiliksen. Esim. Randy Blythe osaa mielestäni käyttää tällaista rääkäisyä todella hyvin!

Viljele kätees.

Mites tuo Meibi Bus Home toimii?

Ihan ok.

Meinaatteko mennä katsomaan elokuvan Watchmen?

Toiset meinannee, toiset ei meinanne.

Minkä yhtyeiden biisejä jammailette keskenään? Onko joitakin lempi kappaleita? tietenkin muita kuin omia…

Nyt kun treenikämpillä lämmittelette itseänne soittohurmaan, niin mitä covereita saatatte soittaa? Tehän ette ole mikään hyvä cover-bändi (omia sanojanne), mutta varmasti niitä soittelette suljettujen ovien takana. Eihän niitä omia lauluja jaksa aina soitella.

Jos joskus pääsemme taas treenikämpälle, niin coverit eivät kyllä milläään mahdu ohjelmaan. Omia biisejä riittää treenattavaksi ja rakenneltavaksi nyt niin paljon. Levylle asti meiltä on päätynyt kaksi coveria. Muita kokonaisia biisejä emme osaa, mutta mm. Entombedin, The Hauntedin ja AC/DC:n riffejä joskus pyörittelemme lämpimiksimme.

Kirjotelkaa lisää tonne treeniblogiin. Niitä on niin kiva lueskella (:

Heti kun päästään treeneihin, joista kirjoittaa.

Jokos sällit on uuden Nicole albumin kuullu? Hyvin erottuu edukseen suomimetalli-genressä, mutta onhan siellä pojat Mokomansakkin kuunnellu, yhteiskiertuetta kehiin hei!

Bändi on hyvinkin tuttu, joskin uusi levy on vielä kuulematta. Mehän tehdään niiden kanssa Helsingissä yhden keikan yhteiskiertue keväällä.

Voiko nykyään enää tehdä uutta levyä ilman että se kuulostaa joltain jo tehdyltä?

Voi.

Toimiiko Vesania?

Nevöhööd.

mitäs tuumaatte Wrathista?

Nevöhööd

Tuleeko vielä olemaan Sakara Toureja? Se olisi niin nannaa!! 😀

Sakara vastaa: Voipi olla. Vaikea kuitenkaan sanoa, että milloin ja millä kokoonpanolla.

Onko näkökulmanne raskaaseen musiikkiin muuttunut sen jälkeen kun hevistä tuli suomalaista kansanmusiikkia? Vituttaako tai hävettääkö digata metallia sen menetettyä kaiken voimansa silloin kun siitä tuli euroviisumusiikkia ja urheiluruutumusiikkia ja kun jokaisesta suomalaisesta seiskaluokkalaisesta lapsesta tuli “hevari”? Oletteko harkinneet että siirtyisitte tekemään esim. elektronista musiikkia vain siksi ettette näyttäisi kelluvan mukana vesittyneen ja vetelän hevin valtavirrassa?

En ymmärrä kysymystä.

Mokoma ja Rytmihäiriö Finlandia-klubilla! Mutta kumpi on pääesiintyjänä? Onhan se Mokoma?

Olemme pääesiintyjiä kaikki, kun oikein silmiin katsotaan.

Sonisphereen?

Siis sinne Metallican keikalle vai? Olemme edellisenä päivänä Harjavallan Karmarockissa, joten logistisesti tuo olisi kyllä bailattavissa.

Soittakaa Tampereen kevään keikalla Turvaa selusta,jookos…Kun toiveita sai esittää Bar 68:ssa ja tätä toivoin vastasi Marko “ettei Vi guidar dig endast till seriosa online casino online dar dina pengar, uppgifter och spel hanteras sa tryggt och rattvist som mojligt. me osata..” Joko kuulit väärin mitä toivoin tai ette olleet sitä juuri vast ikään soitelleet..Hymyilyttää komentti vaan vieläkin…

Ei me osata.

koskas keikkailette porissa?

Ei tietoa.

Moro! Pakko jakaa tämä eräs uusi bändi teidänkin kanssa, jos ei vielä ole tuttu. Puuttuva lenkki Meshuggahin ja Faith No Moren välistä: www.myspace.com/cilicemusic

Ei ollut tuttu, heviltähän tuo kuulostaa.

Mukavata että teillä on nuita studiokuvia tuolla arkistoissa. Se on jessiä se. Itsekin näin musiikin harrastajana. Hyvää kevättä teille pojat. <3.

Kiitos samoin.

Ootte ihan JÄRJETTÖMÄN hyvä bändi. Ihmiset kyllä pitää teitä simmosena… Simmossina.. Tommossina! Ei perkele. Kasvot Kohti Itää. Ja greetings from Turku. Tulkaa pihalleni soittamaan, saatte viiden hengen yleisön!

Ei tulla pihallesi, mutta nähdäänkö Klubilla?

Tuli tässä päivänä muuanna mieleen, että _miksi ihmeessä_ Tuomosta on otettu kuva pukeutuneena toogaan kannatellen kivitaulua? Vastaukseksi ei riitä, että Tuge esittää Tugestotelesia..

Ilmeisesti tilanne oli kuvaajan mielestä räpsyn arvoinen.

luojan kiitos saavutte kotikulmille pitkästä pitkästä pitkästä aikaa huomenissa! päräyttäkäähän settiin sen kunniaks joku harvinaisuus!

Päräytettiin parikin. Rakenneltiin kotikylille aika outo setti. Toivottavasti kuitenkin viihdyit.

Hei kuulkaa mokomat pojat! Tulkaa ny perkele Raumalle vetämään kunnon show. Teitä on tänne odotettu jo viime jussifestareista(-07?) asti. Alkaa posse pian sekoamaan kun joutuu vetää pittiä grillikiskan edessä. Mankkakin hajos jo saatana pari kuukautta sitten, että nyt vedetään mummojen murinan tahtiin. Bar Hovi on paikka, laittakaapa keikkajärjestäjät hommiin, eikö vaan vai häh? >> http://www.barhovi.fi/

Se menee niin päin, että keikkajärjestäjä laittaa halutessaan meidät hommiin.

Ooteko kuullut sellasesta Ruokolahtelaisesta ihmeorkesterista ku Anomia? Ja jos ootte, niin miltäs maistuu?

Miitri on vissiin tehnyt niiden demon.

Moro! Lempäälän paikallislehdessä harmiteltiin vuoden vaihteessa, että vuonna 2008 nuorille suunnattu tapahtuma Selvä perjantai jäi järjestämättä esiintyjä pulan vuoksi. Tapahtuma on järjestetty jo useampana edellisvuonna ja se on suunnattu nuorille 13.v ylöspäin.Ideana on ollut, että tapatumapaikalle pääsee sisään puhaltamalla ovella alkometriin nollalukemat.Tilaisuudessa esiintyvää artistia oli kuulemma etsitty urakalla, mutta kukaan ei ollut napannut syöttiin..vuonna 2007 esiintyjä oli ollut Ari Koivunen…Keikkapalkkioista sun muusta en mitään tiedä, mutta eikös tälläisessä tilaisuudessa esiintyminen sopisi ainakin Markon elämäntyyliin..eli jos kiinnostaa niin eikun esiintymään tänne nyt vuonna 2009…

Marko on kyllä absolutisti, mutta Santtu taas toisaalta myy baarissa alkoholia, jota Kuisma, Tuomo ja Janne ostavat. Aivot sulaa. Mutta joo, keikkamyyjään yhteyttä vaan. Hyvä asiahan tuo nuorten raittiusasia on.

Moro!Joulukuussa kävi foorumilla kova keskustelu fanien juosuinnostuksesta ja Johannes(mode) väläytti jo Mokoma-maratonin järjestämisestä kesäksi..Onkos Johannes puhunut aiheesta Markolle niin kuin lupaili…itse olen sohvaperuna, enkä siis taida kesäksi ehtiä kisakuntoon, mutta ilmoittaudun talkoolaiseksi vaikka nesteytyspisteelle, jos kisat järjestetään Tampereen suunnalla!

Eipä ole kuulunut mitään.

Marko Annala = metallimaailman Esko Valtaoja

…And on what grounds?

Kuinka moni teistä tutustui 2008 parhaaseen albumiin Rise and Fall, Rage and Grace. Ja albumin tekijähän oli tietenkin The Offspring. Kiitokset vielä hyvistä levyistä. Henk. koht. Mokoma odotukset ovat uudelta levyltä eeppisiä biisejä sekä akustinen biisi. Nuo kun saatte puskettua cd-levylle julkaisukelpoisina niin olette MELKEIN yhtä paras kuin The Offspring…siis MELKEIN, parhauttahan on vain yhdenlaista. Eli parasta…

Sie ja siun Offspring.

Heh, putosin kun kävin Dex-viihteen sivuilla ja huomasin, että teidän keikkamyyjä asuu Humppakujalla. Eikös se oo rässiorkesterin agentille ihan passeli osoite? http://www.dexviihde.fi/myyja.aspx?id=11

Oha se.

Mikä oli suhteenne legendaariseen, jo edesmenneeseen Pommiradioon? Miten hieno konsepti, mutta kaatui saappaat jalassa mainstreampaskan painostuksesta… Toivottavasti jatkavat vielä jonakin päivänä!

Tuomo ja Santtu kävivät aikanaan Pommiradiossa The Macheten tiimoilta. Erikoinen meininki.

Nipplespotti tehty: Pitbull Terroristin promokuvassa näkyy laulajalta nänni! “How cool is that!”

Eikä laulaja edes ole Jonna Tervomaa!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Santtu

1. Rambo (kyltyyri)
2. Dillinger Escape Plan: Ire Works (cd)
3. Pig Destroyer: Phantom Limb (cd)
4. Kuumehoureet (mielikuvitusmaat)
5. Kitaran ohuet kielet (jännittävät löydöt)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Eilen lauantaina oli reenit. Ja minkälaiset! Muutaman mutkan kautta reenivahvuudessa olivat meikämongoloid ja Kuisma “Tex Willer” Aalto. Eli ihan duo-pohjalta roiskimme säveliä sinne sun tänne. Santun piti tulla mestoille kello 15.00. Kun miestä ei näkynyt kello 16.00 mennessä, ajattelin varovasti lähestyä bassotaitelijaa puhelimitse, herättäen hänet. Yötyö vaati veronsa.

Mutta oli reissussa jotain järkeäkin. Kuisman Työnimi(muutettu) alkaa pikku hiljaa hahmottua meikäläiselle. Kyseessä on melko erikoinen pläjäys: spiidiä napannut Rammstein hölkkää melodisesti kohti tuntematonta. Niin, ja tulipahan treffattua FM2000-jätkiäkin, jotka saapuivat Nosturille nuorisoa villitsemään. Oli Lahden keikka vetänyt jätkät melko kalvakkaan kuntoon, heh.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.