MOKOMA.COM

Aamulla kehuskelen Tuomolle nukkuneeni mainiosti ja kuulen kuinka on tekniikan laita. Laitteisto on saatu purettua vasta aamukuudelta ja seitsemältä tekniikka on lähtenyt jo ajamaan kohti Jyväskylää. Kiertueellahan me rokkarit matkustamme omassa bussissa tekniikan mennessä edellä toisella. Tavaraa on kuitenkin enemmän kuin kukaan osasi arvata ja olemme joutuneetkin yllättäen ottamaan yhden pakettiauton lisää. Haukansilmä Heilimo ja Stampioiden kitarateknikko Jyri ovat joutuneet tekniikkabussissa nukkumisen sijaan ajamaan siis ylimääräistä autoa. Kukaan tekniikan pojista ei ole nukkunut silmäntäydellistäkään, sillä Soundatan Work Shopit vaativat tekniikkamme huomion myös päivällä, silloin kun nukkuminen periaatteessa olisi mahdollista. Minua alkaa toden teolla jännittämään. Kestääkö sirkuksemme kasassa? Onneksi tiedän että kaikki toimii minkä kuuluukin toimia: keikat hoituvat ja laitteisto on parasta mitä rahalla (ja suhteilla) saa.

Matka Jyväskylään sujuu mukavasti. On kivaa kun on tuoretta verta bussissa. Kuulee uusia juttuja ja omille vanhoille sketseillekin on neitseellinen yleisö. Kesällä bussissa istuminen alkoi jo tympäännyttämään, mutta nyt se tuntuu taas mukavalta. Keikkaselibaatti on tehnyt hyvää ja nyt jaksaa taas tyhjentää pussit joka ilta. Lutakko on vielä perinteisesti ollut Mokomalle kuin oma olohuone ja onkin mukavaa tulla paikan päälle ja nähdä tuttu vanha paikka tuttuine henkilökuntineen. Soundcheckiä emme tee, mutta olemme silti paikalla ajoissa, sillä aloitusarpa on osunut tällä kertaa Stampoille ja se tarkoittaa tällöin meidän aloittavan dj -urakan. Jannen kanssa olemme Dj Koppi ja Dj Setti ja kaikki klassikot kajahtelevat ilmoille. I’m your turbo lover!

Iltavuorolaisten keikka menee kaksijakoisesti. Kaikki puitteet ovat täydelliset, mutta oma mentaalipuoli kiristelee jostain syystä. Itselläni keikka on kuitenkin jo paljon parempi kuin Nosturissa, mutta vieläkään en ole tyytyväinen. Varsinainen setti menee mielestäni hyvin, mutta ennen encoreja ajoitettu paita-arvonta tappaa tunnelman. Onneksi Hyrde hyppää toisten encorejen vihoviimeisessä rallissa Takatalvessa rumpupallille. Tätähän sen rokkauksen pitäisi parhaimmillaan olla – spontaania ja hullua! Grillin kautta kierrän hotelli Albanian pahnoille maatumaan.

Sakaran yhtyeitten yhteistä luokkaretkeä on odotettu Mokoman erityisluokassa kuumeisesti, onhan edellisestä rykäisystä vierähtänyt jo aimo tovi. Keikkalavalle on kova hinku ja näyttämisen halu on huipussaan, sillä maanantain kenraaliharjoituksissa huomasimme orkesterimme olevan hyvässä vireessä. Soittokamat ja äänentoistolaitteisto pystytetään poikkeuksellisesti Nosturiin jo keikkaa edeltävänä päivänä. Tuomme jokaiselle keikkapaikalle oman PA:n ja mittavan valokaluston, ja esimerkiksi Nosturista pitää ensin purkaa talon PA ennenkuin saamme oman kattauksemme pystytettyä. Tiistai on myös varattu siihen, että tekninen henkilökunta saa rauhassa tutustua uusiin digitaalisiin miksauspöytiin, Pro Tools -äänitysjärjestelmään ja ties mihin teknisiin laitteisiin. Tarkoituksena on myös, että tiistain aikana jokainen yhtye saisi hioa livesettiänsä oikeissa olosuhteissa.

Äänet tarkastetaan huolellisesti, tosin tätä päästään aloittamaan huomattavasti myöhemmin kuin oli toivottu. Rytmihäiriö ja Stam1na saavat checkinsä tehtyä vielä tiistain puolella, mutta me pääsemme lopettelemaan vasta puoli kolmelta keikka-aamuna. Helsingin herrat häipyvät koteihinsa ja me maakuntalaiset hotelliin. Nappaamme mukaamme Stam1nan pojat, joista yksi jos toinenkin on väsähtänyt pitkästä päivästä, mutta eräs puhtaasti miestä väkevämmästä. Rytmihäiriö on päättänyt opettaa progemuusikoille Gamb1nan salat, ja aamuyöllä eräskin sohvalle sammunut taiteilija napataan kainaloon ja viedään hotellille voimia keräämään.

Olin haaveillut nukkuvani aamulla pitkään sillä minulla oli takanani helvetillinen muuttoviikonloppu. Olin kantanut lähes yksikseni kolmion tavaramäärän vierekkäisistä kerrostaloista kolmannesta kerroksesta kolmanteen. Tästä syystä jokainen lihas kehossani on kipeä, ja on valitettavaa ettei tarvittava lepo kuulu päivän ohjelmaan. Tehtävänäni on lähteä Hyrden kanssa Ylexin aamuohjelmaan turinoimaan kiertueesta. Olemme molemmat yllättävän virkeitä vaikka emme olekaan saaneet nukkua kuin joitain tunteja. Hyrde jopa nuoruuden innossaan haastaa minut suorassa radiolähetyksessä ensi keväänä puolimaratonille. Aikamme Radiotalolla kikkailtuamme ja kaupungilla shoppailtuamme yhytämme muut jätkät Nosturilla. Ihailemme paitatiskiä jossa on tavaraa useamman lastauslavan verran, kuulemme tekniikalta kuinka päivällä ollut Work Shop on sujunut mallikkaasti, nauramme kiertueen vieraspasseille, joihin on sanamuunnoksina painettu huumorinimiä ja myhäilemme tyytyväisenä kaikelle. Tästä on hyvä jatkaa.

Arvonta osoittaa meidän aloittavan illan karkelot ja tämä sopii meille. Mustia pilviä taivaalla ei tunnu olevan ellei sellaiseksi voi laskea tavanomaista voimakkaampaa jännitystä. Olemme jo laitteinemme valmiina lavan takana ja kuuntelemme rytmikkäitä Mokoma -huutoja kun saamme tiedon, että narikka on aivan tukossa ja että yleisöä on jonossa ulkona vastakkaiselle huoltoasemalle saakka. Muuten niin nerokkaasti sisääntulon viereen täkyksi asetettu myyntipöytä on tällä kertaa liiankin tehokas ja sisäänpääsy tukkeutuu narikan ja myyntipöydän välissä totaalisesti. Myyntiapuun alakertaan lähtevät kaikki tutut ja kylänmiehet ja takki päällä patsastelevia asiakkaita pyydetään ensin käymään narikassa. Suma alkaa hiljakseen aueta, mutta meillä ei ole silti mahdollisuutta viivästyttää esiintymistämme enempää. Kyseessähän on kuitenkin arki-ilta ja haluamme, että tunnolliset töissä ja koulussa käyvät ihmiset pääsisivät vielä ajoissa koteihinsa nukkumaan.

Kaikki säätö ja tarpeeton odottelu lisäävät kuitenkin jännitystä ennestään, enkä oikein onnistu tänään olemaan parhaimmillani. Soitto kuitenkin kulkee eikä mitään suuria nuokahduksia tule, joten huonoksi ei keikkaa onneksi tarvitse lähteä luonnehtimaan. Sitä on nykyään vaan tullut niin vaativaksi ettei “ihan hyvä” keikka tunnu riittävän. Onneksi takahuoneeseen kantautuneet viestit “parhaasta soundista ikinä” osoittavat lievän pettymyksen olevan jälleen kerran subjektiivista. Mieliala kohoaa keikan jälkeen melko nopeasti, mutta koska huomaan ääneni melko painuneeksi, katson parhaimmaksi skipata illan muun musiikkiannin ja after skin ja lähteä nukkumaan ääneni sekä kehoni kuntoon.