15.8.2009 Jyväskylä Rock, Jyväskylä

Aamuvirkku-Kuisma yritti potkia revohkaa liikkeelle jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää, jotta ehtisimme pyörähtää Jyväskylässä asioilla ja asiattomuuksilla. 500 puhelinsoittoa ja kaksi tuntia myöhemmin Santtu lampsi kymmenhenkisen porukkamme viimeisenä bussiin. Niinpä soitimme Tokolan hoitamaan plektra- ja piuhaostoja. Kävelykadun terassit jäivät tältä erää väliin.

Jyväskylässä odotti likimain Sakara-festival. Meidän jälkeemme siellä kuultaisiin keikat vielä Diablolta ja Stam1nalta. Voi luoja, mitkä after ski -mahdollisuudet. Ne kuitenkin jätettiin käyttämättä, sillä oma keikkamme olisi ohi kahdeksalta. Siitä ehtii vielä hyvin kotivelvotteiden ääreen.

Jyväskylässä porukkaa oli paikalla mukavasti, ja myös pittikoulutus oli saatu järjestettyä henkilökunnalle. Tästä oli osoituksena välillä valtavaksi levinnyt mylly yleisön keskellä. Lähdimme soittamaan vuoden viimeistä keikkaa haikein mielin, ja kieltämättä ajatus meinasi karkailla kesken keikan. Setin viimeisenä biisinä soitettiin tuttuun tapaan Ammuvainaa, jonka lopussa nähty nyrkkimeri olisi voinut saada herkemmän jätkän herkistymään.

Keikkavuosi on ollut poikkeuksellisen hauska. Ukot ovat olleet fyysisesti ja henkisesti niin hyvässä kunnossa, että Mäntti-porukassa liikkuminen on ollut suurin ilo.

Myös tekniikan jätkät ovat hoitaneet leiviskänsä, kuten huippuammattilaiset vain voivat – taidolla ja hyvässä hengessä. Miitri “Korkea-Ahon ukko” Aaltosen ollessa miksauspöydän takana voi luottaa siihen, että bändi soundaa juuri niin hyvältä kuin paikan tekniikka ja soittajien taitotaso vain sallivat. Miitrillä on myös valtava merkitys live-Mokoman tuottajahahmona, jolta kuulemme jokaikisen keikan jälkeen erittäin korkealle arvostamamme palautteen. Miitrin ollessa estyneenä paikan ottaa Tero “Marenki” Hölttä, johon myös luotamme kuin vuoreen. Kimmo “Kreisi Kavan” Koskinen, eli KK on vastannut monitorisoundistamme nyt kahden keikkavuoden ajan. KK:n onnistuminen työssään korreloi suoraan soittajan itseluottamuksen kanssa – ja tänä vuonna ei ole muuten juurikaan ujostuttanut. Juniorista on kasvanut kovan luokan ammattilainen, joka ymmärtää mitä lavalla täytyy kuulla, jotta hommat hoituvat.

Jarkko “Sergio Perslargio” Heilimo on tuonut hersyvää iloa bussiimme jo vuodesta 2004. Hekottelun ohessa Jarski on muuttunut talkoomiehestä myös ihan oikeaksi rumputeknikoksi ja loistavaksi työmieheksi. Roope “Paha jätkä” Nordström kuskaa meitä ympäri Suomea jo toista vuotta. Roope tarjoaa paitsi pahimmat jutut, myös parhaat ja turvallisimmat kyydit mitä kuvitella saattaa. Crewssa on nähty muutamalla keikalla myös Niko “Esko Valtaoja” Poikulainen, Jarkko “Grendelström” Piipari sekä Juho “Judo Fiber” Friberg, jotka ovat koska tervetulleita takaisin remmiin. Mokoma kiittää mitä nöyrimmin edellä mainittuja herroja paitsi erinomaisista työsuorituksista myös ikimuistoisen hyvästä meiningistä.

Suurimmat tunneryöpsähdykset eivät kuitenkaan ole tänä vuonna johtuneet soitonriemusta, henkilökunnan työnäytteistä tai reissuhuumorista, vaan yleisön reaktioista, jotka ovat yllättäneet meidän useita kertoja ns. puun takaa. Lähdimme tähän eräänlaiseen välivuoteen vailla odotuksia, sillä edellisestä albumista oli jo aikaa, eikä bändin ympärillä ole muutenkaan ollut viime aikoina julkisuudessa kummempaa kuhinaa. Niinpä esimerkiksi Ruisrockin ja muutamien muiden keikkojen hurmio ja uskollisesti keikoille ilmestyvät fanit ovat onnistuneet aidosti yllättämään meidät monesti. Kiitos kuuluu siis ennen kaikkea teille.

Ensi vuonna jatketaan!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

28.2.2009 Wiltsu, Lappeenranta

Paikallinen nuorisovaateliike Alley 53 on ansiokkasti järjestellyt keikkameininkejä livetarjonnaltaan lähes kuolleeseen Lapuskiin. Orastavan nepotismin ohella, tämä oli täysin riittävä syy lähteä pistolle tuonne Vetyjen kaupunkiin.

Edellisistä keikoista oli kulunut kuukauden verran, mutta koko porukalla emme olleet ehtineet treenikämpällä aikaa viettämään. Helmikuu oli kadonnut treenikartalta jonnekin huitulanhittoon osan sairastellessa, olihan siinä myös kaikenmaailman FME:tä ja hurjimmat olivat käyneet kuulema ulkomaillakin. Lähtökohdat eivät siis olleet (taaskaan, heh) parhaat mahdolliset. Muutama päivä ennen lähtöä logistiikkakin piti säätää täysin uusiksi, vakiobussin remontin venyessä yli viikonlopun. Noh, Rollo onneksi hoiti tämän tilanteen sähäkästi ja aikamoinen menopeli saatiinkin alle. Mm. oven kanssa piti olla varovainen, koska se ”saattoi pudota”, ja kattoluukku oli kiinni polkupyörän tarakalta tutulla mustekalalla. Pääasiahan kuitenkin on, että kamat ja ukot liikkuvat sovitussa ajassa paikasta X paikkaan Ö, joten turha hifistely voidaan toisinaan unohtaa. Basisti Haemaelaenen oli edellisenä iltana Kojonsa kuunnellut, sillä Nosturilla ei miestä lähtöhetkellä näkynyt. Kätevästihän tuo ukko saatiin matkan varreltakin kyytiin napattua, ja kaikkien hämmästykseksi basismi otti muutaman ripeän juoksuaskeleen kyytiin rynniessään. Taisi olla tosi kyseessä.

Nuoruusvuosilta useimmille meistä tuttu bailumesta Wiltsu -tai oikeastaan Alley53:n kaksikko- otti rykmentin hellästi vastaan. Herkullisesta lasagnesta ja tuoreesta rieskasta sai yllätävän kätevästi itsensä kovin ylensyöneeseen tilaan. Miksi sitä pitää aina liioitella? Aina vaan liioittelua, eikä ikinä kohtuutta. Seuraavaksi testimielellä soittimista ääniä suoltamaan, joita Miitri parhaan kykynsä mukaan sekoitteli.

Aika ennen keikkaa menikin bäkkärillä odotellessa. Ei jaksanut lähteä minnekään rynnimään. Varsinkaan Lappeenrannan syntiseen alkuiltaan. Jarkko kaivoi viihdettä Facebookin uumenista vanhojen Lpr-musascenekuvien muodossa, ja olihan siinä ihmettelemistä. Samoja ukkoja pyörii edelleen kuvioissa, jokusenkin vuosirenkaan ja/tai uurteen keränneenä. Ihan hyvä muistutus siitä, että näissä hommissa ei kannata hamuta Keltaisen Pörssin myydään soittimia -palstaa, vaikka eka demo ei johtaisikaan kansainväliseen rock-tähteyteen.

Muistojen syövereistä nykyhetkeen ja rockaamaan! Ikävä kyllä viime aikainen treenien ja keikkojen vähyys söi sen aivan parhaan terän esitykseltä. Varsinkin settilista tuntui olevan jotenkin epätasapainossa: liikaa slovareita, liian pitkiä kappalevälejä jne. Onneksi rutiini ja ”ammattitaito” auttavat siinä vaiheessa kun epävarmuus iskee ja fiilinki ei riitä. Lappeenranta on aikaisemminkin havaittu meille jotenkin hankalaksi keikkapaikaksi. Syytä tälle onkin sitten vaikeampi keksiä. Ehkä siellä on tullut keikkailtua sen verran harvemmin, että maaginen suhde bändin ja yleisön välille on jäänyt syntymättä. Ei ole sellainen olo, että kun saapuu lavalle, saapuu kotiinsa.

Ja sunnuntai aamulla Vety-kiskan kautta Helsinkiin ja illalla jäähalliin diiggailemaan CoB:n, CC:n Diablon jumalatonta hevimeteliä. Oletteko muuten nähneet itärajalta kuskattavan folioon käärittyä epämääräistä stuffia kohti pääkaupunkiseutua? Mie olen. Eikä ollut minkään sortin huimausainetta. Ellei pökerryttävän miellyttävää aromia lasketa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.