8.6.2002 Voodoo, Oulu

Oulun keikan ympärille suunnitellut keikat peruuntuivat, joten edessä oli lähes millä tahansa mittarilla älyvapaa reissu. Kaunis kesäpäivä, jalkapallo, hevimetalli ja huono seura tekivät kuitenkin reissuun lähdön mielekkääksi.

Helvetillisen pitkä matka sujui leppoisasti virvokkeita nauttien ja tauoilla jalkapalloa pelaten. Jyväskylässä tapasimme keikkämyyjämme Tokolan, joka lahjoitti meikäläiselle perseen muotoisen saunakauhan muistoksi Bar 68:n menosta edellisellä viisitillä. Perillä Oulussa jouduimme ottamaan kyytiin alkuasukkaan ohjastamaan seuruemme perille Voodoo -ravintolaan. Kyseisen pitkätukan kanssa käydyn keskustelun perusteella kaverille pitäisi myöntää jonkinlainen rehellisyyspalkinto:
– Mikä bändi te ootte?
– Mokoma.
– Hyi.

Itse keikka oli joltinenkin pettymys. Paikalle raahautui vain vähänlaisesti porukkaa, kuuma oli ja ahisti. Tästä huolimatta soitto tuntui kulkevan suht mallikkaasti ja eturivin kouralliselle innokkaita saatiin tarjottua kelpo show.

Erityiskiitokset ansaitsee miksaaja, joka haettiin saunan lauteilta töihin. Asennettta, perkele. Masalle kiitos kuvista.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mitä kuuluu

Mokoma vetäytyy treenikämpille harjoitteleman 3. levyn materiaalia. Tänäm aikana orkesteri tekee muutaman pistokeikan jotta pääsevät pleksaamaan. Levyn äänitykset alkanevat syssymmällä ja levy tullee kauppoihin vielä syssymmällä. Tuottajana toiminee edelleenkin Gabi “Keba” Hakanen.

“Uudesta levystä tulee vitun kova”, kommentoi orkesterin legendaarinen soolokitaristi Quuge Aldo. “Syökää paskaa koko porukka!” jatkaa tenunenä silminnähden innostuneena.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

6.4.2002 Nosturi, Helsinki

Edellisen kerran Nosturissa soittaminen oli yhtä juhlaa. Samaa odotimme tältäkin visiitiltä, ja saamamme piti.

Tulemme ajoissa Helsinkiin tarkoituksenamme palaveerata tuottajamme Gabi Hakasen kanssa seuraavasta levystä. Tapaaminen peruuntuu, mutta keskustelut käydään puhelimitse. Ajatuksemme tulevasta meiningistä ovat liikuttavan yhteneväiset – ymmärrämme toisiamme. Matkalla Nosturiin katselemme järkytyksestä lamaantuneina uunituoreita valokuvia Jyväskylän ja Turun reissuilta. Hyi Helvetti. Vielä tähän ikään mennessä ei ole oppi mennyt perille: kameraa ei to-si-aan-kaan oteta baariin mukaan.

Saapuessamme Nosturiin lavalla lopettelee soundcheckiään trio, jonka solistin olemus tuo mieleen Night of the Living Dead -elokuvan. Kotiteollisuuden poistuttua toisaalle puhaltelemaan pääsemme lauteille. Treenaamme niin harvoin, että soundcheckissä soitteleminenkin on luksusta. Lavasoundi on loistava ja äijät vireessä. Eikun ajantappopuuhiin.

Keikkaa odotellessa innostumme väsäämään takahuoneessa uuden kappaleenaihion Markon heittämän tekstirivin pohjalta. Into on valtava ja tempo jälleen “niin nopea, kuin jäsenistä lähtee”. Sävellystyö keskeytyy, kun Suomi Finland Perkele -lehden Tony saapuu paikalle tekemään meistä videohaastattelua lehden nettisaitille. Aika kuluu nopeasti kuunnellen myös dj:n virkaa toimittavan Tonyn jatkuvasti hurraa-huutoja nostattavia kappalevalintoja: Corporeal Jigsore Quandary, Chief Rebel Angel…

Keikkamme alkaessa paikalla on saapunut jo varsin mukavasti ihmisiä. Baariparvi on luonnollisesti tukossa, mutta myös lavan eteen on kerääntynyt kiitettävästi väkeä. Soitto ja laulu kulkevat hienosti! Nosturin tehokkaiden valojen, orkesterin varsin fyysisten koreografioiden ja mikkiin huutamisen yhdistelmä meinaa välillä sumentaa soittajan tajunnan. Äijät pysyvät kuitenkin nippanappa tolpillaan ja poistuvat lavalta vähän päälle kaikkensa antaneina. Silloin tietää keikan onnistuneen, kun esiintymisestä ei muista kuin välähdyksiä sieltä täältä. Tämä oli onnistunut keikka.

Salamannopean roudauksen jälkeen siirrymme yleisön joukkoon tapaamaan ystäviä ja seuraamaan Kotiteollisuuden keikkaa. Hauskaa riittää, ja hassuttelua päätetään jatkaa Cornerissa. Taksia odotellessa joku ystävällinen kaveri tarjoaa meille lämmikkeeksi paitaansa – jonka hän tosin sytyttää samantien palamaan. Tuomo innostuu oitis ideasta saada ihan oikea liekkipaita yllensä. Kitaristi ojentaa kätensä ottaakseen paidan, eikä huomaa kyseessä olevan tekokuituvaatteen. Kiroilu on estotonta, kun paidasta valuu napalmimaista kiehuvaa muovia soittajan sormille. Nero mikä nero.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Turun keikka oli muuten hel-ve-tin kova.

Kiitos siitä. Eipä kestä, kiva jos ei turhaan hikoiltu.

Olisiko mahdollista jotta tulisitta Kerubiin toistamisee jos vaikka tällä kertaa tulisi jengiä? Kiitos JKL:n keikasta ja jatkoista. Terv. valoukko KT:stä

Kiitos itsellesi. Se on se kuuluisa Homo-Hongisto kun Kerubin keikoista päättää. Me tykkäämme Joensuusta, vaikka Joensuu ei tykkää meistä.

Iltapäivää arvon herrat. Kun teillä näyttää keikkakalenterissa lukevan Järvenpää, niin mikäköhän mahtaa olla esiintymisareena? Ovatko Kouvolan baarimestarit kyselleet teitä keikalle? Syytä olisi. Olen heitä painostanut sähköisiä teitä.

Jep, Järvenpää puistokeikan peruuntuminen varmistui tänään. Lohdutuksesi voin kertoa, että järjestäjä otti tilalle Killerin ja Kwanin. Ne varmaan ajaa asian, eikö? Kouvolasta on ollut epämääräistä puhetta, mitään varmaa ei ole näköpiirissä.

Onkos teillä missään vaiheessa tiedossa keikkoja täällä “kotipuolessa”, niinku vaikka Lappeenrannassa?? Linnotuksen yön keikassa viime kesänä ainakin oli sellasta fiilistä, että innosti hankkimaan teiän pari levyä. Siispä seuraavaa odotellessa… Tuuli

Toivottavasti jossain vaiheessa. Kysy Dexviihteen Tokolalta tai kuppilasta, jossa meidät haluaisit nähdä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

29.3.2002 Kåren, Turku

Tämän reissun aikana tuli sellainenkin ajatus mieleen, että Turun alueen uudeksi maakuntalauluksi pitäisi vaihtaa Panteran kappale Fucking Hostile.

Kova ehdotus vaatinee perusteluja. Hurlumhei-pääsiäinen Turussa alkaa jo torstaina, kun Janne, Kuisma, Tuomo ja Mokoma-Crew – eli Santtu – saapuvat kaupunkiin nauttimaan suurimman esikuvansa ja innoittajansa Entombedin keikasta. Pelkästään viihteellä ei reissussa kuitenkaan olla, sillä Kuisma ja Tuomo olivat edellisenä viikonloppuna lupautuneet tekemään yhtyeestä fanihaastattelun Sue-lehteen.

Perjantai, Entombed

Säätämöllä dynaaminen kitaristikaksikko saa kunnian haastatella ruotsalaisen keuhkolaulun lanseerannutta L-G Petrovia sekä bassomestari Jörgen Sandströmiä -tästä kohtaamisesta enemmän Suen sivuilla lähitulevaisuudessa.

Keikka starttaa vastustamattomasti Chief Rebel Angel -kappaleella ja Mokoma-nelikko löytää itsensä luonnollisesti eturivistä. Ensimmäinen vihamielisyyden osoitus tulee naisihmisen taholta, joka väittää aggressiivisin sanakääntein Kuisman läikyttäneen hänen tuoppinsa. Kuismalla ei ole kesken Enskan vedon aikaa syventyä keskusteluun tapahtumien kulusta, vaan herrasmiehenä hän tarjoaa neidolle uuden juoman.

Pari biisiä myöhemmin Tuomo johdattaa tanssiryhmän helvetistä Alexin puolelle lavaa paremman meiningin toivossa. Hakeudumme lavan edustalle heavy-keikalle ominaisesti fyysistä kontaktia välttelemättä. Mutta. Naispaholainen on eturivissä seurueineen siemailemassa juomiaan kuin coctail-kutsuilla konsanaan. Neito huomaa Kuisman, päässä napsahtaa ja hysteerinen huutaminen alkaa. Nainen ottaa tiukan otteen hölmistyneen Kuisman hiuksista ja napauttaa kitaristia nyrkillä kasvoihin. Paikalle lennähtää tytön poikaystävä (otamme osaa..) tuijottelemaan toisaalta uhkaavasti, toisaalta selvästi hämmentyneenä tilanteesta. Jostain saapuu vielä kaveri rauhoittelemaan “tilannetta”. Seurue vetäytyy taka-alalle – vihdoin saamme nauttia keikasta. Viimeisten biisien aikana aiemmin sovittelijan roolia vetänyt kaveri hyökkää korostetun aggressiivisesti Kuisman ja Tuomon väliin riehumaan minkä homottelultaan ehtii. Riidanhaastamiseksi moista kutsuttaisiin Etelä-Karjalassa. Kaveri kuitenkin väsähtää heilumiseensa ja tilanne raukeaa.

Iltaa jatketaan ruotsalaisten toverien ja ystävällismielisten turkulaisten kanssa rauhaisissa tunnelmissa auringon nousuun.

Lauantai

Paistattelemme päivää Turun kauniissa keskustassa kävellen. Rauhan rikkoo vain vihamielisen kaverin aggressiivinen käyttäytyminen Aurajoen kupeessa. Emme välitä, olemme jo karaistuneet.

Saavumme Kårenille, jossa Niskalaukauksen bussi ja Hessun Toytota jo odottavatkin. Sali on kaikuisa, ja checkissä saundia ei meinata millään saada kohdalleen. No, toivotaan että ihmismassa demppaa.

Soittoaika on kuitenkin liian aikainen johtuen kolmen bändin illasta ja aikaisesta sulkemisajasta. Setin alkaessa jengi on suurimmaksi osaksi vielä jonossa joko ulkona tai baaritiskillä, mikä turhauttaa pitkästä matkasta saapunutta esiintyjää. Lämmitettävä yleisö on ensimmäisten biisien aikana niin kylmää, että soittajaa meinaa paleltaa. Ei meinaa soitto kulkea. Vituttaa. Tuomo huutaa äänensä paskaksi silkasta vitutuksesta. Jengiä kuitenkin valuu koko ajan sisään. Loppusetin nopeat biisit tuntuvat herättävän sekä soittajan että yleisön. 15 minuuttia setin päättymisen jälkeen sali on täynnä. Harmittaa.

Loppuilta Kårenilla kuluu rattoisasti T-paitoja kaupitellen ja Viikatetta sekä Niskalaukausta diggaillen. Tuomo ja Kuisma urpoilevat jälleen eturivissä. Yö jatkuu vielä luvattoman pitkään. Vihamielisyydestä ei kuitenkaan ole enää merkkiäkään, päinvastoin. Tuhannet kiitokset isännille, mm. Jaskalle, Juusolle ja Antonille.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.