No…tota onko se oulun 45 joku baari/ravintola ja onko sinne ikärajaa???

Kyllä se ihan oikea baari on. Ikäraja on siis vähintään 18.

Minusta musiikkinne on epäjumalan palvelusta! Miksi, ette tee parannusta tule ulos tämän maailman ruhtinaan luolasta.

Olet väärässä, musiikkimme ei ole epäjumalan palvelusta. Muista tekemisistämme en sitten menisikään takuuseen.

missä näkee paitojen kuvat?

Ainoat kuvat paidoista ovat ne, jotka heijastuvat verkkokalvoillesi paitamyyntitiskillämme. Kuvallista internet-katalogia emme ole jaksaneet värkätä. Kaiken maailman päivätyöt ja kissanristiäiset ovat pitäneet meidät kovin kiireisinä tänä kesänä. Yritetään korjata asia, kunhan uusi erä rättejä saadaan postimyyntiin.

Eikös Jyväskylän Bar 68 ala tuntua jo vähän pieneltä teidän porukalle? Eihän lavalla mahdu edes kunnolla moshaamaan kun jo päät osuu sivukaappeihin…

Kyllähän se melkein pelottavan pieneltä tuntuu, kieltämättä. Mutta Bar 68 on kuitenkin se baari, johon meidät toivotettiin tervetulleeksi ja jossa yleisöllä oli hyvä meininki jo debyyttimme jälkeen, kun oikein ketään ei tuntunut orkesterimme kiinnostavan. Senkin jälkeen jokainen siellä soitettu keikka on ollut intiimin tunnelman ja loistavan meiningin ansiosta ikimuistoinen.

Jos Yup on kerran suurin niin mikä sitten Cmx on? “Vanhin” ei sovi vastaukseksi. kiitos!!

CMX on suurin persereikä. Ja paras.

Hankin viimeinkin levynne, sen viimeisimmän. Eräänä sateisena iltapäivänä astuin Ruhtinas kourassa pihalla seisovaan automobiiliini, tarkoituksena kuunnella vain muutama kappale eli ikäänkuin pikaisesti tutustua levyn antiin ensimmäisen kerran. Kelata ei tarvinnut, sillä kuuntelinkin siltä istumalta jokaisen raidan alusta loppuun. En väitä että kaikki lyriikat olisivat kokonaisuudessaan avautuneet, vaikka siinä omassa rauhassani sainkin istua. Antaa ajan kulua ja ajatusmaailman kasvaa. Tämä tallenne tulee säilymään hallussani [ainakin pienen] ikuisuuden. Saa nähdä miten käy Ruhtinaan kanssa samaan aikaan hankitun Hauntedin One Kill Wonderin, siihen en ole vielä kovin perehtynyt. Pihtiputaalle pyrin venymään tänä perjantaina. Oulussa esiinnytte vielä tänä syksynä baarikeikalla? Sinnekin siis. PLKKR

Kyllä sitä One Kill Wonderiakin kannattaa pyörittää, ei pöljempi levy ollenkaan. Oulun päivämäärä löytyy nyt etusivun keikkalistasta.

voihan mokoma minkä teit. eikö vaan äiti puustockissa käynyt settinne kuulemassa ja katsomassa, ja nyt yrittää kuopiorockiin tunkea myös. että kiitos, mutta levyä ei silti saa ostaa, niin, mitä tässä enää voi tehdä? ja niitä paitoja kun ei saanut kiinni puustockissa vaikka kuinka perässä juostiin, että miten niitä voi ostaa kun ei myyjää saa käsiinsä? tuike*

Äidit on just niitä pahimpia. Siellähän me päivystettiin massivisen paitakiskamme (lue: nurmikolle levitetty muovi ja lätkäkassillinen paitoja) luona Ruoskan ja Klamydian settien ajan. Kyllä kai siinä ajassa pitäisi ehtiä juttusille.

Tuomo ja Kuisma leikatkaa lettinne nii olisitte vielä ihanemman näkösiä…mut marko, pysy “jeesuksena”!

Kiinnosti.

Kuisma on ihana!!!

Kiinnosti.

voi jeesus että tuo janne on IHANA!!! NAM…Kiitokset tuskan keikasta!

Voi luoja.

Super Mario Långben – Ramlar i 100 år. Hahahahahahaha!

Hä.

Anteessi hänen puolestaan joka sadistisoi teille päivittämisistänne, onhan teillä muutakin tekemistä, uskoisin, ja aika laillakin kai.

Tämmöisiksi neideiksi olemme yllättävän kovanahkaisia.

Olin vähän pettynyt ja niin edelleen kun ette soittaneetkaan Rajapyykkiä Ilosaaressa. Katsoitteko edes YUP:n keikan? Niin ja tulkaa Monarille taas joskus.

Rajapyykki soitettiin edellisen kerran julkisesti varmaan pari vuotta sitten, niin että ei sen puuttuminen setistä pitäisi kummoinen yllätys olla. YUP:n keikkakin jäi huonolle huomiolle, kun oli painiottelu pahasti kesken toisaalla. Anteeksi. Mitäs nyt tehdään?

Tämä palsta alkaa olemaan jo aika reilun kokoinen. Miten olisi jos laittasitte tänne semmosen hakuominaisuuden, että ennen avautumista voisi vaikka katsastaa jos joku muu on jo samaista asiaa kysellyt. Tämä on ainakin suht yksinkertainen konffata. http://www.perlfect.com/freescripts/search/ Ainii, mitä tarkoittaa vade retro, satana?

Heh. Ongelma on havaittu, mutta aika ja hermo eivät ole riittäneet minkään sortin ratkaisun puimiseen. Pitää tsekata suosittelemasi kilke, kiitos linkistä.

Se kortti meni ihan myyntiin, mutta yksi vain kyseistä, koska vastustan kaikkea massatuotantoo issekkin.. Oisin voinu ottaa sen pois kyllä myynnistä mutta se on jo ostettuki. Anteessi jos tapahtui pahoin, en tee niitä enää.

Jos meinaat laajentaa korttibisnestäsi, niin otapa ensin meihin yhteyttä.