Kysyttyä

hei hei hei! miksi sivut päivittyvät näin hitaasti? ei kai bändin kaikki atk-osaaminen ole juoppojen käsissä? mokoman musiikki on parasta, mie vaadin parhautta muiltakin osa-alueilta tai tulee uutta “uus-lavola” -huutoa joka vitun keikalle… neljän promillen takaa.

Seittimestari vastaa: Itse asiassa on se. Ei vaan. Seittimestarit pitivät pikkuisen kesälomaa, mutta nyt ollaan taas takaisin ruodussa.

Kirjoittakaa sadanviidenkymmenen (150) sanan aine. Miksi Hurriganes on hyvä orkesteri. Aineeseen tulee sisältyä Presidentti Kekkonen, Lamborghini sekä punaiset stringit. Kiitos. Olette Helkkarin hyvä bändi. Suomen ehdotonta kärkikastia!

Ihan varmasti juu.

Hieno meininki pustockissa vaik soititte vähä turhan aika see. Kyl mie olin ainaki jo iha meiningis mukan. Tais Marko välil vähä uusii niit sanotuksiikii. Juu hauskaa oli ja sai levarin kanta-asiakas korttiki uutta käyttöö.

Jep, hauskaa oli.

Morjenstus Janne ja muutki työ suatanan kukot! On se nyt ykskin perkele, että samoja festareita kierrellään, eikä meitin keikat kuitenkaan osu samalle päivälle! Puustokista piti livistää vaivaisen vajaan sadan kilsan päähän heti herättyä ja näyttää teidän Saapasjalkahikirokin settikin jäävän näkemäti. Vituttaapi se miuta kovin! Oottekos millon tulossa Tampereelle, niin että kenties ehtisimmä siinä keikkanne saumoissa vaikka pilponaatilla piipahtaa? Mitä Lämpimimmin Terveisin: Kemppisej Jani

Moro! Sellaista se on rokkihomma tänä pänä. Pitäisihän sinun se tietää, heh. Mutta tuu nykäisemään hihasta kun satutaan samoille mestoille. Tsemppiä omille keikoillenne!

Miten Markosta on tullu niin karvanen? Miten kauan sen parran kasvattamiseen on menny? Hitto mitä meininkiä! Kunniani!

Partaa on kasvateltu vuodesta 1998. Kyllähän se karva kasvaa kun sitä ei leikkaa.

Päevee! Loistava keikka oli Juva Puustockissa!!! millos Lutakkoon? Välipuistoon tuun kahtomaa! ja tuleeko sinne paidan myynti?

Kiitos ja kassellaan.

Toksia Puustockin keikasta, hienoa settiä oli. Oliko hyvät saunat keikan jälkeen? 🙂 T:yksi järjestäjistä

Kiitoksia itsellenne! Hyvät oli saunat ja muut pöhinät.

Kiitos mahtavasta Puustockin keikasta, Juvalla saattaapi leijailla vieläkin ilmassa hiuksia, jota siitepölyksi luullaan, sen verran tukat vispasi. Etenkin Saikkonen oli aivan eläin..mutta mahatva keikka Puustockin ykköveto ja meikällä yksi kaikkien aikojen Suomibändien keikoista..Ja kiitos nyt Punainen Kukko eptä koristaa käsialanäytteet..ja matkalla huvitimme itseämme Mind Riotin demolla Exit Severed vuosien takaa..

Ole hyvä. No One Can Hear You:n riffi on kyllä klassikko.

Mikä on krapulaulosteen koostumus? Entä slayerin paras biisi?

Pölö pölö.

Tervehdys taas te luonnonkiertokulusta pudotetut epäkelpo yksilöt…nooh ,menipä taasen syvälliseksi,mutta miksipä ei,täytyyhän niitäkin pohtia ja yksi parhaista miettimis paikosta on suomalainen sauna josta juuri saavuin…nooh,pari vilvoittavaa mallasta tuli otettua ja nyt täällä torpilla parit näkäräiset,että saa mielensä avoimeksi…heh,heh…te mokomatkin vain jaksatte tahkota ja roiskia illasta toiseen tässä suloisessa suomessamme…piiiitkä ryyppy siitä teille…onko syssymmällä tässä j:kylän tienoilla mitään valutalkoita???…joo ja yks juttu vielä ois…teiltä entombed-diggareilta semmoista kysyisin,että mikä petrovin poppoon kiekko uppoo parhaiten (kaikkihan ne on aivan sanoinkuvaamattomia!!!)…mutta allekirjoittaneelle toimii parhaiten tuo Morning Star ja sanotaan,että tässä taanoin vasta pääsin sisälle Infernoon…onkohan minussa hämäläistä verta?…onhan Left Hand Path,Wolverine Blues,To Ride ja Shoot Straight and Speak the Truth kiekkoja siinä missä muutkin,mutta täällä toimii Chief Rebel Angel…elääkää ihmisinä,elkää ihmisiksi ja elkää kysykö miksi…höh,höh mitkä loppusoinnut…ystävällisesti teidän…-RudiHalla-

Terve ja niin edelleen. Jyväskylään tullaa elokuun lopussa ja Wolverine Blues on kyllä Enskan ykköslevy. Muut ovat jaetulla kakkossijalla.

Kiitoksia ilosaaressa ilmoille päässeestä setistä, oli mahtava takoa nyrkkiä kohti kattoa! .Loiri.

Oleppa hyvä.

marko.. ookko tehny muille bändeille lyriikoita ku mokomalle ja timpalle (timo r ja trio nl)??? ja ookko timpalle muita ku “rahat ja henki?

Ei ja ei.

TUOMO! Onko naikkonen nimeltä Virpi Manninen tuttu? Tai siis oletko kuullut hänestä koskaan?

Tuomo vastaa: Tuttu on.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: KIITOS!

Ole hyvä.

Kiitos jätkät ilosaaren parhaasta keikasta!

Pientähän tämä.

Mitässe kuge mansessa opiskelee? http://www.mokoma.com/kuisma/ -samuli

Kuisma vastaa: Opiskelen atk:ta ja yrityksen hallintoa. Nimim. “Yllättäen gradu puuttuu”

Tästä ei pumppu parane… Muistakaakin pitää rima korkealla.

Selvä!

Miksi en voi tilata Mokoman miesten mustaa t-paitaa tuolta Airon musiikin webbikaupasta! Kun siellä ei näytä olevan kuin harmaita.

Paidat ovat tilapäisesti loppu. Tilaamme pikkuhiljaa lisää rättejä, joita sitten liikenee Aironkin varastoon.

Ostin viimeisimmän levynne pelkästään Uni saa tulla -kappaleen johdosta.Se on loistava!Olikin sitten yllätys kun se poikkeaa täysin levyn muista kappaleista-trashmetallista.No, ehkä se muutaman kuuntelu kerran jälkeen avautuu tällaiselle vanhemmallekin mammalle – mene ja tiedä.Joka tapauksessa toivotan menestyksekästä jatkoa koko yhtyeelle!

Toivottavasti et koe tulleesi huijatuksi. Tuo on aina riski, kun levykokonaisuudesta yritetään irroittaa yksi kappale radion voimasoittoon.

Suuret kiitokset Tuskan keikasta!Tunnelma oli aivan mahtava!

Ole hyvä!

Kantaako maa päällänsä oikeasti noin hyvännäköistä miestä kuin Tuomo on? Muutenkin olette kyllä aivan ykkös orkesteri Suomesta… Kiitos siitä teille.

No näköjään. Mökkilaiturin ponttooneilla oli tosin vähän hankaluuksia kannatella miestä, mutta sitä se bratwurstin syöminen teettää.

mikä sen levyn nimi on missä on se biisi jossa sanotaan vade retro satana? mä aijon ostaa sen.jatkakaa samaan mättöön!!!

Levyn nimi on Tämän maailman ruhtinaan hovi.

helvitti! ei toimi noi videot tuossa punainen kukko ep:llä!

Valita levyn myyneelle kauppiaalle, niin saat uuden.

Onko Marko teidän bändin maskotti? Kun se on niin karvainen…

Vitsin murjaisit. Vai ymmärsinkö väärin?

Paastolle en rupea,koska ruoka ja juoma tuppaa maistumaan,varsinkin näin kesäaikaan eli rättipuolelle miesten kokoja (XXL) …kiittäen rutosti!!!

Katsotaan mitä rättiä saadaan hommattua minnekin.

Morjens! Kuulin jostain Machete orkesterin matskua ja biisi Inward Spiral, kuulosti aikalailla Uni tulla saa biisin lontoon kieliseltä versiolta mutta hieman astetta nopeammin soitettuna… Olenko aivan hakoteillä? Ja sitten biisi Lost for words, muistuttaa vade retro satanaa. Olen kyllä saattanut saada yliannostuksen mokomaakin, mutta kysyn silti…

Hassua, eikö totta? Macheten biiseista vastaavat herrat Santtu Hämäläinen, Teemu Saikkonen ja Juha Javanainen. Mokoman rallit taas ovat Marko Annalan, Tuomo Saikkosen, Janne Hyrkkään ja Kuisma Aallon käsialaa.

Onkos MOKOMALLA tarkoitus tehdä klubikeikkoja talvella/syksyllä? Mitä mieltä MOKOMAN poijat seuraavista varsin legendaarisista yhtyeistä: Ramones, Motörhead, Misfits, Danzig? Ja kiitos loistavista Provinssin ja Ruisrockin keikoista.Toimii!!!

Syksy/talvi rauhoitetaan normaaliin elämään tutustumiseen ja uuden materiaalin työstämiseen. Muutamia keikkoja on siellä täällä ja silloin tällöin. Legendoja ei viitsi lähteä arvostelemaan. Se ei kannata.

Tiesittekö, että musiikillanne on myönteinen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiini. Kiitos teille siitä. T: Pikkuväki

Heh, vanhan kunnon Pikkuväki! Ole hyvä vaan ja samaa jatkossakin.

Nyt on jo viikko menny teidän Tammerfest keikastanne, ja oon vieläkin ihan taivaissa. Miten te voitte olla noin hyviä? Teitin pitäis kyllä vierailla useemmin tampereella.

Kiitos. Emme osaa sanoa. Anteeksi.

Kuuntelin 22.7 ylex:n päivälähetystä ja yllätyin todella, kun kuulin, että eräs bändin jäsenistä (oliskohan ollut itse bändin keulahahmo tai sitten rumpali. en tarkkaan muista) pitää hyvänä kesäbiisinä Don Henleyn kappaletta Boys of Summer. Tämä jäsen luki suoraan ajatukseni. Yllätyin ja samalla pelästyin kuinka joku voi olla TÄYSIN samaa mieltä kyseisestä biisistä. Kappale on totta tosiaan aivan mahtava etenkin näin kesäisin..

Hygehän se oli, kesämies vailla vertaa.

kai tämän maailman ruhtinaan hovia voi kuunnella pc:llä winamp media playerillä vai täytyyks joku muu ohjelma hankkia?

Se on ihan normaali CD-levy (ilman kopiosuojauksia) joten ongelmia ei pitäisi tulla.

Olin tuossa ilosaarirockissa katselemassa teijen keikkameininkiä ja täytyy sanoa, että ihan mukavalta näytti(oli äijillä semmonen kunnon tatsi tuohon soittohommaan) ja kuulosti. Muistan kun joskus pari/kolme vuotta sitten jutskailin Tuomon kanssa jossain Tampereen kuppilassa ja se valitteli silloin kuinka helvetin hankalaa on saada Tampereelle järjestettyä keikkoja (ja silloin en ollu koskaan kuullutkaan mistään mokoma nimisestä orkesterista).. Enää ei oo vissiin semmosta ongelmaa;D Nii sitä siis aattelin sanoa, että aika hieno homma että ootte ihan ite saanu noin paljon hommia tehtyä tässä parissa vuodessa.. ja oma levy-yhtiö (siistii). Sen takii jo kannattaa ostaa teijen levy. Onnea jatkoon ja ehkä poikkean joskus teijen keikkaloilla, vaikka täällä Tampereella.. Ps. teijen kotisivut on ollu aina alkuajoista asti vallan hienot.

Kiitos. Tunnelmat ovat todellakin hieman muuttuneet tässä viime vuosina. Sellaista se on, joskus taas mutta toisinaan ei.

Tällaisen urpon juntin saaminen kyynelehtimään asioiden kauneutta on melkoinen saavutus. Mutta perkele, jätkät onnistuvat moisessa toistuvasti Haudan Takaa -biisillään. Kaikkien aikojen parhaasta kotimaankielisestä hevibiisistä kiittäen, Urpo Juntti

Kiitos hurjasta lausunnostasi.

Kiitoksia hienosta tuska keikasta, ensimmäinen kerta kun näin bändin livenä, ja vakuutti, loistavaa työtä..en kyllä siinä ihan edessä ollut riehumassa, vähän taaempana, mutta hyvä meininki oli..thänks..

Ole hyvä.

Onpahan piristystä muuten niin yksitoikkoiseen työpäivään, kun radiosta kuulee välillä Mokomaa. Jaksaa taas istua muutaman tunnin lisää.

Kiva kuulla että radiosoitosta on jotain hyötyäkin.

Herrat, etenkin Marko, haittaneeko teitä mikäli käytän sinänsä viisasta ilmaustanne “Ei onni löydy siitä että uutta haluaa, vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan” eräässä kortissa? ..Kysyn nyt ettei tuu sitten hirveetä oikeusjuttua myöhemmin, öhö.

Riippuu siitä, meinaatko ruveta vuolemaan tuohta Marko lyriikoilla vai kaverin syntymäpäiväkorttiako askartelet? Ota selvää tekijänoikeuksista ja palaa sitten asiaan nk. virallisia virkateitä pitkin.

Ooh, täytynee heti sanoo et tein keikka ilosaaressa oli vallan mainio, en ole moista ennen teidän keikoilla käydessäni kokenut. Jospa kuopiorockissa pistettäisiin yhtä hyvä keikka. 🙂 Kiitos. Rowana rowana@kirkonpolttajat.zzn.com

Kiitos. Teemme taas Kuopiossa parhaamme.

voihan nyt PERKELE miun Mokoma huppari on jäänyt taksiin eikä sitä saa enää takaasi T: Pieni Pojankoltiainen

Voi voi.

Iskeekö Soulfly ja Max?

Eipä juuri. Sepultura sen sijaan kyllä.

Onkos Refused tuttu yhtye mokomalle? Huomasin vaan sattumalta jotain pientä yhtenäisyyttä Liiton loppu ja Refusedin Rather be dead kappaleiden välillä.. Keep up the good work! (Mokoma slayerin lämppäriksi..?)

Ei ole tuttu.

Kirves!! Ukot kävi vetään Oulussa ja sen jälkeen hankin räpylöihini uutukaisen lättynne… noh.. Päivän ehti levy vanheta ja tiputin 20kg kaiutinta sen päälle. Sen piti olla metallia….SEN PITI OLLA METALLIA!!! Milloin saavutte uudestaan tänne pohjolaan? Tahtoo murskata!

Jep, levyt ovat muovia. Sellaista se on ollut.

Onko Mokomassa oikeasti yhtyeen nimeltä Sotahuuto piilofaneja??

Ei ole tuttu orkesteri, valitan.

Kiitetään anonyymiä herraa siitä että näin alkukeväästä hänen paidassaan Mokoman nimen, kiinnostuin ja otin kuunteluun. Tuska2004 oli WOW. Kynnet verillä ja hikisenä eturivissä, mutta kyllä se kannatti. Kiitos pojat !!

Ole hyvä, ja anonyymille herralle kiitos hyvästä PR-työstä.

Älkää ylpistykö, Herrat, vaikka nyt mainetta niitättekin sadistisella tavalla. Ainoa asia jonka ihmisen on todella hyödyllistä ja tärkeää oppia ja säilyttää on nöyryys, vaikka ois kuinka mahti olento

Ei ylpistytä. Ei ainakaan tahallaan.

Montako plektraa kullaki menee keikassa? Ainakaa Kuisma ei raskinu heittää ku yhen plektran yleisöön Oulussa 🙂

Tuomo kylvää plekuja tahattomasti, välillä paljonkin. Kuisma ei tiputtele plekuja niinkään paljon.

Sain aika pahasti aidasta turpaani tuskan keikallanne kun typeränä hippinä sinne eteen isojen korstojen tielle tungin. Hävisittekö festareilta saman tien keikan jälkee vai jäittekö jotain vahtimaan? Ainakin provinssissa Marko näky haahuilevan vapaallaankin.

Meillä oli seuraavana iltapäivänä keikka Ilosaaressa, joten poistuimme alueelta heti kohta keikkamme jälkeen.

Mitäs jos Välipuistorockis yhyren piisin soittaiski Machete? ja piisi voi olla Lost For Words T:Pieni Pojankoltiainen

Mitäs jos ei soittais?

Eipä tässä muuta kuin että hieno oli tuskan keikka teillä, varsinkin Punainen kukko sai minut (ja monet muut) mukaan huutamaan. Jatkakaa samaan malliin! -T. Aalto

Kiitos.

ILOSAAREN keikka oli mahtava, Kuopiossa taas nähhään kohta!!!! JEE JEE <3:Heidi

Jee vaan itsellesi.

Miks Marko on MAAILMAN täydellisin mies???? 😉

No siks siks siks.

Haluaisin kirjata virallisen valituksen. Ostin Nummirockissa teikäläisten sigamageet hikiranneremmit ja ne oli viallliset! Ne meinaan hukkuivat Tuskassa lauantaina eikä niitä ole sen koommin näkynyt! Vaadin hyvitystä!

Rahat on jo juotu, sori.

Tere! Heititte aivan loistavan setin Tuskassa! Minulla on aikamoinen nippu niitä kuvia koneella Tuskan ja Himoksen keikoista, osa löytyy myös nettisivuiltani http://koti.mbnet.fi/mitarvai mutta jos tarttette kuvia itsestänne (!?) niin ilimottakkee. Voin laittaa vaikka kaikki tulemaan.

Jep ja kiitos!

Jäi kummastuttamaan eräs Markon kommentti Tuskan keikalla. Edustaako Uni saa tulla-kappale teille jotain “paska biisi, mutta tuleepahan radiosoittoa,joten soitetaan tätä sitten pakon edestä” kappaletta? Toisaalta voi olla että käsitin /kuulin kyseisen kommentin väärin…Mutta silti,eihän bändin tarvitse keikallaan pyydellä yleisöltä anteeksi/selitellä sitä mitä soittavat.

Sarkasmi on vaikein huumorin laji. Uni saa tulla -kappale on meille rakas ja se päättää kivasti Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyn.

Kiitoksia mahtavasta Ilosaaren keikasta. Vaikka ajankohta oli varsin huono, se ei näköjään yhtyettä haitannut.

Aikainen lintu nappaa madon, tai jotain.

Onko Marko absolutisti? Eli ei viinaa?

Marko on ollut absolutisti jo kymmenen vuotta. Nk. “syntymähumalaa” ei lasketa.

Tehkää coveri Kreatorin Tormentorista

Heh.

Mitä maksaa, jos tuun teidän kyydillä Kouvolasta 6.8 välipuistorockkiin.Olen Turun suunnasta tulossa teitä Kouvolaan katsastamaan, jos vaikka lähtis Lapuallekin samaan syssyyn. Rock´n´roll, satana!

Kyyti on täynnä.

voisittako soittaa Seittemän Sinetin Takana Välipuistorockis ku soli niin rok en rol Rovinssis. T: Pieni Pojankoltiainen

Kassellaan.

mitäs mokoman pojjaat ajatteloo mämmistä? T: Pieni Pojankoltiainen

Just.

vittiläinen poijaat! ei siis niiku mitään järkee tos ilosaaren keikassa,ootte työ kyl aika äijiä! tarkkaa työtä ja varsinkin markon vokalisointi aikas huimaa,en ollu ikinä livenä nähny ja vähänkö jännitti ennen keikkaa… olin vielä tarkotuksella selvinpäin,aivan mahtavaa äijät!!! ps.käännytystyö kannatta,nyt mimmikaverikin diggaili mukana?!?

Hyvä.

Voi voi, teille on käymässä samoin kun KT:lle, surullista. Päivän poppina ylexillä, kuulin jo pikkutyttöjen (Rasmus-faneja) sanovan: Vähä toi on Uni saa tulla on niiku hyvä.

Niin. Toisaalta on hieman harhaanjohtavaa, että yhdestä biisistä tehdään tuollainen juttu, mutta radiossa ei voi soittaa koko levyä.

KIITOS, ilorokin keikkanne lähes räjäytti pienen sieluni – sai suuren hymyn naamalle! Tattista vuan. Onko tyttöpaidat loppu toistaiseksi vai mitä että? Milloin niitä voi odotella lisää? (En löytänyt tilaus-sivulta niitä kaunokaisia)

Paitatilanne selvinnee lähipäivinä. Swamp Musicissa on vielä muutama Girlie jäljellä.

Ku ootte sillon syyskuussa tulossa tänne ouluun, nii eihän sinne oo ikärajaa?? Niinku viimeks..

Taitaa sinne olla.

Te räjäytitte pankin ilosaaressa!!! Suomen kovin live bändi/show ehdottomasti!!! Te olette jotain sanoinkuvaamatonta!!! Kerkesittekö katsomaan Nasumia?

Kiitos! Nasumia ehdimme ihmetellä muutaman biisin verran.

Kyselisin Markolta, että miltä hänestä tuntuu kun minun tyttöystäväni haluaa hänen kanssaan naimisiin? Vai pitäisikö minun uskaltaa kysyä tuota samaa itseltäni?

Taisitkin hoksata itse.

Tulipahan vaan mieleen lueskellessani tätä kysymyspalstaa. Tästä warettamisesta. Henk koht. Konkreettinen musiikkituotos nimeltä CD-levy vituttaa minua yli kaiken. Sellainen tuppaa päätymään minun hellissä käsissäni monasti kahvikupin aluseksi. Onneksi voin ripata sen koneelleni MP3-muotoon. Siellä ne minun suunnattomalla kovalevytilallani sitten lojuvat. Ei pläräämistä eikä nappien painelua, vain pari klikkausta. Toivoisinkin että kuten peliteollisuudessa joissain tapauksissa, Visa vinkuen verkosta alta tunnissa tuotteen pariin pääsy olisi mahdollista myös musiikin kanssa. Levynmyynti kun on kuulema laskenut viimevuosina kaikkialla. Kyllä se maksamiskynnys laskee kun huokeella imuttaa. Ja luulisi rahan välistävetäjienkin määrän laskevan Puuttuu vaan koukku… Mitä maksavalla imuttajalle voi tarjota sellaista, mitä ei-maksava ei voi saada? Mikä on muusikon näkökulma tähän?

Ois kiva, että varastaminen loppuisi.

Milloin ootte tulos Vaasan?

Keikkoja ei ole buukattu, mutta tilanteet muuttuvat, ystäväiseni.

Mikähän mahtaa olla syynä että 30 ikävuotta lähestyessä tämä Suomenkielinen ja nimenomaan metallimusiikki lyö kokoajan kyntensä syvemmälle meikäläisen pieneen mieleen. 10 vuotta sitten pidin metallimusiikkia yleisesti täytenä tekotaiteellisena paskana ja ylilyönnin ylilyöntinä. Jotain kai sillä välillä tapahtui. Pilkka osuu omaan nilkkaan lopulta. Ehä siinä. Hienoja tekstejä Annala. Ja ne elää hienoissa maailmoissa. Joka kuuntelulla paranee vaan tää uus levy.

Mahtavaa. Karkeasti yleistäen, osasta metallimusiikkia on kadonnut se tietty kornius ja teatraalisuus tässä vuosien saatossa. Nykyään reilu kolmekymppiset miehet laulavat välillä jopa oikeista asioista, joten ehkä se sitten koskettaa “aikuisempaakin” mieltä. Vaikea sanoa. Itse tykkään kyllä myös Cannibal Corpsesta.

Eddie Van Halen-syndrooma on iskenyt Mokomaan. Minkäs takia ne soolot pitää selin soitella? Onko hallussanne salaisia kikkoja?

Siis soolo? Tuomo vetää Hiljaisuuden julistajassa pienen vauhti-iloittelun, jonka aikana Kuisma käy morjestamassa vahvistintaan. Mikäs tuossa nyt ahdistaa?

Hell yeah Mokoma! Kiitoksia ruisrockin upeasta meiningistä ! Meininki oli meillä siinä eturivissä sen verta kovaa, että aidastakin pultit katkes 😉 Puustockin keikkaa odotellessa täytyy vaan mättää kitaralla Mokomaa niin saatanasti ! T:Baze

Tattis!

Pääseekö teille töihin? Mikä vaan käy, tahdon pois täältä.

Ei taida onnistua.

Ihan rakentavasti kritisoiden, oltiinkos sitä hieman väsyneitä toissapäivänä Ilosaaren YleX-teltan keikalla? Vai oliko se minun kokovartalopuudutus joka sai asiat näyttämään oudoilta?

Ei me väsyneitä oltu. Korkeintaa pelosta jäykkänä mahtavan yleisön edessä.

onkohan nettiin tulossa myyntiin tuota ns. mustaa tyttöpaitaa? ilosaari tarjosi vain valkeaa vaihtoehtoa. keikkaa oli jälleen ilo seurata, kiitos vain.

Paitojen saatavuudesta tiedotellaan pikapuoliin. Nyt ne on lähes loppu. Swamp Musicissa on kuulemma vielä muutama Girlie jäljellä.

No onko tarkkaa päivämäärää millon tuutte ouluun? ja entä missä paikassa aiotte esiintyä siellä ja onko sinne ikärajaa sillä olen vasta 14 vuotias?

Syyskuun alussa 45 Specialissa jytisee. Sori.

Miten helvetti noita tabeja pystyy ihminen soittamaan?!

No vaikka kitaralla?

Mahdattekohan olla tekemässä uutta EP:tä Punaisen Kukon malliin TMRH:n biiseistä? Ihan heittona sille voisi laittaa nimeksi ensimmäisen biisin mukaan “Minä elän!”… Mukaan voisitte asetella taas jonkun uudemman version vanhasta väännöstä, sanotaan nyt vaikka Rajapyykistä. Myös TMRH:lta poisjätetyt “Uusi Aatami, Uusi Eeva” ja “Jää hyvästi” olisi kiva kuulla tuolla lätyllä. Miettikääpä.

Uusia julkaisuja on suunnitteilla alustavasti, mutta niistä sitten myöhemmin. Punaisen Kukon kopiota emme toki tee.

Millon te tuutte taas jyväskylään???? T. Punainen kukko

Jyväskylässä rokataan elokuun lopussa.

TUSKAA! kivaa oli, kiitos siitä. negaationa varpaan murtuminen moshpitin tiimellyksenä.. you guys really rock! .. ja fear factory myös 😉

Auts. Ole hyvä.

Ilosaaren esiintyminen oli liian hyvä. Mikään ei tuntunut sen jälkeen enää miltään. Tai no, keikan jälkeinen niskakipu kyllä muistutti elämän ihanuudesta. Kiitosta oikein kovasti, erityisesti siitä ettette käytä mitään kehnoja intronauhoja.

Ole hyvä. Kiva että olet intronauha-asiassa samaa mieltä kanssamme.

Ensikerralla kun tulette lahteen niin voisitteko tulla johonkin muualle kuin torveen. Meinaan en pidä tuosta k-18 meiningistä koska puuttu pari vuotta :D. Finlandia-Klubi olisi hyvä. Heittipä meinaan niskalaakin jätkät siellä kovan keikan 🙂

Kassellaan!

Suuret kiitokset orkesterille Ilosaarirockin ehdottomasti PARHAASTA performanssista. Juuri tuollaista kaivataan taukoamatta LISÄÄ. Tulkeehan poijjaat takasin Joensuuhun piakkoin 😉

No ole hyvä.

mitä teitin basisti huusi mikkiin oulun keikalla? ei kai vaan että voi vitti, näisso!

Paljon mahdollista…

Helvetin kuustoista kun oli kova keikka tuskassa. En ollu ennen nähny teitä livenä, ja keikan alussa kun mene ja tiedä lähti, niin meinasin laskea alleni. Siitä asti keikan loppuun olinkin sitten pitin pyörityksessä ja huusin ja hypin ja heilutin tukkaa niin perkeleesti. Lukuunottamatta Uni saa tulla-biisiä, jonka aikana herkistyin aivan täysin. Oli kyllä todellakin yksi parhaista ikinä näkemistäni keikoista. Kiitoksia teille tuhannesti loistavasta keikasta.

Sanattomaksi vetää. Kiitos.

Sitä vaan, että Mokoma oli Tuskan kovin esiintyjä, kiitoksia mahtavasta setistä

Ole hyvä, ja kiitos mairittelevasta lausunnostasi.

mitä pidätte Ensiferumista? ps. hyvä keikka tuskassa!

Ei ole vielä tullut tutustuttua orkesteriin.

Markolle, tuolle sinisen Saimaan suohonlaulajalle, tiedoksi: William Dafoe ei kirjoittanut Robinson Crusoeta vaan Daniel Dafoe. Taisit sekoittaa miehen Willem Dafoehen, tuohon amerikkalaiseen näyttelijään, joka on esiintynyt mm. Platoonissa, American Psychossa ja Hämähäkkimiehessä.

Kiitos oikaisusta. Kyllä Markoa nyt keljuttaa, heh.

Mitäs kitaraefeketjä pojat käyttää ?

Ei mitään. Pari Bossin säröpedaalia suhisee kitaran ja Peavey 5150:n välissä.

NO SEETANA!!!Nyt “vanhakin ” jo nuortui ,meinaan Tammerfestin keikalla.Oli ihan sairaan tiukkaa tykitystä ,mistä nöyrimmät kiitokset! Siitä onkin jo kulunut about helevetin kauan kun meikäläinen on innostunut tällasesta mätöstä,mut nyt on teidän ansiosta/syystä näin käynyt.Ihan siinä meinas onnenkyynel vierähtää housuun kun settinne alkoi.Ero lämppärin ja pääaktin välillä oli huikea joka suhteessa!Kiip ap tö kuud vörk!!!

Kiitos. Ei muuta kun vanhat vinyylit esiin naftaliinista ja teinivuosia muistelemaan. Heko.

Noh, onko kivaa vastailla näitten teinien kysymyksiin?

On, kiitos kysymästä.

Nukahdin sitten työpaikalla kun kaikki energia valui Tampereen klubilla lavan edessä mossatessa… Paikatkin edelleen kipeinä. Mutta oliko se sen arvoista, saattaa joku pikkusielu kysyä? Pöh, totta helvetissä oli! Sain vihdoinkin sen kaipaamani hihamerkin ja sain vielä vaihtaa muutamat keljuilut Kaarlen kanssa. Mutta ei sen pää pienene siitä vieläkään. Joka tapauksessa kiitos loistavasta keikasta, vaikka väkeä ei niin paljoa ollutkaan; taisivat Timo ja Pojat sekä Hemindustriet viedä vähän väkeä. Ihan sama, todelliset fanit oli paikalla!

En ymmärrä.. Olihan siellä kivasti porukkaa. Muutama olisi vielä mahtunut, mutta mitä sitten.

oli helevetinmoinen keikka ilosaaressa! prkl vaikkei eturivissä oltukaa niin oli kyllä tunnelmaa. Kiitokset mätöstä! Terveisin ne 5 sekopäistä letinheiluttajaa keskijoukosta ylöisöä. KIITOS!

Ai te! Hyvät hommat. Ensi kerralla uudestaan.

ei perkele ei ois viel viikko sitten uskonut kuuntelevani teidän musiikkia!!! Mutta kuinka ollakkaan kuulin tuon uni saa tulla kipaleen!!!! Niin voih… koukkuun jäin, kiitos kuuluu teille ja ostin jo uusimman levynnekin että…

Kiitos kiitos.

pakko todeta että mokoma VITTU MOKOMA ROKKAS EILEN TUSKASSA! oli aivan älyttömän loistava kaikka, vielä kun oli aika lavan edessä! Mokoman live esiintymistä odotellut jo monta kuukautta ja se palkittiin eilen aivan mahtavalla keikalla.. vieläkin ääni käheänä! terveisiä pändille Lassilta ja muutamalta muulta mokoma -diggarilta.

Kiitos kuuluu teille, hyvä yleisö!

Kyllä työ poojat ossootte soettoo!!! Millon muuten aloititte kitaroiden rämpyttämisen??

Tattis. Soittohommat alkoivat varhaisteininä, eli ihan muutama vuosi sitten.

Keikka tuskassa oli vallan mahtava vaikka muutama katsoja olikin nauttinut hieman liikaa alkohoolia ja riehui melko päättömästi. Ajattelin myös tehdä konserttiraportin jotta saan musiikista numeron, mutta soittamienne biisien järjestystä en muista kuollaksenikaan. Kiitoksia ja pitäkää hyvä meininki yllä!

Ajatella, joku siis riehui kännissä hevikeikalla? Onko moista ennen kuultu!

Juumalauta! Veditte sitten Tammerfestissa sellaisen keikan että paskat tuli housuun! Kiitos siitä! Uskomatonta jyräystä alusta loppuun ja nyt ymmärrän miksi “toista maata” edelsi Markon anteeksipyytelyt tjsp. Sehän oli liian hidas!! 🙂 Jatkakaa samaan malliin, kyllä myö ilmakitaraa soitetaan täällä yleisön puolella! KITOOOOSSH!

Kiitos palautteesta. Toista maata meni hiukka laiskasti. Mutta nyt kun jää on rikottu, niin ehkä yritämme toistekkin.

Ja sitäpaitsi, Hyde selvästikin tietää jostain jotain. Panteran kokoelma-DVD on parasta viihdettä koskaan. Phil ja kaverit rokkaa, vaikka menee turhan paljon Lance Staleyn ja kavereiden linjoille nykyisin.

Hyde? Never heard. Mutta Hyge on kyllä sellainen älyn keisari ettei paremmasta väliä.

Ja sitäpaitsi, on ihan pakko pyytää anteeksi tässä kolmen jälkeen yöllä Marko-paralta. Ilmeisesti Jenni oli Turussa käynyt tilittämässä asiasta ja toisesta. Onneksi en tiedä mistä kaikesta, mutta voin veikata, että kyse oli kaikenlaisista seinämaalauksista, ja siitä miten se pieni reppana on väkisin joutunut kuuntelemaan Mokomaa taas koko kevään haluamattaan, ja vieläkään ei pidä teistä (Epäilyttävää.) Yrittäkää pärjätä. Onneksi minä edes osaan olla hiljaa teidän lähettyvillänne. Se ei tunnu olevan niin helppoa, kuin luulisi. Oma elämä kai teilläkin. Tai sitten..

No niin. Eiköhän hankita porukalla elämät ja lopetetaan tämä ruikutus.

Onko Tuomari nurmiolla iso muna? Onko todella?

Voi kuule.

settilistanne oli Tuskassa: 1. Mene Ja Tiedä 2. Haudan Takaa 3. Kasvot Kohti Itää 4. Poltetun Maan Taktiikkaa 5. Kiellän Itseni 6. Uni Saa Tulla 7. Minä Elän 8. Hiljaisuuden Julistaja 9. Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi 10. Väsynyt Atlas 11. Vade Retro, Satana! 12. Takatalvi 13. ? 14. Punainen Kukko, kysyisinkin että mikä oli tuo toisiksi viimeinen biisi kun en saanut siitä mitään selkoa =S

Se oli se H.E.L.L..

Ja miksei Oulu ole päiväkirjassa? Seitsemän Sinetin Takana, sitä odotettiin ja se saatiin, kuten edelliselläkin Oulun keikalla Loopissa. Ja sekin vielä (pitäisi muuten blokata kaikki viestit jotka tulee viikonloppuna 22n jälkeen :D) että joko olette siihen Perfect Chaokseen tutustunut?

Päiväkirjoja kirjoitellaan pikkuhiljaa.

Ja taas on paidat vähissä Airon Musiikilta. Ettekö te vain ymmärrä, että KAIKKI haluaa niitä paitoja? Mustaa hupparia, M-XL kaivataan!!! Oulun keikka taas rokkasi kuin pieni eläin! Itkua voi vääntää vieläkin. Ja odotetaan uutta. Taas on kierretty ympäri Suomea teidän perässä. Kai jo menee jakeluun, että ei helvetti noita keikkoja!!! Vaikkei niin musiikista pitäisikään (kai heissä jotain vikaa…), niin keikat aina toimii, kaikkien mielestä! Käsittämätön bändi!!! No mutta, Kuopio Rockissa seuraavan kerran!!! Odotamme kuin kuuta nousevaa! Huoh. Jaksaisikin odottaa…

Kiitos. Muuta ei voi sanoa. Paitatilanne paranee lähiaikoina myös Airon Musiikissa. Olemme olleet hieman kiireisiä, joten kaikkea ei ole ehtinyt hoitaa. Swamp Musicissa on vielä muutama paita jäljellä.

Ootteko aatellu tulla joskus tänne Äänekoskelle keikalle? Ois polttava tarve. Tykkäättekö muuten Children of Bodomista? T:MetalMan

Äänekoski? Was? Children of Bodom, good.

Ja se Mokoma-fontti on näköjään Mason Serif nimeltään. http://www.myfonts.com/fonts/emigre/mason/serif-super/ T: Liikaa vapaa-aikaa

Jep. Näinhän se olikin.

Klubin keikalla oli kova meisinki. Joko Guinnesin ennätyskirjasta on otettu yhteyttä? Oli Manowarin äänenvoimakkuuslukemat vaarassa. Eivät korvatulpat meinanneet riittää vaan olisi kaivaannut tuplasuojausta. Joku roti sentään tuossa volyymissä, vaikka heviä onkin kiva soittaa kovaa.

Olemme pahoillamme. Toisaalta olemme hyvillämme siitä että osaamme olla pahoillamme. Eli meillä on siis hyvä olo.

Helvetti että veditte hyvän keikan Tammerfesteillä. Ihan niiku olis ollu taas nuori kun kuuli kunnon ahtojunttaa ja sahausta. kiitos.

Ole hyvä.

Kuinka laulaja saa sen “rääkymis” äänen. kuinka opit sen? esim: pitääkö siinä jännittää vatsa lihaksia tai jotain. itse laulan bänsissä, mutta tämä “rääkymis” taito puuttuu…mistä saan asiaan apua!!??

Kyllä se sieltä palleasta lähtee ja äänihuulien kautta sitten pulahtaa pihalle. Eikun treenaamaan.

Pitääpi suoda teille kunnia ruisrocklauantain parhaana suorituksena, kovin puitu mikkiongelmakin aiheutti välillä enemmän positiivista antaen markon ääneen annoksen lisämunaa eli ns lisäpeniksen. Jäi vähän toki harmittamaan se ettei sitä vanhempaa materiaalia sitten tullut mutta annettakoon se anteeksi kehujen kera. Ihan kivalta tuntuu tää teitin t-paita tällee lopputoteamuksena. tagas turgu taas pia joogo?

Kiitos kannustuksesta. Vaikeuksien kautta voittoon siis? Heh.

Tuamo. No, se makkarafänclubi perustettiin siin vaihees, ku sie kannoit teidän rumpupalikkaa hartioillas ja mie kannatin jalkoja. Sit tuli skarppi-Marko ja hätisti koko katraan bussiin. Tais olla pikkanen tuiteri itse kullakin. Paitsi paimentajalla. No, se siitä. Onhan noita.

Siellä kukaan mitään tuiterissa ollut.

Kovin Mokoma-keikka ikinä (Klubi, Tre)!

No äläs nyt. Tai no mikä ettei.

Kiitoksia Mokomalle hyvästä Oulun keikasta! Nyt sitten kävellään Mokoma lätsä ja paita päällä pitkin Oulua.. ja tattista vaan kaikille nimikirjoituksista(vaikka teidän syömistä vähän häirittiinki.. 🙂 Eliminoitavat —> Heh! Kyllä sillä Markolla välähtää!

Kiitos!

Kiitoksia Ruisrockin keikasta, oli melkoinen.

Kiitos itsellesi.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

24.7.2004 Puustock, Juva

Matkaan oli taas lähdettävä. Koko Mokoma oli viettänyt edellisen viikon enemmän tai vähemmän lomailun merkeissä, joten mato-onget ja saunavastat tulisi hetkeksi unohtaa ja säätää aivot hevauksen vaatimaan mänttiasentoon. Lappeenrannasta lähti ainoastaan kolme soittoniekkaa liikenteeseen (Hyge, Sage & Mage), joten M-bussissa oli tilaa ja raikasta tunnelmaa. Raikkaus saattoi hyvinkin johtua Tugen poissaolosta. Bob Marley viihdytti meitä koko matkan ja hyvin viihdyttikin. “You can fool some people sometimes, but you can’t fool all the people all the time.” Vahvaa sanomaa ja hienoja biisejä, sanon mie.

Puustockiin saavuimme notkeasti ja ajallaan. Loput äijät olivatkin jo pelipaikoilla ja valmiina rokkiräjähdykseen. Aikainen soittoaika ei haitannut, päinvastoin, koska suurin osa porukasta oli suuntaamassa välittömästi keikan jälkeen kesken jääneiden loma-askareiden kimppuun. Eli vielä pitäisi jaksaa saunassa nahkaansa liottaa ja survoa makkaraa kitusiin, on se lomailu rankkaa puuhaa.

Keikka oli vahva perussuoritus. Kivaahan se taas oli hevata ja savolainen juhlakansa heilui mukavasti mukana.

Koska festareilla ei ollut yleistä paitamyyntiä, pistimme keikan jälkeen omin voimin paitakiskan pystyyn. Tai kiskakin on ehkä liian mahtipontinen sana kuvaamaan nurmikolle levitettyä muovia, jonka päälle on viskattu kasa paitoja. Hyvinhän nuo rätit menivät kuitenkin kaupaksi, which is nice.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

17.7.2004 Ilosaarirock, Joensuu

Napakat neljä tuntia unta ja ylös. Aivoissa jomotti parin edellisen illan edesottamukset moshaamisen ja takahuonevirvokkeiden älyvapaassa maailmassa. Ei auttanut kuin nykäistä pari mukillista kahvia naamaan ja todeta mänteille, että “Muutaman tunnin päästä pojat moshataan.”

Saavuimme nipin napin ajoissa Ilosaareen. Matkaa hidasti ex tempore -tyyppinen koukkaus Kiteelle sekä festivaalialueen risteyksissä norkoilleiden järjestysmiesten fiilispohjalta heittämät ajo-ohjeet. Tärkeintähän karjalaisessa supliikissa on, että aina sanotaan jotakin, vaikka tietoa ei olisikaan.

Ilosaaressa soitimme YleX-lavalla, joka oli sama hirviömäisen suuri teltta kuin Provinssin Nyt-teltta. Eilisellä Tuskan keikalla pienehkö teltta oli kuulemma ääriään myöten täynnä jopa ahdistavuuteen asti. Tällä kertaa ei tukaluudesta tulisi ongelmaa: jos viidennes 10000 ihmistä vetävän kapasiteetista saapuisi paikalle, olisimme enemmän kuin tyytyväisiä. Pienoisen ongelman muodosti kuitenkin jättiteltan hallikaiku, joka ei välttämättä sovi parhaalla mahdollisella tavalla pikametalliimme.

Saatuamme soundit hallikaikua lukuun ottamatta kohdilleen ei teltassa ollut vielä kuin toistakymmentä ihmistä. Siinä vaiheessa tuntui siltä, että tämän reissun kohokohdat ovat ilman muuta takanapäin. Vetäydyimme takahuonekoppiimme biisilistankirjoitushommiin ja keskittymään viikonlopun sillä tietoa viimeiseen koitokseen. Tiedossa oli, että keikka taltioitaisiin, ja jokunen viisu kuultaisiin mahdollisesti myös valtakunnallisella radiokanavalla. Siksipä keikkaan motivoituminen ei vaatinut ponnisteluja, vaikka yleisömäärä vaikutti jäävän olemattomaksi.

Puolisen tuntia ennen keikkaa teltasta alkoi kuitenkin kantautua jälleen tuttu älämölö. Äänekkäät kannattajamme olivat jälleen löytäneet paikalle ajoissa aikaisesta soittoajasta huolimatta. Mahtavaa.

Menimme lavan sivustaan kuuntelemaan YleXin toimittajien juontoa, mikä suureksi yllätykseksemme tuntui jäävän yleisön tuottaman huumaavan metelin jalkoihin. Astuessamme lavalle saimme huomata, että teltassa oli useita tuhansia ihmisiä ja täynnä virtaa.

Olimme tulessa. Suurella lavalla valtavan yleisön edessä alkoi olla kuin kotonaan. On tilaa temmeltää isosti. Soittaminen maistui, ja keikka loppui ennen kuin oli ehtinyt kunnolla tajuta sen edes alkaneen. Keikan jälkeen kuuntelimme YleXin taltiointia esityksestämme, joka paikoin muistutti etäisesti musiikkia. Olimme siis onnistuneet.

Saatuamme kamat autoon Miitri oli kovan päätöksen edessä: jäädäkö Ilosaareen vuorokaudeksi odottamaan Kotiteollisuutta ja taustalaulajan hommaa vai lähteäkö kotiin huilaamaan. Ajantappo festivaaleilla tarkoittaa yleensä ei-toivottua ylilyöntiä alkoholin kanssa, toisaalta myös ansiohommat kelpaisivat. Allekirjoittanut oli luvannut jäädä henkiseksi tueksi ja roudausavuksi paluumatkalle, mikäli mies päättäisi jäädä.

Pari puhelinsoittoa myöhemmin varmistui se hurja tosiasia, että jäisimme Ilosaareen viettämään festivaalia vielä vuorokaudeksi. Onneksi tueksemme jäivät myös Sage ja Jage, nuo verrattomat seuramiehet. Kuismankin piti pysyä paikkakunnalla, mutta lipesikin jonkun erikoisidean seurauksena Lappeenrantaan Niskalaukauksen kitarateknikoksi.

Ilta sujui vastoin ennakkopelkojamme leppoisasti mm. Santun painovoimaa uhkaavaa Capoeira -näytöstä ihmetellessä sekä miehen itsetuhoista juoksuharjoitusta hämmästellessä. Jälkimmäisessä basisti siis juoksee täysillä päin betoniseinää.

Onneksi ehdimme nähdä myös lopun Nasumin loisteliaasta keikasta, jonka Tuskassa jätimme katsomatta.

Illan aikana keksimme myös meikäläisen odottelulle tarkoituksen. Päätimme uusia vuoden 1999 Ilosaaressa toteutetun vierailuni Kotiteollisuuden Saattoväki -kappaleeseen. Koska myös Kuisma toivotettiin tervetulleeksi vierailemaan, säntäsi mies aamulla takaisin Joensuuhun.

Pari tuntia ennen vetoa keksimme, että Minä olen suorastaan huutaa toista kitaraa – varsinkin kun laitteet olisivat valmiiksi lavalla. Jounihan soittaa biisissä keikoilla vain pohjasointuja. Kotiteollisuuden kappaleet eivät ole tunnetusti ole mitään progea, mutta silti oli harvinaisen jännä paikka nousta valtavan yleisön eteen soittamaan hittikappale, jonka oli juuri mini-disciltä opetellut.

Minä olen sujui ilmeisesti mukavasti – mitä nyt muutaman väärän soinnun roiskin sinne tänne. Oli hauskaa soittaa pitkästä aikaa suoraviivaista rokkia. Kuisma ja kitaraläjänsä roudattiin seuraavana vedettyyn Saattoväkeen, joka vissiin soitettiin vähän sinnepäin. Hongiston basso pätki, ja biisin lopun kaaos oli oikeasti kaaosta. Mutta helvetillisen hauskaa oli – kiitämme ja pahoittelemme.

Kommentit

17.11.2009 23:59 / Tuomo

Muistojen jatkot! Ikuisesti mieleen ja kesäuusintoihin on jäänyt juoksevan Kuisman silhuetti laulurinteellä, kun mies ampaisi kohti Niskalaukauksen bussia Samsonite perässä vinkuen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

16.7.2004 Tuska Festival, Helsinki

Kohtuullisesti levätyn yön jälkeen Mänttibussillinen mänttejä kasaili ajatuksiaan kolmostien vilistessä alla. Ei olisi kannattanut, sillä ideoita ja toteutuksia lähti syntymään hallitsemattomalla intensiteetillä. Vaivaisen puolentoista tunnin aikana laitettiin alulle Kurimuksen vinyylijulkaisuhanke sekä ladattiin Mänttibussin täpötäyteen tavaratilaan kolme tuliterää Peavey 5150 -kitarakaappia. Kaikkea se päänvatkaaminen teettää – näistä järkijättöisistä teoista ei ollut vielä Tampereelta lähtiessä minkään sortin ajatuksentynkää.

Tuskalla on erityinen asema metallimiehen mielessä – tietenkin. On ollut hienoa seurata juhlan kehittymistä Tavastian bändi-illasta tunnelmansa ja järjestelyjensä puolesta selkeästi yhdeksi maan kärkifestivaaleista.

Keikan odottelu sujui rattoisasti auringon porottaessa. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella heviä riippumatossa loikoillen ja seurata Kotiteollisuuden miksaaja Virtasen paniikinomaista säntäilyä pitkin backstagea. No, totuuden nimessä koko backlinen haaliminen kasaan parissa tunnissa ei ole mikään kadehdittava tehtävä. Äijien omat kamathan olivat jääneet Lappeenrantaan parinkin bussin hyydyttyä.

Muita bändejä ei tunnetusti juuri kykene ennen omaa keikkaa kuuntelemaan. Nasumia, Impaled Nazarenea ja Ensiferumia tuli kuitenkin katseltua muutama biisi. Kuulostivat kaikki sen verran hyvältä, että katsoimme parhaaksi poistua takaisin takahuoneeseen jännittämään.

Saimme lopulta myös oman osamme Virtasen stressistä. Tuimme itsestään selvästi tovereita hädässä ja lainasimme pedaalimme Kotiteollisuudelle, joka soitti juuri ennen meitä päälavalla. Tarkoitus oli, että juoksupoika kiikuttaa pedaalit kakkoslavalle heti KT:n setin päätyttyä. Näin tapahtuikin, mutta nuo minuutit tuntuivat tunneilta täyden teltallisen jo mylviessä meitä lavalle.

Parrasvaloihin kuitenkin ehdittiin ajoissa. Yleisön vastaanotto meinasi puristaa lusikallisen pöksyyn – sellainen meteli kansasta irtosi. Avauskappale Mene ja tiedä pysyi vain vaivoin kasassa, kun yleisön euforia pisti myös soittajan synapsit sekaisin. Kasvot kohti itää katkesikin jostain syystä toiseen kertosäkeeseen – ei muuta kuin pienen hämmästelyn jälkeen kapulaa yhteen ja c-osasta eteenpäin. Ihan kuin treeneissä, tosin näitä treenejä oli todistamassa muutama tuhat ihmistä. Myös Väsyneen atlaksen kertosäkeen laulut menivät niin sanotusti pitkin ulkosynnyttimiä.

Soitannollisesti ja laulullisesti Tuskan keikalla kuultiin kenties uramme selkeimmät yksittäiset kämmit, mutta tämä ei menoa haitannut. Keikka tahkottiin kaikkien aikojen top 3:een täydessä adrenaliinihumalassa, kiitos yleisön.

Keikan jälkeen nautiskelimme tovin bäkkäribaarin antimista ja hyvästä seurasta, minkä jälkeen pitikin nostaa Aaltonen olalle ja hypätä jälleen Mänttibussin katkuun. Seuraavana päivänä pitäisi kuitenkin nousta lavalle Ilosaarirockissa jo kello 14.

Taitoimme matkaa yöllä rempseässä tunnelmassa Joutsenoon asti, mikä sijaitsee puolivälissä noin seitsemän tunnin ajourakkaa. Jos porukkamme jatkuvasta, sietämättömällä volumella pauhaavasta puheenmölinästä haluaa jotain positiivista hakea, niin kuski ainakin pysyy hereillä yösiirtymien aikana.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.7.2004 Tammerfest / Klubi, Tampere

Tänä viikonloppuna tavoitettaisiin todennäköisesti kesän suurimmat yleisöt – edessä oli nimittäin huikea kolmen suora Tammerfest-Tuska-Ilosaari, jossa testattaisiin miehistön fyysinen ja psyykkinen kunto, jota oli keväästä asti rakennettu ja rappeutettu vuorovedoin. Sunnuntaihin mennessä selviäisi, oliko kuntohuippu ajoitettu oikein. Ainakin miehistön niskat näyttäisivät pikkuhiljaa lähtevän leviämään korvien kohdalta – päänheilutuksen ammattilaisen niskathan ovat kuin hylkeellä (vrt. Corpsegrinder).

Viikonlopun jokaiseen vetoon sisältyi oma ainutlaatuinen latauksensa: Omat keikkamme Tampereella ovat aina jättäneet jotain hampaankoloon joko yleisömääränsä tai intensiteettinsä puolesta – enkä nyt siis tarkoita Kotiteollisuuden lämmittelyjä täpötäydellä Pakkahuoneella. Ja onhan Tampere myös ollut allekirjoittaneen kotikenttä viimeiset viisi vuotta. Lähtökohdat iltaan olivat siis haasteelliset, etenkin kun elettiin torstaita, ja Pakkahuoneen puolella rokkaisi samaan aikaan Peer Gunt, Kotipelto ja Zero Nine.

Miitri Aaltonen & Ylilyöntiorkesteri (eli Mokoma, miksaajamme Miitri “Metric” Aaltonen sekä yleismies Jarkko “Jage” Heilimo) saapui Tampereelle tällä kertaa ajoissa toivuttuaan pari päivää edellisen viikonlopun ajourakasta. Kuisma hyppäsi silloin paluumatkalla kyydistä Pihtiputaan kohdalla hakemaan kuntopiikkiä, ja päätyikin Tammerfesteille intoa puhkuen peräti vuorokauden ennen loppujoukkoa – kiitos keikkamyyjämme Janne “Toge” Tokolan järjestämän energisoivan mökkireissun sekä Niska-Petosalmen kanssa toteutetun Mensan kesäretken. Liittyipä paikalliseksi avuksemme myös MokoTabista tuttu Tuomas. Paitatiskin takana nähtiin jälleen pienen tauon jälkeen armoitettu laulu- ja kauppamies Kaarle Viikate.

Kun yleisöä oli vielä lämmittämässä Suomi-deathin hahmoja pursuava Chaosbreed, voitiin puitteiden todeta olevan kunnossa.

Hauskaa oli myös pitkästä aikaa rakentaa setti klubikeikalle. Ihmisethän tulevat festarikeikoille eri mielentilassa kuin klubikeikalle. Festareilla pidetään ensisijaisesti hauskaa, eivätkä yksittäiset keikat jaksa välttämättä pitää otteessaan muutamaa biisiä pidempää. Bändin näkökulmasta taas isolla lavalla päivänvalossa vaikeiden biisien kanssa kompurointi on pykälää vaivaannuttavampaa kuin intiimeissä sisätiloissa, joissa bändi-yleisö -kommunikoinnille on aivan toisenlaiset mahdollisuudet. Niinpä festarisetti tulee usein kasattua riskejä välttäen ja “hittejä” suosien.

Teimme pitkän soundcheckin, jossa kokeilimme harvemmin soittamiamme ralleja, kuten Toista maata, H.E.L.L., Silmäterä ja Sudet ihmisten vaatteissa. Näistä haastavimman ja hauskimman, eli listan kaksi ensimmäistä, päätimme ottaa tänään myös settiin.

Checkin jälkeen ehti käydä pitkästä aikaa kotona vaihtamassa kassiin puhtaita vaatteita ja ihmettelemässä elämänsä valintojen järkevyyttä. Onneksi soittoaika painoi pian päälle, ja oli aika siirtyä takaisin Klubille, jossa Chaosbreed aloitteli perinne-death -esitystään. Ja sehän toimi. Oli hauska nähdä staattisesta livestään tunnetun Amorphiksen Holopaisen intoutuvan oikein tukanheilutushommiin!

Oman keikkamme alkaessa sali oli viittä vaille täynnä ja lämpötila ns. kohillaan. Nihkeähköjen klubikeikkojemme sarja Tampereella katkesikin juuri tähän iltaan. Jengi oli mainiosti mukana heti alusta ja soittokin kulki mitä parhaiten – mitä nyt se Toista maata laahasi edelleen. Klubilla usein ongelmallinen monitorointikin saatiin tällä kertaa pelaamaan, minkä ansioista taustalaulaminen oli harvinaisen mukavaa.

16 biisiä veivät mehut kaikista paikallaolijoista – no, ainakin soittajista. Nestetasapainoa lähdettiinkin hakemaan Tampereen yöstä, mistä sitä ei kuitenkaan löytynyt.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.