Vihdoin se kesä sitten tuli. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja allekijoittaneella sattuu olemaan kaiken lisäksi viimeinen kesälomaviikko. Se kuluikin rattoisasti Suomenlinnassa sekä Hietaniemen hiekkarannalla.
Sitten koitti perjantai. Mänttiporukka kasaan ja Kouvolaan. Kuulumisia vaihdellaan ja Meshuggahia kuunnellaan. Vaikka keikkaväsymys onkin jo tuntuva, niin päätämme vielä kerran koota itsemme ja rymistellä viikonlopun keikat “kuin viimeistä päivää”. Kyseiset keikathan päättävät “Kesä on hullu 2004” -kesäkiertueemme, ja voi luoja että se onkin ollut hullu se kesä.
Soundcheckissä nauratti ja itketti. Kitaristien uudet Custom Shop ESP:t tuntuvat ja näyttävät hyvältä, mutta piippaavat ja kiertävät niin perkeleesti. Asiaa ei helpota se, että Rivieran lava on ahdas ja sinne on kasattu ylimittainen backline-kattaus, jonka uusin tulokas on muuten Santun EBS-bassostäkki. Eiköhän tuosta kierto-ongelmasta kuitenkin päästä eroon, kun pikkuisen säädetään.
Ulkona on vielä puolen yön aikaan liki 30 astetta lämmintä. Lavan ahtaus ja salin infernaalinen kuumuus jännitti jo etukäteen. Jos kouvolalaiset löytävät tiensä paikalle niin illasta on tuleva hurja.
Ja löysiväthän ne.
Paikalle oli ahtautunut valtaisa määrä yleisöä, alun viidettä sataa. Menemme turvamiesten saattelemana lavalle ja aloitamme setin. Heti ensimmäisen biisin aikana alkaa tapahtua. Yleisö leimahtaa liekkeihin, mikkiständit kaatuilevat ja hampaisiin sattuu. Taustalaulajien huulista vuotaa veri. Pelottaa. Lava on niin ahdas, ettei vellovaa yleisöä pääse edes pakoon. Puoli askelta taakseppäin, ja perse on kiinni Peavey 5150 stäkissä. Soittaminen on käytännössä mahdotonta, ja turvamiehet tulevatkin soittajien ja yleisön väliin aidaksi. Keikka pääsee jatkumaan.
Alun shokista selvittyäni huomaan, että tunnelma on mahtava, ja yleisö todellakin elää musiikkimme mukana. Välillä muutama lasituoppi hajoaa lavalle, ja Hippi-Annala tassuttelee sirpaleiden päällä avojaloin. Fiksu kaveri. Laulusuorituksta ja tukan pyörittämista eivät jalkapohjien avohaavat juurikaan haittaa, joten soitamme kokonaista 17 biisiä ja hiki lentää. Voi luoja että se lentääkin!
Välillä tuntuu siltä, että tässä touhussa ei ole mitään järkeä. Hyvänä esimerkkinä tästä rumpalimme raportoi keikan jälkeen, että hän oli kuullut erään biisin jälkeen jonkun pikkutytön huutavan eturivin karpaasien puristuksessa “mie kuolen!” Seuraavaa menopalaa soittaessa oli kuulemma ollut hieman ristiriitainen tunnelma…
Sitten Rivieran saunaosastolle hassuttelemaan. Kun äärimmäisiä tunnekuohuja kokeneet adrenaliinitokkuraiset ja samalla kuolemanväsyneet miehet hassuttelevat niin siitä on leikki kaukana. Ja huomenna olisi 8-tuntinen automatka edessä. Sekaisin olevien ajatusten turruttamisen jälkeen pääsimme onneksi kunnon hotelliin nukkumaan.
Jätä kommentti