Koko porukka olikin kassassa Helsingin keikan jäljiltä ja matkaan päästiin alusta alkaen koko joukkion voimin. Ainahan näin ei ole, vaan ukkoja tipahtelee milloin mistäkin kyytiin. Kouvolaan ei Helsingistä kauan ajele, joten kohtahan sitä huomasi tököttävänsä House of Rockin edustalla. Samaan aikaan pihalle ilmestyi myös lupaava nuoriso-orkesteri Black Bile, jonka toimisi illan lämmittely-aktina ja soittaisi samalla uransa ensimmäisen keikan. Miellyttäviä uutisia tuli heti alkuunsa kun baarin henkilökunta kertoi ennakkolippujen olevan loppuunmyyty. Vastaava meininki on kuulemma Klamydialla ja muutamalle muulla orkalla. Nyt kulkee.

Vaan ei kulkenut kauan. Äänimaiseman tasapainottamisessa tuntui olevan suuria ongelmia. Lavasoundi ei asettunut millään uomiinsa ja saliäänenkin vakuuttavuutta söi teholtaan pienehkö PA-laitteisto. Olimme ajoissa paikalla, jotta Black Village Beoblelle jäisi riittävästi aikaa tehdä oma tsekkinsä kunnolla, mutta toisin kävi. Me hieroimme reilusti yliaikaa ja lähdimme sekavin tuntein nauttimaan illallista hotellin aulabaariin. Muistaakseni pastaa ja punaviiniä, ikkunapöydässä, kynttilän valossa. Ihanaa.

BB taisteli osuutensa kunnialla läpi ja me pääsimme hommiin. Tupa oli tosiaan täynnä, joten fiilinki oli sen puolesta kohdillaan. Alkuväännöistä huolimatta keikka oli kokonaisuutena aivan kelvollinen; into korvasi tekniset puutteet! Joku Xysma-paitainen huligaani piti poistaa yleisöstä kesken keikan, koska hänen bailaamisensa yltyi suorastaan väkivaltaiseksi. Niin, moshpittaillessa ei tosiaankaan ole tarkoitus vahingoittaa ketään tahallisesti, kaikki vain eivät ole tätä sisäistäneet. Huvittavaa oli että ulosheitetty karatesankari jäi pihalle pyörimään, ja oli ilmeisesti keikan jälkeen tulossa backstagelle ”selvittelemään tilannetta” tai jotain. Niin paljon ei kuitenkaan kiinnostanut, että olisi jaksanut tarkastaa miehen motiivit. Bäkkärillä oli tilaa ja tunnelmaa, myöskin riittävästi eliksiirejä & evästä, joten siellähän se loppuilta sitten menikin. Black Bile suuntasi Helsinkiin, me suunnistimme nukkumaan. Marko manaili hivenen pahaenteisesti, että taisipa tulla huudettua flunssapäissään ääni aika kuralle…