Riihimäkirockiin lähdettiin intensiivisen treeniputken päätteeksi. Ukot olivat iskussa naputettuaan uusia biisejä pitkän kaavan mukaan. Riksussa odotti sympaattinen kyläjuhla, joka ajoittui sopivasti Tuskan kanssa päällekkäin. Hiukan mietitytti, että näinköhän tänne yhtään hevipäätä enää riittäisi.

Keikkaa odoteltiin lavan takana mm. kamoja huoltaen, mistä seurasi lopulta vitutusta ja rahanmenoa. Vaihdoin oman bäkkäritelttamme edustalla kitaroihini kieliä. Tarvitsin hommaan Leatherman-monitoimityökalua, jonka sainkin lainaan KK:lta. Saatuani homman valmiiksi kiikutin kitarat telineisiin ja unohdin työkalun itselleni tyypilliseen tapaan penkille.

Muutamaa tovia myöhemmin palasin hakemaan Leathermania, mutta perkele – se oli poissa! Kuinka se voi hävitä suljetulta artistialueelta oman bussimme vierestä? Kyselykierroksen perusteella kukaan ei ollut sitä löytänyt ja henkilökunnalle toimittanut, joten suurella todennäköisyydellä joku nilkki sai itselleen uuden lelun. Tuo lainauskerta maksoi toistasataa euroa sekä luottamuksen menetyksen lähimmäisiin.

Och samma på Svenska: Senare jag kom där och plocka Lädermennen, men jävla – den var bort! Hur kan det försvinna från omkringa artistenområden vid våra egen kejkabussen?

No, itse keikkahan oli mainio, vaikka Kaisaniemessä olikin kilpailevat kyläjuhlat. Yleisö oli runsaslukuinen ja äänekäs. Bändi oli ja on edelleen timanttisessa iskussa niin henkisesti, soitannollisesti kuin osin fyysisestikin, joten mikäs on kylillä rokatessa.