MOKOMA.COM

Juhannussettimme päättyi Nummeen, jossa olemme viettäneet monta ikimuistoista juhannusta. Keikat ovat olleet parhaimmistoa ja yleisön meininki uskomatonta.

Tällä kertaa saavuimme paikalle aivan liian aikaisin. Jouduimme odottamaan keikan alkua lavan takana bussissa kököttäen 8 tuntia. Aistit ovat kolmantena päivänä niin ylikuormitettuja, että ihmisten ilmoille ei uskalla tuosta turvasatamasta enää poistua. Ujostuttaa niin helvetisti.

Odottaessa rakennamme kuitenkin hyvän momentumin illan keikkaa varten. Soitamme festarin päätösbändinä päälavalla, joten motivaatiosta ei todellakaan ole pulaa.

Astelemme lavalle puoli tuntia aikataulusta myöhässä ennen meitä soittaneen Virgin Steelen aikataulujen kustua. Nummirockin päälavalla yllättyy siitä, miten kaukana yleisö onkaan. Menee pari biisiä tottua tilanteeseen. Aiemmin hyvin hiljaiselta näyttänyt festarialue onkin yhtäkkiä mustanaan karvapäitä. Kyllä kelpaa vetää.

Parin totuttelubiisin jälkeen tulee ärsyttävä katko, kun tekniikan äijät joutuvat vaihtamaan Marskin mikkipiuhan. Väliaikaviihteestä vastaavat rytmiryhmän Hämäläinen ja Hyrkäs, jolle päätettiin antaa tälle keikalle oma spiikkimikki. Äijät puhuvat karjalaiseen tyyliin toistensa päälle ja hölöttävät mikkeihin vuosikymmenen takaista lappeenrantalaista inside-huumoria. Kuultu huumorin laji perustuu ensisijaisesti toistoon. Nauru tulee mukaan yleensä siinä vaiheessa, kun hokemaa on toistettu väsymättä noin neljän vuoden ajan. Kyllä kelpaa kuunnella.

Loppukeikka sujuu ongelmitta ja pidemmittä spiikeittä. Takatalvea ei ollut tarkoitus soittaa ollenkaan, mutta yleisö valitsi kappaleen soitettavaksi huutoäänestyksellä. Takatalven jälkeen oli tarkoitus poistua onnellisena ja kiitollisena paikalta, mutta juontaja valitsi sanansa niin, että meidän oli palattava vielä lauteille rykäisemään vielä Vade Retro, Satana. Tätä ei kuulunut suunnitelmaan. Niinpä biisin ensimmäisen nuotin kohdalla löysin itseni konttaamasta piuhoja kiinni pedaalilautaan. Kun signaali oli jälleen kunnossa, oli ykkösen löytäminen säkeistögrindissä aika vaikeaa. Tukea ei tullut myöskään Kuismalta, joka oli myös täysin eksyksissä. Kertosäkeeseen mennessä olimme taas kartalla ja biisi saatiin jotenkin roiskittua läpi. Hivenen mäntti lopetus loistavalle keikalle.

Kokonaisfiilis jäi kuitenkin reilusti plussan puolelle. Tätä edesauttoi jo viidettä kertaa todistettu eturivin traditio. Pieni ydinryhmä on jokaisena vuonna jäänyt möykkäämään keikan päätyttyä vähintään siihen saakka, että olemme pyörähtäneet paikalla. Joskus huutoa on kestänyt peräti tunnin.

Kiitokset juhannusseurasta ihmiset, niin omat, yleisö kuin järjestäjätkin. Oli mukavata. Ehkä taas ensi vuonna.

Värikkäiden ja tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen miehistömme heräili Raumalaisesta hotellista valmiina viettämään 12 tuntia luppoaikaa. Osa ajasta päätettiin käyttää viettämällä juhannusta, kuten ihmiset sitä tapaavat viettää. Grillailimme makkaraa (tai lohipyöryköitä), hörpimme kaljaa (tai limpparia) ja kiipeilimme lintubongaustorniin jossain Rauman ja Kalajoen välillä.

Seuraavat kymmenen tuntia sujuivat henkiseen odottelutilaan vajonneena. Luultavasti nauroimme tyhjää, pelasimme paskahousua, lorotimme huoltoasemien pihoille, keksimme kitarateknikko Granlundille lempinimiä ja nukuimme. Bussissamme on myös dvd-soitin ja playstation, mutta niitä on käytetty viimeksi kesällä 2005. Taitaa olla turhan älyllistä puuhaa meille.

Kalajoella bussimme lipui jälleen kerran festarialueen läpi. Kokemus on aina yhtä eksoottinen. Tällä kertaa mielenkiintoisin yksityiskohta oli metsästä nouseva sankka savupilvi. Ilmeisesti joku oli päättänyt pimpata korollansa tuikkaamalla sen tuleen.

Keikkaa odotellessa kuulimme Rauman ikävistä uutisista. Osanotot omaisille.

Kalajoen keikat ovat aina yllättäneet positiivisesti. Leirintäalueen meininkiä ihmetellessä on vaikea uskoa, että paikalla olisi yhtään musiikkimme ystävää. Mutta jostain ne sinne lavan eteen taas ilmestyivät. Voi myös olla, että mielessä oleva kuva Mokoman kuuntelijasta ei aina vastaa todellisuutta. Ehkä ne huumori-stringeissä horjuneet kaverit olivat matkalla eturiviin.

Monitorisoundi ehdittiin pitkän vaihtoajan ansiosta hieroa viimeisen päälle kohdalleen, joten soitto maistui. Myös juhlakansa oli hyvässä iskussa. Toinen päivä, keskiyö ja ennen meitä soittanut aina loistava PMMP eivät vielä olleet vaikuttaneet heikentävästi ihmisten energiatasoihin.

Hyvä tunnelma vallitsi niin lavalla, lavan edessä kuin sivullakin. Jossain vaiheessa yritin ottaa katsekontaktia monitorimiksaajamme Oksuun jonkin hienosäädön toivossa. Mutta turhaksi osoittautui toivo, kun tekniikan jätkät keskittyivät poseeraamaan yhteiskuvissa juontajan hommaa hoitaneen kokonaistaideteos Rakel Liekin kanssa.

Mitäs pienistä, keikka oli helvetin hyvä kaikilla mittareilla mitattuna. Kiitokset yleisölle! Edellistä vuotta järkevämmän soittoajan ansiosta ehdimme ajoissa majapaikkaamme Kokkolaan. Meinasimme järjestää yöllä Torilla tavataan -kansanjuhlan, mutta eihän siellä ketään ollut.

Viides mökkeilystä vapaa juhannus käynnistyi Sedun festareilta Rauman mereltä. Kyseisestä tapahtumasta ollaan yleisesti montaa mieltä, mutta soittajan on sinne aina ihan mukava mennä. Perillä odottaisi yltäkylläinen takahuonetarjoilu ja tällä kertaa myös käytännössä kaikki suomenkielisen hevin kollegat: Maj Karma, Stam1na, Kotiteollisuus, Viikate ja Tiktak. Suureksi harmiksemme Pamela Andersonin oli määrä saapua paikalle vasta perjantaina. Mutta hyvä näinkin.

Soittoaikamme oli juhannuksen keikkaryppäämme varhaisin, kuuden ja kahdeksan välillä alkuillassa. Ennen omaa settiämme kävimme ihailemassa Stam1nan ja tuuraavan rumpalin Malmbergin ensimmäisiä koko porukan treenejä Raumanmeren juhannuksen päälavalla tuhansien silmäparien edessä. Hyvin sujui.

Polkaisimme oman tynkäsettimme käyntiin kauniissa säässä. Ilta-aurinko porotti päin näköä ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. Jossain vaiheessa yleisöön muodostui tosin aika hurjan näköinen amatööripitti, jossa mm. festarihatuin somistautuneet kesämiehet tönivät toisiaan hyvinkin väkivaltaisin ottein. Järjestysmiehet katsoivat parhaaksi rauhoitella toimintaa, mikä oli tällä kertaa varmasti ihan oikea ratkaisu. Loppukeikasta näytti jo siltä, että keltaliivisiä oli eturivin tuntumassa enemmän kuin festarikansaa.

Mikäs siinä. Keikasta jäi kohtalaisen hyvä jälkimaku, vaikka kolmen vartin setin aikana ei aivan hereille vielä pääsekään. Homma sujui mallikkaasti, mutta kenties korkein huippu jäi saavuttamatta. Kuisma tosin saavutti vuoden neljänteen keikkaan mennessä kitaranrikkomisennätyksensä. Turun Klubillahan Kuisma pudotti vahingossa Custom V:nsä lavalta sillä seurauksella, että kitara on perinpohjaista huoltoa vailla. Raumalla mies katkaisi meikäläiseltä perimästään Flying V:stä ensin yhden kielen ja tästä innostuneena loputkin. Satulasta lohkesi pala, ja huolto kutsuu myös tätä toista työkalua.

Koska seuraavana päivänä soittaisimme vasta puolen yön jälkeen, päätimme jäädä keikan jälkeen Raumalle tappamaan aikaa. Mikäs siellä viihtyessä, kun lavalle ja lavan taakse astelisi jonossa toinen toistaan parempia viihdeorkestereita sekä seuramiehiä.