Kysyttyä

Heti nous Markon ja ylipäätään Mokoman arvostus kun luin, että Marko on vegaani. Muutenkin vaikutatte järkeviltä kavereilta. Teidän biisien sanoitukset on ihan törkeän hyviä aina välistä ja ne_raskaat_kitarat, aah. Uutta levyä ootellaan jo innolla! Ärsyttää vaan kun ei klubikeikoille vielä pääse, kun ne on K18.. pitänee jäädä kotiin kasvamaan.

Kiitos mukavasta palautteesta. Yritämme olla niin hyviä ihmisiä kun osaamme. Enempää ei voi tehdä.

Tätähän ei sitten tarvitse julkaista missään, mutta internet -selailun äärellä nousi mieleeni hehkuttaa Hämeestä käsin vielä Hyrkäksen rumputuliantamusta Sydänjuurilla, siis aivan kaikkineen. Levyhän on muutenkin erinomainen, mutta erityishuomio kiinnittyy rumputuleen, joka on rikkain ja lauluja syvimmin ymmärtävä Mokoma -levytyksissä kuunaan. Tänäänkin taas rullasin albumin kertaalleen läpi, ja kyseessä on riemullinen pitkäsoitto – harvoin tulee levystä näin hyvälle mielelle. Seitsemäs pitkäsoitto, Jumalan luku! Jos mielisin soittaa metalliyhtyeessä, sen nimi olisi Mokoma. Parhain terveisin nimim. “Rocktyöläinen”

Julkaistiin kuitenkin. Sydämelliset kiitokset kannustamisesta, ja lämpimät terveiset sinne Hämeeseen!

tippa linssii… Ikävä iski…eise muuta tartte!!

Voi kyynel. Koita nyt jotenkin.

is there any connections with Anja Samooja’ http://fi.wikipedia.org/wiki/Anja_Samooja and your new album? /к

We don’t know.

SaiPa- faneja?

Ilves!

‘Tuomo vastaa: Mulla on pitkä tukka kolmatta kertaa. Ensimmäinen ruoska katkesi armeijaan, eli pitkähän se oli jo alaikäisenä.’ Entäs ne kaksi muuta kertaa?

Tuomo vastaa: Tukka kasvoi intin jälkeen melko pitkäksi, kunnes jonain tuulisena nuhaisena keväisenä päivänä hiustuppo imeytyi räkäisen sieraimen kautta aivoihin asti. Bändihommat olivat silloin katkolla, eikä kauneudenhoito muutenkaan kiinnostanut vähääkään. Kävelin saman tien lähimpään parturiin ja tilasin pesun sekä siilimallisen leikkauksen. Nyt päässä on kolmas pitkänpuoleinen tukkalaite, joka ei ainakaan tuuheutumaan päin ole.

Onko toi Turhuuksien turhuus se biisi, joka tunnettiin ennen projektinimellä ‘Ameriikan metallia’? Mietin vaan, ku ainaki se intro ja kertsi myös kuulostaa kyl aika hyvin rapakan takaiselta ideoinnilta? Ei siis mitään kopiosyytöksiä tässä yritetä jakaa. 😀 Tulipahan vaan mieleen. Nährään Rytmikorjaamolla. Tai no, mä en nää teitä, mutta te näätte mut! Eiku hä?

Sydänjuuret oli työnimellä “Ameriikan metallia”. Turhuuksien turhuus kulki taas nimellä “Rankkaa metallia”.

Onko kukaan koskaan kertonut teille, että sitä teidän Takatalvi-biisiä on aivan hele-vetin hauskaa laulaa karaokessa?

On siitä ollut joskus puhetta.

Terve! Kysyn vallan ystävällisesti, että olisko Herrojen mahdollista huomioida Lahden Finlandia-klubin keikalla 3.4.10 ystäväni Sari ‘Pälli’ Karvosen 40vee syntymäpäivät tavalla tahi toisella? Kyselee ja vastausta kaipailee [poistettu]

Ei me olla tällaista palvelua tarjottu. Bailatkaa ankarasti, ehkä siinä on synttäriohjelmaa ihan riittämin.

Ja sitten pari tällaista…

Huomaan jälleen kuuntelevani liekeissä Sydänjuuret-biisiä. Jos koko levy on täynnä yhtä loistavia kappaleita, niin tajuntani taitaa räjähtää totaalisesti. Kiitos tästä!

VOI VITTI! Kuuntelin ja katselin juuri ensimmäistä kertaa Sydänjuuret-kappaleen joutubesta ja täytyy sanoa että iho iski kananlihalle 4 vai 5 kertaa, ei tullut laskettua. Aivan USKOMATON BIISI! JA OIKEEN ‘SIKAMAGEE’ video! Täytyy sanoa, että en uskaltanu edes odottaa mitään noin hienoa, KIITOS! Nähdäänpä taas keikoilla! Saatanpa tulla Äxäänkin käymään 24! Uudestaan soimaan….

Vitun kovaa settiä toi Sydänjuuret-biisi ja todella hienoa taidetta!

Mamma sai ahistuskohtauksen ku kuuli sydänjuuret,sano että olipa rauhaton.oli väärässä tämä ei anna periksi,ei yhtään! no näillä mennää t jimmy

mahtava antigospel viisu!oikeaa tanssimusiikia metsureille!tämä ei anna periksi eikä tärvikkaan.t=jimmy navetasta

Perkeleen kova tää uus lätty! Kiitos jälleen Mokomat!

widu kova! -sebu, pips-

Mahtava biisi toi sydänjuuret!! Nähdään joensuussa!

Kulkee syvälle sydämeen ja mennessään satuttaa mutta on samalla uskomattoman ja liikuttuvan kaunis!

Nämä ensi askeleet antaa lupauksen todella upeesti koottuun pakettiin! Olen odottanut tätä suurella mielenkiinnolla, sillä viime syksynä vietin monia iltoja mokoman musiikin parissa ja täytyy sanoo että se jätti jälkensä miehen sydämeen. Toivon teille kaikkea hyvää tiellenne! Se on Morjes! Naapuri

mähäh möhöhö mokomakin sydänjuuri. kävipäs nytten hyvä tuuri. tarttuipas käteeni luuri. ja ostin uuden mokoma levyn the end.

Vau. Kiitos, ystävät!

Kommentit

24.03.2010 19:36 / Vieras

jumalauta, kovan lätyn teitte taas! Vuoden parhaimpia.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Janne

1. Koh Lanta (mestapleissi)
2. Snorklailu (laji)
3. Kieltolaki: Massahypnoosi (lp)
4. Chang (keimo)
5. Painija (elokuva)

Kommentit

25.03.2010 00:28 / Vieras

Mistä Janne hankkii/ostaa piponsa? Tuo legendaarinen smurffihattu on kaverilla päässä milteipä jokaisessa promokuvassa ja videolla, joten samalla lakilla tuskin vuodesta toiseen enää pärjää…

T: Kekkonen

25.03.2010 08:02 / Hyge

“Legendaarinen smurffihattu” ja muut hassut hatut tarttuvat mukaan sieltä sun täältä, kyliltä ja toreilta. Ja joo, yhdellä ei pärjää.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kylläpä näyttää paljon paljon paremmalta uus saitti kun edellinen!

No onhan se ainakin erilainen.

http://areena.yle.fi/audio/821152

Jep. Ajassa 1:02:30 alkaa tapahtua. Marko ja Santtu pohtii mm. yöhymistelyä wc:ssä näkkileipäpaketin kanssa. Ihan hauska sketsi. Loppuun vielä Turhuuksien turhuuden ensiesitys.

Ei sattuis löytyyn Mokoman ‘hevilogoa’ eps tms formaatissa?

No perkele, eihän sitä voi muistaa kaikkee kun samalla tykittää täysii Sydänjuuret-muusiikkiesitystä… Eli löytyiskös sitä Mokoman ‘Hevilogoa’ eps tms. formaatissa, olis tarkoitus jäljentää se nahkaan koristamaan omaa ruhoa… Jos löytyy niin olisin vähän helvetin kiitollinen jos sen saisi vaikka osoitteeseen [poistettu] Mut kiitos enivei, ootte Suomen paras bändi!

Laitetaan tulemaan. Laita sit kostoksi kuva valmiista kuvasta.

Mokoma Qstockiin seukki kesänä !! tai muuten..

Kesäohjelma on työstössä. Onhan sielläkin noita keikkilöitä ihan kivasti tiedossa.

VOI PERKELE MITEN LOISTAVA BIISI SYDÄNJUURET!!!!

SAATANAN HYVÄ BIISI!

Jumalauta jätkät. Nimibiisi kuulostaa aivan mahtavalta. Kiitos tästä, odotukset uutta albumia kohtaan nousivat entisestään! – Henkka

uus biisi on loistava!!!! tällästä lisää!!

No eipä!

Ei kai sydänjuuret oo mitää törkeetä emopaskaa?

En usko. Kysy kuitenkin varmuuden vuoksi emo-kavereiltasi.

Tuli loistoidis! Signatkaa sakara recordsille the zombi!

Sakara vastaa: Cassels zyzyml.

Sellanen paita, et edes on Mokoman miehistöstä kalmahtavat zombi versiot ja seläs lukee Kalmannäkijä!

Usko tai älä, Kalmannäkijä -paita on painossa. Design selviää myöhemmin.

Tuleeko vinyylin kylkiäisenä jotain extraa tai MP3:n latauslinkkiä tms?

Olen ymmärtänyt, että vinyylin mukana tulee latausfläbäri.

BLERGH, miksei Passoa- ja Malibupaidoista ole girlietä 🙁 HALUU!

Hyvä kysymys. Merkkariosasto ottaa asian pohdintaan.

Marko (tai kuka tahansa muukin)! Kerro sellainen killerikasvisresepti, joka kelpaa nirsoilevalle pikkuveljelle, jonka mielestä kaikki kasvisruoat ovat pahoja. Jännä, että se on ehtinyt maistaa niitä kaikkia. Vanha kunnon soijarouhekikka ei toimi. Kiitos! 😀

1. Ota pussillinen jääkaappikylmiä makeita porkkanoita.
2. Kuori porkkanat ja katkaise molemmat kärjet.
3. Rouskuttele porkkanat hyvässä seurassa.

juuret, punajuuret

Joo, punajuuretkin on ihan hyviä, mutta ne pitää höyryttää al denteksi ja sen jälkeen marinoida balsamicossa.

Voi soijapavut ja palkokasvit!

No niin.

Kuinka pitkän setin vedätte 10.4. Pakkahuoneella? Olin pari viikkoa sitten katsomassa Stamp1oiden vetoa samaisessa paikassa ja he soittivat vain 60min. Käykö huhtikuussa samoin, että 18€ hintaan näkee vain tunnin setin? Ja EI – ne muut 2 bändiä ei juuri kiinnosta.

Älä huoli. Kyllä me ihan täyslaidallinen tykitetään.

http://www.mokoma.com/sydanjuuret/images/sj_kansi.jpg vs http://www.bookplus.fi/media-dynamic/images/product/00/04/34/93/02/3/yrjana-a-w-paivakirja-1995-2008.jpg vs http://www.levykauppax.fi/cover/normal/8/80/80251.jpg sattumaako?

Heh. Suomen mielikuvituksettomimmat taiteilijat.

Kommentit

14.03.2010 22:44 / Vieras

Olisko mahdollista saada tyttöpaidat v-kaula-aukolla, se pukisi monta kaunista naista vielä paremmin, kiitos.

14.03.2010 23:57 / Vieras

Täälläkin olisi kysyttävää girlie-paidoista. Ovatko koot kuinka nafteja ja slimmattuja, matsku miten venyvää? Pitääkö olla pikkupojan kroppa että istuvat? Nimim. “Vyötäröltä kokoa S, mutta olis ns. naiselliset muodot”.

16.03.2010 08:43 / Kuisma

Uudet girliet on tilattu Continentalin n12 -paitaan, joka on helmasta pidempi ja vissiin muutenkin paremmin istuva kun aikaisempi Fruit Of The Loom. Toivottavasti tämä tieto auttaa pähkäilyssä.

21.03.2010 12:03 / Vieras

Omat sydänjuuret palasina ja irallaan mutta tämän biisin myötä ovat juuret alkaneet versoa ja itämään uutta ympärilleen….Kuka sanoi, ettei HYVÄ musiikki korjaa ja paranna!?! T: mokomakin-muija

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Sydänjuuret -videokollaasi julkaistu

Ensimmäinen maistiainen Mokoman 24.3. ilmestyvältä albumilta on julkaistu. Kysymyksessä on albumin visuaalista maailmaa sekä nimikappaleen esittelevä graafinen videokollaasi. Piirroksista vastaa tuttuun tapaan Ville Pirinen ja videototeutuksesta Vasara Films.

Sakara Recordsin Youtube-kanavalle.

Sydänjuuret Radio Rockin Rautaa vai Roskaa -äänestyksessä.

Kommentit

10.03.2010 12:00 / Vieras

Toimii! Atk-luokassa kuunneltiin ja kyllähän se lounaan jälkeen maistui.

10.03.2010 12:19 / -R-

Nättiä oli. Sekä biisi että grafiikat!

10.03.2010 12:28 / porsas

Kuka “piru” taikoi nuo kitarasoundit? Parsautta!!

*Tämä kommentti saattaa liittyä asiaan: Sydänjuuret -videokollaasi julkaistu*

10.03.2010 12:31 / Tuomo

Possu, jos kitarasoundiasia todella kiinnostaa, niin äänitysten saloja avataan tämän saman sivuston blogeissa:
http://www.mokoma.com/category/muut/studio2009/

10.03.2010 12:38 / porsas

Perse, ooha mä lukenu tuon mut en tohkeissani muistanukkaa 😀
Ja kaikki mitä liittyy kitaran tuottamaan äänimaailmaan niin miusta saa kyllä kanssa jauhajan hamaan tappiin asti 😉

10.03.2010 13:17 / Harri

Voi jumalauta!!! Ajattelinpa että ei ne Mokoman ukot pysty minua yllättämään yhtä hyvin kuin Stam1na VA:llaan, mutta miten väärässä minä kurja taas olinkaan. Tämä biisi aiheutti niin hurjat täpinat että nyt on TODELLA vaikea jaksaa odottaa julkaisupäivää. Upea biisi kaiken kaikkiaan ja kuvitus tässä lisäksi kruunasi kaiken.

10.03.2010 15:08 / Vieras

Olen sanaton! Ja tämä pelasti vielä kaiken lisäksi päiväni!

10.03.2010 15:52 / mikcou

Voi vitja! Tosi hyvä oli. Tällä kun levy pärähtää käyntiin niin ei voi olla huono levy! Videokin oli tuttua ja turvallista käsialaa.

10.03.2010 15:53 / Vieras

Pelkäsin jo että kapitalismi ja valtavirran rattaat ovat vieneet mokomanki, mutta näyttää vahvasti siltä että bändi jatkaa loistoaan omalla loistavalla tavalla. Maistiaisen perusteella levy näyttäisi olevan “virkistävä”. Hienoa pojat!

10.03.2010 16:54 / Vieras

Mietin kauan mitä kommentoisin, koska tuli semmoset fiilikset, että pakko sanoa jotain.
Kiitän tästä aivan mahtavasta biisistä.
Tekisi mieli riehua ja itkeä. Koskettaa jotenkin ihan kummallisen paljon.

10.03.2010 18:18 / Lepi

Ei tullut paljon hengähdystaukoja ei. Odotukset kilahtivat kyllä samantien tappiin! Oliko kertseissä havaittavissa koskettimia vai saiko noin mahtipontisen soundin ihan kitarapohjalla?

10.03.2010 18:22 / Tuomo

Lepi: Yhtään nuottia koskettimia ei levyllä kuulla. Isoja soundeja on rakennettu paitsi kitaroilla, myös ennen kaikkea ihmisäänellä: 1-4 miehen kuorosota värittää taustoja enemmän kuin koskaan aiemmin.

10.03.2010 21:23 / Vieras

Biisi oli tiukka. Lähinnä ahistaa kun lauletaan sanat “isä” ja “maa”, niin siitä taas tukattomat saa kimmokkeen hajottaa tämän tahdissa innoissaan ravintoloita ja kasvoja.

12.03.2010 14:31 / Vieras

nyt jumalauta joku roti tähän touhuun. täähän o aivan sairaan kova ralli. hirmu fiilis saatu ängettyä tuosta c-osasta biisin loppuun asti, MORJES! vittu sentään. 12 päivää vielä tarvis kärvistellä, toivotaan että tää olis se levyn paskimpia kappaleita.

12.03.2010 16:02 / Vieras

Aivan loistavaa!!!!!!! Kuume nousee ja paranee vasta 24.3.
Pohojanmaalla routa helpottaa vasta 17.4. kun kaustisen kansanmusa kunta moukaroituu mokomalla. Tavataan siellä taatusti tuun tsekkaan!!!!

14.03.2010 00:21 / Vieras

hyvä kappaleen !!!!

14.03.2010 09:36 / Soppa

Nam. Erityisesti vetää suuta vinoon hymyyn tuo “äidiltä kaikki muu paitsi isältä maa”. Nainen hyvä, mies paha >:-). Ja jotenkin muutenkin se C-osan alku on jotain … emmä tiiä, Nightwishia? Nythän mä sen vasta hokasin että jos tää ois huutolauluna niin täähän ois ihan Valapatto, niinpä on ollut pakko vetää puhtaana? Hyvä veto, tuo vähän ehkä yllättävyyttä tähän jos tää on kerran levyn eka biisi. Mut joo, alistujanpolku antaa tälle 10 pistettä asteikolla 1-5.

14.03.2010 16:39 / Vieras

siis järisyttävän hyvät lyriikat…ja siis koko kokonaisuus ihan 10!!!!
juuri näin.mokoma onnistunut taas!!!
odottelen innolla porin keikkaa…

14.03.2010 22:05 / Vieras

Saatanallisia kukkorytmejä havaittavissa…

15.03.2010 02:21 / Vieras

Aivan loistava meininki. Odotukset todella korkealla ja tämähän yllätti ne! Paranee vaan levy levyltä materiaali tällä bändillä!

15.03.2010 10:20 / Vieras

Kyllä oli meiniki kohillaan! Olipa sanotukset, jotka laittavat ajattelun virtaamaan. Ranteet letkeänä and! t. Arska

18.03.2010 23:22 / Vieras

Todella mahtavaa. Toivottavasti levyllä on enemmänkin tuota puhdasta ala alkuajat

19.03.2010 21:22 / Vieras

Pirun kova raita! 3v ja 6v lapsetkin tykkäs kuulemastaan!
T: 29v metal isi

23.03.2010 13:53 / Vieras

Mitäs tuo meinaa, kun pakkahuoneen keikka on “Sisäänpääsy: S/K18”?

23.03.2010 13:55 / Kuisma

S/K18 merkkaa, että tilaisuus on ikärajaton, mutta täysi-ikäisille on anniskelualue.

23.03.2010 16:45 / Vieras

Mauahtavaa äijät !! Kerrassaan loistobiisi! Mieleeni jo hiipi epäilys VA:n julkaisun jälkeen että pystyvätkö ?? Kyllä pystyvät ainakin tämän kipaleen perusteella! Sakara-talli käskyttää!!
Hyvä Moksut ja Saksa!!
Pakkikselle jees!!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Laitatteko sinappia?

Enimmäkseen kuuden ja kahdeksan välillä.

senkin pikku runkut, tykkään teistä!

Äitis oli kun sut sai.

Miksi niin ruma albumin kansi?

Miksi niin epäkiinnostava viesti?

if you ever wanted to sleep with a guy, who would it be? /к

Didin’t know that a guy could sleep with a guy. What an idea!

Moi milloin tuutta lappiin kysyy aslak 53v ,,, 2010,nähdään keikal

Ei nyt ihan tässä lähipäivinä.. Siellä taitaa kyllä olla ihan mukavat hiihtokelit? No niin on toisaalta Helsingissäkin.

tuutteko tekemään lisää hihamerkkejä Sydänjuuret-levyn jälkeen? Ois kyl aika makeeta saada laukkuun tai takkiin mokoma-merkki.

Merkkariosasto on lomalla, mutta oikein hyvä idea.

Nosturissa nähään!

Eipä vissiin. Me ollaan se viisikko, joka on lavalla. Helppo tunnistaa.

Ei ole Autopsy Floridasta, vaan Kaliforniasta. Chris Reifert kääntyis haudassaan, jos olis kuollut.

Oho. Mistäs tällainen lapsus on löytynyt?

Marko, pyydän anteeksi sössötystäni pakkahuoneen narikkajonossa! Vähän hävetti aamulla ku muistin. Mut Stampan keikka oli kyl hieno!

Eipä kestä. Kerrankos sitä Stampan keikka nousee päähän.

Lähetään vetää dokaa?

Kiinni vetäs. Odottele meitä siinä miksaustiskin luona. Ja jos ei heti tulla, niin älä hätäile. Muista vaan ottaa oma jatkoroikka mukaan.

Mäntti-Tv oli loistavaa tennistä. Onko jatkoa ehkä tulossa?

Kiva että kelpasi. Eiköhän noita ilmesty lisää – enempi vähempi säännöllisesti.

Teitin musiikki on ihan paskaa T: Pikku Kimmo

Ah, niin totta.

Kuisma did you saw Vancouver Olympic Games in this year? What you think? /k

Kuisma replies: I saw almost all men’s hockey games. I liked a lot. Hyvä Suomi, kiitos 2010!

Kakarana odotin pelolla ja kauhulla että vanhemmiten ryhtyisin kuuntelemaan humppaa. Nyt elettyäni reilusti yli 40 vuotta alan vihdoin uskoa ettei näin tule käymään. Mokoma soi (kuulokkeissa ettei lapset herää) ja fiilis on ihan kiva. Kiitos näistä hetkistä.

Heh, eipä kestä. Vaikka kyllä kai Mokomakin tietyissä piireissä menee humpasta…

Mistäs lähtien vanhempitaiteilija Annala on soittanut rumpuja folk metal -yhtyeessä? http://www.youtube.com/watch?v=kb8WGig0MLU Entä mitä mieltä Mokoman jäsenet kyseisestä tyylilajista edes ovat? Vai onko tullut edes tutustuttua? Lisäksi halusin vielä avautua ja harmitella sitä, etten pääse FME:hen kuuntelemaan Sydänjuuria joistain hienoista Bosen luureista (kirjoitin ensin juurista, go go…). Ei muuta. Ja muistakaa pukeutua lämpimästi ennen kesää, itse jäädyin penkkarirekan kyydissä.

No ei tuo folk metal kategoriana ihan kovin lähellä sydäntä ole. Ei herätä juurikaan tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisiä. Ja kategorinen musadiiggailu on muutenkin tylsää. Hyvä musa on hyvää musaa leimoista riippumatta.

Mietinkin tässä että jos Stam1na julkaisee kirjana, miksei Mokomakin voisi? Deluxe digipak kuulosti kyllä pirun hyvältä,mutta että Sydänjuuret-kirjaversio ja t-paita kaupan päälle? Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä onnellisuuden tunnetta, minkä alaisena tällä hetkellä olen. Julkaisupäivän odottelu tuntuu mahdottomalta. Kiitoksia niin maan pirusti.

Itseasiassa, Stam1nan innoittamana julkaisemme myös kirjan. Se on hieno tapa diiggailla musaa. Kiva maata soffalla, lueskella kirjaa biiseihin perehtyen, ja samalla kuunnella musiikkia haluamastansa vekottimesta haluamassansa formaatissa.

Ovatko ilmastonmuutos ja muut ympäristöasiat kovinkin lähellä Sakaramiehistön jäseniä, vai miksi sitten Stampat julistavat n. 50 minuuttia ihmisten pissipäisyydestä (erittäin hyvällä levyllään, eittämättä!) ja Kuisma puhuu Tuska-pingviinin kostosta sillä Mäntti-videolla? Olis vielä pari ideaa ympäristöystävällisemmän meiningin saavuttamiseksi: lisää IRC-gallerian malliin tuotettuja keikkoja (nauttikaamme niistä kotona, säästyy esim. bensaa!) ja julkaiskaa levyt vain mp3-muodossa. Milloin Marko muuten rupesi vegeksi?

Janne vastaa: Liikun polkupyörällä niin paljon kuin mahdollista. Ele on ilmasto- ja läskipoliittinen kannanottoni.

Marko vastaa: Olen ollut kasvissyöjä vuodesta 1994, vegaani vuodesta 2007. Arvostan elämää sen kaikessa monimuotoisuudessaan ja pyrin myös käyttäytymään arvojeni mukaisesti. Suojelen luontoa, mutta muistan myös ihmisen olevan osa suurempaa kokonaisuutta, jota luonnoksi kutsutaan.

Kuisma vastaa: Cityhippeily ei muoti-ilmiönä kiinnosta, mutta on eittämättä jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus olla tietoinen yksilön, yhtyeiskunnan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavista asioista. Se nyt olisi vaan fiksua kaikkien kannalta. Jokainen sitten pohdiskelee asiantuntijoiden ja mielipidevaikuttajien elämänohjeita niin syvällisesti kun hyväksi näkee, ja tekee niiden pohjalta “eettisiä” tai “ekologisia” valintoja omien resurssiensa puitteissa. Ja mikä tärkeintä, kaikesta tuskaa lisäävästä tiedosta huolimatta pitää yrittää olla onnellinen ja uskoa tulevaisuuteen. Mutten suku sammuu.

Kommentit

4.03.2010 16:11 / Vieras

Hei miehet olen pitänyt kaikista “uudenlinjan” levyistänne paitsi Luihin&Ytimiin lätystä. Tilasin sen ennakkoon joka osottautui sittenkin pettymykseksi. Suurin syy minulle oli se että en vaan saanut levyä tuntumaan yhtenäiseltä, kai se oli liian iso ja erivärinen tilkkutäkki minulle.

Nyt voinkin myöntää että tulen lataaman sen netistä, ja jos en pidä siitä, poistan sen. Jos pidän siitä ostan sen, minä kyllä ymmärrän että toiminhan tavallaan varkaan tavoin, mutta koetteko te sen näin? Häviättekö te mielestänne tässä ratkaisussa?

Ei ollut tarkoitus sytyttää tulia, juolahti vain mieleen.

4.03.2010 17:25 / Marko

Pyrimme järjestämään Sydänjuuret kuultavaksi julkaisuviikolla, jotta kenenkään kuluttajan ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Uskoakseni sinäkin köäytät varmasti mielummin tällaista laillista palvelua hyväksesi ostopäätöksesi tekemiseen kuin tuet laitonta toimintaa.

4.03.2010 17:30 / Marko

“Ei ole Autopsy Floridasta, vaan Kaliforniasta. Chris Reifert kääntyis haudassaan, jos olis kuollut.”

En väittänytkään moista vaan kuvasin Soundissa musatyylillisesti vieneemme Kalmannäkijän tunnelmaa Norjasta Floridaan. Floridahan tunnetaan death metalin Mekkana, aivan kuten Norjaa pidetään black metalin isänmaana. Alun esimerkkiyhtyeet eivät siis suoraan liity tähän myöhempään lauseeseen, eikä niiden välillä siksi artikkelissa myöskään käytetty kaksoispilkkua.

4.03.2010 22:56 / Tuomo

Kerrotakoon näin meidän kesken, että uutta levyä voi kuunnella laillisesti julkaisupäivästä viikon ajan Levykauppa Äxän sivuilla. Myös yksi maistiainen on luvassa ennen julkaisua.

5.03.2010 13:15 / Vieras

Marko, mikä on kaksoispilkku? Et kai vain tarkoita puolipistettä?

5.03.2010 14:30 / Marko

Äh, sitä tietenkin. Liikaa vauhtia.

5.03.2010 23:35 / Vieras

Sydä-njuu-ret? Ette sitten vittu edes yrittäneet?

8.03.2010 10:14 / Vieras

Ilmastonmuutoskritiikki on myös aiheellista. Meidät laitetaan ostamaan koko omaisuutemme uudestaan, ympäristöyställisyyden nimissä. Taitaapa joku firma ostella tutkimuksiakin. Ja sitten sanoisin, että arvelkaapa paljonko yhden Toyota Priuksen tekeminen saastutti ainakin vielä pari vuotta sitten? Lienevätkö olleet huhuja..Onhan se ilmastonmuutos täällä, mutta ihmisen vaikutusta siihen liioitellaan ja vitunko väliä yhdellä ihmisellä oikeasti on jos kokonaiset maat raiskaa luontoa, minkä kerkeää. Yhden ihmisen tekemisellä täällä länsimaissa ei ole mitn. vaikutusta se on haihattelua se. Tämä ei ole humanismia tämä on faktaa. Meri ei koostu pisaroista, vaan kuutioista. Kiitos kun kuuntelitte! Kyllä helpotti! 🙂 T. Arska

8.03.2010 15:07 / Marko

Tästähän oli Suomessa tehty vallan tutkimus, josta ilmeni, että yli puolet ihmisistä ajattelevat kuten sinä, ettei kannata tehdä mitään kun muutkaan eivät tee. Eli mitä tapahtuisi jos nämä kaikki pessimistit yllättäen aktivoituisivatkin?

Mitä tulee kuluttamiseen, niin ei kait siinä ole mitään järkeä ostaa samaa tavaraa uusiksi ekologisempana. Vanhat värkit käytetään loppuun ja kun vaihtaminen uuteen tulee aiheelliseksi, kannattaa silloin nähdä vaivaa tuotevertailuun ja kenties kallistua ympäristöystävällisempään tuotteeseen. Lopultahan kuluttamisen aiheuttamia ongelmia ei saada ratkaisua kulutusta muuttamalla vaan sitä vähentämällä. Suurin osa meistä ei siihen kuitenkaan kykene, ja vähintään syötävä on, joten mielestäni on hyvä että tarjolla on myös vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja.

8.03.2010 20:21 / Vieras

Jos kaikki Suomessa asuvat “ilmastopessimistit” aktivoituisivat, ei tapahtuisi mielestäni yhtään mitään muutosta ilmastonmuutoksen kannalta. Kyllä pitäisi ensin suurten saastuttaja maiden muuttaa suuntaa, että tässä hommassa olisi muutakin, kuin harrastuksen maku. Nyt tuolla kylillä heristellään yksinhuoltaja äideille sormia, kun ostavat halvinta, eikä ympäristöystävällisintä. Ilmastonmuutos on tosi, mutta fokus on väärä. Meidän pitäisi osoitella sormella oikeita saastuttajia, eikä täällä värkkäillä omiamme. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kuluttamisen vähentäminen on oikea suunta. Ystävällisin terveisin: Arska

8.03.2010 20:24 / Vieras

Lisään edelliseen, että Kuismalla on terävä kynä penalissa. (hyvin kirjoitti tuolla ylhäällä) t. Arska

8.03.2010 22:00 / Marko

Kuisma toteaa kirjoituksessaan aivan oikein, että jokainen tekee juuri sen verran kun pystyy ja tuntee oikeaksi. Omasta elinympäristöstään on mielekkäintä aloittaa mikä hyvänsä uudistus. Kun siirrytään yksilöistä valtiotasolle, niin menetyksekkäästihän on saatu tuloksia ennenkin aikaan mm. kauppasaarroilla. Valtioilla on keinonsa, jos halukkuutta löytyy. Yksittäisillä kansalaisilla on suuri merkitys halukkuuden herättäjinä: jos kansan enemmistö alkaa eri mittareiden mukaan kaivata uudistusta, on sen uudistuksen läpiajaminen lopulta myös kansalaisia edustavan valtion intressi. Näin saatiin vastikään aikaiseksi mm. savuttomat työtilat kaltaiselleni baareissa työkseen esiintyville rokkareille. Yksikin kansalainen voi tehdä paljon enemmän kuin useimmat uskovatkaan; Mahatma Gandhin järjestämä suolamarssi on tästä oiva esimerkki.

8.03.2010 22:24 / Vieras

Juuri näin. Olen samaa mieltä kanssasi ja tämä edellä kirjoittamasi on minun mielestäni juuri se oikea suunta ja painotus, mihin meidän tulisi ryhtyä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ollaan siis samoilla linjoilla. Oli mukava turista! Voimia ja siunauksia t. Arska

9.03.2010 09:19 / Vieras

Tästä ekohommasta huolimatta olen helvetin tyytyväinen siihen, että Sydänjuurilta ei vissiin löydy semmosta kettutyttöilyä kuin Viimeiseltä Atlantikselta.

9.03.2010 09:41 / Marko

Viimeinen Atlantis on tärkeä levy. Itse en osaisi aiheesta puhua sillä tavalla kuin Hyrde siitä puhuu ja juuri siksikin se on tärkeä levy; siinä otetaan kantaa suoralla puheella taiteessa useimmiten käytettyjen kiertoilmaisujen sijaan. Kettutyttöily ei tyydy olemaan pelkästään suoraa puhetta vaan se on myös suoraa toimintaa. Hyvää taidetta tai parempaa elinympäristöä ei synny mikäli ei ole valmiutta myös ärsyttää joitain tahoja matkallaan kohti tavoittetaan. Hatunnosto siis Hyrdelle ja kettytytöille. Sydänjuurilla ei käsitellä (korkeintaan sivutaan) ilmasto- tai muuta politiikkaa, mutta toivon silti sen olevan ajatuksia herättävä tekele.

9.03.2010 12:48 / Vieras

Kaiken kuulemani ja lukemani perusteella Sydänjuuret lienee juuri sellainen kuin miksi sitä kuvailet – ja hyvä niin. Viimeinen Atlantis on toki helvetin hyvä levy, mutta olen varmaan jotenkin niin vanhakantainen, että tuollainen kielikuvallisuus vaikuttaisi älykkäämmältä lähestymistavalta. Toki kuka tahansa järkevä ihminen huomaa ettei levyn tekstejä ole tehty ihan hampaat irvessä. Selvästi siellä on tavallaan suoraan sanominen vedetty tahallisesti huumorin puolelelle tyyliin “minimoi kulutus ja kuole”. Se on sentään hyvä koska, jos asioita sanotaan suoraan JA hampaat irvessä niin onhan se rohkeaa, mutta ei sellasta ilkene kuunnella sitten niin millään. Hävettämään siinä rupee.

Kuitenkin Viimeisellä Atlantiksella tuollaista Herra Ylpön Maj Karma -yhtyeelle tekemien sanoitusten henkeä on havaittavissa. Salama-levyltä löytyy esim. line “pitäkää ihmisoikeuksien puolta” ja Ylppöhän sanoi, että miten muuten tuon voisikaan muotoilla. Se siis ei ole mikään vitsi tai humoristinen kärjistys.

9.03.2010 18:14 / Soppa

Sanonpa nyt sen etten ole enää vuosiin tuntenut häpeän pistosta siitä jos imuroin levyn jonka hyvyydestä en ole varma. Jos olen pitänyt, olen ennemmin tai myöhemmin ostanut ja jos en ole, olen ajan antanut tuhota kyseisen levyn arkistostani. Ymmärrän että idols-formaatti on tästä kauhuissaan mutta eipä oo paljoa tarvinnut vaikkapa nyt Sakaran levyjä warestaa.

Stam1nan levy on hyvä. Sanoituksetkin ovat hyvät, pääsääntöisesti siksi että niissä otetaan jopa melko voimakkaasti kantaa asiaan joka metallipiireissä on melko epäseksikäs. Muutenkin biiseissä on löydetty jotain sellaista joka mun papereissa on ollut hukassa UKKlla ja Rajalla. Täytyy sanoa että LjYn jälken ei ole odotukset kauhean korkealla SydäNjuuRien osalta, mutta pessimistihän ei tunnetusti pety? Ennakkotilasin sen kirjaversion kuitenkin.

Vähän jänskättää millaista lyriikkaa Marski on tällä kertaa kynäillyt.

9.03.2010 19:33 / Vieras

Kettutyttöilystä muutaman sanan sanoisin. On helppoa lähteä jalat isän ja äidin ruokapöydän alta “vapauttamaan” kettuja. Porvallisessa puhtaudessa, missä turvaverkostot ja vanhempien sosiaaliset suhteet toimii, olemaan aktivisti. “Meidän tyttö se tuossa etsii itseään” . Mikäs siinä kun vanhemmat maksaa. Siitä on muuten oikeudenmukaisuus kaukana, kun asiansa vakavasti ottava yksinhuoltaja kettufarmari syö aamupuuroa vetoisessa rintamamiestalossa ja joku aktivisti on “vapauttanut” hänen kettunsa yön aikana. Mitä seuraa tästä leikistä: Tila menee alta, koska ei pystytä maksamaan lainan lyhennyksiä. Siitäpä kettutytöt iloitsevat. Isä joutuu tosin psykiatriselle osastolle ja lapset otetaan, onneksi, isovanhempien luo huostaan. MIelsestäni voitaisiin taas miettiä sitä hatunnostoa kettutytöille. Oikeasti. Pitisköhän ottaa joku muu näkökanta, että asia korjaantuisi. Ja näin metsästäjänä sanon, että itsepyydystettyä lihaa eettisempää ei olekaan. Ystävällisin terveisin, ja uutta levyä odotellessa, Arska

9.03.2010 20:55 / Marko

Minä pidän turkistarhausta epäeettisenä ja odotan että yhteiskunta kieltää tarhauksen ja uudelleenkouluttaa tarhaajat muihin hommiin. Olen iloinen, että keskustelua käydään nyt aiheesta järkevästi ja tosissaan, ja pidän kettutyttöjä tärkeänä tekijänä siihen, että keskustelu on avattu. Kettutytöt ovat tuoneet epäkohdan ihmisten silminnähtäväksi. Ja se ärsyttää monia. Ja usein perustellaan trukistarhauksen olevan ok, siksi että se on laillista. Jossain päin maailmaa on laillista kivittää ihmisiä. Eivät asiat välttämättä ole hyviä siksi että ovat laillisia. Kansalaistottelemattomuus on oiva keino muokata vallitsevia oloja. Jonkun täytyy uskaltaa nousta barrikadeille. Kettutytöillä ymmärrän laajemmin kaikki ne tytöt, pojat, naiset ja miehet, joilla on rohkeutta rikkoa lakia tässä asiassa muokatakseen kansan näkemyksiä ja herätelläkseen päättäjiä. Itsestäni ei olisi siihen, kuten ei ole Hyrden lyriikkaankaan. Nostan hattua siis molemmille tahoille vielä uudemman kerran.

Itsesaalistetun luontokappaleen liha on minustakin eettisintä lihaa mitä löytyy. Suurimmat ongelmat piilevät eittämättä tehotuotannossa, oli kyse sitten ruuasta, vaatekappaleesta tai mistä hyvänsä hyödykkeestä. Vielä joitakin vuosisatoja, jopa vain vuosikymmeniä sitten eläimellä ja ihmisellä oli yhteinen sopimus. Ihminen huolehti possun hyvinvoinnista määrätyn ajan ja sitten jouluksi sika luovutti kinkkunsa pöytään. Ei edelleenkään paras mahdollinen diili possulle, mutta varmasti parempi kuin nykyinen, jossa sika hädin tuskin mahtuu edes kääntymään läävässään.

Onneks huomenna tulee maistiainen Sydänjuurilta, ni ei tarttee näin paljon rupatella asian vierestä. Päästään puhumaan itse musiikista! Mukavaahan tämä Arska toki on, mutta ei tälle tässä ajassa loppua tule.

9.03.2010 21:59 / Vieras

Olen jälleen kanssasi, Marko, samaa mieltä siitä, että turkistarhaus on epäeettistä. Ajatus tarhaajien uudelleenkouluttamisesta tuntuu minunkin mielestäni reilulta, kunhan se toteutetaan tarhaajiakaan sortamatta. Monella turkistarhaajalla on, ehkä jopa satojen vuosien perinne ja ammatti on tullut suvussa ja vastannut menneiden aikojen kysyntään. Ehkä kivitys vertauksesi ei ole ihan samassa suhteessa turkistarhauksen kanssa, mutta ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä, ettei laki ja etiikka kulje käsi kädessä.

Katsantokulmat asioihin ovat hiukan erilaiset ihmisillä, jotka tulevat eri elonpiireistä, vaikka tavoite on yhteinen. On totta, että tässä ajassa emme maailmaa ehkä paremmaksi saa, mutta yritämme onneksi yhdessä kuitenkin. Johan tässä on tosiaan väännetty. Argumentoinnin osaat, niinkuin musiikkisi! 🙂 levyä odotellessa…ja paitaa! Ystävällisin terveisin ja siunauksia toivotellen. Arska

10.03.2010 09:44 / Soppa

No minä en näe mitään epäeettistä turkistarhauksessa. Tietysti niille elikoille pitää taata edes jollain tavalla inhimillinen elämä mutta periaatteessa sama asiahan se on kuin vaikka karjanhoito: kasvatetaan eläintä jotta siitä saadaan teurastuksen kautta tuloja. Kyllä tarpeen vaatiessa ihminen tulee ilman lihaa ja maitoa toimeen, ihan turha jeesustella että sika/nautakarjan tuotanto on jotenkin pakollisempaa kuin bättrefolketin pukeutuminen niihin minkkiturkkeihinsa. Minä tykkään lihasta joten en katso olevani asemassa jossa moralisoin turkistarhaajia.

Joo tällästä melko turhanpäiväistä vänkäämistähän tää on mutta ei nyt oo parempaakaan tekemistä ja laillisuudellahan ihmiset aina tekojaan puolustelevat. Ei tarvi ajatella onko tämä oikein tai väärin kun vaan tekee niinkuin laki sanoo.

10.03.2010 10:25 / Marko

“Kyllä tarpeen vaatiessa ihminen tulee ilman lihaa ja maitoa toimeen”

Näisso.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.