MOKOMA.COM

Palasin eilen illansuussa takaisin mökille. Taksikuski ei suostunut ajamaan auraamatonta mökkitietä perille, joten jouduin talsimaan hangessa kaksi kilometriä viiden kassin kanssa. Lisäksi ehti juuri tulla pimeää, ja vaikka rohkea olenkin, niin myönnän että hieman jännitti kulkea pimeässä metsässä neitseellisen hangen päällä. Oli pakko lauleskella hiljakseen, jottei se ilves tule ja syö. Tie oli paha, sillä lumen alla oli jäätä, joten meininki oli kuin Jon Bon Jovilla (Slippery When Wet). Kaaduin kerran sillä seurauksella, että loukkasin hieman vasenta polveani, ja tämä kannettava tietokoneeni tippui hankeen – se kun oli hienosti pakattu Sakara Recordsin kangaskassiin. Onneksi ovat tiivistä tekoa nämä Macit.

Perille päästyäni metsästä kuului mylvintää. Joko navetasta luontoon karannut lehmä tai sitten hirvi. Päättäkää itse.

Eilen en ehtinyt alkaa katselemaan uusia kappaleita, aika meni mökin lämmitykseen ja itsensä lämpimänä pitämiseen. Yöllä nukahdin Anaheim Ducks @ New York Islanders -pelin radioselostukseen. Yhteysnopeus täällä jontkassa ei riitä pelien katsomiseen, mutta kuuntelemiseen toki. Viimeinen kierros ennen All Stars -taukoa, nyt pystyy keskittymään melkein kokonaisen viikon johonkin muuhunkin kuin jääkiekkoon. Mehän Kuisman kanssa pelaamme Yahoon fantasiakiekkoa. Olemme molemmat siinä huonoja. Mie huono ja Kuisma erittäin huono. Itse olen 13 joukkueen liigassamme neljäs. Liigaamme johtaa hahmo, joka ei muista vaimoaan ja lapsiaan nimeltä, mutta osaa luetella Columbus Blue Jacketsin farmijoukkueen Syracuse Crunchin nelosketjun pelaajat ulkoa. Yritä nyt sitten pärjätä moiselle.

Huomasin liioittelleeni ruuan kanssa. Mukana on sapuskaa kuin olisin maanpakoon lähtenyt. Minähän olen vegaani, joten valmisruokavaihtoehtoja ei kauppojen hyllyiltä löydy, siispä ruoanlaittoon kuluu aikaa täällä mökilläkin siinä missä kotonakin. Olen sen verran nirppanokka keittiövälineiden suhteen, että otin mukaan oman wokkipannun ja veitsen. Tarkoitus olisi tänään syödä intialaistyylistä kukkakaali-perunapaistosta riisin kera. Maustan sen currytahnalla, inkiväärillä, chilillä ja soijajugurtilla. Teen ruuasta hieman riisutumman kuin kotioloissa, sillä tuoreet yrtit tuskin olisivat kestäneet hengissä Tampereelta tänne saakka.

Ruuastapa sainkin aasinsillan fanipostiin. Joku kyseli mitä teen täällä mökillä luonnossa, että metsästänkö tai kalastanko. Kuten edellisestä kappaleesta voitte päätellä, niin en metsästä tai kalasta. Enimmäkseen olen oikeasti vain soittanut kitaraa, mutta ulkona olen liikkunut valoisan ajan. Minä vain ihastelen ympäristöä ja kuuntelen hiljaisuutta. Lisäksi olen käynyt lenkillä. Paikallinen metsänvartija neuvoi hienon maisemareitin, joka on noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja sitä olen juossut. Siinä on yksi kova nousu “vuorelle”, ja jätin sen tänään väliin, sillä tuotakaan tietä ei ollut aurattu. Nyt otin mukaan kamerankin, joten ehkä yritän taltioida pari maisemaa. On vain niin harmaa päivä, ettei taida kuvista tulla kovin yleviä. En ole sitä paitsi kaksinen kuvaaja. Hämärän tultua olen soittanut, lueskellut, laittanut ruokaa, saunonut ja taas soittanut.

Tänään aion työstää yhteen hyräilemällä syntyneeseen melodiaan sointuja. Melodiassa on hieman slaavilainen sävy, ja olen mielessäni kuvitellut siihen useasti Volgan lautturit -tyylisen kuorolaulun. Enpä usko että moista kuoroa lopulta levyllä kuullaan, mutta minusta on mukavaa jo työstövaiheessa ajatella kappaleita valmiina. Olen siinä mielessä periodityöntekijä, että minua motivoi ajatus valmiista levystä. En osaa säveltää tyhjän päälle. Deadlinet motivoivat.

Nyt alkaa jo hämärtyä, täytyy käydä tekemässä takka- ja saunapuut ennenkuin on pimeä. Kirjoittelen taas jahka jotain kerrottavaa keksin.

Jännittäviä äänitteitä (ja ääniä) on metsän uumenista sähköposteihimme putkahdellut. Paljaita sävellyksiä, joiden lopullista muotoa ei voi vielä kuin arvailla. Mystistä metsähousuheviä ilvesvaikutteilla vai jotain ihan muuta?

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus, että mökille suuntaavat kakkoskitaristit, rytmiryhmä and. Perehdymme sävellyksiin koko porukan voimin ja katsomme minkälaisen aivomyrskyn ja inspiraatioiden Tonavan saamme aikaiseksi.

Voisin melkein jo tässä vaiheessa luvata, että viikonlopun tapahtumista seuraa jonkinlaista raporttia, mahdollisesti kuvien kera. Eli Kuisma! Otahan valokuva-aparaatti mukaan!

Ehtoota.

Tai yöhän nyt jo on, kuten huomannette. Olen nyt viettänyt mökillä aikaa kuusi päivää ja mukavaa on ollut. On tullut raavittua kolmea uutta kappaletta akustisella. Kappaleet ovat melko surumielisiä ja jotenkin alastomia, mutta kunhan pojat saavat teokset sovitettavikseen, niin eiköhän nuo vielä lihaa luidensa päälle saa. Tunnelma on hyvä, ei huoleta enää niinkään levyn syntyminen, kuin ennemminkin se millainen levy syntyy. Täällä metsän keskellä tulee ladattua hyvinkin haikeaa tunnelmaa kappaleisiin, eikä oiken bailurässiä synny, mutta toisaalta kun tunnen itseni säveltäjänä jo aika hyvin, niin tiedän keskittyväni yhteen tunteeseen aina niin kauan kunnes olen lypsänyt sen tyhjäksi. Ja sitten koittaa toinen vaihe. Eli hyvin on aikaa vielä bailaamisellekin.

Makailen paraikaa parvella ja kuuntelen kun ulkona pakkasen kiristyminen paukuttaa järven jäätä. Olin vielä pari tuntia sitten menossa ulos jäälle ihailemaan kirkasta tähtitaivasta kun järvi pamautti uskomattoman kovan paukauksen varoitukseksi. “Varo heikkoa jäätä!” Tyydyin ihailemaan tähdet laiturilta. Linnunratakin erottui heikosti. Ei erotu kotiparvekkeelta kuin Otava.

Lauantaina tänne tullessani ihmettelin hangella jälkiä, jotka eivät olleet minkään tutun metsäneläimen jättämiä. Minulla oli epäilykseni jäljistä, mutta en tohtinut uskoa itseäni, ennen kuin lenkillä törmäsin paikalliseen alkuasukkaaseen, joka vahvisti epäilykseni todeksi. Mökkimaastossa majailee ilveksiä. Oli paikallinen metsästysseura rajoittanut kantaa yhdellä yksilöllä, mutta neljä jäi tiettävästi jäljelle. Yksi on kierrellyt tuossa ihan viidenkymmenen metrin päässä mökistä. Tuon uljaan olennon kun näkisi livenä, niin olisihan se unohtumatonta. Viime kesänä Korkeasaaressa mokoma kissaeläin ei suostunut edes näyttäytymään, toisin kuin eksoottiset serkkunsa lumileopardit sun muut, jotka ottivat yleisön huomiosta kaiken irti.

Koti-ikävä alkaa olla jo aika mahdoton. Syö hieman terävintä työskentelyintoakin. Luulenpa, että lähden viikonlopuksi Tampereelle ja palaan alkuviikosta taas tänne. Nyt päätä tyynyyn ja kuuluillaan taas ensi viikolla!