Kysyttyä

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/663751?foo_fighters

Jumalauta, ite Foo Fightersien rumpali kehaisi teitä!!!

Foo Fighterskin on omaava Mokoma-fanin! &

Jaha ja FF pääjehu kehui teitä myös provinsin keikasta. Olihan se kova vaikka suurin osa yleisöstä nautti orastavaa krapulaa. Taas huomasin kuinka monta hyvää biisiä teillä on. Harmittaa se akustisen keikan missaaminen kun en siitä oikein tiennyt, mutta ensikerralla sitten. Kiitoksia ja toivottavasti nähdään vielä tänä kesänä. (näyttää noita keikkailoita riittävän)

Rakkaus on molemminpuoleista. Taylor on ihQ!

Onneksi olkoon Gta IV:n hankinnasta. Rakastan teitä!

Kiitos samoin.

Tuleeko kesäkiertueelta päiväkirja?

Erittäin aiheellinen ja ajankohtainen kysymys.

Onnea Markolle taannoisen tapahtuman johdosta. Pitäisikö Kuismaakin onnitella, vai?! p.s. Eikös Tuomolla oo synttärit juurikin pian, onnea!

Eiköhän jätetä taannoisten tapahtumien muisteleminen sikseen ja keskitytään tuleviin tapahtumiin. Kiitos kuitenkin.

Oliks provinssissa kivaa?

Kauniit kiitokset Provinssirockin keikasta! Mokoman keikkoja seuranneena täytyy todeta että sunnuntain keikka oli paras niistä kymmenistä joita olen vuosien varrella päässyt katsastamaan. Soundit olivat kohdillaan ja Markon laulu oli parasta koskaan, Kiitos!

kiitoksia provinssis upeasta vedosta ja kuvista !

tattista Provinssin keikasta, oli kivvaa! =)

Kiitos ihan hemmetisti Provinssin keikasta!! Oli sen festarin parhaimmistoo! Suuret kiitokset kans yhteiskuvasta Annalalle ja Hämäläiselle, oli hienoo!

Kiitokset provinssin keikasta!

Kiitos Provinssin kohokohdittamisesta! Oli jäleen niiin mukavaa, Foo Fightersilla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia tunnelman parantamiseen. Tuskaa odotellessa.

Kiitos, kivaa oli. Mutta älä käy meidän amerikkalaisille frendeille ryttyileen. Ihan hyvän keikan nekin veti.

Onko nyt totta, että ette raahaudu Ruisrockiin? Ois mukava ylläri sunnuntaille päästä taas rantalavelle mutapittiin, nyt sinä päivänä ei vaan oo mitään.

Olemme lomalla 28.6. – 10.7.2008, ja palaamme töipaikalle taas 11.7.2008. Kiirellisissä asioissa ota yhteys hynynen(at)kotiteollisuus.com.

Milloin alatte vetämään stadionkeikkoja?

Miten niin aletaan? Mehän ollaan vedetty jo stadionkeikka vuonna 1999.

Huomasin, että Mokoman jannuja (noh, ainakin Santtu) oli kattomassa Dillinger Escape Plania…mitkäs oli fiilikset keikasta? Eipä ainakaan jättäny kylmäks meikäläistä…

Janne vastaa: Keikka oli the most kovin of them all.

Santtu vastaa: Very good keig. Mitä nyt laulusolisti veteli puhtaat stemmat melko raakalla tatsilla, mutta vältti näille kylille kuitenkin. Hyvä pänti!

Onnittelut uudesta kultalevystä!

Kiitos kiitos.

Kai tuotte mukananne Poriin myytäväksi t-paitoja/huppareita ? Olis hienoa sitten olla keikalla uus paita päällä. Kiitos!

Tais jäädä RMJ:n osalta t-paidat rippipuvun povitaskuun. Sori. Yritetään Bar Kinossa uudestaan 31.7.2008.

Heititte ilmeisesti provinssin leirintäalueella keikan, YUP:n soitannon aikaan? Pidin tätä kyllä silkkana urbaanilegendana ensimmäisellä kuulemalla, mutta nyt alkaa jo usko kääntyä. Perhanan mokomat, miekii olisin halunnu nähä. Jos siis oli jtn nähtävää. (Mainio rytinä oli sitte sunnuntaina, kiitos siitä.)

Soitimme pienimuotoisen hassuttelusetin Stellan keikan aikana. YUP oli w*ttu PARSA!

Hei, tuleeko Sakaralle paljon demokamaa alottelevilta bändeiltä?

Tulee. Muutama on jopa ihan kuuntelukelpoinen.

Tsau, Koskas Mokoma on Vaasaan tulossa? Olin kattomassa teidän Rockperry keikan, mutta olisi loistavaa, jos teidät saisi Vaasaan uudestaan.. mieluiten ikärajattomalle keikalle, koska ikää on minulla vasta 17 kesää.. mutta, Keep on Thrashing!

Emme ole tulossa Vaasaan näillä näkymin. Pidämme kesäfestarien jälkeen taas pienen huilitauon ja kattellaan uusia kuvioita sit myöhemmin.

Itkettekö usein?

Emme. Tytöt itkee, me ollaan ÄIJIÄ!11!!!!

Muistaakos kukaan loistavaa Matka Maailman Ympäri 80 Päivässä- ohjelmaa? Aivan törkeän hyvää animaatiota.

No animaatiosta on aika ajanut pikkuisen ohi, mutta tarinahan on aivan helvetin hyvä.

Elääkö kukaan teistä rekisteröidyssä parisuhteessa?

Elää.

Onkko rokkitähden elämä kiireistä?

No itseasiassa nyt kun kysyit niin ei, mutta toisaalta kyllä. Ajoittain olemme hyvinkin kiireisiä, mutta toisaalta aina kiire ei vaivaa samalla tavalla, ja toisinaan ei ollenkaan. Mutta hetkittäin tulee tilanteita jolloin ei ehdi esimerkiksi tekemään mitään, mutta taas joskus on hyvinkin runsaasti aikaa tehdä vaikka mitä.

Mites meinaatte Qstockissa menetellä, keikka alkuillasta viieltä ja Kuopiossa seuraavana päivänä vasta, tuutteko paitakojulle kaupitteleen Oulussa keikan jälkeen, eli onko mahista päästä nimmarit mielessä myyntikojulle?

Eiköhän sitä tule jossain pyörittyä. Ota hihasta kiinni jos sattuu olemaan hihallinen paita päällä.

Massikat aktiivisiksi!

Välitimme viestisi oikeaan osoitteeseen. Jatkossa kyssärit sit osoitteeseen www.the-machete.com.

En voi nyt kuin ylistää työtänne. On aivan korvaamatonta kuunnella tuotantoanne yksin pimeässä huoneessa ja vähän miettiä erinäisiä asioita. Kiitos. =)

Kiitos vaan.

Oletteko huomanneet, että Herra Ylpön Sata Vuotta albumi on popversio KLK:sta?

Emme.

Minkäs takia Sakara Shopissa on vaan lasten ja naisten t-paitoja? Vaadin selityksen kaltaista.

Te ostitte kaikki paidat. Uusia tilaillaan niin ripeästi kun osataan.

Sen kunniaksi, että en päässyt lukioon ja täytän itseni täysi-ikäiseksi ensi viikolla, voisitte vetäistä Kuu saa valtansa auringolta Wanajassa. Ja siksikin, että löysin tulevan aviomieheni teidän keikalta 6.5.2006 (Rocklinna Metalfest) ja tuon biisin aikana pussattiin. Romanttista, eikö? Irvikuva ftw o Oletteko huomanneet yhtäläisyyden Sarvipäässä ja Carcassin Mortal Coilissa? Minä olen. Markolle terveisiä rastaiselta kulmakynätytöltä Koskenrannasta. Ja muillekin vähän.

Kiitos terveisistä. Yhtäläisyyttä emme ole huomanneet.

Onnea vaan. Oha se hyvä levy. Voin vain kuvitella miten hyvältä kuulostaisitte akustisena.

No oha se varma. Ainakin kuulostamme humoristiselta.

http://nz.youtube.com/watch?v=cX0KBQaS-5s

http://uk.youtube.com/watch?v=cX0KBQaS-5s Kyllä ne jaksaa….

Heh. Aivan hauska!

Onnea kullista! Kumpi oli ensin, muna vai kana eli onko tietoa kumpi levyistä ylitti rajan ensin? Muutenkin on pakko kysyä että miltäs se tuntuu kun saa ihan itte tilata itselleen kultalevyt? Vesa Jokinenhan sitä taisi aikanaan tilittää että on siitä jotenkin klamouri(!) kaukana kun vihdoin saat kultalevyn ja ite joudut senkin tilaamaan. Vaan toisaalta, kaipa tuo on niitä ongelmia joiden kanssa painii ihan mieliikseen.

Molemmat meni rajan yli about samaan aikaan. Levy-yhtiöhän ne levyt bändille ostaa, juu.

Onnea kultalevystä! Täytyy sanoa että on enemmän kuin oikeutettua teille saada vihdoin kaupallista kiitosta näin kouriintuntuvassa muodossa.

Onneksi olkoon Mokomalle kultalevystä..eiköhän niitä vielä jatkossa tule lisääkin..

Onnittelut kultalevystä! Hieno juttu!

Kiitos!

Jos julkaisette tai ette julkaise tälle palstalle lähetettyjä kysymyksiä kuten parhaaksi katsotte, niin miksi sitten julkaisette kysymyksiä tyyliin ‘rakastellaanko?’. Järjetöntä touhua, kerta kaikkiaan.

Vastasit itsellesi. Kahteen kertaan.

Meinaatteko soittaa kesän keikoilla yhtään uuni tuoretta biisiä? Ja aiotteko julkaista syksyllä mitään uutta materiaalia?

Emme ja emme. Kai.

Voisiko meistä tulla elämänkumppaneita?

Me olemme jo.

Mä haluaisin vangita teidät mun kellariin, nii voitais aina olla yhdessä. <3

Osta levy ja vie se kellariin.

Kiitti paljon kun pääsin teille yöksi!

Vai olimmeko me teillä yötä?

Nyt on pakko sanoa: meinaa mennä hermot ton LJY:n kansivihkosen kanssa. Miksi ne biisit on siellä niin sekalaisessa järjestyksessä? Ja vielä yksi kysymys: mitä Tämän maailman ruhtinaan hovi-biisissä sanotaan ennen vikaa kertsiä? Sitä nääs ei löydy edes kansivihosta.

Taiteilijat taiteilee mitä taiteilee. Nyt ei muisteta mitä TMRH-biisissä lauletaan. Sori.

Kiitti aivan mahtavast keikast saunassa!

OLITTE IHAN USKOMATTOMIA SAUNASSA!!!

Kiitokset Sauna-keikasta, oli taas aivan hyvä eläimellistymistuokio. Huomasin muuten että biisilista oli melko lailla sama kuin HeavyPohjanmaassa Rytmikorjaamolla, mutta eipä tuo ainakaan haitannut. Kiitos vielä Kuismalle ja Markolle kuvista ja nimmareista (ja Markolle halauksesta), toivottavasti Seinäjoella nähdään taas!

Kiitos itsellenne!

mitä santun bassolle tapahtu Saunassa?

Siitä meni ihan normaalisti kieli poikki.

Näettekö painajaisia smurffeista?

Hyvä kysymys. Pahkasian lanseeraamasta smurffilaudasta vois kyllä nähdä painajaisia.

Suomen puolustusbudjettia tulisi lisätä, eikö niin?

Lisätä tai vähentää. Tai pitää samana.

Miltä teistä tuntuu ratsastaa?

Kuisma vastaa: Se on ihan kivaa.

Tuomo vastaa: Ratsastin kerran ja putosin selästä. En ole yrittänyt uudelleen.

Santtu vastaa: Sama.

Janne vastaa: Mie olen ratsastanut pentuna vasikalla.

Mikäs ESP tää Santun toinen basso on, joka ainakin Saunassa tänään nähtiin?

Santtu: ESP/LTD F-104. Luulisin niin.

Hei. Myö tykätään ihan kaameesti soittaa teidän biisejä treeniksellä. Punainen kukko, tämä puoli ja kasvot kohti itää yms… Mut meillä ei oo basistii ja sellanen ois ihan kiva saada. Miten olis.. Pääsiskö Santtu tuleen?

Toki. Ootelkaa siellä niin Santtu tulee kohta. Mutta jos Santtua ei näy niin älkää hätääntykö. Ottakaa oma jatkoroikka mukaan.

Härregood! Me olla Gunnarin kanssa purjehtimassa ihanassa Kivenlahdessa. Yhtäkkiä kuulla me möly pitkätukkien kesken snapsilaulun. Och den Gunnar läikyttää skumppa till paita och den hörä vi mycket jytinää. Ilta pilalla, vaikka vädret är mycket kaunis. Joopajoo, Espoo kiittää keikasta.

Mokoma kiittää Espoota.

Harrastatteko järviä?

Kuisma vastaa: Voi kuule. Mikään ei voita kesäyötä ja tyyntä järven pintaa.

Marko vastaa: Ihailen järviä etäältä ja pysyttelen etäällä.

Santtu vastaa: Putosin pikkupoikana järveen ja ihmiskunnan suureksi pettymykseksi ukki pelasti miut.

The Offspring – Rise and Fall, Rage and Grace…18.06.2008…Muistakaa Mokomat paneutua musiikin juurille…Tämän levyn tahdissa jaksaa vanhakin tanssahdella parketilla, sekä/että MOSHATA TAKAPIHALLA KOTISHIMAN NAUTINISTUNNOSTA NOSHTA MALJAHA TSHE OFFSPRINGSHILLE…KIPPIS, TJÄNÄRE…SJUK,RENT och MITT

Rytmiryhmä vastaa: Jep. Back to the roots ja paneudu kätees.

Eikö olekin suuri vääryys kun DVD:nne kuvauspaikka jyväskylässä väistyy Anttilan tavaratalon tieltä? Viimeinen kesä.

On se. Bar 68 R.I.P.

Oon miettiny kauan jo että onko noi Santun rastat ite tehdyt ja onko ne kaikki omaa hiusta? Ja kuinka kauan ne on päässä ollut.

Santtu vastaa: Omaa hiusta on, ja ei ole niitä ole kukaan tehnyt. Lopetin hiusten harjaamisen vuonna 2003.

http://irc-galleria.net/view.php?nick=Turnajuikkuri&image_id=83094038 Ymmärsikö/kuuliko joku biisin sanat vähän väärin?

No tääkin oli kyllä ihan hauska.

mitäs evästä grillaatte näin kesällä ja millä lämmönlähteellä

Tuomo vastaa: Hiilillä ja kaasulla, erilaisia fileitä ja kasviksia.

Kuisma vastaa: No ainakin persikkaa ja aprikoosia vartaaseen ja marinointiluvat kuntoon läskille niin kyllä se siitä.

Marko vastaa: En ehdi.

Santtu vastaa: Grillasin jo. Oli kivaa!

Janne vastaa: Wotkins.

http://youtube.com/watch?v=n-v6zflV8fw#GU5U2spHI_4 Oli kyllä tuo kyseinen Stagen keikka ehkä Soitannallisesti teidän paras keikki =) Ooli vissiin monitoroinnit kunnossa? Kiitos noistakin hetkistä

Se oli kyllä hyvä.

Mistä te jäbät ostatte camo-kuvioiset housut/shortsit?

Metsähousukaupasta.

Jos joku teistä lähtis Mokomasta, jatkaisiko bändi silti toimintaansa? Voisiko Mokomaa olla esím. ilman Markoa ja vastaavasti kuinka monta muun jäsenistön edustajaa on ns. korvattavissa?

Miksi ihmeessä tällaista pitäisi nyt miettiä. Rauhaa veljet.

Jätitte sitten Mikkelin keikkaraportin kirjoittamatta..

Päin vastoin. Tarkemmin ottaen Santtu jätti kirjoittamatta. Hän on niin kiireinen.

Oletko sinä Marko syntynyt Venäjällä?

Marko vastaa: Mitä vittua! Miksi mie olisin sntynyt Venäjällä?

Voisitteko tarkemmin eritellä ajokokemuksianne Ladoista ja Wartburgeista?

Emme.

Tuletteko toimeen keskenänne?

Emme. Muuten vaan olemme soittaneet yhdessä 10 vuotta.

Eleleekö teidän palkkioilla, ilman muita töitä?

Mikä on se töi?

Miks te ootte ihan tylsii nykyään? Stamppakin on ihan tylsä, ja niitten uus levy on ihan miksattu vituikis. En mie jaksa tulla enää teiän keikoille kun siel on ihan tylsää. Tehkääpä joku reggae-meteli-levy ens kerralla niin voisin ostaakin sen teiän levyn. Kiitti!

Kanattaa pitää taukoa jos noin kovasti ahdistaa. Kiitti!

On ollut ylitsevuotavan sydäntälämmittävää huomata eräs seikka pikku rytmiryhmästänne: Musiikkinne ei pelkästään auta monen monituista kulkijaa jaksamaan ja anna inspiraatiota olla oman elämänsä taiteilija, vaan myös kaikki ryhmän jäsenet jaksavat kunnioittaa kuulijoita myös keikkojen ulkopuolella ja ovat aidosti kiinnostuneita heistä! Kiitos tästä! Olette ihania ihmisiä! Kanssanne on aina mukava näkyillä!

Kiitos. Tuo lämmitti.

Tänään tuli paha mieli. Kävin lähikaupassa Mokoma-paita päällä, ja joku jätkä tuli urputtamaan, että mä en saisi kuunnella Mokomaa, kun olen niin ruma. Valitseeko orkesterinne faninsa ulkonäön perusteella vai oliko tuo joku tuon idiootin henkilökohtainen älyttömyys? Joka tapauksessa päiväni on pilalla, prkle.

No emme todellakaan. Ikävää että joku junttieinari on tuollaista hölmöillyt. Sie oot paras.

En millään jaksa etsiä, oisko tähän kysymykseeni jo vastattu joten yritän onneani ja utelen: Mitä tykkäätte Alice in chainsista? Mä vaan vuosien jälkeen oon taas kuunnellut sitä ja kuullostaa niin prkleen hyvältä!

2/5 vastaa: AiC on w*ttu PARAS! Nimim. “Tavastia 1993”

3/5 vastaa: AiC on w*ttu PARAS!

http://www.djseb.net/klubigalleria/100408/imagepages/image12.html miks helvetissä et soita kahella sinkulla kun kerta toisen basarinkin vaivaudut kuljettamaan? 😀 vai etkö jaksa mikittää toista vai mikä on? 😀 eikös se kahella sinkulla oo parempi tuntumakin?

Janne, miks siul on tuplapedaali laitettu yhteen basariin ja toinen basari jää pedaalittomaksi? Kuten tosta näkyy: http://www.djseb.net/klubigalleria/100408/imagepages/image12.html

Janne vastaa: Yhden basarin soundcheckaamiseen menee puolet vähemmin aikaa. Homma on erityisen kriittistä nopeissa festarivaihdoissa ja tuo homma on nyt näköjään jäänyt päälle.

Onko kukaan teistä valokuvausmiehiä?

Say no more, say no more.

Red wings vai Penguines?

Red Wings, näemmä.

Miksi teiltä ei löydy minkäälaisia seinälippuja? >:/

Ei ole löytynyt sopivaa toimittajaa.

meinaavatkos pojat katsastaa Convergen ilosaaressa? 🙂 ps. teitä metelliin katsomaan!! ja tällä kertaa ette lopeta keikkaa kesken perkele!

Totta munassa. Marko ei tosin ole kovasti kiinnostunut lenkkareista.

Teidän touhujanne on aina mukava seurata ja musiikkikin on taivaita hipovaa. Aina saa itkeä ja nauraa samaan aikaan ei muuta voi sanoa kuin loistavaa! Että kiitos, kiitos.

Kiitos itsellesi.

Mitkä pyykkikoneet teiltä löytyy?

Kuisma vastaa: Miele. Tietenkin.

Santtu vastaa: Nyrkki.

Kuinka moni teistä lähtisi kunnallisvaaliehdokkaaksi ja jos lähtisitte niin minkä puolueen listoilta?

Ei kukaan.

Millon uus kuvakimara?

Voi kun tietäis.

Mun mielestä on niin mukavaa kun näkee teitä Mokoman poikia (Annalaa ja Tuomoa pääasiassa) Tampereen katukuvassa every once in a while. En oo tietnkään raaskinu hyppiä nenille, kun artistin personal laiffia tarvii kunnioittaa ja niin pois päin, mutta jottei tarvisi ihmetellä kun hokipojat ja trendipellet tervehtii, niin minä se vaan olin.

Hyvä. Ihmisten kohtaamisissa kannattaa muistaa yleiset kohteliaisuussäännöt.

Nyt oisk kuulkaa mahtava asunto Munkkiniemestä tarjolla, heittäkää tarjouksia!

Osoite?

Vittu tekin hipit voisitte käyä parturissa, lopettaa sen saatanan heilumisen ja mennä piru vie oiikeisiin töihin! Tuollaisen lusmuilun on loputtava!

Ikävää että oikeista töistä ei makseta näin hyvin eikä niitä voi tehdä kännissä. Eli kannattaisiko kasvattaa pitkä tukka ja lopettaa oikeat työt?

Kuka teistä voittaisi juoksukilpailussa?

Riippuu matkasta. Yli 100 metrin matkalla Marko on ylivoimainen. Alle satasella varmaan Janne.

minulla ei varsinaisesti oo mittään asiata, eikä teitä jätkiä varmaan kiinnosta vastailla tällaisiin turhanpuoleisiin viesteihin, mutta sanonpahan vaan nyt että minä ootan jo kesän festareita ihan HELEVETISTI. Siinä on kuule sakaraa kerrakseen! Arvostaisin vitisti Vihollisia jollain kesän keikoista, mikseipä vaikka useammallakin! -Jorma

Tänään täällä RMJssä vois vetää kyllä Vihulaiset pitkästä aikaa.

Sellaista mietin tässä että miksi pidätte keikoillanne mukana niin niukkaa paitavarastoa? Kahteen otteeseen olen keikkojenne yhteydessä paitaostoksilla ollut ja molemmilla kerroilla kysymäni XL-koko haluamastani paidasta on ollut lopussa. Onneksi myös L riittää juuri ja juuri minulle ja paidat lähtivät molemmilla kerroilla mukaani, mutta vähän on jäänyt harmittamaan ettei ihanteellista kokoa löytynyt. Toki ymmärrän että suuren paitamäärän teettämiseen liittyy riskinsä, mutta kun kyseessä ei ole mikään pilaantuva tuote niin runsaampia varastoja voisi toivoa. Etenkin kun tuo XL on vielä suht yleinen kokoluokka, XXL ja sitä suuremmat on tietysti jo toinen juttu. Kyllä ne paidat ajan myötä varmasti myydyksi tulisivat vaikka niitä hieman runsaamminkin olisi.. Hyvät kesät M-joukoille!

Pahoittelut. Joskus ne loppuu kun te niitä niin paljon ostatte.

Luulen, että niin moni rumpali on kalju siks kun ne on töissä intissä. Stam1nan Kake Velinhän on ainaski.

Totta. Siitä sen voi päätellä.

Voi Kyynel. Kukaan ei anna mulle minkäänlaisia sympatioita niistä ylinopeussakoista, ette ees te. Pitää vaan olla niin järkeviä. Ainakin opin, etten enää luukuta Mokomaa ajaessani:(

Nuo lainrikkomisasiat ovat aika yksioikoisia, mutta saat pienet sympatiat lisähuomautuksella “onneksi et tappanut ketään”.

Jos ette ole allekirjoittaneet ohjelmatoimistosopimusta kenenkään ohjelmatoimiston kanssa, olisimme me (myös) halukkaita välittämään teitä. Ps. Keikkaahan ei voi olla koskaan liikaa (vai onko?) Levy-yhtiö / Ohjelmatoimisto King & Rose Prodeuction Oy www.kingrose.org

Kiitos kiinnostavasta tarjouksesta, mutta ohjelmatoimistoasiamme on tällä hetkellä kunnossa.

käykö koskaan kesken kiertueen oikeasti tosissaan vituttamaan, että pääsispä jo kotio?

Kiertue ja kiertue. On nämä kahden päivän rupeamat ihan mitättömiä verrattuna esim. Bodomin kahden kuukauden jenkkirundiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

tupsahtipas tuossa mieleeni, että onko jannella kalju muuten vaan vai kasvaisiko hiukset ollenkaan jos antaisi kasvaa?

Janne vastaa: “En ilosta itke en surusta itke, jos itken, niin itken muuten vaan ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan.” Luulisin näin.

Millaiset ovat moraalikäsityksenne?

Vaihtelevat.

Missä olette juuri nyt?

Kotona. Ainakin mie. Luulisin näin.

Joko on uusin Grand Theft Auto ostettu?

Ei olla ostettu.

Onko joskus tulossa toista Sakara tourin kaltaista tapahtumaa missä ois myös levylafkan uudet kiinnitykset?

Sakara vastaa: Eipä ole tulossa näillä näkymin, bändit riekkuvat keikoilla muutenkin aivan kylliksi.

Huomenta, iltapäivää ja iltaa! Tässä vaan ajattelin kysäistä, että onko Sakara records aikeissa uploadata kaikkien bändien kaikkia musiikkivideoita? Urakkaa siinä on, mutta kaikki mahdolliset mukavuudet olisi muutaman klikkauksen päässä.

Sakara vastaa: Eipä meillä taida moiseen olla intressiä tässä vaiheessa.

Tuota keikkabussi tilannetta kyselisin. Onko Suomessa paljon firmoja, jotka tarjoavat keikkabusseja vuokralle? Käsitykseni mukaan,ja googlailtuani huomasin, ettei ole. Olenko hajulla asiasta? Onkohan alalla kilpailua. Kannattaako bändien ostaa oma keikkabussi, vaikko pääsääntöisesti vuokrata palvelu? Valottaisitteko tilannetta ihan oikeasti. t.Armand

Me olemme vuokranneet bussimme viime vuosina Roaddogilta, joka ollut meille ainoa järkevä ratkaisu. Kallistahan vuokraaminen on, mutta omistaminen on helposti vielä kalliimpaa. Omaa bussia voi harkita, jos tekee yli 200 keikkaa vuodessa ja osaa sekä haluaa itse korjata bussia.

Mul on ikävä teitä… =(

Samoin.

Mitkä on teitin lempparilaulut vetää livenä, kauniit miehet?

Pääsääntöisesti uusia biisejä on mukava soittaa. Samoin vakiintuneita keikkahittejä.

Tuomolle ja Kuismalle semmosta kysyttävää että onko kokemuksia tuosta peaveyn 6505:sta ja jos on niin minkälaisia? ja sitte semmosta että otatteko perusriffittely/komppi-särön ds-1:stä ja vahvistimesta?

Tuomo vastaa: 6505:stä ei ole kokemusta, mutta ilmeisesti melko samanlaisella 5150:lla tuli soiteltua paria albumia ja pitkälti toista sataa keikkaa. Hyvä laite, jos sen ominaissoundista sattuu tykkäämään. Itselleni riitti tuo määrä sitä soundia sillä kertaa, mutta vielähän tuo kämpän nurkassa odottaa mahdollista uutta tulemista. Perussärö tuli ja tulee vahvistimesta jollakin overdrivellä (SD-1 tai TS 808) boostattuna.

Mimmooset todistukset teillä oli ku lähitte yläasteelta? oliko äidit tyytyväisiä?

Janne vastaa: Kasin todistus ja Lemin Lionsien stipendi kainalossa lähdin maailman tuuliin.

Tuomo vastaa: Eipä ole todistusten arvosanoja tarvinnut esitellä elämässään vielä koskaan niin paljoa kuin tällä palstalla. Kysymykseen: olisko tuo vajaan kasin ollut. Kelpasi mulle, äiskälle, lukiolle ja toivottavasti myös sinulle.

Kuisma vastaa: 8.6 ja äidithän ovat aina ylpeitä pojistaan.

Marko vastaa: Paska oli todistus ja koulu ei kiinnostanu tippaakaan. Piti keksiä muita keinoja edetä elämässä.

Kun kerran Jää Hyvästi-kappale ei päätynyt TMRH-levylle, niin meinaatteko sen jossain vaiheessa julkaista?

Kyseinen versio taitaa jäädä julkaisematta, koska toteutus oli paska. On tosin mahdollista, että kappaleen sinänsä onnistuneita sävelkulkuja päätyy takaisin työpöydälle ja sitä kautta uusiin kappaleisiin.

Voitteko kuvitella: Sain saatana ylinopeus sakot. Poliisi oli nyrpeä mulkvisti, joka ei A/ lämmennyt tämmöiselle naiskauneudelle ja B/ ymmärtänyt,että kuuntelin Mokomaa täysillä ja lauloin mukana, jolloin nopeus ihan vähän vaan nousi…

Reiluahan tuo vain on, sillä laki on laki myös miehelle – kauniillekin.

Kiitos kappleesta Nujerra Ihminen! Se on mun ‘taistelu-laulu’! Joka kerta kun sen kuuntelen, tulee kyyneleet silmiin,,,

Eipä kestä!

Kuisma vastaa: Tykkään laittaa ruokaa. Minne tykkäät laittaa sitä?

Kuisma vastaa: Kysyjän hanuriin.

Vatustan kestävää kehitystä.

Vatusta kätees.

Voiko sakaraa enää pienlevy-yhtiöksi kutsua?

Helposti. Sen kun kutsuu vaan.

Kuisma, ei haukku haavaa tee. Rohkeasti vaan alat taas vastailemaan kysymyksiin. Olet hauska mies, suotta välität minkään hulttion mielipiteistä.

Terveiset menivät perille ja varmasti tarpeeseen. Mieshän on aivan murtunut.

Oletteko minkään golfkerhon jäseniä?

Ei kukaan meistä, mutta Miitri on.

Onko Red Stripe hyvää?

Ei ole tullut maistettua, mutta yleensä kyseisen tuoteryhmän tuotteet ovat maistuneet.

Montako sisarusta teillä kullakin on?

Vähintään yksi mutta enintään kaksi. Vissiin.

Nimeän serkkuni jonkun teistä mukaan. Ehdotuksia?

Rokkarin ei tarvitse ehdotella.

Onko kukaan teistä koskaan viettänyt aikaa vuorilla?

Lasketaanko Pyhätunturi?

Onko Santtu käynyt ninja-akatemian?

Wikipedian mukaan ninja-käsittellä tarkoitetaan mm. “piiloutumista tai salavihkaista liikkumista”. Ei ole muuten meidän Santun laji.

Moro. Ihan vaan sen verran että, teidän touhua on ollu mahtava seurata kun ette tee niinkuin tosi moni muu bändi että esitellään vaatekaappi tai mennään chattiin ja tämmöstä turhaa.. teette vaan koko ajan parempia ja parempia levyjä. kiitos niistä!

Kiitos itelles.

Marko: KLK:n sanoitukset käsittelee ihmissuhteeseen ja sen päättymiseen liittyviä tunnetiloja, joista sulla on ittellä omakoht. kokemuksia. Mistä sä oot ammentanu sen inspiraation muiden levyjen sanoituksiin?

Marko vastaa: En usko kirjoittamisen tarvitsevan inspiraatiota, vaikka ei siitä suoranaista haittaakaan ole. En pidä kirjoittamista vain ilmaisemisen välineenä, vaan jo itsessään arvokkaana puuhana. Pidän kirjoittamisesta, oivaltamisesta, sanojen löytämisestä. Vertaan tätä juoksemiseen. Mikäli juoksee, jotta saavuttaisi hyvän kunnon tai kevyemmän elopainon, tulee juokseminen olemaan pakkopullaa, mutta jos juoksee siksi, että nauttii juoksemisesta, saavuttaa edellämainitut terveysasiat siinä sivussa itsekseen.

Marko, kuinka kauan kesti kasvattaa tuollanen parta kun esimekiksi Kasvan musavideossa ei oo partaa lähes ollenkaan

Hei, Kasvan-videosta alkaa olla aikaa kymmenen vuotta. Siinä ajassa kasvattaa varhaisteinin lapsenkin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Moro moro. Teitä varmaan biisitoiveet vituttaa, mutta olisiko QStockissa mahdollista kuulla Punanen Kikko, Poltetun Maan Taktiikka tai Ammu Hautaa ja Vaikene? Ja oli kunnon kysymyskin: Mikä on vittumaisin paikka missä ikinä olette soittaneet?

Biisitoiveet ovat aika lailla yhtä tyhjän kanssa, kun emme niitä kuitenkaan enää muista tuntia ennen keikkaa. Karuin keikkapaikka oli luultavasti eräs “uran” ensimmäisistä keikoista Olympiastadionilla pienellä rekkalavalla keskellä talvea moottorikelkkojen pörrätessä ympärillä. Yleisö oli jossain satojen metrien päässä lehtereillä. Mutta ei sekään mitenkään vittumaista ollut.

käyttekö ikinnää poijjaat oikkeissa töissä.??ja jos käytte ni missä?=)

Marko vastaa: Eikös oikee työ oo sellaista, mihin menee aikaa, missä tulee hiki ja mistä saa palkkaa?Tällä hetkellä puuhastelemiseni musiikin parissa täyttää siis työn kaikki kriteerit.

Tuomo vastaa: Kyllä kai, melkein joka päivä.

Janne vastaa: Joskus tulee käytyä juu. Mutta en voi, enkä saa, paljastaa missä. Voin ainoastaan kertoa, että työ tehdään kuuden ja kahdeksan välillä.

Kuisma vastaa: Käyn. Annankadulla.

Mokoma orkesteri ei seiniin kirjottele. Miksi?

Olemme erilaisia nuoria muutenkin kuin ikämme puolesta.

Tässä nyt on mokomillakin lomaa. miten loma vietetään? kototna? reenikämpillä? mökillä?

Eipä tämä lomalta tunnu, kun päivittäin pitää töissä käydä ja arjen rutiineja pyöritellä.

Setäni on puhelinmyyjä, mä saan siltä teidän puhelinnumerot! JEEEE!

Näinköhän.

Mikä auto mun kannattais ostaa?

Jätä ostamatta, jos vain mahdollista.

Tekisittekö minulle musiikkia mittatilaustyönä?

Emme osaa emmekä halua. Sori.

Tuossa jokin aika sitte olin kuuntelemas kasinolla teidän keikkaa. Siinä ennen keikkaa juteltiin Heilimon Jarkon kans. Tuli puheeksi että valmistaudutte parasta aikaa keikkaa varte, jotenka mieleen heräs kysymys että mitä teidän rutiineihin kuuluu ennen keikkaa? olis kiva tietää, ku oott lavalla aina niin rennon ja levänneen oloisia. 🙂 Kovannäköinen kesä tulos teillekki, ku joka viikolle 2 keikkaa åperäkkäisinä päivinä eripuolelle suomea. Jaksamisia teille! 🙂

Kokoonnumme takahuoneeseen keskittymään viimeistään tuntia ennen keikkaa. Ohjelmassa on biisilistan laatiminen Markon johdolla. Samalla tulee mielikuvaharjoiteltua setti läpi. Lisäksi nautimme alkoholittomia nesteitä sekä mahdollisesti kevyttä välipalaa kuten hedelmiä, lämmittelemme soittimien kanssa ja ilman, vaihdamme vaatteet, ramppaamme vessassa ja tuotamme puhetta vailla asiaa.

Mitä kuuluu Mokomille? Onko seuraavaa julkaisua jo pohdittu?

Hyvää kuuluu ja on pohdittu. Ensimmäiset mp3-demot esiteltiin alkuviikosta. Vaikuttaa vahvasti siltä, että sanottavaa on edelleen. Tai ainakin sanomisen tarve.

Mitkäs on kovimmat ja nihkeimmät raidat LJY:ltä? Marras on kovin ja Sinä riität nihkein?

LJY on meille edelleen niin tuore, että näin mustavalkoisen analyysin tekeminen ei onnistu edes huumorilla. Tietyt biisit ovat päätyneet livesoittoon luultavasti syystä. Vähimmässä soitossa ovat olleet Turvaa selusta, Entistä ehompi ja Sinä riität, mutta ei niitäkään huvittaisi nihkeiksi sanoa.

Niin sille Flyersille sitten kävi.

Ens vuonna taas paremmalla onnella.

Jep, koiraltakin 🙂 –> http://www.petsie.fi/pet.php?petid=28262#newComments

Nyt ei mennyt kenttään.

Jokos seuraava Sakara Tour on tekeillä? Tarvittais vissiin kohta Sakara Festival, että sais kaikki bändit oikeutetusti soittoaikaa and, hje!

Nyt ku Sakaralla on lisää porukkaa ni järjestäkääs uus Sakara Tour tai ehkä Sakararock Karmarockin tapaan?

Sakara vastaa: Eiköhän noita rokkijuhlia ole ennestäänkin vähintään riittävästi. Myöskään uutta touria ei ole näköpiirissä.

Ootteko koskaan syöneet haggista?

Santtu vastaa: En. Johtuu vain siitä, ettei ole sattunu vastaan.

Marko vastaa: En ole syönyt, enkä tule syömään.

Janne vastaa: En ole maistanut, mutta ollapa pullo skottiviskiä ja haggista edessä, niin kitusiini louhisin.

Kuisma vastaa: En ole. Join sen sijaan Irlannissa kaljaa, pidetäänkö siitä?

Tuomo vastaa: En ole, mutta voisin maistaa.

Opetteliko Santtu itse soittamaan bassoa vai kävitkö tunneilla ja soitatko plekulla vai ilman?

Santtu vastaa: Iha ite opettelin. Soitan plekulla ja joskus vitsimielessä sormilla.

Millon Metallica julkasee uuden levynsä?

Kysy Metallicalta.

Miten usein päivitätte kysymyspalstaa?

Niin usein kuin ehditään, eli vaihtelevasti.

Nyt niitä päivityksiä ja VÄHÄN ÄKKIÄ!

Helpottiko?

Rakastellaanko?

Eikös me voitais vain jutella?

Venäjä on maailmanmestari, eikö?

Näin on. Hyvä peli.

Tyypit tapaa ilmeisesti kattoa lätkää! Ruukaatteko harrastaa vedonlyöntiä peleistä? Niinku vaikka pitkävetoa?

Marko vastaa: Pitkävetoa, tulosvetoa, voittajavetoa, maalintekijävetoa, super scorea… paljon vetolappuja, vähän voittoja.

Tuomo vastaa: Kerran kokeilin yläasteella. Ei voittoa.

Janne vastaa: Kyllä mie toisinaan laitan rahaa likoon. Harvemmin voitan, mutta se on ihan okei.

Santtu vastaa: En harrasta vedonlyöntiä.

Kuisma vastaa: En harrasta nk. “taitopelejä”. Mutta sen sijaan kaveriporukassa vedonlyönti on mitä mahtavinta puuhaa.

Olikohan Hyge sattumoisin lauantaina 18.4. Helsingin Arabiassa pyörällä? Jos ei ollut, niin jonkin sortin kaksoisolento on löytynyt.

Janne vastaa: Kiidin läpi Helsingin kuin tuuli, joten onhan tuokin mahdollista.

Tuntuuko Markosta kurjalta kun humalaiset naiset käyvät hälle itseään tarjoamassa?

Marko vastaa: Eipä ole näkynyt kännisiä itsensätarjoajia sen enempää kuin
selväpäisiäkään.

Sakaran sivuilla lukee Tuomo Saikkonen – Managing Director. Mitkä teidän muiden tittelit ovat?

Marko on hallituksen puheenjohtaja. Muilla ei ole virallisia titteleitä.

Pyrittekö kiertämään Suomen verokäytäntöä?

Ei, mutta Suomea pyrimme kiertämään antaumuksella taas kesäkuusta alkaen.

Mitkä ovat vanhempienne ammatit?

Ei kuulu sulle.

Voisinko liittyä bändiinne soittamaan haitaria? Se toisi miellyttävän säväyksen musiikkiinne.

Taisi olla Ismo Alanko, kun sanoi jossakin oikein osuvasti, että keski-ikäistyvän rockbändin tunnistaa siitä, että haitari ilmestyy levylle. Tämän teorian mukaan voit pian jo alkaa funtsia sovituksia.

Kuunteletteko kikkeliheviä?

Eipä juuri.

ootteko koskaan tavannu idoleitanne livenä, esim Slayerin miehiä? Siis ihan sanonu käsipäivää en tarkoita että oletteko olleet keikalla.

Santtu vastaa: Oon joo.

Tuomo vastaa: Kerry King käveli kerran vastaan bäkkärillä. Silloin täytyi ojentaa vapiseva käsi ja mutista kiitokset. Billy Milanolle and.

Marko vastaa: Mahdollisuuksia on ollut useita, mutta olen useimmiten tyytynyt seuraamaan idoleitani kauempaa. Olen luonteeltani varauksellinen, vaikka ethän sie sitä usko.

Janne vastaa: Kauempana olen hermostuneesti kikatellut jos olen itolin kohdannut. Matti Nykäselle tosin iskin kättä kun joskus Kuopion yössä kohtasimme.

Kuisma vastaa: Olen tavannut Roope Latvalan Tomas Haaken, sekä Jere Lehtisen.

Pelaako kukaan teistä Guitar Heroa

Tuomo vastaa: En ole pelannut. Perinteisessä kitarassa riittää haastetta ja lystiä.

Marko vastaa: Kokeilin, en pitänyt. Oikeaa kitaraakin ehtii soittaa nykyään aivan liian harvoin, joten jos luppoaikaa on, niin mielummin soitan sitä.

Janne vastaa: Mie odotan kunnes tulee Guitar Debiiiilll!!!

Santtu vastaa: Ei sitä räpeltämistä pelaamiseks voinu kyl nimittää. Pari kertaa oon kokeillu, eikä herättäny suuria intohimoja.

Kuisma vastaa: En ole testannut. Ei kiinnosta. Jokainen keikka on uusi kenttä, joiden vaikeusaste sen kun vaan kasvaa pelin edetessä.

Uusikaa uutisenne, rupee ärsyttää.

Pitäisi varmaan olla jotain uutisoitavaa ensiksi.

Onko kukaan teistä koskaan ajanut Ladalla tai Wartburgilla?

On.

Millainen keikkabussi teillä on?

Muutamalla erilaisella vuokrabussilla olemme ajelleet. Ne ovat olleet sellaisia vanhoja mutta toimivia keikkabusseja, joista löytyy makuupaikat sekä av-laitteisto, jota emme käytä koskaan, ja jääkaappi, jonka ovi käy jatkuvasti.

Milloin saatte lapsia?

Vähän väliä.

Ääh..päivittäkää useammin, et ei tarttis niin usein käydä tääl turhanpäite 🙂 Ei kai teil ny mitään muuta tekemistä voi olla. Mä rakastan teitä silti,vaik ette päivittäiskää, mut päivittäkää silti.

Yritetään, yritetään.

moroo….mitäs jätkät? tuotanoin sellasta vaan että olisko tälläsen tälläsen mokomafanin mahdollista päästä backstagelle pakkahuoneen keikalla? tammerfesteillä siis… olis helletin mukavaa jos onnistuisi jotenkin….,,/ sähköpostini on [sähköpostiosoite poistettu] vastailkaa sinne jos ehditte/jaksatte. 🙂

Backstage on työalue, jonne ei ylimääräisiä päästetä.

Mul hävis kuulo oikean puolimmaisesta korvasta, mitä teen?

Kysy lääkäriltä.

Ei sattuisi olla mielessä julkaista vaikka kenties uutta live dvd:tä? Olisi ihan mahtavaa ainakin törmätä semmoseen kaupassa.

On sitä välillä mietitty.

Olisittekohan mahdollisesti tulossa tuonne jalkosalmi rockiin?

Ei olla tulossa.

Voisitteko soittaa sauna open airissa Pahaa Verta ja Valapaton

Onhan se mahdollisuuksien rajoissa.

YUP:n Verkkojarkko sanoi, ettei tulevan levyn digipak-versio sisällä musiikkivideota, kun taas tavallisessa versiossa se löytyy. Pitääkö tämä paikkansa?

Sakara vastaa: Missään versiossa ei ole videota.

Marko Annalalle: Mulla on ollu vaikeeta siitä saakka kun tyttöystävä halusi taukoa. Surua on ollu aivan hullu määrä. Tänään kuuntelin KLK:n ja tuli itkettyä surua, mutta samalla sain voimaa ja perjantaina tyttöystävä tulee käymään. Saan nyt sanottua suoraan, että tämän tauon on loputtava ja rakkauden tultava! Aijon uskoa siihen. Kiitoksia mahtavasta levystä!!

Marko vastaa: Kiitoksia sanoistasi ja onnea hankkeeseesi. Plan B: rakastu itseesi, niin elämänilosi ei ole muiden rakkaudesta kiinni.

ootte ihQui!!!!

Näinköhän.

Voisitteko kuvailla kulinaristisia tottumuksianne?

Marko vastaa: Suhtaudun ruokaan ja uneen välttämättömänä pahana. En pidä sen enempää syömisestä kuin nukkumisestakaan. Kulinaristisena nautintona pidän eniten etnisistä, etenkin intialaisista ruuista. Pastaruuista en juurikaan perusta. Ruokavalioltani olen vegaani. Lempiruokani on kahvi.

Janne vastaa: Melko paljon ja säännöllisesti, maun ehdoilla. Nimim. Läski 2008

Tuomo vastaa: Syöminen on parasta hommaa, jota voi tehdä ilman housuja.

Santtu vastaa: Mie syön hyvin mielellään mitä vaan paitsi kaalikääryleitä, -keittoa ja -laatikoa. Ne on nimittäin silkka paskaa. Ja turhaa väittää vastaan, koska tiedän olevani oikeassa.

Kuisma vastaa: Tykkään laittaa ruokaa.

Mie muuten kasson jännittävää Norja – Latvia kamppailua jääkiekon em em-kisoissa.

Oikein. Etpähän pyöri kaduilla mummojen potkittavana.

Amis se vaan tekee paskaduunia enemmän, eikö näin?

Mitä se semmoinen paskaduuni on? Pitäis varmaan kysyä siltä prekaaripojalta, joka oli kerran puhumassa paskaduunin välttelemisestä oikein televisiossa.

Mikä on paras haju, jonka olette kokeneet?

Koska kukaan ei kuitenkaan vastaisi tähän rehellisesti, niin sanotaan vaikka koivu.

Luetteko kaunokirjallisuutta?

Luetaan, kun ehditään.

No muistittekos äitiä?

Toki.

Pari kysymystä koskien merchendise meininkiä. Tuomolla oli Tampereella YO-talon keikalla makee Mokoma käsihikinauha. Mistä helvetistä niitä saa? Koko netin kolunnu läpi ja Tampereen kaupat. Sitten näistä bändipaidoista… Kävinkin vakkari myyjänne kans viimeks keikalla keskustelua jo mut tarttes tehrä jotain kans. Girlie-paidat.. sopii vaan lattarintaisille naisille 🙂 Vähän enemmän jos on rintavarustusta ja laittaa girlie-paidan päälle on tulos takuu varma rekkalesbo-look… not good! Eli voisko niitä naisten paitoja tilata avarammalla kaula-aukolla joko pyöreenä tai v-aukkoisena niin minäkin saisin Mokoma paidan päälleni enkä näyttäis rekalta. Kiitos!

Hikinauhat ovat tällä haavaa loppu. Mietitään tuota girlie-paita-asiaa. Kiitos palautteesta.

Mitenkäs on teidän matemaattisen taitamuksen laita? Jokainen mielellään yksitellen.

Tuomo vastaa: Tyydyttävästi/välttävästi rämmin lukion lyhyet matikat läpi. En tykännyt saati osannut.

Janne vastaa: Lukiossa lyhyestä C eli aika kakspotenssiinkaks -pohjalla ajellaan.

Marko vastaa: Ihan riittävän hyvin on matematiikan perusteet hallussa.

Santtu vastaa: Lukion pitkä matikka Lubentur abrobatur. Kurssien keskiarvo 7. Tuo on kuitenkin jo esihistoriaa. Nykyiset ynnäystarpeeni hoitavat ravintoloiden ja muiden vastaavien palvelupaikkojen henkilökunta.

Kuisma vastaa: Kirjoitin lukiossa ällän ja kävin myöhemmin yliopistossa nukkumassa muutamalla diskreetin matematiikan luennolla. Nykyään lasken sujuvasti vain leikkiä.

Yhyy. Ettekö tule Simrokkiin? :<

miksi ei simerock oo kalenterissa

Lomailemme silloin tahoillamme.

http://www.tandjent.com/meshtabs/ Onkos Kuisma vähän tehnyt näitä mesihukka tabeja? Vai onko tämä Kuisma Aalto joku aivan muu henkilö?

Samasta Kuismasta on kyse.

Mikä on ihan eka ja viimesin levy, jonka hankitte?

Janne vastaa: Yön Varietee ja vähän aikaa sitten tilasin jenkeistä seuraavat: Boris: Smile, Lair of the Minotaur: War Metal Battle Master, Burning Witch: Crippled Lucifer. Eivät ole vielä tosin tulleet…

Tuomo vastaa: Kissin Dynasty ja Bodomin uusin.

Marko vastaa: Eka itse ostettu on W.A.S.P:n debyytti, viimeisin levy on Cavalera Conspiracyn lätty.

Santtu vastaa: Olisko eka omilla rahoilla ostettu Hear’n’Aid-kokoelma. Viimeisin on Mars Voltan Frances the Mute.

Kuisma vastaa: Hanoi Rocksin Malibu Beach ja CoBin Blooddrunk.

Iskikö Sentenced?

Tuomo vastaa: Ekat neljä levyä kolisivat aikanaan voimalla.

Kuisma vastaa: Minne?

Janne vastaa: ..ja monelta?

Marko vastaa: En oikein koskaan innostunut. Tuomohan taisi ekoista demoista tykätä.

Santtu vastaa: Njet.

Kuisman ei saisi lain vastata näihin kysymyksiin näinä aikoina, koska vastauksensa ovat kohtuuttoman tylsiä ja pahimmillaan jopa tekohauskoja. Ammattilaisten laji se on väkikyynisyyskin huumorin ohella. Parhain terveisin, Samuli

Janne vastaa: Mutta kun muut jätkät ovat kohtuullisen tylsiä ja parhaimmillaan tekohauskoja.

Tuomo vastaa: Kuisma on paitsi yhtyeen hauskin ja terävin, myös ahkerin vastaaja. Ilman Kuismaa koko kysymyspalstaa ei edes olisi olemassa, koska yhtyeen muut vellihousut eivät tätä jaksaisi tai osaisi ylläpitää. Samulin kannattaa siis hakeutua toisaalle, koska parempaa ei ole luvassa.

Santtu vastaa: Mie en ainakaa halua vastata mihinkään/mistään. Eiköhän pidetä jatkossa sama linja ku ennekii, oli se sitten mikä tahtojaan.

Marko vastaa: Mie nauran Kuisman jutuille vieläkin, mut hei, miehä oonki juntti! Pamela Andersson on miusta edelleenkin A1 -kissa, Timo Jutila paras jääkiekkoilija ja rasistiset vitsit parasta huumoria. Jos ei siis Kuisman jutut miellytä, ni voinhan mieki aloittaa seittimestarin uran. Polkaistaan homma käyntiin vitsillä: [poistettu]

Mitäs mieltä mokomalaiset ovat Sara (ei la fountain) bändistä? Loppuun vielä, Koivut on kuninkaita!

Janne vastaa: Saralla on hetkensä ja Santulla on retkensä.

Tuomo vastaa: Pätevää raporttia, joskaan ei meikän juttu.

Marko vastaa: Tunteeni molempia Saroja kohtaan ovat neutraalit. Toinen kuulostaa “ihan kivalta”, toinen näyttää “ihan kivalta”. Koivuja katselen ja kuuntelen mielummin. Sekä puita että jääkiekkoilijoita.

Santtu vastaa: En tiiä. Pitää kysyy jätkiltä.

Ootte tulossa Qstockiin, joka on aivan helvetin mahtavaa! Oisko mitenkään mahdollista, että vetäisitte paikanpäällä Lujaa Tekoa ja Uni saa tulla? Mokoma we trust!!!

Lujaa tekoa ei ole täysi mahdottomuus, mutta Uni saa tulla tuskin mahtuu settiin.

Miksette te pellet voineet vastata mun sanotuskysymykseen kunnolla. Vai oletteko te muka koko maailman ainoa thrash-bändi jonka sanotukset ei kahlaa niitä vanhoja tylsiä metallikliseitä? Ja kertokaa tykkäättekö te Pink Floydista ja Canistä?

Vastaajalla oli jäänyt huumorivaihde päälle. Harvat metallibändit ovat tunnettuja laadukkaista tai tervehenkisistä sanoituksistaan. Myöhempien aikojen Death tulee ensimmäisenä mieleen. Ja Napalm Death. Mutta tämä kysymys kannattaisi ehkä heittää jollekin alan keskustelupalstoista. Se porukka nimittäin tietää kaiken.

“Stam1na on tyttöjen Mokoma” – Hikipedia Tähän voi vain jatkaa sitaatilla “Erittäin hyvin sanottu!”

Kateeks käy.

Onkos tuon Luihin ja ytimiin-kansilehtisen tarkoituskin luoda ahdistavia kuvia monipäisistä olennoista, kun sen taittelee väärin?

Täytyy kysyä Saloselta.

perkele. takatalvi

Meni jo.

Tuleeko posti perille jos lähettää sakara recordsin kautta? Pitäis olla tulon päällä pari paitaa Markolle.

Tulee.

Olisiko seuraava Sakaran kiinnitys The Zombi?

Sakara vastaa: Ei voi tietää.

At The Gates: Slaughter Of The Soul Onkos teistäkin yksi kaikkien aikojen albumeista? Kuka pitää eniten?

Kaikki allekirjoittavat, ilman muuta. Tykkäämisen määrää on vähän vaikeaa lähteä mittailemaan.

Olitteko pitkätukkaisia jo alaikäisinä?

Marko vastaa: Tukkaa ryhdyin kasvattamaan ala-asteen kuudennella luokalla, ja tähän nykyiseen mittaan se oli kasvanut ennen kuin jätin yläasteen taakseni. Hiustyyli vakiintui siis jo reilusti ennen täysi-ikäistymistäni.

Tuomo vastaa: Mulla on pitkä tukka kolmatta kertaa. Ensimmäinen ruoska katkesi armeijaan, eli pitkähän se oli jo alaikäisenä.

Kuisma vastaa: Sama.

Santtu vastaa: Takatukka hulmus jo taaperoiässä.

Janne vastaa: Silloin mie vasta olinkin!

Kurkku käheänä katson rumaa naamaani peilistä. Ei kaunista, eikä ainakaan kaunistu. Prkl!

Otamme osaa ja ymmärrämme.

Oliko Hyge Ullanlinnanmäellä wappupäivänä vai näinkö kapulassa/kännissä omiani?

Janne vastaa: Olin etsimässä sisäistä vappumiestäni.

Hynyseltä kysyttiin ilosaarirockin kesäkaverit haastattelussa, että mikä on oudoin näkemäsi uni? – Pari viikkoa sitten näin unen, jossa juttelin Mokoman Annalan ja Hyrkkään kanssa. Hyrkkään pää oli täynnä hiustuppoja, mies oli vanhentunut noin 100 vuotta. Annala oli selin minuun. Kun hän kääntyi, hänellä oli Pirun silmät ja osa hampaista puuttui. Ikenet olivat veressä. Hän nauroi ja sanoi, että Pronssisen pokaalin täytyy tehdä vielä yksi keikka. Heräsin omaan huutooni yltä päältä hiessä. Yleensä en muista uniani.

Jounilla on vissiin ollut vähän rajumpi reissu takana.

“Marko vastaa: En millään pysty muistamaan, enkä jaksa nyt laittaa dvd:tä koneeseen, joten koita tuijotella logoa tarkemmin tai kuvaile paitaa miulle.” Aika lonkalta muistelen mutta Dead Kennedysin paita taisi olla päällä. Ei nää nykynuoret tiedä kunnon bändejä kun ovat niin sivistymättömiä…

Hyvin mahdollista.

No niin, koittakaas ny saada tonne päiväkirjaan lisämerkintöjä Ja kiitti että vedätte Qstockissa perjantaina, sillon jaksaa vielä heilua

Janne ja Santtu yrittävät parhaillaan muistaa mitä noilla keikoilla tapahtui.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Montaa meitä ei ole mutta sitäkin suuremmalla sydämellä ollaan mukana. Kauhajoella rakastetaan Mokomaa, mutta väkeä on kovin niukasti. Rehellisesti sanottuna miltä tuntuu vetää luokkaa Kauhajoen Kasino olevat keikat niukan mutta sitäkin innokkaamman yleisön edessä? Me mokomaholistit otamme kaiken irti keikoista ja teemme kaikkemme että bändilläkin olisi hauskaa, mutta välittyykö pienen yleisön into lavalle asti? Kasinon keikka oli jälleen loistava, kiitos siitä. Viides paikanpäällä katsottu Mokoma-keikka oli yhtä antoisa kuin aiemmatkin, kyllästymisen vaaraa ei ole. Saimmehan kahden hengen huutosakillamme Santunkin viimein esittelemään taitojaan. Nummirockissa nähdään taas!

ISO kiitos mokomalaiset, että jaksoitte vetää kunnon keikan kasinolla, vaikka yleisö oli mitä oli, marko ehkä muistaa puna-afroisen “hittilapsen” kuten asian ilmaisit. 😀 mielestäni todellista bändin ammattitaitoa on juuri se, ett jaksaa vetää kunnon keikkaa, oli paikka/yleisö mitä tahansa. ja emäntä oli erittäin otettu kun marko otti häneen katsekontaktin valapaton kertsin aikana. 🙂 ootte perkele parhaita!

Oli ihan asiallinen keikka Kauhajoella, muistaakseni. Ihan edessä tais soida turhan lujaa, joten siirryin taaemmas. Ja liikkuhan siinä lihaakin jonkun verran. Vähän meinasi ääni puuroutua tai sitten vika oli vain minussa. Kasino haasteellinen äänimiehille? Varta vasten tulin disco-helvettiin teitä katsomaan, ajelin yksin taksilla pitkin Pohjanmaata ja makso ihan v**usti! Mut ääni meni ja niskat kipeenä, eli kai se oli sen arvosta.

Kiitos, keikka oli meidänkin puolesta oikein hyvä! Tuo on vissiin Kasinon meininki, että bändejä ei katsota vaan pyöritään mieluummin diskossa ja vongataan akkoja. Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi. Itekkin oltais toimittu aikoinaan samoin. Ja ei se yleisön määrä ole niistä kiinni ketkä on paikalla mossaamassa, vaan niistä jotka eivät ole.

Julkaisetteko kesällä tai syksyllä mitään uutta materiaalia?

Vaikea sanoa.

Voisitteko kertoa pari hyvää thrash- ja death-bändiä joilla on mahdollisimman “tervehenkiset” ja laadukkaat sanoitukset? Tekis mieli kuunnella lisää heviä mutta kun ei millään jaksa niitä iänikuisia metallikliseitä sodasta ja kuolemasta ja saatanasta ja ties mistä ihmisen viipaloimisesta. Teillä on v**un hyvät sanotukset ja niin on esim. Stam1nallakin, mutta kun menee vaikka selaamaan kirjaston heviosastoa niin ei sieltä oikein muuta löydy kuin tätä samaa synkistelevää kuolemapornoa.

Don Johnson Big Band ei vissiin oo deathia mutta niillähän on aika tervehenkinen sanoma. Vissiin.

Minä päivänä soitatte QStockissa? (Lauantaina! Lauantaina!)

Jos ette oo Ruissiin menossa nii jää varmaa Rovaniemiki TAAS väliin? Jää multa tältä kesältä sitte Mokomat kattomatta :/

Keikat on nyt julkaistu. Oikeudet muutoksiin ja mielipiteisiin pidätetään.

Miksi Flyersilla menee just tällä kaudella näin hyvin?

Päinvastoin. Onhan tuolla joukkueella jonkunlaista menestymisen meninkiä ollut lähes koko historiansa ajan. Viime kauden rypemistä sen sijaan voisi luonnehtia poikkeukselliseksi.

Menin tekemisen puutteessa ajelemaan genitaalialueeni paljaaksi. Huomasin, että Peeniksestäni tuli mieleen Austin Powers -leffojen Dr.Evil/Mini-Me. Enpä ajele toiste.

No kiva.

Kenen jalat sakararecords.comin sivuilla olevassa, etusivulla aukeavassa kuvassa on?

Santun.

No voittaako suomi kultaa?

Jos senttereinä on Koivu * 2, Jokinen ja Kapanen, niin mikä ettei!

Mitäs tuumaatte Kalmah-bändistä, suometallin taitajasta? Kyllä ainakin paska-Bodomin nakittaa leikiten.

Voi olla. Ei oo kuultu.

Moikka Marko! Yks mun kaveri huomas, ett sull on harvinaisen paljon samaa näköä mun koiran kanssa :)on tullu hyvät naurut :):)

Ai koiralta?

Sehän on nyt semmonen juttu että teijän uudet piisit on hyviä mutta niitten järjestys levyllä ei pelaa miulle. Ei Entistä ehompi sovi sinne nopeitten väliin sotkemaan fiilareita vaan sen pitäisi lopettaa levy kun aihekin olisi siihen tarkoitukseen sopiva. Ei Uni saa tullakaan sopis TMRH:lla muualle paremmin ku mahtavaks lopetukseks. Ammu hautaa ja vaikene olis alkupuolella enemmän roolissaan. Ahistaa

Siun pitää ruveta itse tekemään levyjä jotta saat mieleisesi biisit mieleiseesi järjestykseen. Niin myökin tehdään.

Ovatko silmäni nähneet miljoonasti väärin, vai onko se Santtu joka on useasti heilunut kahvilassa nimeltä Rytmi? Vai onko se palkattu kaksoisolento?

Santtu on tosiaan palkannut kaksoisolennon istumaan Rytmissä, kun se ei itse kiireiltään ehdi.

Aamulla herätessäni luulin kokeneeni Jeesuksen. Voitteko kuvitella?

On se Jesse aikaansaapa kaveri. Ekaks se muuttaa vedet viiniksi, ja sit ollaan samantien yökylässä.

Käykää tsekkaa kaverin yhenmiehen projekti! http://www.mikseri.net/artists/afeared.100690.php Se o monitoimi mies!

Ei nyt jaksa. Oiskohan muuten tää hyvä?

Vaikkei YUP:n uusin, “Kevätprinssi” (ainakin täällä tituleerattu), olekaan vielä ilmestynyt, niin mitkäs ovat teidän mielestänne uuden levyn tämän hetken kovimmat biisit?

Vaihtelee joka kuuntelulla, ja se on hyvä asia.

Seuraatteko muuten snookeria? Jos seuraatte, onko teillä mitään suosikkipelaajaa? Noin pari kolme vuotta sitten koukkuunnuin snookeriin, kun eurosportilta tuli joku turnaus. Paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin esim. tennis tai jalkapallo. Suosikkipelaajani on O’sullivan.

Marko vastaa: Ei näy Eurosport, joten ei ole tullut seurattua niin paljon, että olisi mielipidettä suosikkipelaajasta. Mie kyllä seuraan muutenkin mielummin vaikka noita siun mainitsemia jalkapalloa tai tennistä, olkoonki ettei biljardissakaan mitään vikaa ole. Kaikkea muuta urheilua on mukava seurata paitsi moottoriurheilua. Suosikkini on rapakon takainen jääkiekko! Go Penguins!

Santtu vastaa: Mie kattoisin, mut ku ei enää näy Eurosport. O´Sulllivan on aika ilmeinen suosikki, mut Stephen Hendry oli jossai vaihees ok ja Graeme Dottia on kans kiva seurata, jos sil kulkee. Paul Hunter oli enne kuolemaansa kans jees.

Kuisma vastaa: Joo, ottaa vähän hitosti pattiin kun näkyy enään Eurosport2. Sieltä tulee lacrossea ja extremekaatuilua. O’Sullivan on parhaimmillaan huikea, varsinkin silloin kun sillä oli pitkä fleda ja se v*ttuili tuomareille.

Kommentoija mielellään Annala, jos onnistuu. asiaan; mokoman neljä biisiä pelasti mut tänään burn-outin partaalta! Tattis jätkät! Biisit:1.Nujerra Ihminen 2.Lujaa Tekoa 3.Turvaa Selusta 4.Tästä on hyvä jatkaa Tolla nelikolla selätetään burn outin poikanen. t. hoocee duuni, 2 kämppää + 1 remppa. ja allekirjottanu on salettiin vielä ad/hd (ei vaan todettu.)

Burn out on niin 90-lukua. Koita pärjäillä.

Miten vietätte vapun?

Hyvässä seurassa.

Miksi juuri zeizemen?

Kysy Wurtsilta.

En tiedä pitäisikö heittää mokoman paita menemään :l Kaikki opettajat aina kun ne nuhtelee niin “Voi sinua mokomaa.” Ja nauraa päälle niinkun se olisi hauskaakin. Noh ehkä kestän sen. Luo nahka luo sisus on vitti paras biisi ikinä!

Älä suotta. Jätä mieluummin koulu kesken.

Heippa marko ja muutkin annalat, tuuttako syssyllä hesaan, ku mä jouvun pakosta sinne asumaan kolomeksi kuukaueksi? ois kiva nähä teitä sinä aikana, ku oulusa vejitte niin mahtisonnisen keikan.

Marko and the Annalas vastaa: Kato keikkakalenteria tuolta sivun vasemmasta laidasta. Tärpääkö?

Mutta sitten Toivo kuoli ja lapamato tuli Uskoon.

Ja sitä kautta sitten Rauhaan (psykiatrinen sairaala Joutsenossa).

Markkinoikaa paremmin Kuittisen Henriä, kun se levy ei noussu ilmestymisviikolla TOP 40:neen.

Ääh. On paljon hauskempi digata ihan kybällä bändistä josta kukaan ei tiedä mitään.

Te pääjalkaiset ystäväiseni kädet on jalkoja, muistakaa se! Mina käsijalka kompisar handels äär jalkorna.

Kauheen greisii!

Millon tulee kohti rokkia-tapahtuma päiväkirjaan? Haluaisin tietää.

Sieltä se tuli.

hei! kertokaahan mikä toi teidän mahtava intro päräytys on nyt ollut tällä kiertueella? joku m.a.nummisen juttu. mikä se on nimeltään?

Se on Mauri Anteron kappale Sikakunnossa. Siinä lauletaan eläimenä olemisesta ja se sopi meistä tosi hyvin LJYn teemaan.

Vähän off-topiciksi männöö, mutta muistattekos takavuosien raplegenda Raptorin? Onkos minkäänlaisia muistikuvia kokoonpanosta?

Tavallaan. Parempi se oli kun Rappunen tai Raparperi.

Lähetetäänkö sakaralle paljon demoja?

Lähetä nyt aluksi yksi niin kattellaan.

Kuinkas monella teistä on digiboksi? Itselläni kun ei ole. TV:stä tulee nykyään pelkkää skeidaa.

Janne vastaa: Dikipoksi, se on nykyaikaa!

Marko vastaa: Maksu-tv:istä näkee urheilua, joten kortinlukijalla varustettu digiboksi on elinehto.

Santtu vastaa: Miul on. Yle Teemalt tulee ajoittain sellast raporttia, et ei sitä voi parhaalla tahdollakaa skeidaks lukea.

Kuisma vastaa: Kun saa kanavat kohdalleen, niin telkkarista ei todellakaan tule pelkkää skeidaa vaan pelkkää jääkiekkoa. Se on elämää!

Onkos kukaa Moksuista lähössä Kissiä katsastamaan toukokuun lopussa?

Vaikea sanoa.

Tuhoutuuko maapallo ensi kesänä käynnistettävän LHC kiihdyttimen sivutuotteena syntyvän mustan aukon sisuksiin?

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/03/31/ Ydintutkija+pelk%E4%E4+hiukkaskiihdyttimen+ synnytt%E4v%E4n+mustia+aukkoja/ 20088975/66?rss=6 Tähänkö kaikki loppuu?

Eihän tuolla ole mitään merkitystä. Jos ei tuhoudu, niin sit ei tuhoudu. Ja jos tuhoutuu, niin eipähän jää porukka voivottelemaan.

Kiitos hienosta keikasta Tampereen Yo- talolla:) Toivottavasti merkkariosastolla oli kaikki kunnossa? Yst. Terv. Väsyneen Henkilö X:n vaihdokas

Merkkariosasto kiittää ja kuittaa.

Tuleeko oman levy-yhtiön omistaminen tekemään teistä miljonäärejä?

Toivotaan. Se ois elämää!

Oli aika helvetin hauskaa teiän Tavastian keikalla. Onko suunnitelmissa kirjoittaa lisää keikkaraportteja?

Kyllä niitä kirjoitellaan. Nyt on ollut tosi hiljaista, kun reissuilla ei tapahdu juurikaan mitään muistelemisen arvoista, mutta yritetään parantaa tapamme.

mite ois että sovittais nii että työ polkasette tuolla tulevassa Tuskassa aineski Sirpin ja Poltetun Maan Taktiikkaa? Eikä se Avoin Hautakaa ois pahitteeks.

Kattellaan.

Voisitteko kirjoittaa jokainen “yhden päivän lukujärjestyksen”, tyyliin: Marko. 09.00 heräsin. 11.00 lenkille ja 12.05 syömään… ja sitä rataa. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen on teidän arkenne. Akkain lehissä ne on parhaita juttuja. Paitsi lause: “käperryn hyvän kirjan kanssa sohvalle viltin alle seuranani vihreää teetä”

Ei jaksa. Mutta oikeassa olet. Sillä jos tuon esimerkkisi korvaisi merkinnällä “käperryin hyvän aikuisviihteen kanssa sohvalle viltin alle seuranani puoli pakettia näkkileipää”, niin johan alkais toimimaan.

Mikä teistä tulee isona?

Lihavia.

Voisitte laitta YUP:n Myspace-sivustolle muutaman näytebiisin tulevalta levyltä, ettei tarttis ostaa sikaa säkissä.

Vai voitaisko?

Oottekos kuulleet tätä Maxin uutta yhtyettä, Cavalera conspiracya?

Janne vastaa: Iggoria unohtamatta, on lisännyt nimittäin nimeensä yhden g:n. Parhaimmillaan aiheuttaa voi veljet mikä meno -reaktion!

Marko vastaa: En viëlä, mut ehottomasti pitää hankkia toi, Maxin ääni on yks rouheimmista metallin saralla.

Santtu vastaa: Yhen piisin.

voisitte keikoillakin vetää: jos minä kissan saisin.. kuulin ja näin kun veditte sitä kuopiossa soundcheckissä. oli mahtava kokemus. miau.

Marko tykkää laulaa sitä äänentarkistelussa. Saa riittää.

Ihan pakko tiedustella nyt: Kuisma. Asutsie Turussa? Toivon todella, ettei miun kaikki aistit pettäneet minua tänään kun olin näkevinäni sinut kaupungilla. Päkä

Kuisma vastaa: Teet havaintoja ohikulkijoista maku-, haju-, kuulo-, näko-, sekä tuntoaistin avulla? Ja epäilet että ne kaikki pettivät sinut samanaikaisesti? Sellainen vaikutus minulla kyllä on ihmisiin, mutta en se tällä kertaa ollut minä. En ole muutamaa keikkareissua lukuunottamatta Turussa aikaani viettänyt, vaikka olenkin siellä syntynyt ja elämäni ensimmäiset puoli vuotta asunut.

Syökö kukaan teistä venäläistä ruokaa?

Marko vastaa: Ei tuu syötyä.

Santtu vastaa: Mie syön oikein mielellään.

Tuomo vastaa: Tykkään. Siis hyvästä venäläisestä ruoasta.

Janne vastaa: On sitä tullut joskus blinipäissään kylillä pyörittyä.

Kuisma vastaa: Lasipalatsin blinit on kyllä ykkösherkkua. Pakastekylmä vodka and.

Mitä bändejä kuuntelette?

Marko vastaa: Levyhyllyn eka levy on Acceptia ja viimeinen ZZ-Topia. Väliin mahtuu 900 yhtä hyvää.

Janne vastaa: Viime aikoina laajalti 80-luvun amerikkalaista punkkia & hardcorea, ja aivan tolkuttomasti Zappaa. Nyt soi tosin Burialin Untrue, joka on jotain aivan muuta.

Santtu vastaa: Vaikka mitä. Viimeeks Jon Spencer Blues Explosionia säestämässä R.L. Burnsidea.

Kuisma vastaa: Muuten en jaksais vastata, mutta kun tuo Iiwanajulman uusi levy “Tuhottu tila” räjäytti tajunnan, niin on pakko vähän promota sitä.

Kuinka hyvin teiltä pojilta tuo ruotsinkieli taittuu?

Santtu vastaa: Liian huonosti.

Janne vastaa: Tähän voisi lainata Kujansivun Ilkkaa abiristeilyllä: “Jag heter v*ttu h*mo!”

Tuomo vastaa: Yhdeksänä vuotena kieltä on tullut opiskeltua. Käytännön kokemus rajoittuu yhden Spaghetti Bolognese -annoksen tilaamiseen Tukholmassa. Ja siinäkin lauseessa oli noin puolet italiaa.

Marko vastaa: Ylioppilastodistuksessa lukee B.

Kuisma vastaa: Ruotsin opettaja olisi halunnut jättää minut abiluokalle, kun ei oikein jagheterit kiinnostaneet. Kirjoitin sitten ihan vaan vitsin vuoksi magna cum lauden, niin ei Sopaska sit jättänyt. Luuli kyllä ekaksi että olin luntannut, mutta otin syytöksen herrasmiesmäisesti kohteliaisuutena.

Voiko joku teistä myydä housunsa minulle, omat on kaikki loppu.

Ei muuta kun loukuttamaan ja häkilöimään, niin kyllä se siitä.

Milloin julkaisette ensimmäisen elämäkertateoksen?

Heti ensimmäisen elämän jälkeen.

Onko kukaan teistä vakituisessa suhteessa tai naimisissa?

On.

Vai on Kuismakin tutustunut Monkey Island peleihin. Kerrassaan mainioita seikkailuja, harmi vaan että hieman sössivät nelosta “hienolla” 3d-moottorilla. LeChuck on kyllä arkkivihulainen numero yksi. Pitkään kesti Stan arkussa syömättä…

Kuisma vastaa: Aye aye, Captain. Fresh bananas for the whole crew!

http://hiki.pedia.ws/wiki/Mokoma Loukkaannuittekste?

Päinvastoin!

Voi helvetin helvetti, jos ette tuu Riveriin!!Sanokaa yksiksi pätevä syy kekkereiden väliinjättämiseen!! (Viimeksikin oli kaikilla niin mukavaa)

Meidän keikkamyyjä varmaan kertoisi pari syytä jos joku kysyisi.

“”Tuosta ‘Marras’ biisistä. Lauletaanko siinä kertosäkeessä “Anna anteeksi huoli jolla hulluksi sinut tein” vai “Anna anteeksi, huomiolla hulluksi sinut tein”? Kaverin kanssa tuli kinaa tästä. 😀 Voisitte muuten kaverin kanssa katsoa levyn kansivihkosta oikean vastauksen ihan milloin tahansa.”” Mitäpäs jos biisi on kuunneltu vaikkapa juuTuubista?

Voisitte silti katsoa oikean vastauksen kansivihkosta. Miten se YouTuben katselu sitä estää?

marco kerroppas. iski tuossa joskus silmiin ku tuubista katoin teiti livepätkää, mm. nosturin pätkiä helmikuulta missä ei nähty persettä, että miksei mies enää mossaile? vai olenko sokea, männä vuosina piiska heilui urakalla, muistan ainakin kurimuksen aikoihin sulla oli mielestäni joku kieloti niskan takia…hyvää kesää!

Marko vastaa: Kuinka sattuvasti luenkaan tämän viestin juuri ennen kuin olen menossa fysioterapiaan. Niskani ei ole ollut enää vuosiin tukanheilutuskunnossa. Täytyy olla muitakin keinoja olla uskottava metallilaulaja kuin pään pyöritys.

Milläs se Kuismamies on toteuttanut Macheten sivut? Ootte aika hyvä pändi. ö.

Kuisma vastaa: Toteutin ne pullolisella 10-vuotiasta Yoichia. Herkkua.

kyl teille pakko nostaa hattua, ei meinaan kovin moni bändi lopeta settiä kesken tappelun takia ja käske jätkiä lopettamaan ja järkkäreitä heittämään teppelupukareita pihalle. ja marko, ennätitkö taksiin?

Niin. Joskus ihmisen pitää puuttua joihinkin asioihin. Onneksi ei kovinkaan usein.

http://www.youtube.com/watch?v=2K12faMpV5w Mokoman surullisen kuuluisa “Krapulapäivän treenikämppätaltiointi” vuodelta 2008! Onneks aina jotenki kummasti onnistutte skarppaamaan keikoille…

“This video has been removed by the user”, sanoi YouTube. Ehkä näin on paras.

Nyt pääsi käymään sillä tavalla, että sain häädöt kämpästäni liiallisen sukupuoliyhteyden harrastamisesta. Olisiko mitenkään mahdollista, jos tulisin jollekin teistä asumaan?

Tottakai. Ei muuta kun haet olohuoneesta kaljaa ja sitten vaan jääkaappiin katsomaan pornoa.

Onkos mahollista tota hevihupparia jostain löytää xxl kokosena enää mistään??

Ei löydy. Valitamme.

Ostin Tuskaan 3 päivän lipun, ja hotellinkin(no, yhden huoneen) varasin. Aikamoista peliä Mokoman takia!

Totta. Toivottavasti et kuitenkaan panostanut “all-in” -tyyppisesti.

Mikäs ihmeen juttu tämä Ihkupeikko-juttu nyt oikeen on, kun Guninkas-Kooklekaan ei tähän kiperään kysymykseen vastausta tiennyt…? Kyse kenties biisien projektinimistä?

Ei mitään hajua. Veikkaisin että joku nuorenmielinen on vähän hassutellut.

Hei! Katsotaan tässä Sakara DVD:tä ja on hyvä meininki! Mutta mikä mahtaa olla noilla nosturin keikoilla Markon paidassa oleva logo? Mikä bändi? Olisi kiva tietää..T: EVF & Ynn

Marko vastaa: En millään pysty muistamaan, enkä jaksa nyt laittaa dvd:tä koneeseen, joten koita tuijotella logoa tarkemmin tai kuvaile paitaa miulle.

Marko, miks sinust tuli absolutisti?

Marko vastaa: Ihmeellistä, että ihminen saa aina olla selitämässä juomattomuuttaan, mutta juomista ei tarvitse selittää. En pidä termistä absolutismi, sillä se sisältää olettamuksen, että alkoholia kuuluu juoda ja siitä kieltäytyminen on jatkuvaa käyttäytymisensä tarkkailua. En ole keksinyt yhtään hyvää syytä olla humalassa, mutta lukuisia hyvia syitä olla olematta. Se etten käytä alkoholia on miulle yhtä luontevaa kuin se, etten haistele liimaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

ois muuten tosi hienoo jos vetäisitte wanajafestareilla jonkun wanhan biisin! vaikka seitsemän sinetin takana, pois se minusta tai rajapyykki! no mut, toivossa on hyvä elää. vai onko…? T: Miikka, hml

Se oli se lapamato kun tiesi oliko Toivossa hyvä elää.

Toimiiko teillä suolistot täydellisesti?

Päinvastoin!

tere! Kuopion suunalta hevihemmo nimeltä Santtu kyselöö jotta miten vitussa mie piäsen teijjän fanikerhoon vai pitikö mennä perkele perustammaan oma??? HÄ!! Jätkät on maailman paras bämdi kysykee vaikka minulta, minä tykkeen nii helevetisti ja sitäpaitsi Annala on suomen&mailman paras vokalisti ja kirjottaja. Etsillai jatkakee hevinsoittoo tai tuloo iskuja!!! Hyvää kevättä heviturvat!!! T:Paha Keisari

Kiitos, ja kevättä sinnekin. Kysy asiaa vaikkapa meidän fanikerholta.

Voisitte seuraavalla kerralla nauhoittaa uuden version “pois se minusta” biisistä! Olis nimittäin aika kova, vaikka seuraavalle ep:lle.

Jeejee.

Haluaisin tietää, pyörälikö Marko 19.4 Kalevassa Marjon grillin läheisyydessä klo 01-02 aikaan?

Joo Marko se oli. Odottele ensi yönä samaan aikaan, niin Marko tulee tuomaan sinulle muovikassillisen merkitsemättömiä 20 euron seteleitä. Ja jos ei ala kuulumaan, niin älä hätäile. Jatka vaan odottamista. Ja muista ottaa jatkoroikka mukaan!

Kävin moikkaamassa Piippolan Vaaria, ja kylillä palloillessani vastaan tuli spray-versio Herra Saikkosesta! Piristi kummasti!

Se on kyllä hauska.

Tiedättekö millä lavalla soitatte provinssissa?

Tiedämme, mutta antaa Provinssin kertoa.

Koska uus EP ylijääneistä biiseistä?

julkaisetteko syksyllä mitään?

Meinaatteko julkaista minkäänlaista ep:tä tänävuonna?

Ei teillä sattumoisin vieläkään olis minkäänlaista aavistusta siitä että milloin tai miten (vai tehhäänkö ylipäätänsä) ne kaks L&Y:ien ylijäämäbiisiä julkaistaan? Olis vaan eri nannaa kuulla lisää uutta Mokomaa taas.

Kattellaan.

Mistä lähtien herrat kitaristit ovat laulaneet Kasvot kohti itää -kertsin livenä?

Ekasta live-esityksestä lähtien vuodesta 2003. Tuomo alunperin rakenteli lopulliset melodiat ja lauloi ne myös levylle, vaikka ihan soolo se ei ole, kun Marko on tuplanut raidat. Kuisma tsekkasi omat stemmansa Kurimus-keikoille, ja onkin laulanut muutamalla viime keikalla ne liki oikein.

Mokoma – Ihkupeikkojen Aamutanssi = mitä vittua?

Älä muuta kysy.

MITÄ vittua, ettekö oo tulossa ruisrockiin??? Kiitokset klubi keikast!!!

Esiinnyttekö Ruis-Rockissa?

Emme ole tulossa, miehistömme lomailee.

Syvyys on vaiti biisiä saisitte soittaa useammin keikoilla! Helvetin kova biisi nimittäin!!

Kiitos kehuista!

Loistavia vastauksia kysymyksiin täällä. Ugh, olen puhunut.

Nimim.”Intiaanipäällikkö Seisova Pöytä”

Hejpådig. Olin 12.4 Tavastialla ja sain napsittua tuon teidän varsinaisen tourin viimeiseltä oikealta keikalta muutamat kuvat. Kuvat löytyvät osoitteesta: http://www.kolumbus.fi/samu.sinervo/mokoma/ Jos tunnette tarvetta ottaa yhteyttä kuvien johdosta niin pistäkää toki postia: [poistettu] -Samu

Tattis!

oletteko pallopäitä?

Emme, mutta osa on pullopäitä.

Mistä saisin teidän matkapuhelinnumerot?

Et mistään. Buhahahaa!

Ei kait poikia harmita, kun uusimmastakaan levystä ei ole tullut kultalevyä?

No itse asiassa meidän mäntteily-DVD:hän myi kultaa. Sehän oli siihen maailman aikaan melko harvinaista DVD-tallenteelle, ja siitä kyllä muistettiin huudella kylillä kovaan ääneen. Ja nyt kun otit puheeksi, niin KLK on kyllä myynyt yli kultalevyrajan, mutta ei vaan olla ehditty/jaksettu pitää asiasta melua. LJY on kanssa liipasimella, joten kattellaan josko sitä kehystäisi vähän kullitettua taidetta seinille tässä joku päivä.

Hain Airon musiikista teidän Kuoleman Laulukunnaat vinyylin hintaan 7,96 €. Melko edullista voisi sanoa…

No oli.

Ensiksi: kiitos aivan mahtavasta Turku Klubin keikasta. Todella hauskaa oli 🙂 Taisi olla pojillakin 😉 Unohdin kuitenkin kysyä: Kannattiko mennä emma-gaalaan aikoinaan? Olisitte voineet tulla Turkuun jo tuolloin – olisi ollut hauskempi keikka, huomattavasti 😛

Heh. Mikään muu ei kannata kun metrinen teräsjää.

Mitkä oli tunnelmat aika tarkalleen 5 vuotta sitten? Santtu ei saa vastata.

Tuomo vastaa: Tunnelmat olivat odottavan innostuneet.

Marko vastaa: Kävin päivät töissä, illat aikuislukiossa ja viikonloput keikoilla. Tunnelmat olivat väsyneet. Sittemmin olen ottanut uupumuksen tavaksi.

Janne vastaa: Mie olin Malesiassa ja kuuntelin korvalapuilla aivan koht’sillään julkaistavaa Kurimus -levyä. Ilmassa oli varovaisen positiivisia fiboja.

Kuisma vastaa: Hyvät oli tunnelmat, samoin kun nyt. Soitin tuolloin Javanaisen Jallulle Kurimuksen demoja meikän autossa, ja alettiin odotella näytönhalupäissämme Factoryn keikkaa.

Tein teistä esitelmän koulussa! Eikö ollut kivasti tehty?

Oli!

Hiljaisuutta taidatte julistaa, muuten vastaisitte miulle heti.

Totta.

Kuinka monta kertaa on pojilla katkennut kieli kesken keikan?

Kitarasta ja bassosta muutaman kerran.

Jos Mokoma ja Rambo menisivät saunaan, kuka tulisi ulos? Entä kuka tarjoaisi oluet?

Varmaan riippuu siitä kenen saunavuoro siellä on just päättynyt. Siltähän vois muuten pölliä ne saunakaljatkin!

Moro. Olen 177cm ja 70kg ja haluaisin tilata “mokoma hevi hupparin” mikäköhän minun kokoni on?kun en mihinkään pääse kokeilemaan eikä viitsisi heittää rahaa hukkaan. onko M-sopiva? minkä merkkisiä nuo hupparit ovat, jos käyn jossain testaamassa saman merkin vaatteita?

Haluisin ostaa levykauppaäxästä, tollasen “mokoma hevi hupparin”, olen 177cm 70kg, onko M-koko minun kokoni???minkä merkkinen kyseinen huppari on? kun en pääse mihkään sovittamaan, niin ei viitsi ostaa väärää kokoa. OLETTE SUOMEN PARAS BÄNDI, KIITOS! Vaikka Luihin ja Ytimiin oli lievä pettymys….

Onpa teitä monta! M saattais olla just sopiva. Hupparien merkki on Fruit Of The Loom.

Kiitoksia Teille satelee. Jatkuvasti. Tässä yksi lisää. Tavastia avasi “taivaan”! Kaikki toimi hienosti! Myös se “yks moka” oli täydellinen!!!! Kiitos olemassaolostanne ja siitä, mitä teette ja miten!!! -jaana…ja kolkyt keikkaa ;P –

Ootte niin parhaita. Kiitos Tavastian keikasta.

Kiitokset tavastian keikasta! toivottavasti oli bändillekkin hyvä kiertueen “lopetus”. ite ainakin koitin pitää omalta osaltani huolen siitä että yleisö olis hyvä. Santtu seuraavaksi tanssii tähtien kanssa-kisaan.

Mä mitään kysy, kun kerron, että olitte ehkä mainiointa koskaan Tavalla tänään.

Kiitos teille! Rundi sai hienon päätöksen.

Santtu mistä olet shoppaillut hello kitty nauhan bassoosi?! tahtoo sellaasen!

Kysy Fenderiltä.

Mistä ammateista uneksitte pikkulapsina?

Tuomo vastaa: En nyt tiedä “uneksimisesta”, mutta maanviljelijä olisin kuulemma halunnut olla, ennen kuin törmäsin Kissin Alive II:een.

Janne vastaa: Metsänvartija tai rekkakuski.

Kuisma vastaa: Teollinen muotoilija, tarkemmin sanottuna autosuunnittelija. Piirtelin automallistoja millimetripaperille kaiket päivät.

Marko vastaa: Alle kouluikäisenä haaveilin poliisin hommasta, ala-asteella haaveelna oli olla cowboy ja lopulta yläasteella päätin että miusta tulee rocktähti.

Santtu vastaa: Salapoliisi.

Kuinka pitkiä nuo rokkitähden työpäivät ovat?

Riippuu tietenkin, mutta yleensä silleen että kun muut ovat vapaalla, niin rokkari on töissä. Ja päinvastoin.

Kuinka usein tänne tulevat kysymykset naurattavat teitä?

Joka kuudes kerta. Paitsi viimeaikoina joku humoristi on pommittanut noin 50 toinen toistaan julkaisukelvottomampaa aivopierua, joista ei naurattanut yksikään.

Kiitokset turun keikasta, vaikka turkulaiset taisivatkin tällä kertaa olla himppusen verran hitaasti lämpeeviä, ni miul keikka oli taas anyway elämys. Kiva oli myöskin päästä sanomaan käsi-päivää, vaikka pikkasen ujostuttikin,jos vaikka ens kerralla uskaltais puhuakin… =P Ja mikäli leegot tarvii korjailuu ni ottakkeehan yhteyttä =)

Kiitos!

Tuosta ‘Marras’ biisistä. Lauletaanko siinä kertosäkeessä “Anna anteeksi huoli jolla hulluksi sinut tein” vai “Anna anteeksi, huomiolla hulluksi sinut tein”? Kaverin kanssa tuli kinaa tästä. 😀

Voisitte muuten kaverin kanssa katsoa levyn kansivihkosta oikean vastauksen ihan milloin tahansa.

Ihan pakko kysyä, että mitkä skaalat noissa teidän kitaroissanne on? Varsinkin Tuomon Viperin skaalaa olen pohtinut, kun yleensähän noissa kuusikielisissä Vipereissä on 24,75″ skaala. En kuitenkaan usko, että ADADHE-vireelle uskaltaa kyseisellä skaalalla virittää.

Kuisma vastaa: Kaikissa A-vire -skeboissa on 25,5″ mensuuri.

montako levyä aijotte vielä duunata?

Zeizemen.

Jos tavataan, niin olenko oikeutettu halaamaan jotakuta teistä ilman erillistä varoitusta? Olette niin söpöjä ja karvaisia <3

Et ole oikeutettu, mutta saat yrittää.

Kuinka moni teistä tupakoi?

Janne vastaa: Tupakka, hyi, yäk and.

Santtu vastaa: Mie poltan vaik ei pitäis.

Marko vastaa: En polta, enkä ole koskaan polttanut. Teininä sängynlaitaa koristi “No Smoking Team” -tarra. Ilolla otin vastaan uuden tupakkalain mikä on tehnyt keikkailusta inhimillisempää.

Kuisma vastaa: Käsinkäärittyjen kuubalaisten sikarien tuoksu sopii hyvin yhteen patinoidun nahkan, arvokirjojen, sekä XO-konjakin kanssa.

Marras-video on niin lystikäs, että ihan reuma yllätti. Lisää tuollaista matskua maailman nähtäväksi.

Heh. Koita jaksella.

Saanko tulla mökillenne juomaan pisangia?

Et. Mikset menisi omalle mökillesi juomaan Parfait Amouria?

Heiii! Ilo ja riemu täyttivät sydämemme, kun huomattiin, että työkin ootte tutustunu Top Ass-pelikortteihin! Myö pistetää siskon kaa astetta paremmaks, eli meilt löytys Top Ass-maatalouskonekortit. Hah. Millo järjestetää turnaus? Saatatte vaik muistaaki meiät, Imatran keikalta Woodoosta, kun soviteltiin silmälaseja porukalla. Terveisin, Pode & Nae

Hehee. Mikä on kovin kone?

Katsotteko eroottisia elokuvia?

Joo. Levottomat-trilogia kuuluu kyllä ihan topygöseen!!

Mikä on maailman pahin krapula? Aamulla pelkää että kuolee ja iltapäivällä pelkää ettei kuolekkaan. AHHAHAHAHAA

Älä vitsaile.

Miks ei rumpaleil kasva hiuksii?

Janne vastaa: Tätä kysymystä olen erilaisissa yhteyksissä ja porukoissa pohtinutkin. Kumpi valitsee kumman? Ohjaako kaljuuntumisgeeni rumpujen soittoon vai raottaako soittaminen kattoluukun?

Oliko teille Commodore 64 nuoruudessanne tuttu pelikone? Tuli tässätaanoin itselle mieleen, että monessa sen ajan pelissä oli tosi hyvät musiikit. Varsinkin Last ninjoissa.

Tuomo vastaa: C64 oli meidän taloudessa kovassa käytössä. Musat oli hyvät, pelit and.

Janne vastaa: Kuusnepaa tuli hakattua aivan kreisinä.

Marko vastaa: Pääsin konsolipelien pyörteisiin vasta aikuisiällä. Pienenä riitti leikkikaveriksi pikkuveli.

Kuisma vastaa: Meillä ei ollut C64:sta, mutta serkkupojan koneella pelailin ja koodailin minkä nyt kiireiltäni ehdin. PC tuli meidän talouteen aika aikaisessa vaiheessa, mutta epäcoolien rillipäänörttien porukoihin olen hakeutunut kunnolla vasta aikuisiällä.

Santtu vastaa: Ei miul itellää semmosta ollu, mut jollai kavereil kävin pelailees. Last Ninjoissa oli kyl hyvät mjuusikit.

Perhana! Luin tuosta wikipediasta jutun jonka mukaan Marko olisi absolutisti ja kasvissyöjä. Pitääkö tämä tieto paikkansa?

Jepulis.

Kiitokset mahtavasta keikasta Turussa <3 Taas saa ylpeänä esitellä tissi-nimmareita x))

Taisit olla Dannyn keikalla.

Syöttekö koskaan kuivalihaa?

Santtu tykkää kyllä. Kuisma varauksin and.

morkkis kiitokset hienosta turun keikasta. hyvä meininki. ainoa häiriötekijä parissa nopeimmassa rallissa oli virvelin kumiseva soundi joka jätti kaiken muun alleen. kantsii ehkä korjata. keikalta jäin myös miettimään, niitä huutelijoita. en oikein ymmärrä mikä tarve on vittuilla esiintyjälle. oletteko te keksineet sen syvempää olemusta? saisi olla katoavaa kansanperinnettä.

Tuo on ihan ymmärrettävä ilmiö. Mukamas-vittuilu on epävarman ihmisen keino päästä lähelle.

Mitä bändejä kuuntelette ja mikä on teidän mielestä mokoman paras biisi?

Me kuunnellaan Metallicaa ja Slipknottia, ja meidän paras biisi on Marras.

Mitä te teette ennen encorejen vetämistä. Kauan annatte yleisön huutaa ennenkö menette taikaisin?

Huohotamme hetken, ja mikäli yleisö on sitä mieltä niin soitamme encoret.

Millon tulee uusi huppari mallisto? Oisiko mahdollista saada normaali huppari ilman vetoketjua?

Kattellaan zyzyml.

Huoment vaa kovast poijjaat. Loistava keikki eile ehtol Turuus. Olek te poja tulos Turrku uurema kerra suvel? Olis kauhja kiva nährä ainaki kerra viäl täm vuare pualel. no juu, kiitti vaan govast ja hyvä jatko.

Kits pal.

Voi näitä Suomen kulkuyhteyksiä ja Tikettiä. Oltais muuten nähty Turuus ja Helsingis.

Höh.

Hyvää päivää! Täällä taas se pupun omistaja. Päädyimme muorini kanssa vaihtamaan luppakorva kanimme nimeä. Se on nykyään Kuisma Aalto alias Puppeli. Minä siis kutsun sitä Kuismaksi ja vaimoni Puppeliksi. Eipä tässä muuta.. Lähdenkin tästä syöttämään pupulle porkkanaa että sille tulee yhtä vikkelät sormet kuin kuismalle. Kiitoksia suurenmoisesta musiikistanne! Olette suuri vaikuttaja minulle ja koko meidän bändille.. Kasvot kohti itää tulee aina kuuluumaan meidän soittolistalle treeniksellä. Ja muutkin Kurimuksen biisit. Hyvää jatkoa teille! -ÄiÄ-

Samoin teille.

<3

2?

Häiritseekö teitä, että Lappeenrannassa on niin pirun paljon niitä venäläisiä?

No ei voi väittää että aivan kamalasti häiritsisi. Kukaan meistä ei nimittäin asu siellä. Ja jos asuisikin niin mitä sitten?

Kiitos suuri 4.4. keikasta Mikkelissä! Josko sitten kesällä Puustockiin seuraavan kerran ja tois pojankin ihmettelemään Mokoman meininkiä. Kiitos viel kerran!

Ollos hyvä.

Se on kiva, kun työ kirjotatte noita keikkapäiväkirjoja. Ossootte nimittäin sen sanataiteen melekkein yhtä hyvin kun tuon soittopuolen. Ja kivaa on myös, kun melekeinpä jokainen kirjottaa, eikä aina vaan sama ukko. Jannehin on yllättävän pätevä kynästään. Äskenkiin ihan naurahin, ihan melekein ääneen.

Heh. Tattis kannustuksesta. Yritetään saada raapusteltua noita jatkossakin.

Vai että sellainen “raportti” Harjavallan keikasta. Oliko pojat niin sooseissa ettei mitään jäänyt mieleen?

Janne vastaa: Soossia ei ollut kuin housuissa.

Kuisma vastaa: Eikä edes omissa.

Mitäs tykkäätte killswitch engagesta?

Janne vastaa: KsE on lajissaan aivan hyvä,mutta pelkäänpä,että parhaan levynsa teki ajat sitten.

Marko vastaa: KP

Kulutin koko aamupäivän teitä katsoen. Kiitos, että olette olemassa. Elämälläni on merkitys. Rakastan teitä. Olette ihanimpia ikinä! Pitäiskö minun muka hankkia itselleni muutakin sisältöä elämääni…?

Älä suotta!

Aaah Tampere Yo-talo! Miellyttävät aistimukset! Harvemmin enää nykyään pääsee muilla keinoin rentoutuksen tilaan, kun on pakotettu olemaan kireä stressaantunut vastuullinen järkevä aikuinen. Mutta te tarjoatte mahdollisuuden! Musiikki on ihmeellinen asia. Mie tykkään teistä! Kiitos.

Kiitokset erittäin loistavasta Tampereen keikasta! Kannatti tulla vähän kauempaakin katsomaan. Enemmän parin ekan levyn tuotantoa olis kiva kuulla. Kiittimoi.

Kiitti itellenne!

> Mitkäs ovat teidän mielestänne kaikkien aikojen pahikset (tv-sarjoista, elokuvista, sarjakuvista, peleistä)? Kolme parasta/pahinta riittää. Vastaan itse: 1. John Doe (Se7en), 2. Hannibal Lecter, 3. Darth Vader

Janne vastaa: 1. Gargamel (Smurffit), 2. Steve “Mefisto” Dickart (Tex Willer), 3. Louis Cyphre (Angel Heart)

Kuisma vastaa: Arkkivihollisosasto: 1. Ernst Stravo Blofeld , 2. Sauron, 3. The Makron. Bubbling under: Roberto Rastapopoulos, Tappajahai, Nottinghamin sheriffi, HAL9000, LeChuck, Milla Magia. Näiden lisäksi parhaita ovat tietenkin kaikki pahikset, jotka ovat päässeet päärooliin.

Hyvää päivää! Olen varmaan ymmärtänyt Turvaa selusta biisin merkityksen väärin.. Kerrotaanko siinä äidin ja lapsen välisestä läheisestä suhteesta? Ei siis seksuaalisesta suhteesta vaan ihan terveestä suhteesta. Korjatkaa jos olen vääräässä. Mielestäni kyseinen biisi on levyn paras. Ostettiin muuten muorini kans musta kääpiö lurppakorvakani. Annettiin sille nimeksi Mokoma. Ja sen kopis lukee Mokoma, tolla “keskiaikais” fontilla. -ÄiÄ-

Marko vastaa: Jos olisin kirjoittanut kappaleen 17 vuotta sitten, niin varmaan se sitten kertoisi äidin ja lapsen välisestä suhteesta, mutta kyllä tähän ikään mennessä on tullut kehitettyä jo muitakin suhteita. Mokomalle kanille rapsutus korvan taakse!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.