Kurimus ja Tämän maailman ruhtinaan hovi julkaistaan vinyyleinä

Näyttävät analogipainokset Mokoman Sakaran aikaisista albumeista ilmestyvät 5.10. Molemmilla levyllä on bonuksina levyiltä pois jääneet kappaleet. Kurimuksen pudokkaat ovat Marjat ja Täältä etelään, TMRH:n bonuksena kuullaan Uusi Aatami, uusi Eeva. 500 kappaleen ensipainoksissa mukana on nimmarein varustettu juliste.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Jörisrock teki pullonheittäjästä rikosilmoituksen

Jorisrock.net kirjoittaa:

Jörisrock ry. on tehnyt rikosilmoituksen Jörisrock 2005 festivaaleilla tapahtuneesta pullonheittoepisodista. Mokoma yhtyeen keikalla neljännen kappaleen alussa lavaa kohti heitetty pullo osui lavan yläreunan palkkiin ja osa yhtyeestä sai lasinsiruja päällensä ja orkesterin rumpali osuman pullosta kylkeensä. Vakavimmilta vammoilta vältyttiin, mutta yhtye keskeytti esiintymisensä, eikä palannut lavalle kuin ilmoittaakseen, ettei nollatoleranssiin vedoten jatka esitystään loppuun. Pullonheittäjä halutaankin nyt edesvastuuseen ja tapahtumalle kaivataan silminnäkijöitä. Kaikki havainnot voi ilmoittaa Sisä-Savon kihlakunnan poliisilaitokselle.
Puhelin: 017-3662105
Sähköposti: palaute@sisa-savo.poliisi.fi
Faksi: 017-3662109

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Marko puhuu lyriikoistaan YleX:llä

Marko valottaa viiden tekstinsä taustoja YleX:n taajuudella. Jorinoita on kuultavissa pidemmän kaavan mukaan perjantaina 22.7. klo 11.15 ja hiukan lyhyemmin joka päivä maanantaista 25.7. torstaihin 28.7 klo 11.50.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoman karvanaamat heräilevät talviuniltaan

Mokoma kytkee lepovaihteen toiminta-asentoon ja suuntaa lapa pystyssä kohti kesää. Vauhtia haetaan huhti-toukokuun aikana yhdeksän keikan voimin Suomen suurimpien kaupunkien kuumimmista rock-luolista. Erikoisvieraana osalla kevään keikoista illan musiikkitarjontaa täydentää Stam1na-yhtye.

Kesäkuun alun Sauna Open Air -festivaalista alkaen Mokoma kunnioittaa läsnäolollaan 14 kesäfestivaalia, joista viimeisenä orkesteri kahlaa läpi Pellavarockin kuvankauniin järvimaiseman.

Mokoma on treenannut talven iltoina soittokuntoon kaikkiaan 37 kappaletta, joten keikkojen settilistoihin on odotettavissa vaihtelua ja hienoisia yllätyksiäkin. DVD:llä julkaistu Uusi Aatami, uusi Eeva kuullaan livenä ensimmäistä kertaa. Lisäksi uusina tulokkaina ohjelmistossa on muutama kuluvana keväänä syntynyt kappale.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Inferno DVD

Mokoma esiintyy Stam1nan, Diablon, The Hauntedin, In Flamesin, Soilworkin ja muiden kovien nimien kanssa Infernon toukokuussa ilmestyvällä musiikkivideokokoelma DVDllä. Hintakin on halpa, eli noin 17 euron verran. Lisäinfoa Infernon keskustelupalstalla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.