Roudasimme kamat Henkasta orastava kylmän hiki otsalla, ja lähdimme halkomaan Suomea. Suuntana Vaasa, matkaa 400 kilometriä, matkavauhti 80km/h, eli bussissa on taas aikaa spekuloida. Eilisillan koomailut ovat edelleen muistissa ja itsekriittisyys saavuttaa naurettavat mittasuhteet. “Taustalaulut eivät toimineet” ja “soitin ihan päin v*ttua” -tyylisiä kommentteja kuultiin joka suunnasta. Osasipa joku nimetä käynnissä olevan kevätrundin uudelleen. Uusi nimi kuuluu “Takki auki päin helvettiä -2004”. Asenteiden tarkastamisen jälkeen olimme valmiita uuteen koitokseen.
Soundcheckissä taas nopeat treenit ja Matkakoti Oloon päiväunille. Siellä ne pupujussit ja karhun kokoiset koirat taas odottelivat vieraita. Hassu paikka. Erittäin kaurismäkeläistä, sanoisi joku elokuva-asiantuntija. Käytäviltä puuttuivat vaan ne hieman nuhjuisen oloiset kauppamatkustajat niissä halvoissa teryleenipuvuissaan.
Keikka jännitti taas jonkun verran. Edellisen illan takia näyttämisen halu oli kova, joten tälläkertaa keskittyminen ja valmistautuminen tehtiin huolella. Kaikki mahdolliset rituaalit ja temput otettiin käyttöön, että ukot saataisiin hereille. Ja keikka olikin sitten pirun hyvä. Vaasalaisyleisö osasi uuden levyn biisit kuin vettä vaan ja soittajapojat olivat liikutuneen otettuja vastaanotosta.
Keikan jälkeen Rotiskon basisti johdatti seurueemme PaNe -nimiseen baariin. Miten limaiseksi tämä nyky-yhteiskunta vielä muuttuukaan. No tästä provosoituneena kitaristikaksikon vanhat lempinimet, suomihevin Fränti ja Vahanen, valjastettiin taas sketsiviihteen käyttöön. Hetken tanssittuaan pojat lähtivätkin takaisin matkakoti Joloon. Edellisreissulla kun jäivät nuo sukellushommat hieman kesken.
Aamulla herätään. Tällä kertaa poikkeuksellisen aikaisin, sillä matka Vaasasta Lappeenrantaan on ihan saatanan pitkä. Ajovuorolainen Hyrkäs noukkii nuutuneet ihmiskuvatukset matkasaari Jolon edestä klo 9.45 ja karautamme Club 25:n pihalle valmiina roudaamaan. Olemme käsi lippaassa ja aina valomiina. Odotamme että baarihenkilökunta avaisi oven, mutta kuinkas kävikään: kerrankin kun rokkarit herää aikaisin, on tarjoilijatypy myöhässä vaatimattomat 1½ tuntia. Siinä ajassa olisi ehtinyt taittua kilometri jos toinenkin. Noin tuhannen puhelinsoiton jälkeen neiti saapuu paikalle ja on vilpittömästi pahoillaan. No, parempi myöhään kun ei silloinkaan. Meidän Marko lähettää Anjalle terveisiä, että ei ollut tosissaan siitä mitä kimmastuspäissään sanoi.
Ja sitten kotiin. Puh huh.
Jätä kommentti