Kysyttyä

Kiitos uudesta levystä. Mukavaa mättöä. Olen pitkään yrittänyt opettanut koiraani moshaamaan käskyllä “Rokkaa”. Hiljaisuuden julistaja innoitti koiraa niin paljon että oppi tempun. Kiitos tästäkin.

Heh, tuohan toimii.

Onneksi te ette sentään ole vielä liikkuneet massan mukana ja leikanneet tukkaanne!!!

Osa meistä on ehtinyt leikata pitkän tukkansa jo pariinkiin otteeseen. Hygen ei enää tarvitse.

Onko Krapula?

Ei ole, kiitos kysymästä. Sen hankkiminen olisi edellyttänyt viinanjuontia. Krapula kyllä toisaalta kruunaisi tukanheilutuksen aiheuttaman jomotuksen.

Mitä pojat ovat mieltä Stonesta? Mun mielestä se on legendaarinen suomimetalli bändi.

Stone määrää galaksia.

Kiitos hyvästä levystä ja kotikaupungin keikasta. Olen syvästi hyvilläni jos olonne tuli vaivautuneeksi aloittamastani futishoilotuksesta ennen encoreita, enhän mie tahalleen…

Päinvastoin, olo oli kuin Ronaldolla! Oli hienoa lähteä jatkoajalle moisen siivittämänä, kiitos sinulle.

Kiitos.

Itelles.

Pimpelipom! Mitkä biisit on jo varmasti tulevan kesän soittolistalla? Montako biisiä tulee uudelta levyltä? Suomen parasta rässiä soitatte!!

Meillä on ollut aina tapana tehdä uusi biisilista joka keikalle – varsinkin nyt klubirundin aikana kaatuillaan läpi kaikki uuden levyn biisit. Kesällä soitetaan sitten lyhyemmissä seteissä niitä, jotka varmiten toimivat. Joitakin on vielä soittamatta, joten vielä ei uskalla mitään lupailla.

Mitä sanoisitte ihmiselle, joka on kaupannut pois lipun Metallican keikalle nähdäkseen teidät samana päivänä? Tuleeko Minä Elän Lutakossa? Ois vähän niinkö pakko. On se niin tiukka. Satutteko muuten tietämään monentenako soitatte siellä silloin? Tietäis varautua.

No huhhuh, nyt tuli hiki. Lutakossa soitetaan puoliltaöin, ja Minä elän! on setissä hyvin suurella todennäköisyydellä.

Mitäs te armon herrat olette mieltä tuosta Tölkki/Pottupelto/Stratovarius hässäkästä?

Pahaa tekee.

Miltä kotiyleisö vaikutti? Onko se kuinka erilaista soittaa kotipaikkakunnalla kui jossai huitsan nevadas?

Kyllähän sitä kotiyleisön edessä aina jännittää vähän enemmän, vaikka suurimmalla osalla meistä ei yleisössä juuri tuttuja enää olekaan. Mutta porukan meininkihän oli aivan loistava! Se encore-laulu jää luultavasti ikuisesti mieleen.

Kiitos tuhannesti mielettömästä keikasta Lappeenrannassa 19.5! Pääsin humalaan fiiliksistä! Onko sopivaa että kaksivuotias poika osaa laulaa Takatalven?

Sekä pienemmät että isommat lapset ovat tykänneet kyseisestä kappaleesta. Onneksi biisin itsemurhametaforat eivät vielä taida putoilla polvenkorkuiselle.

Moi! Tulkaa(TUSKAN)keikan jälkeen oluttelttaan!

Eiköhän sitä tule pari saunakaljaa nautittua ennen seitsemän tunnin ajorupeamaa Joensuuhun.

Esittääkö yllä oleva kuva Tämän maailman ruhtinasta vai kenties jotain muuta?

Ihan oikein tulkittu.

Näyttää hiukka oudolta tuo kuva etusivulla: KUISMA TARKISTAA SANTUN LAITTEET! Ja käsi oli missä???? : )

Kas, se on sitä huumoria.

Kuis Lappeenrannan keikka meni?

Hyvi.

Miten toi Kuisma voi olla niin söötti? Ihana nallekarhumainenhevisankarini, Kouvolassa halaan sut tainnoksiin ja pistän taskuun ja vien kotio…

Kai sinä ymmärrät, että Kuisma tulee tämmöisten viestien takia työpaikkakiusatuksi?

Mites toi vanha liitto a´la Testament/Annihilator/Metal Church? Aukeaako/kuulostaako tutulta?

Testament on suuri esikuva. Kaksi jälkimmäistä sen sijaan eivät hetkauttaneet silloin joskus, eivätkä hetkauta vieläkään.

Hetkinen..tuossa aiemmin joku oli kysynyt, onko keikoillanne myytävänä muuta kuin paitoja. Vastauksena oli lyhyen ytimekäs “ei”. Vastaus taisi olla niin selkeä, etten ymmärtänyt sitä täysin. Eikö keikoilla sitten ole levy(j)ä myytävänä? Suunnittelin vain tässä, että levy olisi mukava ostaa keikalta, kun en sitä vielä ole hankkinut. Joka tapauksessa, nähdään Kouvolassa perjantaina!

Keikoilla myydään Kurimusta ja Punaista kukkoa. Uusinta lättyä saa toistaiseksi vain kaupoista.

No johan pukkas pojat tiukan lätyn pihalle! Paras levy sitten Exoduksen Bonded By Bloodin! On tullu vissiin Carcassia, Nasumia ynnä muita iloisia veikkoja kuunneltua, sen verran on grindiä paikoin mukana! Tosiaan, tehkääpä seuraavaksi vaikka semmonen “Kukon Mätänevä Suolisto” grind EP! Niin ja sitten vielä kysymys: Tullaanko Death coveria Avoin Hauta kuulemaan enää livenä, esim Provinssissa? Kun on niin perkeleen kova biisi!

Olemme grindin ystäviä ja omasta mielestämme myös ymmärtäjiä… Huomasimme jossain vaiheessa soittavamme Avointa hautaa yleisön pyynnöstä rutiininomaisesti. Semmoinenhan ei tee kyseiselle klassikolle oikeutta. Mutta eiköhän biisi vielä joskus setissäkin kuulla. Yhtään ei osaa sanoa, että milloin.

Moroz! Vaasan keikka oli liikaa mulle…ainoastaan positiivisessa mielessä. Aiva uskomaton setti. Oliko muuten keikalla kitaroilla vireenä DADGBE? Eipä muuta. Vaikenen, koska se on kultaa.

Tuollaista virettähän me ollaan aina käytetty.

Olen antanut itseni kuulla että orkesterien busseis katsotaan runsaasti aikuisviihdettä. Miten on Teidän laita?

Meidän “bussissa” ei ole minkään sortin AV-tekniikkaa. Siellä luotetaan perinteiseen tarinankerrontaan, joka kyllä toisinaan täyttää helvetin huonon aikuisviihteen kriteerit.

Miltä tuntuu noin monen vuoden soiton jälkeen ku kansa ottaa teidät omakseen?

Välillä olo suorastaan ulkopuolinen. Keikalla vilkuilee olkansa yli, että kenelle ne oikein hurraa.

Päivää. Niinni ko mie pelasin tuossa viime viikolla Hördi-Pördiä vastaan NHL-nimistä hokipeliä SaiPalla Norjaa vastaan, ni mie eli SaiPa hävis. Missä vika? Ovatko vuonojen villapaitaveijareiden Black Metal -voimat liian vahvat Lapiksen omille pojille? T: SaiPa-Ripa

Niin, jospa SaiPakin tekisi ensi kaudeksi sopimuksen jonkun jäähdyttelijän sijaan Saatanan kanssa.

Ajattara, ANTAKAA ELÄÄ! Mokoma, MINÄ ELÄN! Lauantaina nähdään! \,,/

Tuttu teemahan tuo taitaa olla. Marko taitaa tosin tuossa siteraata sanaseppoa, joka eleli reilun 100 vuotta ennen Koskista. Antakaa elää on kylläkin nerokas kappale.

Mites toi piratismi? Hyväksyttekö/käytättekö itse/mielipiteenne?

Ei/ei/vituttaa. Perusteluja et toivottavasti kaipaa.

Oletteko sattuneet kuuntelee tuota Damageplan nimistä orkesteria???

Eipä ole osunut ainakaan vastaajan korviin.

Mites toi Tarot uppoo herroihin??? Sellainen ois vielä jotta saako teidän keikkoja kuvata videolle???

Tarot on suuri, vaikka viime aikoina kuuntelu onkin jäänyt vähemmälle. Videokuvaamiselle pitää kysyä lupa meiltä keikkakohtaisesti.

ÖÖÖh… mitä ei saa koskaan tietää(Haudan takaa)???

Kerro sie.

Tota käytätteks te lauluun mitään efektei levyä tehdes….

On siellä ainakin kaikuja ja vähän pitchiäkin käytetty.

Ootteko kuullu To separate the flesh from the bonesin EPn ja tykkäsittekö? Mie tykkään.

Loistava meininki!

Tuttavani Jonathan Corbet kehui teidän levyänne maasta taivaaseen ja toivottaa hyvää jatkoa. Itse mies häipyi Lontooseen kotiinsa… Terveiset myös minulta! T: Jani

Kiitti.

…kunnes löysin levyn heikon kohdan…

Onko tämä joku jatkokertomus?

Terve. Tällanen nöyrä fani utelisi että mitkä levyt ovat Mokoman pojille mieleen metalli-genren ulkopuolelta? Vai onko Mokoman pojat metallisteja henkeen ja vereen ja syöttekö te vain raakaa lihaa ja juotte punasta maitoa suoraan purkista vaikka mikä ois? -Kapa-

Marko ei syö lihaa ollenkaan ja maitokin on rasvatonta (paitsi kahvin kanssa kevyt-maitoa). Mutta heviähän sitä tulee enimmäkseen kuunneltua. Metallin ulkopuolelta alkaa kuuntelutottumukset mennä niin laajoiksi ja monimuotoisiksi, että suosikkeja on aika vaikea listailla. Frank Zappa on aika monelle meistä kovasti mieleen. Ja yleisesti ottaen hyvä musiikki melkein mistä tahansa genrestä kelpaa.

WTF FISH BEER!!

Ei aukea.

Tuosta Koiruoho-kappaleesta ja sen tekstianalyysistä tuli mieleeni, että koiruoho – joka myös absintin raaka-aineena tunnetaan – on venäjäksi Tshernobyl. Tshernobylissä, nykyisen Ukrainan alueella, tapahtui ydinvoimalaonnettomuus huhtikuussa 1986. Räjähdyksen ja tulipalon voimasta suuria määriä radioaktiivisia aineita kohosi yli 1000 metrin korkeudelle. Osa radioaktiivisista aineista laskeutui painovoiman vaikutuksesta maahan, mutta huomattavasti suurempi osa huuhtoutui pilvestä sateen mukana alas. Näin kirjoitettiin joitakin vuosisatoja aikaisemmin eräässä tarukokoelmassa: “Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.” Onnettomuus saastutti 105 000 neliökilometriä Ukrainaa. 115 000 ihmistä evakuoitiin, mutta 850 000 ihmistä asuu edelleen saastuneilla alueilla. Unescon mukaan noin neljä miljoonaa ihmistä kärsii onnettomuuden seurauksista. Nykyiset arviot onnettomuuden aiheuttamista lopullisista syöpäkuolemista vaihtelevat 14 000 ja 475 000 välillä.

Niin, sanattomaksi vetää.

Oletteko ajatelleet tehdä yhteiskeikkaa Pirisen jonkun(Black Audio esim.) bändin kanssa? Tai yhteisprojektia??? Olisi mahtava elämys…

Enpä usko, että moista olisi mietitty. Toisaalta Pirisen ja Annalan keskinäisessä puhetulvassa on luultavasti käsitelty maailman kaikki asiat.

Hyge kun olet näitä itämaisen viihteen(ei kai aikuis) ystäviä niin meneekö vanha liitto(Sammo Hung/JackieChan/B.Lee/C.Norris ym.) vai tämä uudempi (Jet Li, Seagal ym.) tuotantoaste paremmin selkärankaan?

Hyge vastaa: Nyt on ilmeisesti päiväkirjojen perusteella syntynyt hivenen väärä kuva harrastuneisuudestani itämaisten kulttuurien saralla. Mutta jos noista pitää valita, niin ilman muuta vanhaan liittoon kallistuu.

Tuota…. Kun te olette kaikki syntyneet ympäsi Suomea, niin, miten te olette kaikki eksyneet Lappeenrantaan ja törmänneet lopulta toisiinne? Ja Kuisma… Hyvä kun tulit pois Turust! Jos sinne olisit jäänyt niin varmaan olisit jossain Crashis soittaa

Vanhempamme ovat ilmeisesti olleet liikkuvaa sorttia. Ja kyllähän hippi hipin tuntee, pikkukaupungissa vielä löytävätkin toisensa.

KUISMA!!! Olen antanut itseni kuulla että olet suuri humoristi????

Tämäkin vielä.

Mikä on teidän levy-yhtiönne miehitys?

Katso orkesteri -osio.

Ovatko Kitarasankarit tutustuneet Zakk Wylden tuotantoon??? Entä monsieur Annala, onko Sick of it all tuttua kamaa???

Jossain määrin on tullut kuunneltua. Arvostamme.

Ette ole ajatelleet laittaa mitään kivoja kilpailuita sivuillenne? Esim. jos tietäis jonkun kysymykseen vastauksen saa palkinnoksi Hygen vaikka synttäreille…

Me itseasiassa mietittiin tuon Kuismankin saamaan palautteen perusteella, että Sakara-tuotannon businesta voisi laajentaa seuralaispalvelun puolelle. Nythän meillä olisi jo kaksi äijää rosterissa mobilisoitavaksi keikkahommiin. Kilpailuja löytyy muista medioista, kuten Infernosta ja Tuhmasta lähitulevaisuudessa.

Lähdin kysymään ihan piruuttani jotta myykkö Tumppi mulle kitaras,sen V:een?

Tuomo vastaa: Sori, Gibsonia en myy koskaan. Sillä soitellaan kotona kalsarit jalassa viskilasi kourassa.

Kouvolan Anttilassa näky olevan Teidän levynne tällä viikolla neljänneksi myydyin : )

Itseasiassa tuo taitaa olla koko Anttila-ketjun sijoitus. Pikkuisen hurjaa.

Perhanan äkkiä niitä paitoja sinne Airon musiikkiin! tilasin mutta ne oli loppunu…

Kohta niitä rättejä taas saa, malta heti..

Kiitoksia kun tulette kesälläkin tänne Oulun suuntaa keikalle…jokohan saatais Slayerin veroin pitti aikaseksi. -Moshpit-

Ouluun on aina mahtava tulla, vaikka matka onkin silkkaa murhaa.

Moneltas esiinnytte Nummirokissa?? Täytyy tietää missä välissä pitää juominkeista taukoa… Kaveri lupas kirjottaa tisseihin Mokoma ja paljastaa ne keikan aikana (naispuoleinen). Miltäs kuullostaa??

Soittoajasta ei ole vielä tietoa. Kannattanee seurata Nummirockin sivuja. Tissejä ei kyllä pahemmin ehdi keikalla vilkuilla. Saattaa siis mennä viuhahdus hukkaan, mikäli niitä on meille tarkoitus esitellä.

ei jumalauta… teidän kuopion keikka oli minun elämäni paras keikka! ja uusi levynne on jotain aivan käsittämätöntä!! Vade retro, SATANA!!! pitäkää tästäki eteenpäin saatanat kurissa..

Omat saatanansa kullakin, ei oo helppoo.

Ja sitten Makelta. Mikä on mielestäsi tekemistäsi biiseistä paras/mukavin laulaa(tai jotain) lähellä sydäntä?

Marko vastaa: Mukavinta on laulaa kappaleita joissa ei tule turhan kiire. Jos kappaleessa ei ole lainkaan hengähdystaukoa, saattaa keikalla huomata huutamisen sijaan vain huohottavansa. Hyviä ja laulullisesti rentoja ralleja ovat Kurimuksella mm. Tämä puoli ja Lupaus, ja Ruhtinaalla Toista maata, Haudan takaa ja Minä elän!

Markolle kysymys: John Tardy vai Bruce Dickinson?

Marko vastaa: Molemmat toimii, mut jos miun pitäisi kaupan kassalla pyytää tulitikkuaski ja muovikassi, niin mielumminhan sitä korisis vakuuttavasti kun puristaisi itseään munista ja kiekuisi.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

19.5.2004 Nite Train, Lappenranta

Raskas 3-päiväinen työviikko on takana. Edellisviikonlopun väsymyskään ei ole todellakaan ehtinyt haihtua. Se tosiasia, että seuraavan 11 illan aikana on seitsemän keikkaa, saa allekirjoittaneen pillahtamaan itkuun.

Lappeenrannassa treenattiin taas soundchekissä. Toista maata ja Sudet ihmisten vaatteissa meni periaatteessa läpi, mutta joku noissa biiseissä hieman jännittää. Ei uskallettu tänäänkään kokeilla niitä keikalla. Myöhemmin uusi yritys paremmalla onnella.

Kotikaupungissa keikkailu on siitä omituista, että tunti ennen keikkaa juttelee vielä vanhempien kanssa kahvipöydän ääressä. Siinä vaiheessa fiilis ei ole vielä lainkaan “rock”, ja keikkapaikalle saavuttuaan pitää vaihtaa persoonallisuutta kiltistä äidin pikku mussukasta liki kaksimetriseksi hevihirviöksi. Pelkkä ajatus kaikessa korniudessaan naurattaa.

Keikka meni soiton puolesta todella hyvin. Kaatuiltiin ensimmäisen kerran Nämä kolme ovat yhtä ja sen lisäksi setissä oli paljon mukavia ja tenhoavia ralleja. Yleisökin oli hienosti mukana. Setin jälkeen yli kaksisataapäinen lappeenrantalaisyleisö innostui laulamaan potkupallokentiltä tuttua kannustulaulua “oo-lee-o-leo-leo-lee, Mokoma, Mokoma!”. Se se vasta kuulosti hyvältä. Ilon kyynel silmässä noisimme lavalle ja aloimme paiskia encoreita. Ilta olisi ollut lähes täydellinen, ellei sitä olisi pilannut tapahtumien sarja jonka päätteeksi meidän vieraslistalainen lähti ambulanssilla sairaalaan ja nelikymppinen pahoinpitelijä poliisiautolla kamarille. Hyvä Lappeenranta! Tällaista ei toivoisi näkevänsä enää koskaan missään.

Pahoinpitely oli ilmeisesti useamman tapahtuman summa. Koko keikan ajan oli havaittavissa, että yleisön monimuotoisuus aiheutti ongelmia. Oikeaoppinen pittikäyttäytyminen ei ollut kaikille tuttua ja homma kusi ajoittain pahasti. Hevimuusikon ja heviyleisön kannalta oikein järjestetty pitti on mitä hienoin asia, mutta tätä toimintaa voi olla vaikea ymmärtää jos päällä on Rantarock 1999 -paita. Nämä heterogeenisen yleisön aiheuttamat konfliktithan johtuvat tietenkin siitä, että aggressiivisesta hevistä tulee koko ajan enemmän ja enemmän kaiken kansan musiikkia. Asiaan perehtymättömälle, satunnaiselle keikkakävijälle, raivokas pittikäyttäytyminen ja hc-pogoilu on varmasti todella outoa, jopa pelottavaa. Sitten kun ollaan vielä vähän kännissä, niin hevareiden vauhdikas “tanssiminen” ja hauskanpito koetaan väkivaltaisuutena ja provosoidutaan tappelemaan OIKEASTI. Ei näin. Onneksi saimme ystävältämme seuraavana aamuna viestin: “Ei käynyt pahasti. Speed, aggression, violence. Hyvä keikka!”

Itselläni on samaan ilmiöön liittyvä kokemus. Kun pari vuotta sitten yritin päästä Niskalaukauksen keikan aikana eturiviin heiluttamaan nyrkkiä ystävälleni, kitarataiteilija Jarkko Petosalmelle, ei eturiviin tunkemiseni sitten ihan kaikkia miellyttänyt. Meinasin saada turpaani joukolta jakkupukuisia pankkivirkailijarouvia! He kyseenalaistivat heilumiseni, koska olivat omien sanojensa mukaan “tulleet nauttimaan keikasta”. No niin minäkin, perkele! Totaalisen erilaiset keikkakulttuurit kohtasivat ja eihän siitä seurannut kun sanomista. En viitsinyt jäädä siihen haukuttavaksi, joten poistuin pettyneenä takavasemmalle. Silloin tajusin että hevi ei ole enää entisensä.

No joo. Riittää se avautuminen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Lähteekö Toista Maata keikoilla? Tuskassa?

Treenaamme sitä settikuntoon koko ajan. Ei oo muuten helppo…

Käykääpä joku heittämässä Lappeenrannan Levymusiikkiin useampi noita paitojanne.Näyttivät koot olevan ikävästi vähissä.

Pistetään korfan taakse.

Olisiko mahdollista että herrat kitaristit pitäisivät joskus klinikkaa kitaransoitosta?

Heko heko. Miksi ihmeessä? Ja oishan se hiukka noloa alkaa itse järjestämään tuollaista, ellei sitten satu olemaan Joe Satriani.

Onko Teillä keikoilla muuta myytävää kuin paitoja?

Ei. Rakkautemme ei ole kaupan.

Onko paitoja tulossa myyntiin esim. Swampmusic:iin tai muihin nettimyymälöihin?

Tsekkaappas bannereita tuolta sivun oikeasta laidasta tai Nyt hermolla… -osiota sivun vasemmasta reunasta.

Kuinka menee oikeaoppinen Göteborg- komppi?

Nyt kysyit ihan väärästä paikasta.

no johan on aikoihin eletty, joka paikasta pursuaa kehua ja ylistystä, levyt napsii viisiä tähtiä ja keikat on sytyttäny ihmiset ilmiselvästi ilmiliekkeihin. eikä suotta! kerrassaan loistavaa. moni helsinkiläispoppoo olisi pistäny köyden kaulaan sen jälkeen kun debyyttilevy ei breikkaa, mutta tehän poijjaat näytitte näin mallia kaikille pelleille. mutta niin, kysymyskin oli: kun te nyt syksyllä meidät hetkeksi jätätte hetkeksi, niin olisi mahdollista kasata jonkinlainen kukko-ep:n tyylinen pläjäys, mukaan ehkä vähän livematskua, coveria, videota tai muuta vastaavaa. mites ois?

Me ollaankin pikkuisen väjöjä. Syksy-EP on hyvä idea, ainakin se oli viime vuonna. Katsotaan nyt, hyvät fanit palkitaan. Ehkä.

Oisko ees hianoa jos Anneli Tuisku jäis Mokomalle kakkoskeks?

Emmie tiie.

I just got my first Finnish Metal album. My Finnish friend said that your album would be worth of buying. I, myself am from England, you see. Well, I bought your cd and noticed that your sounds were quite good. I like those. And your songs have good feeling and passion (for playing). The cd started to taste even better when my friend translated the lyrics. As specialy Anouncer of Silence (hiijasuden jullstaja) (I´m not very good writing Finnish, but its atleast close) has good lyrics. (My friend also told me from these websites) Next I thought that I would buy your older albums and few other Finnish metal-albums. I like also Finnish band called trio execution (thats how my friend translated its name). So thank you very much from your music. I´ll be listening to your Emperor of this world-album a lot! Yours Jonathan C. Ps. I forgot to say that the drawings in the albums scrab book are great. Your singer Marko looks funny! Rock on… Yours John C.

Dear John, thanks for the uplifting greetings. Take care!

Kannataisiko teidän pitää lomaa tästä webbi-touhusta? Oman terveytenne kannalta. Ei varmaan ihan hyvää tee henkisesti lueskella näitä mahtavia terveisiä…

No kyllähän tämä on pahimmillaan melkoista egotrippailua. Onneksi olemme aikuisia ihmisiä ja pystymme käsittelemään niitä.. mitä ne nyt on… ai niin! Tunteita.

Miksi kitaristeilla on niin lyhyet hiukset?

Hyvä kysymys. Oisko ne jotenkin tyhmiä?

Hahaa… Olen metsästänyt levystänne heikkouksia. Sillä olen toistaiseksi uskotellut itselleni, että mikään ei voi olla täydellinen. No tämä Ruhtinas kuitenkin näytti murtavan tuon elämänperiaatteen kunnes…

Kunnes mitä?

Yhtyeenne ominaissoundia ei voi kiistää: biisi kun biisi on alkusekunteista asti tunnistettavaa Mokomaa. Vaan tässä myös piilee sudenkuoppa. Laulumelodiat ja riffittely tuntuvat jossain määrin toistavan itseään. Onko yhtyeellä miten voimakkaana viettinä kokeilunhaluisuus? Aiotteko yllättää itsenne jokaisella uudella sävellyksellä vai pelaatteko mielummin ns. varman päälle? Nimim. evoluutio-Jack

Onpa vaikea ottaa kantaa. Nykyään riffejä tekee useampi jeppe, joten siinä mielessä itsensä toistamisen ei pitäisi olla niin suuri ongelma. Hevi itsessään on toki tyylilajina hieman yksiulotteinen. Vielä ei ole tullut “sisäistä pakkoa” ruveta kokeilemaan eksoottisia soittimia tai konetaustoja. Laulu, kaksi kitaraa, rummut ja basso riittävät toistaiseksi.

Uusi levynne on yksinkertaisesti loistava, kiitos siitä! Jos omia keikkojanne ei lasketa, minkä bändin keikkoja odotatte innoikkaimmin tänä suvena?

Meshuggah Provinssirockissa.

Miäpäs näänki teidät perjantaina!!

Hyvä!

Anteeksi, en muistanutkaan että omistin jo SKR-002 levynkin =) Ei vaan tullut mieleen. Mitäs te aiotte kiertueen jälkeen? Taukoa vai jo uutta rässiä säveltämään? -D-

Kesän jälkeen paikkailemme itsejämme ja mahdollisesti vielä jäljellä olevia ihmissuhteitamme.

Houkkaa ei ainakaan viimeksi Tampereella kuultu, oletteko Mokomat menneet pudottamaan sen ohjelmistosta? Itse elän sen voimin aina seuraavan kuukauden joten toivottavasti saan vielä joskus nauttia tästä loistobiisistä livenäkin. Saanhan?

Settilistaan on nyt sellainen tunku että. Toivossa on kuitenkin hyvä elää.

apua!! saako teidän kukkopaitoja enää mistään?? t. hätääntynyt naisihminen

Prkl! Akat on pulassa, eikä voi auttaa.

Vaikka kiitoksia jo olette runsaasti saaneet niin tässä vielä yksi, uudesta levystä tietenkin. Kurimuksella ne nopeat biisit olivat parhaimmat, mutta tällä uudella kolahtaa hitaatkin. Silmäterä ei koskaan oikein koskettanut (vaikka nainen olenkin :)), mutta uuden levyn herkistely Uni tulla saa on kaunis! Ja avausraita on upea, ja nimibiisi, ja ja ja… Jos miinuksia haluatte, niin Hyisestä sylistä ja sen kertsistä en pidä, mutta saatte sen kuitenkin anteeksi koska olette niin hyviä.

Kiitos kehuista ja synninpäästöstä.

Onko soittotaito suoraan verrannollinen veressä olevan alkoholin määrään?

Se on itse asiassa kääntäen verrannollinen.

Himosfestival: Torstai Mokoma 02.00 – 03.00. Voi herran jumala! Juhannusfestarit vielä! Missähän kunnossa porukka oikein mahtaa olla? Sen verran voin kyllä luvata että minä seison hamaan loppuun asti lettiä heiluttaen ja nyrkkiä takoen!

Heh, missähän kunnossa bändi mahtaaa olla?

Moi! Pitää kysyä semmosta että…kumpi on soolokitaristi Kuisma vai Tuomo? Vai onko ne sekä että…?

Ei kumpikaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

mitä mieltä olette, jos jotkut pikku bändit soittaa teidän kipaleita keikoillaan? Niin ja uus levy on kyllä ihan saa**nan kova kiekko.

Coveroiminen on ollut ainakin meidän näkövinkkelistä kunnianosoitus coveroitavaa bändiä kohtaan. Kukapa sellaisesta ei pitäisi!

“Toista maata” on yksi komeimpia avausraitoja ikinä. Soundit kumartavat vahvasti Slayerin suuntaan, ja tunnelma on kuin Black Sabbathia parhaimmillaan. Oliko tietoinen valinta, vai tuliko takaraivosta?

Kiitos. Slayeriä ja Black Sabbathia on toki kuunneltu, mutta ei voi sanoa että tuo olisi silti tietoista.

Aiotteko tehdä toisen musavideon tältä albumilta? Haudan takaa on loistava.

Ei tiedetä vielä. Olisihan se kivaa.

mein gott!!! Levyllähän on aivan loistavat sanat. Oma suosikki kohta on “jaksaa, jaksaa…” Kiellän itseni biisissä. Toimii, toimii

Hyvä!

Aika Hele-Vetin hyvä keikka Kuopiossa. Ei voi muuta todeta kuin lissee. Uusi albumi kuulostaa joka kuuntelulla paremmalta. Ette ole Savonlinnaan päin suuntautumassa (tämä kuitenkin on tässä kotikentän kupeessa) keikan merkeissä? Paikallinen levymesta ei ilmeisesti vieläkään hommaa teiän levyjä (‘kele), mutta onneksi citymarketista löytyi se tarvittava 1 zipale. Syökäähä pojat enemmän viisikon malliin niin näytätte entistä hevimmältä.

Kiitos. Savonlinnaan meitä ei ole pyydetty.

pizza vai hampurilainen? mies vai nainen? hernekeitto,hernesoppa vai hernerokka? siinäpä arvoituksia!

No niinpäs olikin.

Satutteko tuntemaan/tietämään herra Perunan?

Jaa.

Ensinnäkin : Veditte sitten aivan mahtavan keikan tuossa menneellä viikonloppuna Vaasan Club25:ella! Niskat on vieläkin kipeenä, Kiitos! Ensin DIABLO sitten MOKOMA! Ei paha, ei paha! \w/ Toiseksi : On muuten tosi komea toi uusi video (Haudan Takaa). Oliskos sitä mahdollista tyrkätä levyraatiin “kaiken kansan nähtäväksi”, jotta saataisiin taas vähän keskustelua aikaan! ? 😉 Lisää tätä! Thrash! \w/

Levyraati meni ohi. Pistä palautetta MTV3:n ja kysy että miksi.

Saaisko meijän bändi soittaa kappaleen Väsynyt atlas- coverina meidän tulevalla keikalla, joka on kohta?

Saa, muistakaa vaan täyttää teosilmoitukset.

Kuisma on herra!

Jep jep.

Termokaasu! Teitte hyvän levyn, mutta toisaalta, nyt tuli sellainen olo, että seuraavalta levyltä voi odottaa jotain vielä enemmän…?

Ollaanpas sitä nyt hätäisiä.

Niin, niin, mutta miten se Hyggiksen komppi oikein soitetaan?

Janne vastaa: Heiluttele raajojasi rytmikkäästi musiikin tahtiin. Kyllä ne kompit sieltä löytyvät jos ovat löytyäkseen.

No se on oikeesti kiva levy!

No kiva.

En vieläkään oikein osaa istuttaa Hyinen syli- biisin sanoja muuhun levyyn…

Yritä vaan, kyllä sinä onnistut.

Saikkonen on lutuposki.

Pitää muuten paikkansa.

Mä olen vähän ihastunut Kuisma Aaltoon.

Otan osaa. Toivottavasti olet edes naispuolinen henkilö.

En kyllä lähetä mitään kommentteja tänne!

Hyvä idea. Minäkään en taida vastata tähän mitään.

Uus potkii persiille ku ryssämummo ladaa! Kattelin ettei oo kukaan oo tainnu kysästä vauhtiraita vade retro satanan suomennosta nimestä? Elikkä mitä se mahtaa meinata. Nosturissa ja Tuskassa nähdään! Pittiä tiedossa. Syvä kunnioituksen kumarrus teille

Katsoppa tarkemmin.

Tällaista kysyisin että toimiiko Punainen kukko eepeen videot tavallisessa DVD soittimessa vai tarviiko ne tietokoneen. Mietin vaan etten turhaa investoisi koska en omista tietokonetta. No mutta Mokomahan ois loista syy hankkia tälläinen nykyajn rakkine:)

EP:n videot eivät ole DVD-formaatissa, vaan data-muodossa ja toistuvat tietokoneella.

Mitä kahta et vaihtaisi?

Sinua ja minua.

Muistelisin että olisitte yrittäneet ostaa Yle:ltä viime kesän Tuska keikan, joten saitteko ostettua sen? Jos ette niin se taitaa olla finanssi kysymys, sen verran monelle bändille Yle on myynyt Tuska oikeutensa.

No eipä nuo oikeudet paljoa maksa, eli ei todellakaan ole rahakysymys. Pitäisi ensiksi keksiä sille nauhalle jotain järkevää käyttöä.

Nauhoititteko niissä levysessareissa jotain bonaribisejä? Oli nääs aikasemmin puhetta noin 15 biisistä ja kun levyllä oli “vain” 12, niin mihis nuo muut on tulossa? eepeelle vai hä? Ois paree tulla tai mie poltan housut roviolla ja käyskentelen koko kesän ilman!!!

Heh, vahva uhkaus. Studiossa nauhoitettiin lopulta 14 biisiä, jota yhtä ei edes miksattu. Yksi potentiaalinen bonusraita on siis olemassa, nimittäin Uusi Aatami, uusi Eeva.

No mä en nyt oo ihan varma mut onks siihen diabetekseen joku lääke?

Entä unohdukseen?

Kuopio kiittää hartaudella ja kumartaa syvään sillä aihetta on. Niskat meni jumiin, mutta lihakset rentoutuu sillä millä ne on rasitettukin eli Mokoman uudella levyllä! Kaikesta rässiydestä ja metallisuudesta huolimatta oli Kuopion keikka erittäin pirteä ja iloinen tapaus. eikä se MArkon “blackout” haitannut… paransi vaan tunnelmaa kun kuultiin toinen säkeistö vielä kertaalleen 🙂 Miinuksena se, että Nämä kolme ovat yhtä kappaletta jäin kaipaamaan. Tulkeehan pian uuvvestaan on nimittäin niskalihakset jo kunnossa!

Kiitos paljon!

Kyse on todellakin pikemminkin progressiosta. Anteeksi, miust vaa sujet on nii ihkuja, että piti ölähtää viestin sisältämän kritiikin heppoisesta luonteesta huolimatta. T: SaiPa-Ripa p.s. pictura pulchra est..

Risto tykkää susista, Risto tykkää susista…

Perskules!!Odotus palkittiin..Tämä jos mikä tulee olemaan vuoden metallilevy,ei epäilystä!!Vetäkäähän tiukka keikka 19.5.Kiitos ja kumarrus!!-Haxu-

Hyvä Haxu, teemme varmasti parhaamme.

aikasta komiasti irtos avoin hauta eilises tuska03 koostees..tuli mieleen provinssi03 ja täpinä tulevaa kohti..pääsette onneksi soittaan perjantaina..paitaa ja kesän keikkoja odotellessa..ps.aivan kylmät väreet menee uusintanne kuunnelles..ja muuten..polttelooko provinssin esiintyjäkaarti..meshuggah,diablo,exodus?

Provinssista tulee kesän kohokohta. Toivottovasti omakin keikka menee hyvin.

Haudan takaahan tullaan näkemään perjantaina telkkarista, kun top40:ssä paljastetaan ykkönen!!! Perkele!

Itse pistäisin rahani likoon mieluummin Antti “Mie tykkään kauniista vaatteista” Tuiskun puolesta. Jos meidän sijoitus paranee Kurimuksen 31. sijasta niin hyvä.

Onko 26.5 Yo-talolla teillä lämppäriä? Milläs lavalla ja monen aikaan tänä vuonna Mokoman poijat soittaa Provinssissa? Veikkaanpa että taitaa olla isompi lava ja aivan varmasti parempi aika… onhan se sentään perjantaina, ettei niinkin paska aika kun viimeksi sunnuntaina aamuna, kun kaikki menninkäiset viimeisillä voimillaan raahautui riehumaan Mokoman tahtiin… Mutta olihan se kumminkin niin hyvä keikka että ostin seuraavana päivänä Kurimuksen ja siitä se ajatus sitten lähti. Monta kertaa sen jälkeen teidän keikoilla on tullut niskat tuhottua! Perkules! Jatkaa samaan rataan! Nähdään keikoilla.

Yo-talon lämppäritilanteesta ei ole tietoa. Provinssissa vedetään perjantaina jossain prime time -slotissa.

Sitä saa mitä tilaa, eli top-listoja: TOP-x paskimmat keikat ja miksi, älä selitä, kyllä niitä on! Entä mikä oli viimeisin levy, jonka olet (kuka sitten vastaakin) ostanut?

No selitänpäs! Eli emme viitsi listailla. Pitää kunnioittaa sitä, että joku on maksanut rahaa nähdäkseen meidät soittamassa. Sitäpaitsi harvoin kaikilla meillä on “paska keikka”. Jollakin menee aina paremmin, jollakin huonommin. Joskus jotkut ulkoistet tekijät ahdistavat, mutta sellaista se näissä bändi-illoissa aina välillä on.

Monelta aloitatte soittamisen Nosturissa 22.5 Lauantaina?

Näillä näkymin 00.00.

Onko Annala joulupukin veli?

Ei.

moi! Olen sanaton…kovan levyn teitte. Se tarvi kyllä pikkuisen sulattelua kurimuksen jälkeen, mutta loistava silti. Etenkin haudan takaa ja poltetun maan taktiikkaa iski täysillä! -Emppu-

Kiitos.

Pakko kysyy, et mitä mieltä te ootte Irakin sodasta ja terroristi hommeleista? Nyt tuli vähän vakavia kysymyksiä…

Kaatuu kaupungin muurit, patsaat kaadetaan, uudet paljastetaan – Saapuu valtias uusi, kansa hurraa ja parempaa aikaa odotetaan. Ja muu jatke pahuudesta taustalla, ei taida Ameriikan presidentti todellakaan olla herrojen suosikkilistalla. Tuohan kertoo selkeästi Irakin sodasta. Tai kaipa taas tulkinta kertoo enemmän tulkitsijasta kuin tekstistä?

Ei nyt jaksaisi spekuloida. Soitamme heviä, emme ajattele.

Älkää suotta vähätelkö liikaa niitä vanhempia levyjänne. Henk.koht. en Valusta pidä erityisemmin mutta 120 päivää on ainakin todella kova. Uskoisin että Kurimus/Ruhtinas-diggaritkin osaavat suhtautua niihin avoimin mielin eivätkä itke kun sitä thrash-komppia ei löydykään. Kyllä minusta(kin) uudemmat levyt edustaa sitä mieleisempää linjaa mutta tuo 120 päivää viihtyy ainakin minun soittimessa siinä missä uudetkin. Perhanan hyviä biisejä täynnä koko levy, olkoonkin rokkaavampia ja melodisempia.

Kiitos kannustuksesta.

Kuisma perkele, missä mun paita viipyy??? x)

Kuisma vastaa: Riippuu siitä kuka olet.

Onko tuo “vierasta viljaa” CMX- vai Raamattu-viittaus? Aivan, eivät sulje toisiaan pois.

Heh, mieti sitä.

MITÄ MIELTÄ: JETHRO TULL, PINK FLOYD, KING CRIMSON…

Etäisesti tuttuja nimiä… Eikö nämä nyt olleet niitä Yhdysvaltojen entisiä presidenttejä?

Mikäköhän mahtaa olla osoite,josta pääsee Kamara yhtyeen sivuille?

Käytä Googlea. Niin minä tekisin jos Kamaran kotisivut kiinnostaisivat noin paljon.

“Ihminen on ihmiselle ihminen. Se on suttakin pahempi.”

Lyriikka, tuo mielen välipala.

Onks teistä oikeesti kivaa vastailla teidän fanien kyssäreihin ja kommentteihin? Tuge on ihana.

Onhan tämä hieman raskasta, kiitos kysymästä. Mutta välillä myös hyvinkin palkitsevaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

eikö amerikan presidentti miellytä?

Ei.

Soittaako tuo Hyge kaikki ei-tuplapasarimätkytysbiisien tuplaiskut sinkkupedaalilla ja heel-toella vai alentuuko se käyttämään sitä toistakin pedaalia biiseissä kuten H.E.L.L. tai Hiljaisuuden Julistaja? Oon muuten tässä muutamia päiviä tuota jälkimmäistä reenaillut, ja tahtoo ranne sanoa notta naps!

Hyge polkee tuplaiskut kahdella pedaalilla. Kuulostaa muuten ihan helvetin hyvältä.

Terse. Kuuntelin juuri uutta levyäänne ja tuli tässä vaan mieleen ,että tuleeko uusimman jälkeen EP-levy jossa olisi myös tuo Haudan takaa- video samalla tavoin kuin tuo Punainen kukko-ep? Katsokaas kun kaikilla ei ole hyvää konettaa. Kiitos ja näkemisiin!!

Ei ole EP:tä suunnitteilla. Täytyy vähän latailla akkuja ennen kuin edes miettii uusia julkaisuja.

Härregyyd! … Sain tämän levyn tossa torstaina postissa ja parin kuuntelu kerran jälkeen olin sanaton. Tää levy tarvii ihan selvästi monta kuuntelukertaa ennenku avautuu täysin. Voisin sanoa että yksikään suomenkielinen metallibändi ei näin kovaa levyä ole koskaan tehnyt. Minä tykkäsin tästä levystä jopa enemmän kuin Kurimuksesta tai Kukko eepeestä. basistina haluaisin tietää miten helvtissä saa tommoset basosärö saundit? mitä muuta siinä oli ku se peavey välissä? ja sitä enempiä höpöttämättä lopetan tähän. onnea jatkoon 🙂

5150 toimi tosiaan pääasiallisena särönlähteenä. Aivan tarkkaan emme edes tiedä, mitä kaikkea Saksan Janne sinne ruuvaili.

teiän uus levy rokkaa ihan satasella pitää ostaa tää uus levy

Niin sitä pitää.

Katsoiko arvon MokoCrew Äyriviisuja? Kyllä olis ollu ihmisillä ihmettelemistä kun yht´äkkiä kehiin ois läjähtänyt Hiljaisuuden julistaja alá Mokoma! Ukraina on turha maa…

Friikkisirkukseltahan nuo skabat lähinnä vaikuttivat, itketti ja nauratti.

Marko perkele, nä oot muuten aika laiha. Geenejä vai elämäntavat?

Markon suolisto on mallia suora putki.

kova keikka vaasas. kiitos. tulkaa uudestaan.

Club 25 lukeutuu ilman muuta suosikkipaikkoihimme. Mainio miljöö, loistava yleisö.

On kyllä helvetin kova toi uus levy, mutta koska monet on sitä jo tällä palstalla niin paljon kehunu, niin tässäpä heitän yhden miinuksen (kyllä, sellainen löytyy, ainakin omasta mielestäni): Sudet Ihmisten Vaatteissa-biisi loppuu mielestäni kesken. Joka kerta kyseisen biisin lopun kuunnellessani jään kaipaamaan sitä viimeistä mosh-parttia. Tuplabasaritykityksen jälkeen rumpukompin pitäisi siirtyä löysempään jotta kunnon moshaus voisi alkaa. Mutta ehkä sitten livenä… ?

Kiitos miinuksesta.

Olisi muuten siistiä, jos teidän uusi levy olisi listalla Antti Tuiskun edellä. Mutta taitaa olla toiveajattelua koko homma. Aiotteko muuten juhlia mitenkään, jos levy paukahtaa vaikka TOP20:een?

Kauppa on kuulemma käynyt vilkkaasti. Juhlimisia ei kuitenkaan uskalla ajatella ennen perjantaita.

M-O-K-O-M-A! Kulta, kultasein…

Huh.

Onko teille kenties Kumikameli tuttu orkesteri? Kinahmo on loistava levy, yksi parhaista tämän vuoden puolella julkaistuista levyistä, kunnes ostin teidän uusimman levyn. P.S. Veikkaan, että “Ruhtinas” yltää ekalla listaviikollaan sijalle 18. T:Oraakkeli

Kumikameli on hajanaisten kuulohavaintojen perusteella mainio orkesteri, lisää pitäisi kuunnella.

Soitatteko paljonkin Valu ja Mokoman 102 päivää levyjen kappaleita tulevalla kiertueella?

Pääpaino on tietenkin uusimmassa levyssä, mutta 0-3 vanhempaakin biisiä valitaan settiin fiilispohjalta.

Pystyykö arvon guitarisankarit sanomaan mikä on teille mieleisin veisu uudelta plätyltänne? Esim. mukavin soittaa?

Suosikki-soitettava vaihtelee henkisen ja fyysisen vireystilan mukaan. Kiellän itseni -kappaleessa on ainakin kovin kiire.

Päivää, herrat, pitkästä aikaa. Tiedustelisin seuraavaa asiaa: Mitä siula Annalalla o susia vastaan? Mielestäni “Ihmiset ihmisten vaatteissa” olisi eettisesti osuvampi vaihtoehto uuden, hienon levyn ysipiisin nimikkeeksi. Ei miula muuta T: Tyysterniemen Toivo, SaiPa-Risto p.s. Iha viti kiva platta

Saipa-Ripa on regressoitunut(?) konkreettisten operaatioiden vaiheeseen.

Käyttääkös Sage muuten plekua vai onko slappi miehiä?

Santtu “Sensuelli ote” Hämäläinen hyväilee kieliä plekulla.

Olisiko Miitri sitten Mige? Viitaten Tugeen, Kugeen, Hygeen, Hegeen ja Mageen…

Hyvin päätelty. Mige on todellakin yksi Metric systemin nimistä.

Mikä se on se komppi mitä Hyge soittaa suunnileen joka saatanan kappaleessa? Siis esim. Houkka, Haudan takaa, Hiljaisuuden julistaja..(lista on loputon) Ihan noin kiinostuksen vuoksi rumpalina kysyn. Kiitän levystä, olette mahtavia.

Ei kai sillä mitn nimeä ole. Sellainen HC-poljentoinen tuka-tuka -komppihan se on.

Marko perkeles, olet hankkinut uudet lasit! mitä paksusankaisillesi kävi?

Markon linssit piti vaihtaa, eikä samanlaisia sankoja kuulemma enää saanut. Koita kestää.

Miten on mahdollista että tämä levy kuulostaa kerta kerralta aina vain paremmalta? -Julmettu

Vaikea sanoa, ei myö tahallaan.

Oikein mainion keikan veditte Kuopiossa, hyvä settilista muuten mutta….Olisikohan mahdollista että uuden levyn eeppinen ja huikaisevan tyylikäs mestariteos Sudet ihmisten vaatteissa kuultaisiin joskus livenä?

Sudet soitetaan tulevaisuudessa livenä takuuvarmasti. Ensimmäisillä keikoilla pitää kahlata kaikki kappaleet läpi, biisien live-toimivuus kun selviää vasta live-tilanteessa. Ja kerrallahan ei koko levy mahdu settiin.

Kyl teidän uus levy on vitsin hyvä. Paras tähän mennes. Mutt miks ei eskilomia ole mainittu levyn kannes ???

Ei uskallettu mainita tuota pahuuden pitäjää, jossa aikajatkumo on pysähtynyt.

Onhan se varmaan tiukkaa aikaa tämä, kun on levy juuri tullut ulos ja keikkaa. Mutta eihän ‘Kysyttyä’ palstalle kai joka päivä tarvitse vastata, eihän? Mietin vain tuossa, että vastaustenkin taso hiipuu vähitellen… Juuri kun tänään hain oman levyni Airon Musiikista, niin Airon Musiikin tädin kanssa puhuttiin loistavasta ‘Kysyttyä’- palstasta, joka aina pelastaa päivän. Ei se pelasta päivää, jos te ette jaksa. Kyllä me Mokoman aktiivikuuntelijat jaksamme aina hetken odottaa niitä vastauksia näihin, miksi siis turhaan väkisin vastausta vääntämään? Ja sitten itse asiaan. Jouduin vuodattamaan kyyneleen jos toisenkin levyn kuunneltuani. Kun joku päivä voisinkin kiittää tarpeeksi. Voi kun tietäisittekin.

Onneksi kysymysten taso on kuitenkin pysynyt tasaisen korkeana… Mitä tulee päivitystahtiin, niin vapaaehtoisuuteenhan tämä homma perustuu. Puuha taitaa olla meille mieleistä.

Oli muuten helevetin hyvä keikka kuopiossa. Jatkakaa samaan malliin niin hyvä heiluu. Lissee!!

Hitto. Jaksoi heilua heltan kanssa eturivissä eilen Kuopiossa. Kiitos pojille äksönpläjäyksestä! Ei kun lisää kierroksia koneeseen!

Kuopiossa olimme uusien biisien ensiesitysten kanssa tiukan paikan edessä. Ekalla kerrallahan mukana on usein enemmän intoa kuin taitoa. Ja sitten pelottaakin vähän.

Onko tuo kansivihkosen ohuus pelkkä kustannuskysymys? Harmillisen pieneen ahdettu tämän levyn lyriikkaosasto. Laittaisitte nyt, nimelliset, nimenne viestin perään jotta tietää, kuka langan päässä on. o.O Sitte vielä; mitenkä tuo Marko on sivistänyt itseään, koska parta tuo professori-tason auktoriteetin. Onko se hankittu ihan vain miestenlehtiä lukemalla, vaiko miten? t. Nimim.

Kansivihkon sivumäärä on sekä kustannus- että design-kysymys. Itse tykkäämme kovasti Akin dynaamisesta taitosta. Vastaukset pyrkivät edustamaan koko Mokoma-kollektiivia, siksi nimet pysyvät oletusarvoisesti poissa. Voit tietenkin osoittaa kysymyksen jollekin tietylle jäsenelle, jolta pyrimme myös saamaan vastauksen, mikäli päivitysvuorolainen ei osaa kysymykseen vastata.

härrat näyttävät eräässäkin promokuvassa aikas paljon eräältä göteborgilais-yhtyeeltä, In Flamesilta nimittäin. Kuinkas muuten potkii tuo göteborg-döddis moko-miehille.

Paikoitellen potkii, paikoitellen tökkii. Niiden kuvathan näyttävät H&M:n mainoksilta. Ei prkl.

ei voi mitää, mutta ku ei oo tilillä ku viis egee niin ei sillä levyjä ostella. Joten sorrun moiseen waretukseen, nöyrimmät anteeksi pyynnöt

Niin, jos ei ole rahaa, niin ainahan voi varastaa.

steve, älä sukella!

Ok.

Samuli kommentoi ja kysyy: Hyrde soita enemmin Dave Lombardo -tyylisiä fillejä, vai etkö kykene?

Hyrden rumpalintaidot ovat arvoitus, mutta kitara pysyy Stam1nan miehellä näpeissä moitteettomasti.

Näytte vastaavan tämän kysymyspalstan suoraviivaisiin ylistyksiin varsin neutraalisti. Ihailtavaa! Taidatte olla tervejärkisiä ihmisiä. Teitä ei todellakaan ole liikaa täällä.

Läheisemme ovat tuosta tervejärkisyydestä hyvinkin päinvastaista mieltä.

tuota, olisko mahdollista saada kenties muutaman XXXL-paita niiden uusien joukkoon??????? kun tuota lihaa luiden ympärille on kertynyt aikasta paljon… ja xxl on himpun pieni..ostin viimekesänä pellavasta sen punainen kukko paidan… ja oli hivenen pieni…

Hmm, retkiteltta Mokoma-logolla. Pistetään harkintaan.

Tuntuu varmaan tosi kurjalta, kun teitin parista ekasta levystä ei enää niin piitata? Sanoisitteko rehellisesti mitä mieltä ootte noista levyistä?

Välillä tuntuu, että niistä piitataan melkein liiankin kanssa. Sen verran on uusintajulkaisujen perään kyselty. Molemmilla levyillä on hyviä aineksia, joille toteutus ei aivan tee oikeutta. Sen siitä saa, kun bändiltä jää demovaihe käytännössä väliin. Pari levyä menee harjoitellessa.

Onpas helvetin hyvät stemmat siinä nimikkobiisussa! Hyvä Tukkis!

Kunnia myös Saksan Jannelle, joka huuteli tarkkaamosta ohjeita.

Jossain kuulin, notta uudelta levyltänne puuttuisi riimit tyystin. Säikähdin. Riemastuin, kun sitten kuulin levyn ensimmäsitä kertaa. Loppusoinnut pitää olla, että tyhmemmätkin tajuaa!

Petri Nygårdin Mä oon hevari -kappaleessa ne riimit vasta ovatkin kohdallaan. Neroutta.

Siistejä nuo hieman rokimmat ratkaisut! Esim. 2 raidan riffi, 9 raidan säkeistöt, 10 raidan kertsi…

Vaikea hahmottaa mitä nuo rokimmat ratkaisut ovat, jotka noita juttuja yhdistäisi. Mutta hyvä että toimii!

Onpas aika TÖÖT kova levy! Onko Sassu tullut Mokoman ruoskaan eiku remmiin jäädäkseen?

“Sassu” on kuluttanut Moko-biilin penkkiä jo vuositolkulla, joten aika pysyvältähän tuo on tuntunut.

Miksi nuoteidän vaatteenne ovat niin jumalattoman kalliita??? Ei köyhä opiskelija voi niitä ostaa

Musta T-paita maksaa kaupassa reilun 10 euroa. Muutama euro lisää designistä ja painatuksesta ei pitäisi olla kohtuutonta. Köyhän opiskelijan pitänee sijoittaa rahansa järkevämmin.

Siis onko tuo lyhenne TMRH sanoista Taru Mokoman Rässäävistä Herroista vai mistä moinen älämölö joka musiikkifoorumissa, musiikkilehdissä ja ties missä? Onkos tässä joku villitys nyt menossa vai, että hä?!Pitää kai ryömiä täältä kiven alta pois kuuntelemasta Kurimus-levyä ja päivittää cd-kokoelmaa. Miksi ette soita covereita livenä? Edes H.E.L.L.? C.mon…

H.E.L.L. ilmestyy settiin heti, kun meistä siltä tuntuu. Ei tässä mitään periaatepäätöksiä olla tehty.

Tieto vai taito?

Vähissä kumpainenkin.

“Nämä kolme ovat yhtä, eivät minua säästä!” Mokoma, Meshuggah ja Lamb of god!

Kovaan porukkaan ollaan jouduttu.

Ja sitten kootut hehkutukset:

Näitä varmaan tulee aika paljon, mutta pakko on kommentoida. Uus levy on parasta mussiikkia mitä tähän päähän on ahdettu vuosiin. Siis ylititte levyyn kohdistuneet sangen kovat odotuksetkin reilusti. Ei riitä sanat kehumaan.

Pääsin tuossa äsken ensimmäistä kertaa kunnolla levyn läpi kuuntelemaan. Istuin sitten 41 minuuttia sängyllä täysin muun maailman ulkopuolella. Eipä ole mikään levy näin kovaa kolahtanut. Kyllä Lappeenrannassa osataan. Vielä kun onnistuisi Niteen ensi viikolla luikertelemaan.

Juotuani edellisenä iltana reilusti vodkaa ruhoni aamulla kieltäytyi pitämästä sisällä mitään (myös kipulääkkeet päänsärkyyn)… Siksipä makasin ammeessa ja kuuntelin Mokomaa voimalla joka sai todennäköisesti naapurin kattokruununkin heilumaan. Tällöin oivalsin erään asian: uskomattoman hyvä levy! Ja mikä sopisikaan päivään paremmin kuin Minä elän!…

Kautta Chuck Schuldinerin, uusi levy on niin tiukkaa thrashia että ei perkele. Luulin että Kurimus olisi kovin levy ikinä mutta päätitte sitten tehdä sellasen levyn että ei mitään järkeä! Tuskassa varmaan naksautan niskani paikaltaan.

Siis ei saatana kun sitä viime vuonna ensimmäistä kertaa kuuli teistä niin perkele sitä tuli takatalvi niinkö nyrkki suoraan naaman… vitun mahtava levy oli kurimus ja niin on tämä uuskin… ei perkeleen perkele jatkkaahan samaan malliin…

Ärkkeles pojat! Olette sitten onnistuneet tekemään yhden vuoden kovimmista metallilevyistä, sillä Ruhtinas jakaa minun mielestäni tämänhetkisen ykköspaikan Diablon Eterniumin kanssa tässä “kotimainen metalli”-kategoriassa. Levyn avautumiseen ei mennyt yhtään ylimääräistä aikaa, vaan pää keikkui alusta alkaen. Onnea ja kiitos erinomaisesta levystä!

Suuri kiitos! Uusi levy on parasta Suomi-rässiä Stonen No Anaesthesian jälkeen! Aivan LOISTAVA!

Onpas kiva levy.

Minä elän! aloitusriffi pisti kylmät väreet liikkeelle ja vähän huolella. Kuinkahan monta kertaa cd-levyn voi kuunnella ennen kuin se kuluu pilalle? Kurimus on jo aika ruvella, mutta vielä soi.

Kuten aiemmin kiitin Teitä, arvon herrat, eräästä kappaleesta(kasvot kohti itää)joka auttoi minua avioeroni alussa, niin tämä uusi levy kyllä saa minut jo katsomaan eteenpäin niin muan perekeleesti.. Kiitos. Ja tervetuloa Kouvolaan.

Pojat, tehän saatte miut melkein itkemään! Loistava levy, nyyh. Taidan jättää parran tänään ajamatta, jotta tulisi vähän miehekkäämpi olo…

Laitoin sitten viimeiset rahani teidän uuteen levyyn, eikä kyllä kaduta yhtään. Vitun hyvän levyn ootte tehny! Loppu kuukausi syödäänkin sitten kynsiä ja riisiä.

HErran jestas! Minä elän on loistava! Koko levy on, anteeksi, loistava mutta pari kappaletta nousee kyllä selvästi esiin. NÄMÄ KOLME OVAT YHTÄ!!! VAU!!!!

No niin. Levy on nyt kuunneltu muutaman kerran lävitse. Olen NIIN tyytyväinen. Olette mahtavia. Viiltävä analyysi: Toista maata on edelleenkin vittumainen, mutta mainio. (mahtava kertsi) Haudan takaa on ihan poppi-kappale (siis hyvässä) ja toimii kuin Lada. Hiljaisuuden julistaja on LOISTAVA! Hiano soolo Tuomo! Nimibiisin kertsi on vertaansa vailla (myös loppu encore on aikas mahtava). Minä elän on selvä klassikko. Tätä tullaan kuuntelemaan kyllästymiseen asti. Kiellän itseni on jostain syystä melko rentouttava veto. Loistava. Hyisen sylin sanoista en saanut mitään tolkkua (vaatii kai lisää kuuntelua). Eikä muutenkaan ainakaan ihan heti kolahtanut. Mee poies, Vihtahousu on tiukkaakintiukempi, lähes grindmainen reväytys. Niska venähti tässä vaiheessa=) Sudet tyyppien kuteissa meni vähän ohi, tai siis sekin vaatii vielä toistoa. Hienot säkeistöt. Kiva kertsi siinä tosin on. Poltetun maan taktiikka on vetonaula. Soi tälläkin hetkellä päässä. Olisiko tämä se so called hitti? Nää 3=1 oli vallan messevä viisu. Loistavaa sävellys/sovitustyötä. Hienoa pojat! Uni saa tulla on mahtava lopetus levylle. Jää semmoinen euforinen olo. Ja eikun levy uudestaan soimaan. (Tulipas tarinaa) -Julmettu- NYT ON KIVAA!!!

Vaikka Kurimus oli loistava, tämä on kenties vielä parempi. Pari selvää “hittiähän” tästä löytyy, mutta ei se nyt pahaakaan tee. Kokonaisuus on ehkä vielä parempi kuin Kurimuksella. Haudan takaa, Hiljaisuuden julistaja, Minä elän!, Kiellän itseni ja Poltetun maan taktiikka ovat klassikkoja jo syntyessään!

Levyä on kehuttu jo niin paljon, että tyydyn toteamaan vain sen, että Sudet ihmisten vaatteissa kertosäe saa aikaan kylmät väreet. Mitä muuta musiikilta voi vaatia? Suuret kiitokset.

Kiitokset, sananne lämmittävät sydäntä. Se että levyä sanotaan “kivaksi” lämmittää myös, mutta aivan eri tavalla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.