Kysyttyä

Mikäpäs tässä, hiljakselleen toipumassa 7.4 Tavastian keikasta… Hyvä oli teiän keikka, ekaa kertaa mokoman bändin näin livenä, taianpa suunnata toiseenkin kertaan paikalle kun soitatte!

Tervetuloa vaan! Mepäs mennäänkin tänään uudestaan Mokoman keikalle. Ja huomenna. Ja ylihuomenna…

Kyllä vähän kateelliseksi pistää kun lukee teidän keikkapäiväkirjaa. Omassa bändissä kun ei ole samanlaista pierukulttuuria kuin teillä.Ne ovat estynyttä porukkaa. Pierun osuus suomalaisesssa huumorikulttuurissa on aliarvostettua.

Niin, kuka sen ensimmäisen leijan uskaltaa heittää…

muistaako toinen kitaristeista lahjoittaneensa minulle sellaisen hienon mustan plekunsa, jossa lukee mokoma, lemi liekeissä 2002? miuta ketuttaa ihan perkeleesti, kun mie en silloin ollut ikinä kuullutkaan mokomasta, enkä tiennyt kitaristeja nimeltä. kai työ tai sie muistatte/muistat?

Plekut on annettu pois ja nyt pitää soittaa mehukattipurkista leikatulla muovipalalla. Mokoma-kitaristit, nuo Suomihevin Fränti ja Vahanen, muistavat kaiken, paitsi oman nimensä ja elämänsä päämäärän.

Olisiko mahdollista saada Teidät soittamaan poikani kastejuhlaan???

On, soita Tokolan Jannelle Dex-Viihteeseen.

Käys Kuisma tsekkaa www.scorngrain.com

Kuisma vastaa: No kävin ja suosittelen muillekkin. Melkein paskoin housuuni kun Cyberwarmachinen kuningasriffi lähti soimaan. Hurja meno. Palataan asiaan kun levy ilmestyy. Studiopäiväkirjassa nauratti erityisesti “Dr.Mike still shedding blood and twentynineA was deranged as usual”. Hehe.

Ootteko kitarasankarit ottana tunteja soitonopiskelus???

Kumpikaan ei muista. Ehkä… mutta tuskin.

Ei tuota Annalan vanhaa tanssiorkesteria löytyisi mistään?

Divariin, mars mars.

No mutta minun käsitykseni mukaan naiset eivät syö mitään, verrattuna miehiin ainakaan. Joten tuskimpa tarvitsee sen kummemmin tankata, kunhan vain päivittäisen Mokoma-annokseni saan. Olisikohan minussa sitten turhan paljon mieshormooneja, kun kerran on kiva katsella rumia miehiä, ja kuunnella paskoja biisejä?

Heh, taitaa olla. Tervetuloa kerhoon!

Mitäs helevettiä tämä tämmönen on kun ette ole Jöris-Rockiin tulossa (soittamaan). Kirveestä saatte, perkele!

Höh. Heti ollaan lyömässä, jos ei ehditä tulla jonnekkin.

Onks tää mahdollista… Neljä hiirtä, aeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaeaea….? Ja onks Fear Factoryn musa ollu teille minkäänlainen influenssi?

Ei tuon pitäisi olla mahdollista… FF on tsekattu aikanaan mutta se ei herättänyt suuria tunteita.

Onks “Minä elän”-biisi vähän niinku Kotiteollisuuden Minä olen, eli semmoinen iloinen rock-rallatus?

On on.

Sulla on mun luonto!

Ei muuten ole.

Hehheh, toivottavasti uuden levyn sisältö on vähemmän kornia kuin sen nimi…

Ei nimi levyä pahenna. Ja mistä lähtien hevi ei olisi ollut kornia?

Huomio!!! Sain käsiini Teidän uusimman(?) levyn KURIMUKSEN!!! Ja voi luoja että sillä lähtöö!!!!! Olen töissä Israelis ja voi ihimettä näitä paikallisten naamoja ku kämpäs pauhaa kunnon suomalainen RÄSSI ja METALLI!!! Kiitos ja kumarrus

Ole hyvä, kohta saat sen kaveriksi Tämän maailman ruhtinaan hovin.

“Ja missäköhän helvetissä kaikki Mokoman naispuoliset fanittajat piiloilee?” Lappeenrannassa.

Kaikkien soittajien äidit asuvat siellä, joten eipä tuo nyt yllätyksenä tullut.

Eli Kuisma siis kieltäytyisi mainos-sopimuksesta?????? 🙂 Kiitos vastauksesta vaikka kysymys ei varmaan mikään perinteinen ollut! Kiitos ja uutta matskua odotellessa…

Kuisma vastaa: Nyt en ymmärtänyt. Olen kyllä mielestäni ollut valmis huoraamaan minkä instanssin hyväksi tahansa, jos vaan hinnoista on päästy yksimielisyyteen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Hiljaisuuden julistaja on online

MP3-single Hiljaisuuden julistaja on nyt ladattavissa osoitteessa [poistettu].

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

7.4.2004 Metelli 2004 / Tavastia, Helsinki

Mie & Sie -kevätrieha aka “Metelli 2004” w/ Kotiteollisuus, Viikate

Näin unta että soitin kaksi kertaa loppuunmyydylle Tavastialle, loppuunmyydylle Pakkahuoneelle ja loppuunmyydylle Caribialle. Sitten heräsin todellisuuteen: Caribia ei ollut aivan kattoon asti loppuunmyyty. Muut olivat. Mitä sitten oikeasti tapahtui? Annetaanpas Santtu-sedän kertoa. – Kuisma

Oli siis keskiviikko. Muistaakseni juuri tänään täytyi esiintyä rock-konsertissa. Viipymättä ryhdyin keskittymään illan koitokseen ja siitä syystä päivän tapahtumat ovat kokolailla usvan peitossa.

Vaikka useasti kuulee valituksen sanan tai kaksi pidemmistä kuin sadan metrin ajomatkoista, niillä on kuitenkin tärkeä virka nk. keikkafiiliksen aikaansaamiseksi. Parin tunnin autossa istumisella saavutetaan tietty yhteenkuuluvuuden (lue: vajaaälyisyyden) tunne, josta on eittämättä etua niinkin kollektiivisessa ponnistuksessa kuin yhteismusisoinnissa. Tällä kertaa yhteinen bussimatka jäi väliin, ja oman “keikkareissuni” mitta oli noin 3 kilometriä. Taitoin matkan kätevästi metrolla. Metron ja keikkabussin erohan on se, että metrossa ihmiset tajuavat olla hiljaa, eivätkä anna kuljettajalle ajo-ohjeita jokaisen aseman kohdalla.

Karjalan karvapartio Marko & Miitri ohjastavat uuden uutukaisilla renkailla komeilevan Moko-biilin Tavastian eteen samalla kun vaapuin metropysäkiltä paikalle. Aikataulut näyttivät tällä kertaa pitävän paikkansa.

Hommat etenevät tämän jälkeen totuttuun tyyliin. Kukaan ei näytä tekevän mitään ja mitään ei näytä tapahtuvan. Saamme kuitenkin hoidettua soundcheckin juuri kreivin aikaan ja aloitamme viimeisen henkisen ja fyysisen valmistelun. Meille käy pian ilmi, että soittoaikamme on ennakkoilmoituksen 22.30:n sijaan 22.00. Setin pituudeksi määritetään 30 minuuttia. Lavamanageri pysyy tiukkana, vaikka toteamme kuorossa: “mitä juupelia, eihän siellä ole vielä ketään”. Pakko mennä. Siispä menemme.

Helpotukseksemme paikalle saapuu yllättävänkin lukuisa joukko yleisöä, ja lisää tulee koko keikan ajan. Soitamme vain yhdeksän kappaletta, joista kolme löytyy tulevalta levyllä. Aiemmin mainitsemistani asianhaaroista johtuen, ymmärsin olevani keikalla vasta kolmannen tai neljännen kappaleen välillä. Veto oli kuitenkin ihan ok ja joku näytti siitä pitävänkin. Se on pääasia.

Koska muiden orkesterin jäsenten piti seuraavana päivänä tehdä jotain ihme työtä, takahuoneen tuhdoille vapautui mukavasti tilaa. Päätin hieman tutustua siihen, mitä tuolla huoneella oli minulle tarjota. Mitä sitten tapahtui, siitä ette kuule koskaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

kurimuksella on vähä väliä sellasi outoja kohtii, missä ennen vokaalia kuuluu taustalla sama pätkä hiljemmalla… mitä ne on? tarkotuksellisii?

Heh, ne on sitä taidetta. Eli lauluissa ja muissakin instrumenteissa on kaikenlaisia kaikuja ja viiveitä ikään kuin erikoistehosteina. Kaikki on toki tarkoituksellisia.

loistavaa..kyllä oli ilo korville ja silmille olla teidän sjoen keikalla..ja uudet biisit kolahti hyvin..etenkin se poltetun maan taktiikan mosh-kohta..jatkakaa samaan malliin ja pistäkää paremmaksi provinssis..ja saitte nähtävästi paremman esiintymispäivän ku viime vuonna..ps.ottakaa muutama s-koon huppari joukkoon kesällä niin saa munkin silmäterä omansa..

Kiitosta vaan. Uusia huppareita tehdään kyllä, ja ihan varmasti myös muutama S-kokoinenkin.

Jatkokysymys: Kuinka siis ehkäiset jännetupintulehdusta???? Vaikea kuvitella esim. Kuisma :), treenaa jollai(k)ostos-TV laitteel!!!!

Heh heh. Kuismako treenaamassa? No ei vaan. Lihaskuntoa voi ylläpitää monella eri tavalla, ja jos lihakset ovat kunnossa, niin jänteet eivät saa niin paljoa sikaa. Lisäksi Mokoma-kitaristit lämmittelevät ennen keikkaa takahuoneessa soittamalla muutamia biisejä hieman kevyemmällä tatsilla. Myös keikkasetin voi rakentaa siten, että kaikkein brutaaleimmat jännetupintapporallit tulevat vasta loppuvaiheessa keikkaa, jolloin lihakset ovat jo lämmenneet.

Mitäpä veikkailette, milloin kansa ymmärtää, ettei ihmisen tarvitse elää vedellä ja leivällä? Pelkkä Mokoma riittäisi. Loopin keikasta sain elinvoimaa ehkä jopa vuosiksi. Jospa lisää pian, ettei tule heikko olo. Ja missäköhän helvetissä kaikki Mokoman naispuoliset fanittajat piiloilee? Tunnen oloni jo kovin yksinäiseksi. Ei olisi teidän vastaan kävellyt moisia?

Kiitos kiitos. Muista nyt kuitenkin syödä että jaksat. Naispuoleisia faneja on hevibändeillä valitettavan vähän, etenkin jos ukot ovat rumia ja biisit huonoja, kuten esimerkiksi meidän tapauksessa taitaa olla.

Pekrule! Kuismahan on teidän vaaleanpunaisen päiväkirjan perusteella oikein huumorimiehiä.. Eihän sellaista kestä pirukaan! Joo, mutta kysymys (tai pikemminkin kehoitus): soittaisitteko pliisjooko nyyhkykappale Silmäterän tuolla Pakkahuoneella kun sattuu olemaan tyttöystäväkin mukana? Jottei miehisyys siinä pääse unohtumaan niin vastapainoksi voitte heittää vaikka sen Poltetun maan taktiikan… tai ehä mie tiiä! -Jooseppi

No joo. Kuisman ja itseasiassa muunkin Mokoma-crewin tekniikka on se, että kun laukoo nokkeluuksia kokoajan, niin pakkohan niistä jonkun on joskus osua maaliinkin. Pakkahuoneella rokataan. Biisitoiveet on rekisteröity.

kuka esiintyy 9.4. tampereella klubin puolella? ei kai vaan Mokoma? Vai oletteko kaikki kolme pakkahuoneen puolella?

Mokoviikateollisuus soittaa Pakkiksella, Klubissa vetää sitten Pain Confessor ja Juntta.

miksi täällä ei ole laulujenne lyriikoita? minä tahtosin kasvot kohti itää-biisin sanat se on niin mahtipontiparas biisi.. *MoRtiCia*

Nyt, Morticia, lopetat sen saatanan rosvoamisen eli rokkarin hengetyön laittoman kopioimisen, ja vähän vitun hitaasti! Pyydä äidiltäsi viikkorahan korotus ja juokse pikku jaloillasi kipin kapin levykauppaan. Sieltä ostat Kurimus-pitkäsoiton ja sen kansilehdykästähän ne sanat löytyy, oikein painettuna! Perkele, että menee herne nenään.

Onko teon teoriaa vielä keikka setissä? Jos ei ole niin soittakaa se edes Tampereelle miun vuoks. Ja parempi että soitatte pitkän setin… tuun kaukaa kattoon teitä! Ja vain teitä… no ehkä vähän kotiteollisuuttakin…Ja viikatettakin…

Teon teoriaa on setissä silloin tällöin. Katsotaan mitä voidaan tehdä.

Eiköhän olisi Mokomankin aika pistää homma isolle. Levy-yhtiö toimii, mutta oikean http://tinyurl.com/2pvym keikkamyyjän talliin, MARS!

Huumori on kivaa, etenkin sellainen hauska huumori.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

MP3-single julkaistaan torstaina 8.4. klo 12.00

Mokoman neljäs albumi on valmis ja ilmestyy suunnitelman mukaisesti kauppoihin keskiviikkona 12.5.2004. Albumin nimi on Tämän maailman ruhtinaan hovi.

Tulevana torstaina, 8.4.2004, julkaistaan albumin ensimmäinen single Hiljaisuuden julistaja. Single julkaistaan ilmaisena MP3-tiedostona Mokoman kotisivuilla osoitteessa www.mokoma.com, josta kappaleen voi imuroida torstaina klo 12:00 alkaen. Singleä ei julkaista CD:nä, eikä sitä siis saa kaupoista.

Keskiviikosta lauantaihin Mokoma on pääsiäiskiertueella yhdessä Kotiteollisuuden ja Viikatteen kanssa. Kolmikko esiintyy Helsingissä Tavastialla 7. ja 8.4., Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 9.4. ja Turussa Caribia-hallissa 10.4. Hiljaisuuden julistajan lisäksi Mokoman pääsiäiskiertueen setti sisältää tulevan levyn kappaleista Poltetun maan taktiikkaa, Vade retro, Satana! ja Haudan takaa nimiset vedot. Viimeksi mainitusta kappaleesta on tehty myös video, joka julkaistaan Mokoman kotisivuilla maanantaina 19.4.2004.

Tämän maailman ruhtinaan hovi -albumin julkaisukiertue alkaa perjantaina 14.5. Kuopiosta. Tarkempi kiertueohjelma löytyy osoitteesta www.mokoma.com.

Tämän maailman ruhtinaan hovi sisältää seuraavat kappaleet:

Toista maata
Haudan takaa
Hiljaisuuden julistaja
Tämän maailman ruhtinaan hovi
Minä elän!
Kiellän itseni
Hyinen syli
Vade retro, Satana!
Sudet ihmisten vaatteissa
Poltetun maan taktiikkaa
Nämä kolme ovat yhtä
Uni saa tulla

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.