Kysyttyä

Onko teidän uuden singlen nimi ja julkaisupäivä jo tiedossa?Jos ei niin milloin siitä olisi tulossa tietoa?Jos vanhemmat levyt uusintajulkaistaan onko mahdollista,että niissä voisi olla mukana video Kasvan tai Rajapyykki kappaleista?

Sakara-tuotannon kevään julkaisuaikatauluista tiedotetaan sitten kun tiedotetaan. EMI tiedottaa omista suunnitelmistaan esimerkiksi kotisivuillaan, www.emi.fi.

Minä nyrkkimeren kansalainen tervehdin teitä vapahtajia. Me syntiset tarvitsemme kunnon raipan iskuja. Odotan syntien anteeksi antoa Tampereella 9.4. Kurittakaa meitä!

Emme piiskaa masokisteja jos he niin haluavat. Se se vasta sadistista onkin.

Olenko sokea, vai mainitaanko näillä sivuilla teidän tulevista keikoista mitään? Ja huhujen mukaan olette tulossa Kouvolaan, pitääkö paikkaansa?

Olet hieman sokea. Tulevista keikosta mainitaan aina 10.4.2004 asti. Kevään ja kesän keikat julkaistaan sitten tuonnempana. Kouvolassakin pyörähdämme mikäli Kaarle keittää kahvit.

Jösses. Sitä on sitten katsottu Hoki Naittia. Mika “Anu” Saukkonen on nero. Miettikääpä sitä.

Jääkiekko, tuo yksinkertaisten miesten monimutkainen peli.

Minä vaatimalla vaadin että teette jollekkin levyllenne sen nimiset kappaleet kuin “Niskat nurin” ja “Kukkopilli”. Ne sopisi teidän musiikkiin kuin sopiva palanen sille sopivaan palaseen.

Sie oot nero.

Mokoman: kurimus olisi loisto levy JOS rumpali soittaisi tuplabassareilla! Ei Slayer vaikutteista musiikkia voi vetää yhellä basarilla PERRRKELE! VASTATKAAA!!!????

Jaa.

Saako Thrashia soittamalla pesää; eli onko MoKoMan takahuoneeseen kauheasti tunkua? 🙂

En ymmärtänyt kysymystä.

Maj Karma muuten soittaa mustaa paraatia paremmin ku musta paraati ite. vai mitä luuletta?

Me mitään luulla.

Kai siinä Sakaran uudessa kevätmallistossa 2004 on sitten myös Lady-paitoja ?!??! Ja ennakkoon niitä vois olla saatavilla jo Pakkahuoneella Pääsiäisenä ?! Kiitos 🙂

Tottahan toki uusia lady-paitojakin teetetään. Pakkahuoneella ei ole kuitenkaan vielä paitoja myynnissä. Olemme pahoillamme.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

19.3.2004 Stary Dom, Pietari (RUS)

w/ Kotiteollisuus & Viikate

Perjantai

Koitti perjantaiaamu ja melkoinen määrä puoliunisia soittoniekkoja ja toimittajia oli raahautunut Lappeenrannan rautatieasemalla odottavaan bussiin. Tunnelma oli odottavan jännittynyt, edessä olisi seikkailu.

Rajalle saavuttuamme tullimuodollisuudet sujuivat yllättävän hyvin. Ne venäläiset tullimiehet, joiden olisi pitänyt olla kiinnostunut länsimaisista soittimistamme, olivat katsoneet parhaaksi pitää rokulipäivän juuri tänään. Meidän ei tarvinnut kuin vaappua jonossa passitarkastuksen läpi ja matka oli jatkuva.

Ensimmäisellä tax-free pysähdyksellä KT:n ja Viikatteen miehet ihastelivat omia piraattilevyjään. Viikate-Simppa ilmoitti levy-Igorille, että ei aio omasta levystään maksaa ruplan ruplaa. Järjestely sopi ja artisti sai omansa.

Matka taittui nopeasti ja kohta sitä huomasi ihastelevansa Pietarin esikaupunkialueen karuhkoa maisemaa. Ajoimme suoraan Stary Domille, ruuvasimme soundit ns. kohilleen ja kirjoittauduimme porukassa hotelliin, joka sijaitsi miellyttävästi klubin yhteydessä. Soittojärjestystä arvottiin pariinkin kertaan ja lopputulos oli se, että Viikate sai luvan aloittaa. Hyvinhän tuo slaavilaismelankolinenheavyrautalanka tuntui pietarilaiseen nuorisoon uppoavan. Paikalla oli Suomen kolmikon lisäksi kaksi paikallista suuruutta, jotka olivat houkuttelemassa yleisöä paikalle. Kumpikin orkesteri nauttii ilmeisen kovaa suosiota ja sen huomasi viimeistään väen määrästä. Vajaan tuhannen hengen klubi oli illan aikana tupaten täysi.

Oli hauskaa nähdä KT hieman erilaisissa lähtökohdissa, kuin on viime aikoina Suomessa totuttu. Hyvin putosivat junttariffit ja melodiset kertsit neitseelliseenkin yleisöön ja vastaanotto oli hetkittäin lähes riehakas.

Mokoma aloitti viimeisenä ja venäläiset olivat saaneet korvansa taatusti täyteen äänekästä elämöintiä jo tässä vaiheessa. Meitä ennen oli joku vitin “Karolishyy”, jota kaikki olivat tulleet katsomaankin. Osa yleisöstä alkoi valua poispäin, osa jäi onneksemme seuraamaan kuinka Sage selviäisi ensimmäisestä live-esiintymisestään basson varressa. Onhan huumorivastaavamme Sage toki esiintynyt ilman bassoa useitakin kertoja, välillä edukseenkin. Pelimiehenä Sage hoiti homman kotiin, ei mitn hätää.

Hirveässä jälkihiessä suuntasimme yläkerran vip-loungeen taputtelemaan omia ja kollegoidemme (myös venäläisten) hartioita, ja paikkaamaan esiintymisen aiheuttamaan nestehukkaa. Hyvinhän tuo tuntui paikkaantuvan. Toimittaja Flinkkilääkin muistettiin lasillisella kuohujuomaa, juoma kaadettiin kurkun sijasta tosin persvakoon. Allekirjoittanut pelkää kostoa.

Myöhemmin hotellissa Viikatteen basso-Erwo ansaitsi juhlavan lisänimen Judo-Eki (seuraavana päivänä ostettuaan uljaan sotilashatun otettiin käyttöön myös nimi ‘The General of Judo’), pyöräyteltyään Santtua pitkin ja poikin hotellihuonetta. Santtu totesi saaneensa sellaista ‘Kouvolafillistystä’, että ei muista parempaa kuunaan saaneensa. Sitä luiden kolinaa kun nämä ei-niin-riskit kaverit lailla taistelevien metsojen ottivat toisistaan mittaa.

Judovoitostaan ilmeisen rohkaistuneena Judo-Eki suuntaa tekemään tuttavuutta venäläisten käytävänaapureiden kanssa. Huoneen miespuolinen henkilö toteaa: “You are not my friend, you must go now.” Eki ottaa jalat alleen ja pakenee huoneeseen, jossa on Mokoman miehistö Markoa lukuunottamatta. Eki lukitsee oven sisäpuolelta ja sinkoaa avaimen holtittomasti jonnekinpäin huonetta. Ovelta kuuluu koputus ja ovisilmästä näkyy mies, jonka aikeista on todella vaikea sanoa mitään. Annamme miehelle lisänimen ‘Kylmä rinki’ ja päätämme, että aikeensa eivät meitä kiinnosta ja päätämme keskittyä illanviettoon ihan omissa porukoissamme. Kuinka ollakaan, uni alkaa painaa silmää ja osan olisi poistuttava omiin huoneisiinsa lepämään. Mutta se avaimen perkele on kateissa, eikä kukaan olisi siis poistuva minnekään. Kuismaa eivät etsintäpuuhat enää jaksa innostaa ja hän päättää käydä nukkumaan. Jotenkin mystisesti avain oli joutunut Kuisman alle, josta sen onneksemme myöhemmin löydämmekin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuli vain mieleen, että jos olisi vaikka tulipalo syttynyt…

Lauantai

Lauantai alkoi turismilla. KT poistui omiin kuvaussysteemeihinsä ja me muut suuntasimme Talvipalatsia ihmettelemään. Hieno oli ja valtava kanssa.

Seuraava kohde oli joku mukava rockklubi, jossa oli mukava pöytäfudispeli. Kyseisellä pelillä olisi ratkaistava Mokoman ja Viikatteen keskinäinen paremmuus. Vastaus löytyi numeroin 10-7 ja kuinkas muuten kuin Mokoman eduksi. Paremmuutta ratkoessa meteli oli ollut kuulema jotakuinkin helvetillinen, siinä oli ravintolassa luuhaava kissakin ihmeissään. Pelin tiimellyksessä syntyi slogan: “Viikate on paskin”, joka nauratti ainakin silloin.

Kyseisen paikan nurkilla otimme myös jokusen promokuvan ja niistä tuli kait aikas hienoja, hyvä Joonas!

Palailimme jo ennen puoltayötä takaisin hotelliin, jossa piti vielä vähän päivän tapahtumia ihan porukassa kertailla. Tarkoitus oli syödä nakkeja ja nauttia sivistyneesti muutama drinksu, mutta jostain kumman syystä tapahtui jotain ihan muuta. Homma meni käytäväpainiksi ja erinäköisten miesstriptease-esitysten seuraamiseksi. Mikä miellyttävintä, stripparit löytyivät ihan omista porukoista. Lahjakkaita nuoriamiehiä nuo Viikatteen uroot, kerta kaikkiaan. Haaskaavat talenttiaan rokkihommissa, sanon mie. Hotellin securitya eivät alastomat painijat haitaneet, mutta siinä vaiheessa kun kukkaruukkujen aluslautaset valjastettiin frisbeenheittoon, katsoivat turvamiehet velvollisuudekseen keskeyttää mittelöt. Luulen, että he saivat turvakameratallenteista hyvää matskua seuraaviin pikkujouluihinsa.

Sunnuntaina alkoi väsyneen, mutta ilmeisen hyvin viihtyneen poppoon kotimatka. Tullikaan ei ollut rähjäisistä ukoista kiinnostunut. Paitsi Hynysestä vähän, taisivat tunnistaa starban, heh. Loistava reissu, loistavaa porukkaa, Mokoman puolesta kiitokset kaikille mukanaolleille! Pääsiäisturneeta odotellessa…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

miten äijiin uppoaa kitarasankari osasto tyyliin Yngvie, Vai, Hynynen jne? Sitten sellaista että voisitte muuten tehä jonkinlaisia hihamerkkejä, veikkaan että menis hyvin kaupaksi. Teillä on muutenkin tollasta vanhan kunnon hevimeiningin elvytystä toi homma.

Ynkkä on tyhmä mutta nopea. Stevie on nokkela mutta taitava. Hynynen taas.. no Hynynenhän… tuota… Hihamerkit meni mietintämyssyyn.

Ootteko tulossa Imatra Big Band Festivalille möykkäämään?

Eipä taideta.

terve. aattelin kysästä että onko tonne tampereen mokoma-viikate-kotiteollisuus keikalle ikärajaa? toiv. ei. haluisin niin pirusti nähä livenä. 3 loistavaa bändiä! -fffener-

Kysäiseppä Pakkahuoneelta, vaikka puhelimitse.

Kertokaapas Hyrkäksen Jannen tarkka pituus.Tällä sivulla lukee,että alle 2 metriä joten helvetin pitkästä miehestä on kysymys.

Oisko miehen mitta sellaiset 180cm tanssikengät jalassa. Alle 2 metriä kuitenkin.

Mikä oli MArko Annalan entinen bändi

Käskynanto, Syntax Error ja Slumgudgeon vain muutamia mainitakseni. Tsekkaa Biografia!

Voisittekohan työ laitta heti tänne sivulle ilmotuksen kun Valu ja 120 päivää levyjen uusintajulkaisuista tai muista kyseisiin levyihin liittyvistä asioista tulee tietoa? Ois helvetin hienoa jos ne uusintajulkastas jossain luki,että jos ne uusintajulkastaisiin ajoittuisi julkaisu syksyyn pitääkö paikkansa?

Nyt aikuisten oikeesti, jengi. Me emme tiedä vanhojen levyjen uudelleenjulkaisusta mitään. Kysykää EMI Finlandilta.

Eikö arvon kitaristit vois nyt arvailujen jälkeen kertoa, että mihin päin ne nupikat käännetään? jookos? =) Ja totta tosiaan, tuo Scent Of Flesh on AIVAN helvetinmoista pieksentää!! (uutta levyä odotellessa…) Kiitos, että joku vielä Suomessa tekee jotain äärimmäisen hienoa deathmetallia!!

Potikat kaakkoon. Ja ihan vaan vinkiksi: soundi ei nuppeja kääntelemällä parane jos on paskat kamat.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Olemme kamuje kaa persustanu pändi nimeltä METALLITYÖLÄISET, Pändi suosio alkaa cover levyllä jossa on piisejä mm. MOKOMALTA (olet varmaa kuullu) ,KOTITEOLLISUUDELTA ja KLAMYDIALTA ja sokerina pohjalla MEGASUPERPAKANAHEVICOVER kappaleesta RUSKETUSRAIDAT. Pyydämme lupaa itse kuninkailta soittaa kappaleet TAKATALVI, SILMÄTERÄ, MENE JA TIEDÄ, KASVOT KOHTI ITÄÄ ja LUPAUS. Onko lupa myönnetty?!? T: hevihirmu PS: Mul on sama ongelma hiuksis ku sul on parras, kaikki anelee ja rukoilee että kävisin parturissa.

Jos livenä vedätte taikka levyllä julkaisette, niin ilmoittakaa Teostoon. Saadaan sitten ostettua makkarat juhannukseksi.

on muuten asiallinen toi Takatalvi biisi ja muutkin ku huvitörmällä olin teitä kuuntelemassa, ja tyytyväinen olin vaikkakin se järjestäjien säätäminen ärsytti!

Taisi se ärsyttää. Ikävät asiat unohtuvat onneksi nopeasti.

voisitteko laittaa hyrkkään rummuista kaaviokuvan sivuillenne… olisin kiitollinen jos voisitte… tai ees kertokaa hyrkkään rumpujen kokoonpano..

Kaaviokuvaa ei jaksa väsätä. Rumpujen tuumakoot ovat 22′ 14′ ja 16′. Merkiltään ovat Tamat ja malliltaan Starclassicit. On sillä Iron Cobra -pedaali ja läjä Zildijanin peltejäkin.

Uskomattoman herkkä biisi se Marjat! Kuka ne sanat on tehny, ku ne pisti oikein kunnolla miettimään. Siis todella hienot ja filosofiset ” ..Varjojensa painosta, uhkaa runko murtua” ja jatkuu “varjoillaan meidät eloon saa..” On kyllä syvälliset. Kai soitatte kyseisen teoksen Tavan torstain kaikalla? Tää vuosi lähti niin pirun hyvin käyntiin kun aloititte nosturissa antamalla marjoja heti kättelyssä. Jos jotain negaa sanoisin ettei mene tähtiportin nuolemiseksi, niin onko mitään järkeä tehdä sairaan hyvää musaa ja myydä kasvavalle fanilaumalle eioota..

Marko tekee kaikki sanat. Mukavaa sitä oli soittaa uutena vuotena todella pitkän tauon jälkeen. Tiedä vaikka päätyis jatkossakin settiin. Loput hupparit myydään muuten tuolla pääsiäisrundilla. Sen jälkeen julkaistaan muotitalo Sakaran Kevät 2004 -mallisto.

Nuo Valu ja 120 päivää levyt julkaistaan uudestaan syksyllä.Ovatko niiden julkaisupäivät jo tiedossa?Kun ne julkaistaan uudestaan tuleeko niihin mitään bonus materiaalia?Itselläni on jo tuo Valu levy,se on helvetin hyvä!

Jos ne ylipäätään julkaistaan, niin bonusmateriaalia luulisi tulevan mukaan. Mutta me ei oikeasti tiedetä noista mitään, EMIn business.

Olette näköjään keikalla Kotiteollisuuden ja Viikatteen kanssa Tavastialla tuossa pääsiäisen kieppeissä,näytetäänkö tuo tapahtuma myöhemmin telkkarissa?

Korkeintaan Poliisi-tv:ssä.

“KYSYMYS: Terme!! Onko totta että tulette soittamaan Pakkahuoneelle pitkäperjantaina (9.4)Viikatteen ja Mokoman kanssa!?!?!? Olis meinaan aikasta loistavaa…. HONGISTO: Mitäs myö nyt Tampereella tehtäis, homoiltais poreammeessa vai? No mikä ettei, kuulostaa hyvältä. HYNYNEN: Annala on varattu miulle! Kallenhan mie oon jo korkannut.” Pelottaako Annala?

Pojat on poikii.

mitä helvettiä?! joku esitteli: bass=0 middle=3 treble=10 huh huh… jos vähän sekaannun toisten asioihi niin ehkäpä b=8 m=1 ja t=10… ja contour pedaalista riippuen 8-10… mut asiaan: miten saitte järkättyä sen ekan (ja viimesen) levysopimuksen IMEn kans? lähetitte demoja ympäri suomee jne? ja mihin lafkoihi niit demoja kannattaa postitella.. ei välttämättä bmglle tai vastaavalle poppishösselille? ja kuinka nkärkkäittä tuottajat o ylrrnsä sämpläämään piisejä/soundeja hienovaraisemmiks ja paremmi ratioon sopivaks? tv:jARKKo

On teillä säädöt. Marko lähetti EMIin demon, Hakasen Gabi kuunteli sen ja tarjosi sopimusta. Kannattaa varmaan vilkaista levy-yhtiön artisteja, verrata niitä omaan yhtyeeseen ja miettiä, josko firmalta löytyisi omalle asialle ymmärrystä. Tuottajan sekaantuminen taiteellisiin ratkaisuihin riippuu artistista ja tuottajasta. Gabi antoi meille aina kiitettävän vapaat kädet ja päinvastoin; Luottoa löytyi molemmin puolin.

Terse! Ajattelittekos sitten seuraavalle pitkäsoitolle ottaa mukaan puu- ja vaskipuhaltimia, sellon, mellotronin ja Tom Waitsin? Tulis nimittäin aika hassu paketti. T: Alppitorvi-Kalevi

Uudella levyllä ei kuulla sen enempää vaski-, puu- kuin nahkapuhaltimiakaan.

On teillä vaan hyvä rytinä päällä, Tavastian keikkaa odotellessa… kunhan ette jää sinne venäjänkiertueelle. Mitä muuten tykkäätte Viikatteen rautalankahevistä?

Viikate on mainio livebändi.

Rakkaat ja raskaat orkesterilaiset! Onkohan teittin 8.4 tavastian keikalla mahdollisuutta kuulla Silmäterää? Se on niin kaunista kuultavaa kaikessa karkeudessaan…

Kassellaan.

Käykäähän äijät hakemassa www.scentofflesh.net :stä ne samplekappaleet. Toi on kunnon pieksentää!

Sehän oli vanhan koulun dödöä. Mikä ettei!

Missä järjestyksessä soittaa Mokoma-Viikate-Kotiteollisuus akseli noin ihan tampereen keikkaa silmällä pitäen. Toivottavasti ette soita ekana ei meinaan jaksa teidän ruoskimisen jälkeen tehdä mitään muuta kuin kuolemaa… sellaista on kuntoilu. Voisitte muuten tehdä juppavideon hevareille. Part 1. – 100. niska- ja käsilihakset.

Naputit viestissäsi yhtyeet todennäköiseen esiintymisjärjestykseen. Jumppa olisi todella tarpeen itse kullekin ennen kevään keikkoja. Saattaa muuten lähteä henki.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Vitti mie ossaan soittaa Koiruohon kitaralla keljuttaako häh?

Vähä.

kui kaua marko on kasvattanut partaansa?

Eräiden mielestä liian kauan.

Minkä tyyppistä musaa tuo Charged on,jonka biisistä tuo h.e.l.l on tehty käännösversiona?Mitä pidätte itse kyseisestä yhtyeestä?Minkä maalainen se on?

Charged on thrashia 80-luvun Lappeenrannasta. Mitä pidämme? Siehä hulluja kyselet.

Kuinka monta biisiä teidän uudelle pitkäsoitolle tulee?

Toistakymmenta.

tykkäättekö Finntrollista?

Mielikuvat humpastansa perustuvat pääasiassa livetilanteisiin, ja nuo mielikuvat ovat positiivisia.

Kuka se on se ruoja ko viheltellöö siinä “Mene ja tiedä” -veisussa ko se alkaa se toinen säkeistö? Mie oon nimittäin pitemmän aikaa jo kuunnellu että oho vaan. T: Dr. MacDoo, Dr. Bombayn kadonnut skottiveli P.S. Palaan vielä perkele!

Tässähän on kauhutarinan ainekset. Viheltelijä olet nimittäin SINÄ!

Voisiko kitaristikaksikko hieman paljastaa, miten säädän säröä että saan Mokoma-saundia esille? Mulla on särössä bass 0, middle 3 ja treble 6(/10). Väärin?

Mitähän värkkiä sie olet säätelemässä? No, sama se, mutta nosta nyt heti tuo basso puolivälin paremmalle puolelle. Hirveätä katsoa tuommoinen.

nonii.. elikkäs millon olisitte tulossa keikkailemaan joensuun tuntumaan.. viimeks törmällä rokkasitte kunnolla ei tarottiin enää happi riittäny..

Seuraavan kerran olemme Joensuussa todennäköisesti 17.7.2004.

Joku kysyi Loopin sijaintia Oulussa. Asemakatu 28 näyttää osoite olevan: http://www.kauppahakemisto.com/single_shop.php3?id=999 Nyt ei bändikään voi luulla olevansa Clevelandissa. Kiitos Kurimuksesta 🙂

Kiitos tiedosta, täytyypä pitää mielessä. Yleensä meidän keikkabussissa kova jätkä on se, joka tietää viikonpäivän.

Osaakos ton näkönen mies soittaa bassoakin ? 😉 Mitäs poijjaaat Exodus’sen uudesta levystä tykkää ?

Uusi Exodus kuulosti ihan mukavalta musiikilta. Jos ei Santun näköinen mies osaa soittaa bassoa, niin minkäs näköinen sitten osaa…

jotenkin tuosta sagen kuvasta jo huomaa, että olette valinneet oikean miehen 🙂

No, miehen ja miehen, mutta oikea se on.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.