13.7.2006 Tammerfest / Pakkahuone, Tampere

Kesän pisimmän keikkasiirtymän jälkeen vuorossa oli allekirjoittaneen kotikylän kaupunkifestivaali Tammerfest. Areenana toimi vanha tuttu Pakkahuone, jossa riitti vilskettä koko päiväksi. Ennen meidän ja Suburban Triben aikuiseen makuun suunnattua konserttiamme paikka nimittäin toimi myös nuoremman väen nykymanserocksuosikkien areenana.

Tero ohjasti bussimme Flinchin keikan jälkeen Pakkahuoneen lavan oville, jossa parveili lauma Flinchin tai Uniklubin pikkutyttöfaneja. Nämä ilmeisesti luulivat bussiamme suosikkinsa kulkuvälineeksi, koska hakeutuivat nimmarivihkoineen ja ruusuineen bussimme ovelle. Kun bussin avautuvasta ovesta ei astellutkaan Uniklubin Jussi, vaan Hämäläisen Santtu, tytöt katsoivat kuitenkin parhaaksi juosta kiljuen karkuun.

Takahuonetilat olivat Uniklubin jäljiltä vielä siivoamatta, kun pääsimme sisään virittelemään itseämme ja laitteitamme. Ruusun terälehdet lattialla haittasivat kuitenkin vain jossain määrin adrenaliinin ja testosteronin tuoksuisia valmistautumisrituaalejamme, kuten jumppaamista ja vihreän teen juontia.

Suburban Triben aloittaessa oli paikalle saapunut jo varsin mukava määrä ihmisiä. Tämä oli helpottava näky, sillä olihan kyseessä torstaikeikka sekä meidän toinen esiintymisemme Pakkahuoneella kolmen kuukauden sisään. Nopean toisinnon takia olimme kaivaneet esiin edellisen keikan settilistan, jotta voisimme tarjota tällä kertaa mahdollisimman erilaisen ohjelman. Muistaakseni setistä vaihtuikin peräti kymmenen biisiä, mikä on tällä repertuaarilla ihan reipas määrä.

Yleisön toiminta oli paikoin niin vaikuttavan näköistä, että sitä oli oikein pysähdyttävä seuraamaan. Valtava circle pit pyöri Pakkiksen lattialla ehkä kaikkien aikojen hienoimmin. Näytti siltä, että kaikki tiesivät missä olivat mukana, ja ilmeisesti osumaakin otettiin vain vapaaehtoisesti. Monilla festareilla tuollaista ei voi turvallisesti rakentaa väentungokseen, mutta tällä kertaa taisi olla sekä tila että osallistujat toiminnalle suotuisia.

Soitto maistui setin alusta loppuun. Subbareiden Eugeniukselle sen sijaan maistui lavalonkeromme, jonka hän takavarikoi jääkaapista todeten, että “löytäjä saa pitää”.

Mainion keikan jälkeen suuntasimme kevyiden jälkilöylyjen kautta unten maille. Pari vetoa ja noin miljardi kilometriä olisi vielä taitettavana.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Hi there, French fan here ! I’va planned to come to Ankkarock festival in august and I’d like to know if you could know at what time the band is supposed to play. Yeah that’s a bit a silly question but I’m coming to Vantaa only to see them and few days later, Waltari. Could you tell me by the way if there might be any other upcoming shows or whatever related to the band in the beginning of august. Thanx very much in advance ! Mokoma rules. Djarrell.

Bonjour Djarrel, we will play on Saturday but we don’t know the showtime yet. Ankkarock is the only gig we’re doing at the beginning of August.

Joko pysyy voi leivällä vai vieläkö pitää elannon perässä juosta Mokoman ulkopuolella?

Jotkut meistä tekevät muitakin töitä, kuka mistäkin syystä.

Parisuhteista. 47. Oon kiireinen mies. Ja myös ilmeisen paska, koska kärsitään. =D

Koeta pärjäillä, Herra 47.

Moro taasen! Oliskohan tammerfesteillä vähän rankemman setin aika? Esim. Tulkki, Ärräpää, Poltetun maan taktiikka, Avoin hauta ja Syvyys on vaiti. Olisin erittäin kiitollinen jos nuo pärähtäisivät pakkiksen ilmoille. Olen kyllä muutenkin kun pääsen teidän keikoille. Viime pakkahuoneen keikka oli aivan parhautta, jotenka pistäkääpä vieläkin paremmaksi. Kiitos.

Katsotaan mikä on päivän tunnelma. Todennäköisesti vähän kaikenlaista on luvassa, myös toivomiasi kappaleita.

Iso Käsi rovaniemen keikalle! Aivan huikea keikka, alusta loppuun mahtavalla energia tasolla mättöä. Sen jälkeen olikin ihan mukava vain keskittyä oluen juontiin. Toivottavasti voisitte lisätä tulevaisuudessa keikka settiinne rollon myös talvella. t. Kristian rollosta

Toivottavasti saadaan Rovaniemi sopivasti matkan varrelle.

I don’t understand a word.

Me neither.

Muistuuko mieleen että millaiset asetukset oli skebojen nupeissa TMRH:lla? (Mikäli Peaveyt silloin jylläsi!) Mielenkiinnosta haluisin kokeilla soittaa samaisilla soundeilla =)

Lead-kanava päälle, potikat suunnilleen puoliväliin ja Tube screamer eteen. Ja efektilenkkiin studiolta joku räkkilelu, mikä lie. Ja Saksan Janne äänittämään. Siitä se lähtee.

kohtaha sitä pukkaa uutta slayeriakin! hommasin sen uuden singlen, cult on aika menoa!! onkos pojat jo sen kuunnelleet? sanokaapa 5 slayerin ikivihreää kappaletta!

Kunnolla ei ole uutukaiseen tullut vielä tutustuttua. Listaaminen on tylsää. Käytännössä mitkä tahansa Reign in Bloodin, South of Heavenin tai Seasons in the Abyssin kappaleista käyvät ikivihreistä.

Kiitos mahtavasta keikasta Rovaniemellä!! Olen erittäin pahoillani sen urpon puolesta, joka yritti kalauttaa Markoa kengällä otsaan! 🙁 Kaikkia ei voi miellyttää, mutta suurinosa yleisöstä oli kyllä aivan fiiliksissä. Kaunis kiitos!

Kiitos teille.

mitkä oli kahen viimesen biisin nimet mitkä soititte rovaniemirockissa?

Jaa-a, Takatalvi oli varmaankin toinen. Toista en muista.

Kysyjän perse ei läpsy, mutta hikoaa sitäkin enemmän. Ilosaarirockissa ois kiva kuulla hiljaisuuden julistaja, koska siinä on maailman paras väliosan riffi, ja säästä sanasi koska siinäkin on niin pirun hyvät rytmikkäät riffit, eikä kertosäkeen laulumelodiakaan pahaa tee. Jos kumpaakaan ei kuule, niin todennäköisesti ärräpää se täyttää tyhjän pään. Eipä teillä tosin ole tarpeeksi paskoja biisejä, että saisitte edes aikaiseksi paskan setin. PS: Ootteko humpsutellu? T:Turjak

Mainitsemasi biisit ovat viihtyneet viime aikoina seteissä aika usein, joten eiköhän noista vähintäänkin yksi soiteta myös Ilosaaressa.

Jees! Jannen ja Tuomon kanssa tuli muuten hyvät yhteiskuvat Rovaniemi Rockissa. Ja muutenkin keikkahan oli mahtava kun meän kylän porukka jaksoi huutaa Mokomaa joka välissä. Harmi ettei Ärräpäätä kuulunut.. Ja se kengän heittäjä pitäis tappaa. Varsinkin jos olisitte keskeyttäny keikan.. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja nähdään taas!

Ei tässä ketään tapeta, mutta jatketaan.

Vähän ajoissa olen, mutta olis kyllä parhautta jos soittasitte myös Qstockissa Syvyys on vaitin kun ei sitä nyt muuallakaan mitenkää pohojosen ihiminen kuule lähiaikoina:) Eikös?

Pyyntösi on kohtuullinen, katsotaan kuinka käy.

olikosiistii soiottaa rovaniemi rockissa? teijän keikka oli aivan mahtava,kiitos!

Siistiä oli, kiitos.

Löysin Marko muuten Slumgudgeonin ekan demon laatikoistani. Mahtaa olla harvinainen, paljol ostat????

Miul on se jo.

Kaveri antoi Tuskassa kitaristille ja basistille pähkinän kehuessaan jommankumman Stam1na-paitaa. Muistaako joku tämän? -Shargonath

Kuisma vastaa: Mie en muista Tuskasta mitään.

Tuomo vastaa: Sama.

Moro. Selasin tossa “Valu” -levyn (siis uusintajulkasun) kansilehtisiä, ja siinä sanottiin: “Toinen kohtu laulettu ja miksattu kesällä ´04 inkFish studiolla”. Mitäs tämä on olevinaan?!? Siis onko Marko laulanu Toinen kohtu -piisin v.2004 toho levylle, harvinaisen samalta nimittäin kuulostaa muuhun levyn matskuun verrattaen..

Marko ei ole otettu kommentistasi, mutta kyllä, laulut vedettiin 2004.

Helevetisti kiitoksia hienoista keikoista Kalajoen juhannuksessa, Tuskassa ja RovaniemiRockissa! On ollu aivan parasta! Onko hienompaa kuin kolmena viikonloppuna teidän keikalla? ehei! Tuskan keikka varsinkin oli mahtava kokemus..jotku jätkät vaan meinas hyppiä päälle, mutta ei se mitään, fiilis on tärkeintä! Nöyrimmät kiitokseni näistä kolmesta upeasta keikasta.

Itelles kiitti.

Kuka on mokoman shakkimestari?

Eipä olla pelailtu.

Pikku G on tyhmä 🙁

Kääk.

Aika paradoksaalinen kysymys: Mutta jos nyt sakara recordsia lähestyisi joku Mokoma niminen tuore orkesteri, joka promoaisi ‘valu’ albumin kappaleitaan teille levytyssopimuksen toivossa, niin kiinnostuisitteko?

Kiinnostuisimme.

ja se ruishan oli rock! ps. bukkake?

Nauratti silloin.

Tuomo, sie oot söpömpi ku nallekarhu!!!!11 OMG LOL!!!!!!!!

Tuomo vastaa: VEV.

Hetken aikaa mietiskelin että onko suomenmaalla montakin Saikkosen Tuomoa kun kuulin Hynysen radiossa kommentoivan jotakin Mokoman Saikkosesta. No ulkonäöllisesti en ois enää tunnistanut, mutta onneksi löytyi sitten linkitys Teemuun jonka jostakin syystä kyllä ihan ulkonäöltäkin vielä tunnistaa? Vihreästä joposta ja Lummenraitista on aikaa mutta on kiva nähdä että kyllä ne lapsuusaikojen immeisetkin vielä elää ja porskuttaa. Pitänee tulla kattomaan keikkaa joku kerta, kun eksytte Tampereen suunnalle. Syy kai se on tämäkin Mokomaa kuunnella? -Minna-

Tuomo vastaa: Terve Minna, laitapa meiliä osoitteeseen tuomo(a)sakararecords.com, niin vaihdetaan kuluneen neljännesvuosisadan kuulumiset.

Bongasinpa Hygen Ruisrockin festariyleisön joukosta sunnuntaina. Sopiiko tiedustella mitä bändejä olit tiirailemassa? Kai ainakin TOOL tuli nähtyä? Aivan parhautta oli se. Niin ja kiitoksia vielä nimmarista! – WtS

Janne vastaa: Tsekkasin ainakin Amorphiksen, Morrisseyn, Soilworkin, Toolin ja ison läjän tuttavia & ystäviä.

Onko Marko Hatebreed hyvä kun oikeen paitakin löytyy. Perkele kun soititte niin aikasin kun en nähny kokonaan

Marko vastaa: Hatebreed on hyvä.

Hyvä Marko Annala, jopa oli mukavasti tehty, kun kehaisit tänään kassatätiä eräässä KKK-kaupassa! Täti oli ihan pähkinöinä, ja seuraavat asiakkaat, eli minä, saivat erittäin kepeää palvelua. Ellet se ollut sinä, joku pahasti samannäköinen niittää mainetta tsentlemäninä! =)

Marko vastaa: Kiitos viestistäsi. Kassatädin palvelu oli niin hyvää, että tuumasin olevan paikallaan mainita siitä – eihän se hyvä palvelukaan ole nimittäin itsestäänselvyys.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

8.7.2006 Rovaniemirock, Rovaniemi

Ilmastoimaton halpishotelli erään Helsingin vilkkaimman kadun varrella helleyönä ei ollut paras valinta majapaikaksi. Muutaman tunnin lakanoihin liimautumisen jälkeen avoimista ikkunoista jylissyt liikenteen melu herätti aamuseitsemältä. Koska vuorokauteen ilmestyi näin ylimääräistä aikaa, päätin alkaa päivän paikkailemalla menetyksiä jo krooniseksi käyneestä vaatteiden hävittämisestä. Ostoksille ei tarvinnut lähteä, vaan tällä kertaa riitti muutaman kilsan kävelylenkki keikkabussille, johon olin tärkeimpäni, eli haisevan keikkapaidan sekä umpihikiset hikinauhat jättänyt. Ehdin takaisin hotellillekin niin aikaisin, että vuoden todennäköisesti kolmas hotelliaamiainenkin kävi toteen. Hämmästyttävää reippautta!

Noukimme tilataksiin tutut karvanaamat Helsingin katujen varsilta ja otimme suunnaksi lentokentän. Tänään pääsisimme korkkaamaan meille kokonaan uuden keikkakaupungin, mitä ei enää usein tapahdu.

Lentokentällä vastaanotimme ikävän uutisen. Odotettu jälleennäkeminen Kotiteollisuuden kanssa peruuntui, koska Jari oli loukannut kätensä moottoripyöräonnettomuudessa. Erittäin huojentuneita olimme kuitenkin siitä, että tuon pahemmin ei turmassa käynyt. Paranemisia!

Koska orkesterimme matkustaa lentokoneella niin harvoin, oli kentän kaupasta pakko ottaa mukaan Lakrids Figurerit ja Fruit Dropsit. Ja lennon aikana piti tietenkin drinkkejäkin maistella monenlaisia, vaikka Suomen sisäisillä lennoilla niistä joutuu maksamaan reippaanlaisesti ja aikaa hörppimiseen on vain tunti. Mänttejä mitä mänttejä.

Rovaniemellä meinasi parin edellisen yön univelka viedä voiton. Mutta helle se oli pohjoisessakin, eikä hostellimajoituksessa todellakaan ollut ilmastointia. Päiväunet jäivät siis väliin ja päädyimme nuokkumaan festarialueelle aivan liian monta tuntia ennen vetoa.

Tovin saimme aikaa kulumaan tutustumalla vuokrakamoihin, joilla joutuisimme soittamaan. Mesa Boogiet vaihtuivat valmiiksi tuttuun 5150:aan sekä Marshallin JCM900. Näistä klassikkovahvareista säädöt löytyivät tuosta vain. Jannen tuplasetti vaihtui laadukkaaseen perussettiin sekä puolikuntoiseen tuplapedaaliin, joka olisi tuottanut Jannelle harmaita hiuksia, jos hänellä niitä olisi. Santtu unohti viritysmittarinsa bussiin, joten pitkästä aikaa saisimme nauttia myös hivenen epävireisestä bassosta. Laitteiden luoma epävarmuus toi mukavaa bändi-iltatunnelmaa sekä lisäkutinaa vatsan pohjaan ennen vetoa.

Lisäkomiikkaa sen sijaan tilanteeseen toi Kuisma, joka unohti piilolinssinsä kotiin. Niinpä puolisokea mies joutui teippaamaan lasit päähänsä ja pitämään hiuksensa tiukasti ponnarilla. Suomihevin Harry Potter oli sen verran koomillinen näky, että paikoin soitto pysyi vain vaivoin kasassa.

Keikkaa oli tullut seuraamaan erittäin kiitettävä määrä porukkaa, joista iso osa myös tuntui mökästämme nauttivan. Joukossa oli kuitenkin joku, jolle touhumme ei maistunut. Kyseinen mustalistalainen päätti osoittaa mieltää linkaisemalla kengän kohti Markon naamaa. Silmät kiinni kappalettaan tulkinnut vokalisti kuitenkin avasi onnekkaasti silmänsä juuri ennen osumaa ja vetää päänsä sivuun.

On sanoinkuvaamattoman syvältä perseestä, että myös tänä kesänä jouduimme lavalle lentävän tavaran kohteeksi. Koska kyseessä ei tällä kertaa ollut lasi tai muu äärimmäisen vaarallinen esine, annoimme keikan jatkua. On kuitenkin kaikille osapuolille onneksi, että kengätön kaveri ei osunut kohdalle keikan jälkeen.

Kenkäepisodista huolimatta keikasta jäi erittäin hyvä maku, jota ei tosin ollut suussa enää seuraavana aamuna. Mutta se taas ei ole teidän vika.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

7.7.2006 Ruisrock, Turku

Armoton helle laittoi naamat kiiltämään jo varhain aamulla, kun hyppäsin Miitrin kanssa Imatralta Helsingin junaan – lopullisena päämäärä Turku ja Ruisrock. Edellinen yö jäi aika pitkälti nukkumatta Stam1nan keikan takia, joten olo oli heti alkuun kuin keikkareissussa: univelkainen, hikinen ja hienoisesti krapulainen.

Starttipaikallamme Helsingin kisapuistossa odottelimme huurteisten äärellä pääjoukkoa saapuvaksi. Ensimmäisenä paikalle saapui monitorimiksaajamme ja kuskimme Antti “Oksu” Vuorela, joka havaitsi kuvassa pienen puutteen: keikkabussia ei näy sillä paikalla, johon se edelliseltä reissulta jäi. Puhelua myöhemmin selvisi, että aikatauluissa oli sekoiltu, ja bussi oli viety katsastukseen. Kaikeksi onneksi homma oli ehditty jo hoitaa ja vieläpä myönteisin tuloksin. Eipä siis muuta kuin tilataksi alle ja jonnekin bussia hakemaan.

Vain yhdellä kattoikkunalla varustetun bussimme lämpötila nousi matkalla naurettaviin lukemiin. Olihan pihallakin yli eksoottiset 30 astetta. Alkusäädön jälkeen oli kiirekin saatu rakennettua. Aikaa oli vain kusitauolle huoltoaseman pihalla, jossa asfaltti poltti paljaita varpaita kuin Inglesissä ikään.

Hermoja raastava kurvailu Ruisrockin festarialueen liepeillä on tullut jo tavaksi. Ja jälleen kerran meidät ohjattiin järjestysmiesten toimesta väärään risteykseen. Uukkarin tekeminen täyspitkällä bussilla ruuhkan keskellä ja hirveässä kiireessä – parasta.

Kamat siirtyivät Paviljonki-lavalle kiitettävällä vauhdilla, mistä kiitos apukäsille. Popparihan ei meilläpäin edelleenkään roudaa. Meistä on niissä hommissa kuulemma enemmän haittaa kuin hyötyä.

Liekö syy helteen pehmittämissä aivoissa, mutta takahuoneessa syntyi kielisoittajien kesken päätös esiintyä ns. yläosattomissa. Kuten Marko myöhemmin välispiikissäänkin kuvaili, vartalomme eivät viesti viihtymisestä kuntosalilla, vaan ruokasalissa. Ajattelimme kuitenkin rohkeasti, että mikäli kannamme muotomme ylpeästi, homma toimii.

Two-packit vyötäisillämme eivät jääneet Rukiissa ainoiksi huolenaiheiksi. Tutun Pelle Hermanni –alkunauhan pärähtäessä soimaan nimittäin ilmeni, että meikäläisen kitaran langaton lähetin on paskana. Kitarateknikkomme Tuomas juoksenteli kuitenkin lavaa ympäri sen verran tehokkaasti, että piuha ehdittiin ajoissa kytkeä langattoman tilalle. Oli pöljä fiilis odotella alkunauhan loppumista lyhyen piuhan päässä lavalla vahvistimen vieressä. Yhtä pöljää oli se, että piuha yletti ainoastaan rumpulavalle asti. Lyhyen liean päässä liikerata jäi siis tällä kertaa tyngäksi ja koregrafiat staattisiksi.

Positiivista oli kuitenkin yleisön määrä ja osallistuminen varhaisesta soittoajasta huolimatta. Pittikin pyörähteli paikoin varsin näyttävästi, vaikka jalkojen nostattama pöly ilmeisesti saikin ysköset liikkeelle. Ristiriitaiselta tuntui myös asettamamme savukoneen käyttökielto, sillä paikoin valot tekivät lavalla oikein kauniita kiiloja paksun hiekkapölyyn. Myös kiiltolakkaiset soittimet saivat pölyssä modernin mattapinnan.

Keikan jälkeen koitti armoton kiire, kuten karjalaisilla kautta historian. Tällä kertaa ei onneksi ollut sen vakavammasta kyse kuin ehtimisestä Helsinki-Vantaa lentokentälle toimittamaan tärkeimpiä lelujamme seuraavan päivän Rovaniemirockiin.

Sinne jäi kaljaliputkin VIP-teltan pöydälle pyörimään, ko myö lähettiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kyllä te jätkät veditte Kalajoen juhannuksen kovimman keikan! Sinne jäi ääni. Stam1na ja Mokoma samana päivänä ei tee hyvää äänelle, mutta mitä se haittaa. Iso kiitos!

Kiitos kaunis!

Kyllä joka jätkä pystyy rumpuja soittamaan mutta ryöstäppä pankki!

Sanoppa muuta.

No voihan perkele.. Ei sitten nähtykkään nummessa, vaikka kovasti tuli uhottua, että siellä nähtäisiin.. Meni tuo hypon keikka senverran pitkäksi eikä päässyt eturiviin änkeämähän. No, ehkä sitten ensi kerralla kun tulette Poriin keikkailemaan. -AJ

Ymmärrämme täysin. Kassellaan.

Kysyin tuossa taannoin siitä klikin käytöstä, ja olin todella otettu, kun olitte vaivautuneet laittamaan mulle aiheeseen liittyvän linkin. Laiskempi olis vaan sanonut, että mietippä ite. Onneksi työ tiedätte miten asiat hoidetaan! 🙂 Kiitosta.

Heh, kerrankin saatiin asiallisesta vastauksesta asiallinen palaute!

No santtu, oliko kokkolan kaupungintalon suihkulähteessä lämmin vesi? Käykääs kokkolas useemminki!

Santtu vastaa: Ei ollu ei. Siksipä en sinne mennytkään. Taisivat ihan muut urhot puljata siellä.

Näen kyllä että biisistä Avoin Hauta on kyselty jo, sehän ymmärrykseni mukaan on käännös biisistä “Open Casket” by “Death” of Chuck Schuldiner(R.I.P.) niin tuota kyselisin että voiskohan sitä änkee jollekkin sinkulle tai johkin että sen sais kun ei ole tallennetta tuosta biisistä itellä, omistan dvd:n, Tämän Maailman Ruhtinaan Hovin, Kuoleman Laulukunnaat ja Kurimuksen ja perkele tootta hyviä! kattomas olin myös Kauhajoen Kasinon avajaisissa, muisti pätkii, settiä en muista mutta keikkanne kyllä potki hyvin!!

Juuri tuota julkaisuasiaa on kyselty, ja vastaus on edelleen sama: emme ole saaneet Schuldinerin perikunnalta julkaisulupaa suomenkieliselle käännökselle.

HÄRMÄSTÄ PÄEWÖÖTÄ… SITÄ VAAN NOTTA TULOOKO TOSTA TEIRÄN UURESTA LEVYSTÄ MITÄÄN DVD MATERIAALI JOSKUSPI?? OLIS MAINIOTA. TEHKÄÄ LIVE LEVY!:o

Uutta materiaalia eletään parhaillaan. Asiat etenevät pikkuhiljaa.

halusin vaan kiittää teitä nummirockin keikasta.ootte aina vitun kovia livenä,oon nähnyt jo kolme kertaan puolen vuoden aikana enkä vieläkään oo kyllästynyt,miksi kyllästyisinkään koska teitä mielellään myös katselee,eiköhän tää kehuminen riitä tältä erää(hymyä)blondi-77-

Loistavaa settiä Nummessa!! Vaikka kerpeleen hyvin vedittekin, Kreator pisti auttamatta paremmaksi. ;] Mitä ite diggasitte?

Voi mahotonta, voi mahotonta. Meininki Nummirockissa oli jotain aivan loistava! Ja oltiin me keikan jälkeen kyllä aika huutokööri, kiitosta vaan kun jaksoitte tulla vielä takaisin morjestamaan. Reilua ja rehtiä toimintaa. Yar. Kiitos.

Suuret kiitokset hienosta lava esiintymisestä kauhajoen nummirockissa! Loistavaa, et seksi peksi tuli kans soittamaan! Cheers

Oli aika hyvin tunnelmaan sopiva alkunauha teillä Nummirockissa.

Poijjaathan veti Nummirockissa astetta tai paria kovemman keikan. Pitikös sitä Pekkeliä kouluttaa paljoki vai oliko se ihan itse oppinut soittamaan Kasvot kohti itää?

KIITOS MOKOMA! Aaah, että teidän keikka nummes oli taas niin mahtava! Mutta tuntu kuin olisitte vetäneet puolen tunnnin keikan. Vaikka sitä ette tehneet. Fiilis oli mahtava. Huudettua tuli taas keikalla, ja myös sen jälkeen hetken aikaa, ja ääntä rääkättyä. Sehän kuuluu asiaan. Niin että kiitos, ja pakkahuoneella tavataan ellei jo tuskassa. eturivin pääkallolipun ja rumpukapulansaanut Ylpeä omistaja

Kiitos itsellenne. Keikka meni taas kategoriaan “ikimuistoiset”. Lisää tarinaa päiväkirjassa, kunhan ehdimme keikkailemiselta koneen ääreen.

Ketä ovat tyypit Pahaa verta videolla, ja miten juuri he valikoituivat videolle? Tyylikäs video muuten, kuten sakaran videot yleensäkin!

Tyypit ovat meidän kavereita, niiden kavereita ja niiden kavereita.

milo tuutte lutakkoo seuraavan kerran :'(

Pidetään nyt muutaman viikon tauko ettei ihan housebandiksi leimaannuta.

Minkäs takia jätkät ei Pellava rockiin saavu musisoimaan, riittikö viime kesäinen? Piste i:n päälle jos teiät sais viä paikalle, vaikka taitaapa tuo Hauntedkin hyvin sen rässiosaston hoitaa..

Ei sitä nyt joka vuosi jokapaikassa voi soittaa. Menee maku sekä soittajilta että yleisöltä.

Meijän äiti sanoi et te näytätte epäsiisteiltä turjakkeilta.

Äitille terveisiä, oikeassa on.

Onko Valtavan Kääpiön levyt mitenkään harvinaisia? Onko keräilyarvoa? Vai tuhlasinko divarissa 7e turhaan ostaessani Mekanon? Yritin googletella ja aika niukkaa oli tiedon tulva, ja siitäkin kaikki taisi olla negatiivista. Huuto.netissä on myynnissä halpaan hintaan monenlaista VK-levyä, muttei kauppapuheessa mainita “Mokoma-rumpali Janne Hyrkästä”. Mikseivät Mokoma-fanit innolla keräile jäsenten vanhojen bändien tuotantoa faniegoaan kohottaakseen? Niin en kyllä itekään pahemmin tuosta Mekanosta pitänyt, vaikka tykkään Shakirastakin. Ei sillä, että Valtava Kääpiö olisi verrattavissa Shakiraan. Muistaako Janne vielä, miksei levyn kansilehdykässä ole sanoituksia? Kuitenkin lyriikat tuntuu sellaisilta, jotka iskisivät runotyttöihin ja muihin lyriikkoja arvostaviin.

Janne vastaa: Eipä nuo VK-levyt taida mitenkään hirveän harvinaisia/arvokkaita olla. Mekanoa myytiin aikoinaan kuitenkin joitain tuhansia ja nyt niitä sitten putkahtelee divareissa silloin tällöin vastaan. ‘Meidän välissä’ ep saattaa olla vähän harvinaisempi ilmestys, on myöskin bändin paras tuotos. Syytä sanojen poisjättämiseen Mekanolta en muista. Varmaan joku “hieno” taiteellinen ratkaisu.

Soittakaahan Silmäterä Rovaniemirockissa, olkaa niin ystävällisiä. Kiitos! 😉

Katsotaan.

En tiedä miksi, mutta oli pakko tulla sanomaan tämä: Kaikella kunnioituksella Hessua kohtaan, mutta teidän DVD:tä kattoes tulee tunne että Mokomasta tuli oikea Mokoma vasta kun Santtu liittyi mukaan. Jollakin lailla Santtu on mulle Mokoman ilmentymä vaikka tuorein jäsen onkin. Että silleen. Ei Mokomaa ilman Santtua. Sori. Jatkakaa.

Terveiset menevät perille.

Marko: Katoin orkesteri-kohdasta että Celtic Frostin uusin on siellä. Mihin suuntaan ovat kääntäneet musiikkia, onko se jotain aivan uutta vai meneekö se tuonne Mega Therion-puolelle? Legenda bändi muuten!

Marko vastaa: Jotain aivan muuta.

“mikä perkeleen paita markolla oli tuolla lutakossa?” No Nihilistinhän se tais olla, höppänä.

Marko vastaa: Nii. Kaikkihan nyt Nihilistin tietää.

Annala! Mitä pidät kenties onnistuneimpana tai parhaana omista lyriikoista. Itse sitä mieltä että Nämä kolme ovat yhtä -tekstin veroista ei näe paljoa missään

Marko vastaa: Itse pidän kovasti Itken silmät päästäni -lyriikasta, sillä se onnistuu soimaan sointuvasti vaikkei kertosäkeessä ole loppusointua lainkaan. Se on itselleni siis raikkaan progressiivinen.

Mitäs mokomat tykkäs Kreatorista Nummirockissa? Ainakin Markon ja Kuisman näin miksauskopin edustalla tarkkailemassa Saksan poikien louhintaa.

Kreator meni sarjaan “nyt on tuokin legenda nähty livenä”.

Ei saamari mikä keikka Kalajoella! KIITOS!

Ole hyvä.

Hei vaan. Mie tykästyin kans noihin Kuoleman Laulukunnaan kitara soundeihin ja siksi haluaisin tietää että mitä virettä käytätte kyseisellä levyllä? Ja tohon Viisi Laukausta Päähän asiaan kysyisin vielä, että missä kohdassa se Tuomo oikeen laulaa ku sitä ei oikeen tunnista sielt. Hynysen kyllä

Tuomo vastaa: Ekassa kertsissähän mie. Pre choruksessa mörisen paria oktaavia alempaa kuin Hyrde. Kersissä mennään unisonossa.

taisitte olla 23.6 Hirvaskankaalla? katoin teitä oikeen pitkään et perkele ketä noi on ku sakaran paita yhel päällä, mutta en sitten tajunnu tulla juttelee 🙁

Olitte kuulemma Hirvaskangas Essolla jussiaattona päiväsaikaan?

näin teiät vähän aikaa sitte hirvaskankaan essolla. en kuitenkaa viittiny tulla nykimään hihasta..

Heh, palautteen määrästä päätellen Hirvaskankaan Essolla vedetty “keikka” oli suositumpi kun Himoksen tai Kalajoen Juhannusfestivaaleilla vedetty keikka.

Jätkät kokkolan yössä sekoilemassa! Vitun siistiä silti 😀 olin messissä! tuskassa vedätte sit vitun kovan keikan!

Sekoilemassa ja sekoilemassa. Piti tulla ulos iltakaljalle kun Kalajoen myöhäisen soittoajan takia Kokkolan baarit olivat jo kiinni.

Kiitos hienosta Lutakon keikasta! Mietin, että lähdenkö sinne ollenkaan mutta kyllä kannatti. Kappaleet olivat kevään kiertueesta vaihtuneet tarpeeksi ja vaikka tupa ei aivan täysi ollutkaan niin jätkät veti keikan täysillä ja sai minut vakuuttuneeksi, että teidän bändi vetää kaikki keikat sata lasissa vaikka väkeä ei jossain niin paljoa oiskaan! Tuomon taustamölinätkin menivät jotenkin ja meininki oli koko keikan ajan katossa! Kiitos ja nähdään Tuskassa ja toivottavasti Lutakossakin vielä mahdollisimman pian!

Aivan mahtava keikka (ja varsinkin setti) Lutakossa 15.6! Täytyy ihailla teidän asennetta vetää noita keikkoja. Porukkaa nyt ei ollut ihan huikeasti, ja seuraavan päivän Provinssikin ehkä jo oli mielessä, mutta 110 lasissa veditte. Ja näinhän se pitää mennäkkin! Telluksen paras bändi…

Kiitos vaan teillekin.

Hittolainen, onkos Marskilla tatuointi päässä? Tossa oikean ohimon kohdalla tukan alla näkyi joku mystistä ihotaideteosta muistuttava, mielenkiintoa herättävä viiva!

Taitaa siinä joku kuva korvan yläpuolella olla.

kettuku tää juhannus on perseestä -_-‘

Eipä.

Pojat perkele. Kun nyt on niin että tohkeissani rovinssissa ekan piisin aikana rynnätessäni pittiin hukkasin sinne puhelimeni. Ja tästä suivaantuneena haluaisinkin tietää että mikä perkeleen mokoma sen söi!?! Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitte loppu meni kontatessa pitkin kenttää, kukko kuitenki pärähti, joten ilta oli kutakuinkin balanssissa.

Irtoesineet ja pitti on huono yhdistelmä. Hyvä että sait käännettyä homman voitoksi.

Miks työ mäntit ette soita Tuuliajolla kiertueen Joensuun pysäkillä? Juuri ainoa pysäkki jonne ittelläni olisi mahdollisuus päästä, ja te ette soita siellä. No, kai TikTak kelepoo teiän sijasta, onhan Tiktak kuitenkin aika rok.

Tiktak on paras mahdollinen korvike.

Mitenkäs te jouduitte Nummirockiin inferno-lavalle? Eikö ex-listaykköselle löytynyt tilaa päälavalta?

Saimme valita aikaisen päälavaslotin ja myöhäisen sivulavaslotin välillä. Tykkäsimme enemmän jälkimmäisestä vaihtoehdosta.

Mitäs meinasitte tehä juhannuksena? Vai juua viinaa?

Viinanjuonti jäi Juhannuksena hävettävän vähälle myöhäisten soittoaikojen takia. Keikkaa pitää odotella selvin päin ja ei sitä sit enää aamulla jaksa, baaritkin on jo kiinni.

No heips. Eikö olisi vähän kiva juttu jos Mokomalla olisi myynnissä sellaisia hihattomia Mokoma-paitoja tytöille. Onko tällaista ehdotusta mahdollista ottaa edes harkintaan ja huikata siitä tietoa eteenpäin jollekkin paidansuunnittelija-ihmiselle? ei tässä tämän kummempaa. Railakasta Juhannusta 🙂

Mustakin v-aukkoiset naisten paidat olis ehdottomasti hienompia kuin iänikuiset o-aukkoiset. Ja kyllä, olisin valmis maksamaan sellaisesta myös enemmän.

Vastasitte kysymykseen uusista naisten V-aukkoisista paitamalleista: “Jos ne paidat ois muutenkin parempilaatuisisa, niin maksaisitko niistä esim 30 euroa?” Minä vastaan: maksaisin.

Sakara vastaa: Kiitos tyttärille asiakaspalautteesta. Pistetään korvan taakse.

Annala, Hynynen, Nygård ja Varis päättivät kilpailla siitä, kuka on kovin saunoja. Ensimmäisenä luovutti Varis, koska humppasi niin kovaa että tipahti lauteilta ja mursi kätensä. Sitten lähti Nygård, koska saunassa ei soinut hevi. Sitten lähti Hynynen, koska saunassa ei ollut viinaa. Annala istui yksin lauteilla useita tunteja, kunnes päätti laittaa kiukaan lämpenemään.

Oiva analyysi.

Oivoi… Kiitos Miitrille nimmareista näin mokoman kautta. Se vaan nauratti eniten kun kaveri luuli Miitriä Sm3tanan Hyrdeksi… Onneks ei kysyny sen tyhmempiä kun että ottaako päähän kirjottaa nimmareita. 😀

Ok.

Miten muuten tuo Rajapyykki vilimi on oikein tehty? Ettekai te nyt saatana oikeasti ole notkunu kahden kepin nokassa? Ja jos se sitten on niin kuvattu niin monta kertaa kukanenkin kaatui. Marko ainakin kerran. Settiin väsynyttä atlasta sitten!

Rajapyykin kuvaaminen oli yhtä helvettiä. Temosen Tuukka (terveisiä vaan!) kävelytti meitä noiden puujalkojen nokassa vuorokauden ympäri, ja pakko myöntää että kaatuilu alkoi loppupeleissä vituttamaan toden teolla. Varsinkin kitara sylissä kaatuminen puolestatoista metristä kivikkoon on kermaperserokkarille rankkaa puuhaa. Kaikenlaista sitä ihminen joutuu tekotaiteellisen paskan eteen tekemään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.