Markon mietteitä

Aah, kevät tulee! Ja levy valmistuu samaa tahtia! Nyt on jo albumikokonaisuus mietitty, singlebiisit valittu ja eka sinkkukin painossa. Enää ei puutu kuin bändikuvat ja video. Tai siis pelkkä video, sillä olimmehan viikko sitten tampereella Mikko Hinkkasen kuvattavana. Kyseisen kuvasession tuotoksia näette näillä sivuilla heti kun saadaan kuvia skannatuksi ja käsitellyksi.

Tällä kertaa promokuvissa en kukkoillutkaan pelkästään minä, vaan “mieskomeutta” nähtävissä kokonaisen bändin verran. Uusi levykin on tehty selkeämmin kimppahengessä,

joten tulevan levyn jälkeen voidaan lopettaa puhe yhden miehen projektista. Onneksi kuvaajakin tiesi tilanteen ja oli varannut riittävästi apinasuodattimia mukaansa.

Lähdimme 17.3. Hessun kanssa kohti Tamperetta. Olo oli kun ois Vatevan vaatemessuille menossa, sen verran täynnä auto oli riepuja. Etukäteen oli jo arvattavissa että pelkkää mustaahan sitä tulee päällä olemaan, mutta kuvaajan mieliksi oli myös hilpeämpiä värejä messissä. Kuvausaamua edeltävänä iltana kuunneltiin ennakkoon parin paikallisen rock-henkilön kanssa levyä, jonka jälkeen käytiin loppusopertelut sputnik-baarissa. Lapsista rakkain – Hessu, Hege, Hemohes, Horst, Hegemonius, Hot Lips – sai jälleen uuden nimen kun paljastui, että mies on vannoutunut Schimanski-fani.

Aamulla erään bändin jäsenen (jonka nimeä emme paljasta, eli Kuisman) naama oli ku nosferatulta lainattu, mutta sehän sopiikin heviin. Kuvauspäivä oli pitkä, siis piiiiiitkäää! 15 tuntia pullisteltiin posket lommolla ja puuterit naamassa -ei puuttunu ku riikinkukon sulat perseestä!

Tälläkin kertaa lapsista rakkain – Schimanski, Hessu, Hege, Hemohes, Horst, Hegemonius, Hot Lips – sai uuden nimen, kun kuvaajamme Mikko kutsui häntä tahattomasti mutta itsepintaisesti nimellä Pasi. Pasistille ihan hyvä nimi.

Yöllä Janne ja Kuisma ajoivat vielä Helsinkiin, ja me Hessun kanssa Lappeenrantaan, kaikilla oli näet töitä aamulla. Oma työmoraalini oli kyllä aamulla niin huono, että skippasin koko homman, mutta Hessu raukka meni Pulpin tehtaille kantamaan teräspalkkeja vain tunnin unien jälkeen. Tämän johdosta olen kanonisoinut Hessun kaikkien työläisten esikuvaksi.

Nyt sitten vaan odotellaan, että eka sinkkumme “Seitsemän sinetin takana” tulee myyntiin, toivottavasti ennemmin kun silmut puhkeavat puissa. Sinkku sisältää muuten bonusbiisinkin, jota ei levyltä sitten löydy.

Nyt on muuten hienot ilmat, joten olkaahan paljon ulkona, saatte punaset pokset.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kysyt eikö Valun texteistä huomaa että rakkaus on jo voittanut. Minusta niistä huomaa matkallaolon siihen suuntaan että rakkaus voittaa. Ajattelin vain sitä kun oman pienen kokemusmaailmani mukaan parasta musiikkia tekevät bändit ammentaa innoituksensa ..hmm.. rakkauden halveksimisesta, eikä niitä pysty siksi sekuntiakaan tämmönen elävä ihminen kuuntelemaan. Mukava kuulla että Mokoma/Valu ei sitten olekaan ainoastaan tahaton lipsahdus valtavirrasta kuten epäilin. Muuten, vuoden kuuntelun jälkeen ensivaikutelma vain syvenee: minäkuvasi on kyllä avartumassa ilman kommenttejanikin. t:Inka

Hyvä Inka! Jos tällaisia palautteita saisi päivittäin, olisi tämä “taiteilijan elämä” paljon mieluisampaa… Olet oikeassa siinä, ettei rakkaus ole kovin helposti näkyvissä valun teksteissä. Toivonkin, että tulevan levyn lyriikoista sitä ei tarvitsisi tikulla kaivaa, vaan se olisi jo huomattavasti selvemmin esillä. Vihaakin silti tarvitaan rakkaudesta puhuttaessa, onhan niin, että ilman vertailukohdetta ei olisi vertailtavaakaan. Ei ole kauneutta ilman rumuutta, ei valoa ilman pimeyttä, ei hyvyyttä ilman pahuutta. Itseisarvon etsiminen lieneekin siksi ihmiselle niin merkittävä tehtävä. Siihen saakka kunnes se löytyy – pysykäämme rakkaudessa!

Mitä helvettiä!Onko Pokaali muka hajonnut?Missä välissä?

Joitakin kuukausia sitten todellakin päättyi Pronssisen Pokaalin, eli perseen, riemuisa, mutta valitettavan aliarvostetuksi jäänyt taival. Siveniuksen Tomi perusti Tomi Siveniuksen, jonka debyyttiä odotellaan innolla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Loistavaa, olette olemassa! Ai niin, vielä sen verran… Kyllä te Lappeenrantalaiset ootte hulluja… Vaihtelette bändin jäseniä miten sattuu, joka jätkä soittaa vähintään kuudessa eri bändissa ja sitä rataa. Hyihelvetti. Tulkaa kuitenki äkkiä kipin kopin Semifinaliin keikalle!!!!!!!

Mokoman jäsenille Mokoma on ainoa “vakavasti” otettava projekti. Pronssinen Pokaali ja Valtava Kääpiöhän ovat siis hajonneet.

TERVE! vai että Janne Petrus Paaval Hyrkäs on Mokoman uusi rumpali..?! no ei siinä mitään. saatettakoon nyt kuitenkin kaikkien mokoma-fanien tietoon, että kyseisellä tyypillä on ollut aina hieman jakautunut persoona. Jo ylä-asteella Paavali ( kuten häntä tuolloin tavattiin kutsua ) herätti suurta hämmennystä akuutilla Sebastian Bach- fiksaatiollaan; Paaval näet kasvatti samanlaisen hiuskuontalon,ja hoki olevansa “slave to the grind” eli opettajien ainainen silmätikku.pahin oli kuitenkin vasta edessä: 90-luvun puolivälin tienoilla Paaval sattui näkemään televiisiosta pertti “spede” pasasen elokuvan “Lentävät Luupäät ” ja tällöin Paavalin, joka oli jo tuolloin saanut ystäviltään muutaman uuden liikanimen;”Hyge, vitupele, marvin gay…” vain muutamia nimetäkseni, ymmärsi…hän YMMÄRSI, että roolimalli oli vihdoin löytynyt!!! lopputulos on kaikkien nähtävillä mm. näillä sivuilla. Kuvaavaa on Paavalin vanhempien suusta kuultu kommentti;” voi helvetti…” Eli tässä vähän taustaa teille tiedonjanoisille ja ennenkaikkea kaikille syrjäytyneille ja yksinäisille; Paistaa se aurinko risukasaankin!!

Period.

Kommentit

16.11.2009 15:24 / Hyge

Tää “kommentoija” on muuten aivan varmasti ollut Ari “Kossu” aka “Gospel” Koskinen!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Löytyi tuolta ammoisilta ajoilta pyyntö top5-lista kysymyksistä, joten: Mitkä 5 levyy Marko ottais mukaan autiolle saarelle? PS. Kuka se Milanolta kuulostava laulaja on?

Levyt saarelle:

Mr Bungle – Disco Volante
Bad Brains – God of Love
Nomeansno – Wrong
Entombed – Wolverine Blues
Slayer – Reign In Blood
Helmet – Aftertaste
Frank Zappa – One size fits all

Siinä seitsemän levyä sillä seitsemän (7) on väkevämpi luku kuin viisi (5). – Marko –

ps. Innasen Sami

Jumalautsi. Nyt tuntuu siltä, että ette piittaa lukuisista faneistanne lainkaan. Senkin porsaat. Sivut on päivitetty vuosia sitten viimeksi. MITÄ TÄMÄ TARKOITTAAAAAAAAAAAA. Apua. Rokkia ja heviä peliin ja äkkiä, eihän tässä muuten pärjätä.

Ihan sairaan hyviä selityksiä hiljaiseloon Ajankohta -sivulla. Sitä paitsi se on ite joka toista haukkuu.

Mitenkäs noiden kesän festarikeikkojen kanssa on?Kai nyt ainakin Ilosaareen?Ja kerrohan Marko mistä oot hommannu sen sun mageen Kotiteollisuus-paidan?Saaks niitä oikein ostaa jostain,vai onks se joku ite kyhätty?Ei muuta ku hyvää kesää ja omin käsin perse edellä puuhun!T.Aki

Kesäkeikat jäi mökkikeikkoihin. Teollisuuspaidat on isse kyhätty, mutta kyllä niitä ainakin joskus sai ostaa. Ihan kaupasta. Kai. Ehkä. Emmie tiiä.

Mitä teille oikein kuuluu? Ootteko hengissä, käärmeennahkakengissä. Täh? Nähtiinpä pokaali ja oli ihan vitsin hyvä. voisitteko tekin pukeutua yhtä hyvin? sehän se on tärkeintä. FESTIVAALIT lähestyy, onko keikkoja? T: Pikkurillinmittainen piru

Meillä panostetaan paitsi viiksin, nykyään myös keltaisiin silmälaseihin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kesän Perkele

Tehtiin huhtikuussa aikas hyvä demo. Todettiin että biisit ovat suunnilleen levytystä vaille valmista kamaa. Valitettavasti joku XCM – vai mikä se nyt oli – valtasi Inkfishin kesän ja alkusyksyn ajaksi, joten Mokoman aika tulisi vasta marraskuussa. Kun Raikon jäsenetkin olivat enemmän tai vähemmän romuna, tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta vetäytyä kunnolla tauolle syksyyn saakka.

Eihän tässä tietysti ihan laakereilla olla levätty. Kesäkuussa meikä sai vihdoin äänitettyä yhen Juhan ja mun kappaleet jotka ovat roikkuneet päässä vuositolkulla. Bändi on projektiluontoinen ja henkilökohtaista sielunhoitoa, eikä sillä ole edes nimeä. Tuloksia voitte kuulla seuraavista linkeistä:

Blindfold
Mandatory
Beast Inside
Solitude

Ja sitten sitä huumoria:

Ich Komme

Rumpalin palli on ollut kovasti tuulinen tässä orkesterissa. Ennen levytreenien alkua jouduttiin tsekkaamaan Raikon vaihteleva nivelkunto. Täydessä yhteisymmärryksessä päädyttiin ratkaisuun, että on liian paha juttu jos paikat hajoilee äänitysten tai tulevien keikkojen alla. Niinpä oli löydettävä uusi kaveri täyttämään Raikon mahtavia saappaita.

Suureksi onneksi tuttu mies Lemiltä, Hyrkkään Janne, oli jäänyt toimettomaksi Vaeltavan Kääpiön hajottua ja otti vastaan tarjotun pestin. Teretulemast, oikein näin julkisesti.

Pian alkaa siis äänitykset ja äijät on innosta sekaste. Tauko oli paikallaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.