27.5.2004 Nite Train, Imatra

Matkaa Imatralle ajattelimme keventää pienellä tietovisailulla. ’Suomen Tietoviisaan 1500 parasta kysymystä’ oli opus, jonka avulla ajattelimme kisailuun ryhtyä. Eipä olisi kannattanut. Viiden kierroksen jälkeen Santulla oli kasassa huikea yksi piste, muiden pistesaldon näyttäessä pyöreää nollaa. Ei muuta kun kirja noitumisen kera ikkunasta kaaressa ulos ja takaisin ei-niin-älyllisten harrasteiden pariin.

Imatralla osa porukasta lähti Miitrille saunomaan, joku lähti kuntosalille, joku jäi hotellille lepuuttelemaan jäseniään ja hermojaan. Keikkapaikalle Nite Trainiin saapuikin perin rentoutunut ja hyväntuulinen orkesteri. Listakakkosten esiintyminen Imatralla ei saanut mitään valtaisaa yleisöryntäystä aikaiseksi, mutta totta hitossa paikalle saapuneille olisi tarjottava asianmukainen rock’n roll show. Jotain tämän suuntaista myös tapahtuikin eli keikka vedettiin hymyssä suin ja hirveällä heilumisella höystettynä. Ilmeisesti kaikille ei lavalla kohkaaminen riittänyt, kun vielä piti paikallisessa karaokepaikassakin käydä äänijänteitä venyttelemässä. Mahdollisuus tulla pahoinpidellyksi oli ollut ilmeisen suuri.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

26.5.2004 YO-talo, Tampere

Mokoman kiertävä friikkisirkus oli taas kerran kovan paikan edessä. Neljä keikkaa pitäisi hoitaa kunnialla läpi, ohessa hoitaa nippu haastatteluja ja ennen kaikkea täytyisi selvitä jotakuinkin järjissään tästä neljän päivän apinasafarista.

Helsingin hurjat eli Santtu, Kuisma ja allekirjoittanut, vahvistettuna Juggernaut Javanaisella saapuivat hämmästyttävän ajoissa Lahteen odottelemaan Moko-biilin saapumista. Kohta pääsivät ukot bussin perukoille piereskelemään ja matka kohti Tamperetta oli jatkuva. Yo-talolla perusasiat (eli roudaus, soundcheck & sapuskat) haltuun ja hotellille mittelemään biljardinpeluutaitoja. Eivätpä olleet kummoisia. Alkuillan virallista osuutta edusti Sakaran noin viisi minuuttia kestänyt yhtiöpalaveri, jossa pistettiin business-asiat tolalleen.

Siirryimme Yo-talolle hyvissä ajoin jännittämään ja tuttavia morjestamaan. Aikamme tätä tehtyä oli hevauksen vuoro. Keikan anti kiteytettynä: Tirehtööri Annala ei hulmahtanut liekkeihin, loput orkesterista olivat suhteellisen tyytyväisiä esitykseensä. Sellaista se välillä on näissä bändi-illoissa, kuten sanontakin kuuluu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Tota noin…. Teidän uusi levy on mahtava!

Kits!

Muuttuiko kappaleen sävelsoinnut bassojen osalta mitenkään studiosta liveksi käännettynä?

Toivottavasti ei.

Onko Henry Rollinsin tuotanto tuttua orkesterin jäsenille? Jos on mitä pidätte?

Ajoittain nokkelaa, ajoittaan pitkästyttävää.

oli aika hyvä juttu, kun menin ostamaan teiän uutta levyä sen ilmestymispäivänä lappeenrannan levymusiikista, niin heti kun astuin ovesta sisälle, niin myyjänainen kysyi, että olenkos uutta mokomaa ostamassa. arvas tietysti kun miulla oli sellanen kukkopaita päällä. on muuten aika hyvä levy.

Heh, sellaista sattuu.

Mistä on lähtenyt liikkeelle huhu, että teidän Markolla on Lappeenrannan suurin fallos? Vai olenko vain kuullut väärin, ja Annala ON Lappeenrannan suurin fallos?

Hanki elämä.

Onko Mokoma gospelia ?

Gospel-musiikille lienee ominaista ajatus siitä, että pitää olla joku sanoma ja että sitä sanomaa täytyy sitten jakaa kaikelle kansalle. Me jaamme vain hyvää fiilistä. Elämän tarkoitusta saatte etsiä muualta.

ja seuraava levy, kiitos!

Ei millään ehtisi, kun tässä nyt on vähän kaikkea.

Terve. Kai Ilosaarirockissa on sitte myynnissä koko paitojen kirjo? Festareilla paitaa kuluu, viidakon vanha sanonta.

Teemme parhaamme.

english please!!!

Shit, is there life outside Finland? Anyways, this site, or at least some parts of it, will be translated in English some day.

Hehee siinähän se vasta kova kolmikko on, Petri tekee sanat, Rainer hoitaa “laulun” ja Mokoma soittaa… varsinainen epäpyhä kolmikko. Markokin voisi keskittyä siihen missä on paras eli näyttämään hyvältä. Nygårdinkin veljekset olisivat varmaan kuin ilvekset.

Just just.

Trash vai thrash? Joku alempana ei osannut.

Riippuu siitä haluaako tavata sanan “roska” vai “löylytys”.

Minkäslaiset rummuttimet tuolla jannella oikein on tiedän että TAMAt mutta mallista ei hajuakaan.uusi levy on todella monipuolinen ja hyvä.

Jannella on Taman StarClassicit. Ne parhaat.

Aluksi olin CMX fani. Sen jälkeen korviini kuului Kotiteolisuuden “jos sanon” ja CMX maistui paskalta Kotiteollisuuten verratuna. Sitten Tuli Mokoman “takatalvi” ja Kotiteollisuus maistui vompatin paskalta Mokomaan verratuna. Sitten tuli Diablon “Read my scars” ja Mokoma maistui todella hyvältä Diabloon verrattuna vaikka vähän heiluttikin Mokoman vankkaa rautalaivaa, joka jyskyttää ympäri Suomea pysäyttämättömänä vielä pitkän aikaa… (toivottavasti). Kiitos musiikistanne.

Dissailu on teinien hommaa. Mutta kiitos silti.

onneksi olkoon Mokoma! Listasijoituksesta ja uudesata loistavasta basistista!

Kiitos kiitos!

Perskules! Ei löydy Mokoma-tekstiilejä XL:nä. Milloinka mahdollisesti löytyy, jotta sais oikeita vaatekappaleita ylleen tuleville Mokoma-kekkereille.

Varastot loppuivat kesken, mutta lisää paitoja on tulossa niin keikoille kun Airon musiikkiinkin.

Ette sitten Perkele tule Jyväskylään, muuta kuin Deathroitiin, jonne ei pääse muuta kuin pulittamalla kaikki rahansa ja sittenkin pitää vielä ottaa pankista lainaa!!! On meinaan hiemahkoisen kallista!

Kovat on hinnat, mutta niin on pänditkin. Tai ehä mie tiie.

huoh aika hyvä lol miekii ihmettelin et mikä helvetin 3 kätinen mongoliorava

Jaa.

Minkä mallin ESP Viper?

Mikä olikaan kysymyksesi?

No Petri Nygård tietysti! Onko miehet muuten kuulleet Rainerin komeaa feattia Saran Saattue levyn 6. raidassa?

Rainerin tulkinta on kerrassaan loistavaa.

Tere! Kuisma: Mainitse kappale, joka on vaikuttanut sinuun todella merkittävästi (kenties kauan sitten). Siis joka on esim. Työntänyt sinut hevin pariin tai jotain? Itselläni oli Obituaryn Chopped in Half ja viimeinen niitti oli Carcassin Corporal Jigsore Quandary! Ja sitten Tuomo: Kenen kanssa haluaisit päästä revittelemään lavalla?

Ala-asteella (80-luvun puolivälissä) Kuismaan teki suuren vaikutuksen WASPin I wanna be somebody ja KISSin Tears are falling -kappaleet. Tuomo haluaisi jamitella Kerry Kingin, John Bonhamin ja Mimmun kanssa.

Teidän naisfanipohja tuntuu kasvavan kokoajan! Eikö hevi olekkaan enää ukkojen yksinoikeus?

“Siellä missä on jätkiä, siellä on myös mimmejä.” – Lemmy Kilmister

suuret kiitokset uudeseta levystänne.. levy oli yllätys luulin ettei voi olla yhtä hyvä kuin kurimus mutta mentiinkin ohi.. erittän paljon kiitoksia.. nähdään kesän keikoilla! kukko(nen)

Keikoilla nähdään!

Pakko myöntää että olin yllättynyt kakkostilastanne, sillä levyn kappaleethan oli ensi kuulemalta “aika vetoja” (toisella kerralla alkaa jo iskee, muttei ihan osu maaliin). Niin että onnee vaan niin maan vitisti. Listamenestystä auttoi varmasti se laskuri, että millonka levyä saa kaupasta, vai mitä luulet. Mutta miltä tuntuu hävitä listalla TYTÖLLE?!?

Juu, yllättävää toimintaa. Ja Antti ei ole muuten tytön nimi.

Saatanan kukot! poltitte mun stereot tuolla uudella levyllä!!!

Ole hyvä.

Hiljaiseksi vetää – vieläkin. Viime viikon keskiviikkona ostin asemalta uuden Soundin, astuin junaan ja suuntasin kohti kotiseutua. Soundissa oli Nalle Östermanin arvio uudesta levysta… ja vaikka kuinka monta kertaa sen hki-lpr välillä luin niin aina sama ilmiö: kylmät väreet ja tippa linssiin. Ja samat fiilikset edelleen… hienoa!

Nallen arvio oli kyllä ylistävä. Itselläkin korvia kuumotti sitä lukiessa. Mutta saahan sitä kirjoittaa jos kerta tykkää.

tolitta muuten kotikaupunkini Seinäjoen levynmyyntilistalla sijalla 7

Selviö.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

“Miksi kompostissa ei ole valoja?” “Kompostissa ei ole valoja koska kolmekätinen mongooliorava sytytti naaputin ikkunat tuleen. Se miten ikkunat(siis lasiset osat)saa sytytettyä tuleen, jääköön arvoitukseksi…” “MIKÄ ON KOLMEKÄTINEN MONGOOLIORAVA?!?!” ^^Mun ja kaverini keskustelu..^^ Ja kertokaa oikeesti: MIKÄ ON KOLMEKÄTINEN MONGOOLIORAVA?!?! ~T~

Lapset, rauhoittukaa. Absurdi komiikka on aikuisten hommaa.

Nettisivujenne mukaan keikkanne Turun Kårenilla on keskiviikkona 9.6 – ja dbtl:n nettisivujen mukaan taas tostaina 10.6…? Dbtl-jengi mokannut taas kerran? Uusi levynne on loistava. Kiitos siitä!

Juuri saamamme tiedon mukaan DBTL veto muuttui keskiviikolta torstaille eli uusi päivä on todellakin 10.6.

Se on hyvä se teijän kitaristi se Sallisen Tuomo!! (kato viimesin Seura)

Tuomo “Kuopion oma poika” Sallinen. Hyvin on jengillä faktat hanskassa.

Kjehheh, mistäpä lie Janne vaikutteensa ottanut? Vertaapa Uni saa tulla -kappaletta, n. 0:24, ja TikTakin Sekoitat mun maailman -biisin alkua. Busted!

Hurjaksi on mennyt. Joko a) hevarit kuuntelevat nykyään Tik-Takia, b) meidän fanipohja on laajentunut listasijoituksen myötä tai c) ihan sama.

No nih. Johan se tapahtui. Santtu olkoon hyvin tervetullut 🙂 Ja sitten perjantaina testataan Santun keikkakunto, ettei vain vakiojäseneksi siirryttyä ole tapahtunut taantumusta.

Jep, nyt Santun ei enää tarvitse tsempata kun nimet on paperissa.

Syyhyäiskö Kuismalla sormet sooloiluun???

Ei.

Saatanan SANTTU!!!

Noh noh!

En taidakkaan kertoa niitä heikkoja kohtia levystä, kun koetan ne itsekkin unohtaa… Parempi niin, mutta onneksi tämäkään levy ei ollut täydellinen!

Onneksi emme tehneet täydellistä levyä. Muuten pitäisi lyödä hanskat tiskiin.

On se nyt hienoa kun Sage on ihan virallisesti kehissä!!! Miten muuten tähän päädyttiin?

Tähän päädyttiin siten, että Santtua kiinnosti ja muut olivat että no mikä ettei!

We wich you a merry christmas, Buenos dias ja Hasta luesto Santulle!!! Heijaa Santtu!

Jep.

Mites ois Nygård tekemään sanoitukset (mahd.) tulevan julkaisuun (ep) yhteen uuteen kappaleeseen? Hehe..

Siis kumpi Nygård? Yhtä kaikki, Rainer ei ehdi ja Petri on liian hauska.

On pojat NIIN komeita että päästään lehden kanteen, onko In Flamesin uus levy hyvä?

Uusi In Flames on pettymys.

Milloin katkeaa kamelin selkä? Vieläkö jaksaa ja ehtii vastata kaikkiin kommentteihin? 🙂 Suomen kuumin metallisensaatio kun näyttäis saavan aika paljon tätä viestiä tänne…

Heh, ei ollut lähelläkään. Sitäpaitsi tilanne näyttäisi jo rauhoittuvan.

Mahtavvee!Käsittämättömän hieno kokonaisuus tuo Ruhtinas-levy.Tylyä ja synkkää tilitystä ja mahoton paatos.Se on tullu selväksi, että olette hevimiehiä henkeen ja vereen, mutta mitenkäs muu rock-musiikki, 70-luvun hevi – Black Sabbath – ja proge – Pink Floyd & King Crimson – ja tuoreempi vaihtoehtorock – Faith No More, Pixies tahi vaikkapa YUP ja CMX? Niin ja onnittelut listasijoituksesta tietenkin ja kiitokset siitä, että olette palauttaneet uskoni metallimusiikin hulluuteen ja energiaan.Hyviä jatkoja!Pitäkää hulluus!

Kiitos ymmärtämisestä. Listaamistasi artisteista FNM, YUP ja CMX ovat edelleen aktiivisoitossa. Vanha proge on kyllä jäänyt väliin.

Kun tulee sen ansaitun loman aika, tässä olis teemaan sopiva kohde: http://laportepa.com/mokoma.htm Idyllisen näkönen paikka! Sinne voi sitten paeta vaikka listamenestyksen aiheuttamia kuuluisuuden kiroja…

Sinne.

Millaisia mikkejä Tuomo käyttää kitarassaan? Ja mitä vahvistimia käytitte ennen Vän Heileneitä?

Tuomolla on Seymour Duncanin Custom Custom -mikit. Onhan noita vahvistimia ollut. Marshalleita, Fendereitä, räkki-Rocktroneja jne.

Uskomattomat kitaristit teillä! Helvetin hyvännäkösiä ja minkä jytinän ne saikaan aikaan Nosturissa!? Huhhuh sanon minä. Kiitokset koko bändille.

Kiitos, kiitos.

auttakaa

Ok.

Miten voi olla mahdollista että tuollainen örinämölyhuumorilevy on suomen listan 2.käsittämätöntä.Kotiteollisuuden vielä ymmärtää,siinä sentään lauletaan eikä syljetä sanoja&öristä.Long live rock`n roll.Tehkää seuraavaksi folkmetalli-levy?

Mieti sitä.

Voi vitti! Mikä vitin vitti? Vitti kö vitittää tuommonen.

Eipä.

tampereen keikasta kysyttävää: monelta alkanee soitanta ja onkos tyttispaitoja saatavissa jo lisää siellä? kiitos ja näkemiin!

Soittoajasta ei ole tietoa, eli kannattaa tulla ajoissa. Tyttöpaitoja saadaan toivottavasti tämän viikon keikoille. Pieni säävaraus on olemassa.

Voi kyynel.. Olen julkean pettynyt, että ette soittaneet Apinamiestä Kouvolassa, vaikka lupasitte.. No oikei, myönnetää että se keikka oli “ihan kiva” kummiski!

Lupaukset on tehty rikottaviksi.

kovaa viestitulvaa havaittavissa 🙂 minkähän takia monena yönä ajatukseni on täyttyneet mokomaanisista unista..? yliannostustako vai liekö tiellä kohti hulluutta? ei sinänsä valittamista, nyt on ilmeisesti ihan pakko tulla keikalle. olkoon se viimeinen niitti uuteen tajuntaan. ostin muuten tmrh:n niinkin mielenkiintoisesta paikasta kuin ruotsinlaivalta 😉

No mikä ettei.

Marko, meetkö mun kanssa naimisiin?

Puhu kädelle.

Teillä oli kuvaaja Nosturissa kuvaamassa, saisiko kyseessä olevia kuvia milloinkaan ladattua sivuiltanne? Meno oli nimittäin niin mahtava, että haluaisin jotain nähtäviä muistoja illasta. Uskon, että moni muukin kaipaisi niitä. Kiitos etukäteen!

Pistetään muutama otos näytille kotvasen kuluttua.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Santtu

1. Ystävät ja rakkaat
2. Ihmisiksi oleminen
3. Bassosoundi
4. Machete
5. Vaaka-asennot

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.