Kysyttyä

Hei ukot, virittäkää kitaroita vähän alemmas niin saatte paremman(=parhaan) kitarasoundin. Livenä toimii nykyinenkin mutta levysoundille tekis gutaa pieni lisätuhtius, esim. in flames tai soilwork on hyviä esimerkkejä. Dropped-C olis teille sopiva, ja vielähän ehtii uudetkin biisit sovittaa uudestaan!

Mokomalla on periaatteessa A-vire, mutta kuka sitä nyt jaksaa koko ajan jynkyttää. Uusissa, työn alla olevissa biiseissä mennään monipuolisesti pitkin otelautaa – biisin luonteesta riippuen.

ilpo potkii mua päähän. auttakaa mitä mä niinq sanon sille. se on täys homo.

Sano Homo-Ilpolle, että väkivalta ei ole ratkaisu. Paitsi jos se on pienempi ja heikompi niin anna karatea.

Mitä mieltä olette Soulfly nimisestä bändistä?

Eipä juuri mitään mieltä. On mennyt ohi. Ei kiinnosta.

Montas päivää teillä vielä menee sen levyn tekoon, että pääsette taas keikkailemaan? Ruokolahdelle/Imatralle ny!

Millonkohan tämä uusi levy mahtaa tulla myyntiin? Ja millos olette tulossa Imatralle päin kun kuulin jotai huhua että olisitte tulossa tännekkin?

Vastataan molemmille yhteisesti, että olemme studiossa helmikuun puolesta välistä maaliskuun loppuun, ja jos tulos miellyttää, levy lähtee painoon samantien. Keikat alkavat maaliskuun lopussa ja reilu parikymmentä vetoa on jo buukattu. Keikkapaikat ja päivämäärät julkaistaan myöhemmin. Imatrallekin ollaan tulossa hevaamaan, tai ehä mie tiiä.

Yäk olen lihava possu. Atuttakaa minua.

Miksi?

“Kurimus on ihan hiton hyvä levy ja olis vieläkin parempi jos siitä silpaistais kappaleet nro 1 ja 5. Silloin siitä saatais enemmän sellanen metallilevy, kun noi vähän “mitäänsanomattomat renkutukset” poistettaisiin ” nyt ei herra tiedä mistä puhuu “(mun mielipide!)”

Lähes jokaisella ihmisellä on mielipide ja peräaukko. Mietippä sitä.

paljon on 2+2 ??

Onko pääsykokeet edessä vai miksi kyselet tärppejä?

Kauankos Tuomo ja Kuisma soittivat kitaraa ennenkuin saivat toimivan bändin kasaan? Toimivalla tarkoitan sellaista mikä on kyennyt jo keikan vetämään. T: Laikka

Tuomolla ei mennyt montaakaan vuotta, kun bändinsä Mind Riot jo keikkaili “aktiivisesti”. Kuismalla menikin sitten 10 vuotta sängynlaidalla rämpytellessä ennen kuin mitään mainitsemisen arvoista tapahtui.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kuuntelin tuossa äsken Raining Blood-nimisen teoksen ja mieleeni juolahti että siinäpä on paras biisi mitä Mokoma ei ole koskaan tehnyt.

Parhautta, parhautta…

Itsekin polven eturistisiteen katkeamisen kokeneena täytyy sanoa, että on se Kuisma kova jätkä kun nousi vielä samana iltana lavalle rokkaamaan! Mikä mahtaa olla polven kohtalo? Parantuuko ilman huumaavia aineita ja leikkauspöytää? Lieneekö tämä nyt jokin merkki siitä, ettei rokki ja urheilu sovi yhteen… No, urheilustahan se rokkauskin käy… -Keep on rocking-

Jätkä on kova, mutta polvi lasia. Heh. Polven kohtalo on vielä mysteeri.

Ajattelin kysäistä mitä mieltä olette bändistä nimeltä Moonsorrow? Bändi on kuulemma myynyt levyjä ulkomailla saakka vaikka laulut ovatkin suomeksi.

Parin osittain nähdyn keikan perusteella sympaattisen oloista meininkiä. Taitavia nuoria miehiä.

Mites ois että uskaltaiskoha Pojat tehä seuraavalle levyn jonkun hempeän laulun taas vaikka Hanna Pakarisen kera. Ois kyllä aika veto silloin kaikilta, herroilta ja Suomen Idolsilta.

Kyllähän se Pakarisen ääni varmaan Poikien musiikkiin istuisi.

skipitawaynow eli pahaa päivää. onko tietoa millä ensi kesän festareista soitatte?Wackenissa?

Tietoa on, mutta ei oikeuksia tiedon jakamiseen.

Minulla on tuo teidän debyttialbumi Valu hankin sen heti kun kuulin Mokomasta ekan kerran levy oli ihan hyvä debyytti.Ainakin nuo biisit Kurjenlaulu ja Kasvan ovat tosi hyviä,mutta sitten en kerennyt hankkimaan enää tuota 120 päivää levyä kun sopimuksenne Emin kanssa loppui vituttaa! Toivottavasti 120 päivää julkaistaan joskus uudestaan uudesta levystä tulee varmaan pirun kova.

Näisso.

Uusimmalle levylle tuplabasaria, saateri! Ja samanlaisia kappaleita kuin Liiton Loppu. Aijai kun se kappale voitelee korviani.. =)

Tottakai uudelle levylle tulee samanlaiset kappaleet kuin Kurimukselle.

No, onko nyt hienoa, kun paikkakuntaanne (L-ranta) edustanut naishenkilö (Hanna) onnistui voittamaan Idolsin?

Ei pöllömpää, taitava tyttö. Kaupunginjohtaja kutsui kyseisen voittajattaren raatihuoneelle kakkukahveillekin. Myö vielä odotellaan kutsua. Mutta emme pidätä hengitystä.

mitkä fiilikset oli kun deathin nokka mies kuoli syöpään tässä jokin aika sitte?

Nuoren ihmisen kuolema tuppaa aina vetämään hiljaiseksi.

Jiihaa. Nyt ruppee näyttämään hyvältä. Omistuksessa 3x Mokoman 120 päivää -levyä (aitoa) ja kustannukset ovat pysyneet alle 20euron. Mie sitten vanhana turilaana luovutan toisen levyistäni tulevalle vaimolleni ja kolmannen levyn ensimmäiselle mokomalle, joka kehtaa kutsua minua isäkseen… Sääli vaan ettei tuota Valua tunnu enää saavan kirveelläkään. On kierretty kaikki kylien pienet poptorit ja divarit ilman tulosta. Toivottavasti EMI tulis järkiinsä ja painattelis muutamat kopsut viel sitä alpumia.

Hyvin hankittu! EMIä kannattanee muistuttaa uudelleenjulkaisuista tasaisin väliajoin, mikäli asia on sydäntä lähellä. Meitähän tuo asia ei juurikaan kosketa, kun levytkin löytyvät hyllystä.

onkos uudella levyllä thrashittiä odotettavissa? Onks hyvä fiivis?

Kaikenmoista shittiä on odotettavissa. Hyvältä tuntuu, kiitos kysymästä.

Kurimus on ihan hiton hyvä levy ja olis vieläkin parempi jos siitä silpastais pois kappaleet nro 1 ja 5. Sillon siitä saatais enemmän sellanen metallilevy, kun noi vähän “mitäänsanomattomat renkutukset” poistettaisiin(Mun mielipide! niissä vaan ei jotenkin ole sellasta mitä muissa kappaleissa). Jos arvon herroja huvittaa, niin tehkää uudesta levystä mieluummin lyhempi kuin pidempi (jyy nou..). By the way, Kuisma on asiaäijä; toista Meshuggahin veroista ei ole! T: Rankku

Kappaleista 1 ja 5 olemme kanssasi pahkeisen eri mieltä. Sen sijaan Meshuggahin Keijo’s Fear oli puheissa taas viime treeneissä. Mukavaa musiikkia kerta kaikkiaan.

Millon on sakaran mahdollista tuottaa muitaki bändejä, sillä ainakaa isot firmat ei oo kiinnostunu mistään nopeemmasta metallimusasta(nössöt!)… vastausta odotellessa pakerramme demon merkeissä… jARKKo ps. pistäkää uudelle levylle pari kerry king sooloa mausteeks… hehe

Bändien signausta harkitaan sitten, kun omat levyt ovat myyneet triplaplatinaa ja Porsche on pihassa – tai jos innostumme jostain bändistä kuten itsestämme noin vuosi sitten. Ei nuo Kerry King -soolot oikein istu ensimmäiselle suomenkieliselle funk metal -levylle.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Jostain kaverini kätköistä löytyi Mokoman 120 päivää levy, jonka sitten innokkaana lainasin ja olen kyllä tykännyt aika hemmetisti. Oli erittäin vapautuneen kuuloista gruuvia ja jänniä melodioita. Sääli että jäi kyseinen levy aikoinaan, niin pahasti Niskalaukauksen ja kummppaneiden jalkoihin. Koiruoho ja kummpanit ovat ilmeisesti liian taiteellista tavaraa, vaikka juuri tuo Koiruoho on mielestäni parhaita biisejänne. Mutta kysymykseni onkin: Miksen minä tajua näistä sanoista hevon lehmääkään? Vanhoista haastatteluista otin pientä vinkkiä, mutta ei tästä mitään tule. Voimahuone varsinkin sisältää ihan älytöntä verbaliikkaa, joka kuulostaa hauskalta, mutta en mie siitä mitään tajua.

Mukava kuulla että musiikki kosketti. Kyllä mekin siitä levystä tykätään. Mitä sanoituksiin tulee, niin on totta että 120 päivää on lyriikoiltaan hankalasti pureskeltava paketti. Toisaalta taidetta ei tarvitsekkaan ymmärtää. Siitä joko pitää tai sitten ei. Eli mielestäsi Markon tekstit ovat siis tekotaiteellista paskaa.

Ps. Ohessa Markon tulkinta Voimahuoneesta. “Voimahuone on maailma pienoiskoossa: mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen olisivat mitä moninaisimmat, mutta mahdollisuuksiin tarttumisen sijaan ihmiset tyytyvät ikävän historiansa toistoon.”

mitä marko tekee keikoilla sillo ku se ei ite lauleskele, tai on instr.osuus? a)juo viinaa b)yrittää hankkia bändärin, vai c) kiusaa basistia, jotta soittas väärin ja nolostus.(basistia, koska kuisma on sen verran rotevamman näköne ukko, jote ei ois hyvä idis ja saikkonen soittaa joka tapauksessa päin helvettiä)

Jätkä on ottanu asioista selvää.

Työ saatanan siat! Miksi “Punaisen kukon” live-esityksissä ei kukkaa huuva jotta “nousee!” sen jälkeen kun Annala on sen ekaks sanonna? Ilman tätä puutetta pändinne olisi hyvä, mutta nyt iha huono. Hävetkää. T: sami kallislahelta ja sika samasta paikasta

Kukaan ei osaa. Jäipä pienestä kiinni. Vitin keljua.

Oletteko videoineet muita biisejä kuin Punainen Kukko, Takatalvi ja Rajapyykki ? Jos ootte, mistähän saisin ne käsiini…? Joku tuossa aikasemmin selitti jostain videoista mutta en löytänyt kyseista vistiä uudelleen.

Listastasi uupuu vielä Valulta lohkaistu Kasvan. Kukon ja Talven saat Punainen kukko -ep:n mukana. Rajapyykki ja Kasvan ovat EMIn omaisuutta, joten niiden saatavuudesta ei uskalla sanoa mitään.

Ootte aivan saatanan hyvä bändi! Toivottavasti levynne tulee pian.Onhan tälle vuodelle tulossa muitakin kovia levyjä kuten Diablo,51 koodia,Norther ja Timo Rautiainen ja trioniskalaukaus.Uudesta levystä tulee varmaan pirun kova Kurimuskin oli aivan mahtava ja on sitä toki vieläkin. Eikä yhtää haittais vaikka esiintyisitte Tuskassa tänäkin vuonna!

Uusi Diablo ON kova.

Laulaako Marko kaikissa teidän levyn biiseissä?

Toki! Tai no laulaa ja laulaa… Markon lisäksi levyllä kuullaan taustalaulajan roolissa Tuomoa sekä parissa biisissä Saksan Jannea.

Eilisen kanavasurffailun lomassa sattui silmään jälleen yksi kukkohuppari, tällä kertaa Idols-ohjelman työntekijällä. Herääkin siis kysymys, olisiko Markossa, Kuismassa tai muissa rytmiryhmänne jäsenissä idoliainesta? Entä muodostuuko uudenvuoden keikasta mahdollisesti samanlainen perinne kuin HIMillä (erittäin toivottava asia)?

Muuten kyllä, mutta kisan ikärasistiset säännöt estivät suuren unelmamme toteutumisen. Pitänee edelleen tyytyä soittamaan omia biisejä. Tuosta Nosturin uudesta vuodesta sen verran, että tuskin Markkanen meitä joka vuosi jaksaisi katsella…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mikä on suhteenne ja suhtautuneisuutenne kannabistuotteita kohtaan?

Olematon.

onkos se uudenvuoden keikalla esittämänne poltetun maan taktiikka uusinta uutta! Eli uudelta levyltä materiaalia? oli aivan saatanan hyvä! Mikäs se toinen teijän esittämä biisi oli?

Mukavaa että Poltetun maan taktiikkaa miellytti. Kyllä kappale mitä suurimmalla todennäköisyydellä löytyy seuraavalta levyltämme. Toinen biisi? Jos tarkoitat järjestyksessä toista, niin kyseessä oli Vainottu. Mutta soitettiinhan me tosiaan toinenkin uusi kappale, Haudan takaa nimeltään.

Ai helvetti joku tulee kysymään,no oliko Mokoma kova ei tartte vastata osotan vaan niskatukeani sormella ja hymyilen. Kyllä oli taas vitun mahtavaa menoa toivottavasti ei hiukset lavalle asti lentäny ku eturivis huito.

Huh, kiitos ja anteeks. Tällä kertaa eivät yleisön hiukset lentäneet vaivaksi asti.

Mistäs se Janne on hommannu tuon takkinsa mikä on Takatalvi -videolla ku on niin perkelleen siisti !

Hyge on muodin ylipappi. Jostain ihmeellisiltä hippitoreilta ympäri maailman se noita löytää.

Noita teidän vanhoja levyjä ei saa mistään,toivottavasti joskus saa.Entäpä saisko noita singlejä kuten Seitsemän sinetin takana ja Rajapyykki?

Jos niitä levyjä ei kaupoista löydy, niin ei sitten mistään. Kuten tiedossa on, EMI pisti varastossa olleet kappaleet murskaksi sopimuksemme päättymisen kunniaksi.

Tahtoisin mitä kohteliaimmin tiedustella seuraavaan lauseeseen sisällettyä asiaa. Oletteko tutustuneet ruotsalaisiin, varsin mainiota metallia soittaviin yhtyeisiin Opeth ja Meshuggah? Nimittäin kannattas ehkä. T: Ruma-85

Opeth on tainnut jäädä meistä jokaiselle hivenen etäiseksi. Meshuggahia taitaa diggailla kaikki, Kuisma suorastaan fanaattisesti.

Jee heippa. Mie vaan tahtosin kiittää teitä oivallisesta Nosturin keikasta. Ja kiitoksia ko työ karpaasit hellyitte soittamaan Marjat. Mie tykkäsin isosti. Silmäteräkin oli toimiva yllätys. Hih. T: Härdi-Pördi

Kiittikiitti. Oli kieltämättä mukavaa soittaa vaihteeksi noinkin pitkiä nuotteja.

Markolle: Kuinka olet päätynyt kuusisakarainen tähti -tatuointiin?

Marko: Mielenvikaisuuttani olen päätynyt tatuointeihin :-)= Salomonin sinetin pitäisi antaa kantajalleen viisautta, mutta tiedä hänestä. Tähdet eivät ole identtisiä: vasemman käden toisiinsa kietoutuneissa kolmioissa mies on alisteinen naiselle ja oikeassa kädessä päinvastoin.

Terve. Kuisma osui kyllä naulan kantaan Infernon “Lautasella?”-palstalla. Odotan hektisesti Mokoman seuraavaa levyä, josko sieltä löytyis teidän omaan loistavaan meininkiin yhdistettynä niitä Entombedin rokkaavia, koukukkaita vivahteita tuplabasarivyörytyksineen mistä itse pidän helvetisti. Rokrok! -Vilho

Entombed on yhteisiä kestosuosikkejamme. Enska-vaikutteet taisivat olla eniten pinnasaa 120 päivää -levyllämme. Seuraavalla ei rokkimeininkiä tulla juurikaan kuulemaan – ainakaan näillä näkymin…

kiitos uudenvuoden keikasta. oli muuten hieno veto “varmaan tahaton?” soittaa marjat ekana biisinä kaupungissa joka suree vanhaa puuta…

Heh, tahaton oli. Osuva vahinko tosiaan.

Mitä biisejä te esititte Tuskassa?

Yksi Deathin biisi ja loput omia. Auttoiko?

Paria tuntia ennen vuoden vaihtumista tajusin, että KURIMUS oli vuoden paras levy. Meinasitko kaivaa Hyge vanhat tuplaspedut uudelle levylle? Ja Indians on veisujen veisu.-rota-

Oho, kova lausunto. Hygellä on ollut uusi tuplaspedu käytössä viime keväästä. Eiköhän sitä levylläkin poljeta.

moi..mitäs tykkäsitte machine headin uusimmasta..aika hyvää runtua,vai mitä?ja kuullosti aikas hyvältä nuo teidän tulevien biisien “nimet”..mut eiku hyvät uudet vuodet..

Ei kantautunut korviin, parempaan suuntaan on kuulemma mennyt. Pitää tsekata tilaisuuden tullen. Heh, siinähän sitten tulkitset valmiilta levyltä, että mikä työnimi kuluu millekin biisille!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

29.12.2003

semmosta vaan että ois paree soittaa silmäterä uudenvuoden keikalla tai mie näytän teille persettä!!!

Ei soiteta, tai voi olla että soitetaankin. Näytä persettä joka tapauksessa. Se tekisi sinusta huumorimiehen.

Mitäs muuten poijaat tykkäsitte Nailgunnerista? Tunteeko Marko sielujen sympatiaa Samin parran kanssa?

Kyllä parta parran tuntee.

Terve mitäs herrat on mieltä Ruoskasta,Diablosta ,Sarasta ja Lordista?Entä mistä teidän bändinne nimi Mokoma oikein tuli?

Hyviä bändejä, etenkin Diablo ja niiden uusi levy (jonka olen jo saanut Rainerilta kuunteluun, läl-läl-lää) on kyllä hiton hyvä. Mokoma-nimen historia on selvitetty biografiassa.

Päivää toivottavasti saatte joskus julkaistua sen avoin hauta biisin,koska se on teidän paras biisi.Heittäkääpä sen verran arviota tuosta uuden levyn julkaisusta,että olisiko se kenties ens vuoden loppupuolella,keskivaiheilla vai alkupuolella?

Avoin hauta ei ole meidän biisi. Se on nk. cover-kappale, ja alkuperäisesittäjä on siis Death-orkesteri. Uusi levy tulee kun uuden levyn pitää tulla. Yritämme olla ripeitä.

Tuomo se on kova poika katkomaan kitarankieliä. Monarillakin tais mennä useempi. Rankka musiikki vaatii rankkaa soittoa, näinhän se tietenkin on.

Meneehän noita – aika harvoin tosin. Monarilla meni pari muutakin hommaa nk. munilleen.

Oliko annalalla pitkä aattoilta? meinaan toi siun oikea ammattisi joulupukkina on kai tähän aikaan vuodesta aika voimia vievää puuhaa.. noo, lepää hetki ja tartu keppiin!

Marko ei kyllä ole mikään joulupukki. Ite oot.

Oliko tuottaja Gabi Hakasen vaihtuminen Janne Saksaan jollain tavalla yhteydessä EMI-kuvioiden loppumiseen?

Ei suoranaisesti. Alunperin Gabin piti tuottaa tuo kolmaskin levy, mutta aikataulut menivät solmuun. Olimme sitten ilman tuottajaa ja studioon oli kova hinku. Onneksi Saksan Jannella oli aikaa. Ei ole tarvinnut katua.

Paljonko teille pitää maksaa että tulisitte soittamaan kotiin?

Riippuu vähän että kenen kotiin ja miksi. Luultavasti ihan helvetisti.

Morotus Sällit! Aika on mennyt niin nopsaan, että vasta nyt ehdin kiittää teitä viimekesän Pellava Rock-keikasta! Olitte ylivoimaisesti paras artisti moisilla pippaloilla. “pääesiintyjä” Kotiteollisuus oli yhtä paska, kuin herrojen uusin “POP-tekno” -albuminsakin. Onneksi Lpr:stä tulette myös TE! Oli joku sentään maailman kauneinta kesäkaupunkia edustamassa..kunnialla 🙂 Hynysellä oli vissiin joku “tekosyy”, mikä herroja vitutti/väsytti. Sitä se ei kuitenkaan suostunut yleisölle kertomaan. Satuttekos TE sitä tietämään? Ja eikun hakemaan se Punainen Kukko 🙂 T: Saaaaatanan Kana!

Moro Kana, kiitos vaan kehuista. Saa meitä kehua postuumistikin. Oisko Jounilla ollut krapula?

Kuullaanko Pillipiiparin uutestaan sovitettua versiota livenä milloinkaan?

En tiedä. Enpä usko.

Monarin kuvista pidän erityisesti kuvasta numero 10 .

No mikä ettei.

No niin, kun joulukin lähestyy niin teidän nämä kotisivut on todella hienot… on punaista ja itse joulupukkikin tuossa oikealla!:) sitäpä vaan että kurimuksen kansissa on kuva reenikämpältä niin onko ne kitaraspedut siinä lattialla Bossin Mt-2 ja Sd-1??? Joo ja tulkeepa tuonne mokoma foorumille höpötteleen… hyvää joulua!! T:Hask

Heh, hyvä että sivumme toimivat edes kerran vuodessa. Ja spedut meni ihan oikein. Foorumilla piipahdetaan aina aika-ajoin.

Terve taas. Mitäs toivovat Mokoman poijjaat joululahjaksi?

Terve terve, toivoimme saavamme sävelkorvan ja rytmitajun, mutta eipä niitä taaskaan tullut. Näillä mennään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.