Kysyttyä

No kylläpäs näitä terveisiä nyt putoilee. Ei siinä mitään. Yritetään nyt sitten keksiä jotain nokkelaa…

Onkohan paitoja tulossa kuopion keikalle myyntiin???

Jepulis! Tottakai! Ilman muuta! Ja vielä uutta designiä! Nyt on kuopiolaisilla juhlavat ajat edessä! Ps. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Noniin, alkaa Lappeenrannan keikan jäljiltä niska olemaan normaalikunnossa, siihen ei enää satu kun hengittää, nauraa, tai ajattelee jomman kumman tekemistä. Annalan sedän esiintyminen oli varsin vakuuttavaa, soittajakollegatkaan eivät säästyneet lieviltä kolhuilta. Tuota menoa kun homma jatkuu niin Mokoma saa runsaasti uusia ystäviä. Nyt ei vielä ollut eturiviin tunkua… saipa ainakin rauhassa nakella niskoja. Oli muuten eka keikka, jolta lähdin “lämppärin” jälkeen menemään. Oli kyllä lämppäri-pääbändi -suhde täysin päälaellaan.

No pikkuhiljaa tässä itsekkin toivutaan, sillä käytiin meinaan vielä Turussakin mesoamassa… Listasijoitus auttaa toipumisessa. Taas jaksaa painaa.

Ja se täytyy vielä sanoa että onneksi tämä Teidän kysymyspalstanne ei ole mikään ns. vittuilufoorumi kuten vaikkapa CMX:n tai Kotiteollisuuden vastaavat. Asiallisia ja ystävällisiä vastauksia on aina mukava lukea. Kiitän. t: Fani

No pitäisikö sitten muuttaa linjaa pikkaisen ja vittuilla sinulle? No eipä taida olla aihetta, kiitos kannustuksesta!

Kiitos mahtavasta levystä Kurimuksesta!!! Kysyisin vain että,oletteko tulossa Seinäjoelle keikalle,jonne pääsisi myös näin pienet kuin 14 vuotiaat lapsukaiset..? Haluun vielä kysyy et, mitä biisienne sanat merkitsevät teille? Ovatko ne vain pelkkiä sanoja vai jotain tärkempää…? -Mokoma tyttö-

Seinäjoki… Eikös tuo Provinsirock ole jossakin sielläpäin? Sinne sitten lyömään nyrkillä ilmaa. Klubikeikoille sulla ei ole vielä muutamaan vuoteen asiaa. Varmaan keljuttaa se. Sanat on tärkeä osa musiikillista ilmaisuamme. Jokainen orkesterin jäsen – kuten sinäkin, hyvä Mokoma Tyttö – tulkitsee Markon tekstejä omalla tavallaan ja peilaa niitä omaan elämänkokemukseensa. Oikeita tai vääriä tulkintoja/merkityksiä ei ole. Toisia sanat kiinnostaa enempi, toisia vähempi. Entä sinua?

No jopa Nitetrainissä jytäs, ainakin allekirjoittaneella ja allekirjoittaneen peepseillä. Kysymys kuuluukin; olko kui hyvä yleisömäärä ja -meininki, kun ei sitä itte siinä tajunnu töllistellä niskojen tappamiselta? Bändin meininkihän on aina loistokas, siit ei tartte ees puhua (mutta saa). -“Mitään ei myönnetä”-

No hitto, hyvä että rokkas. Olihan siellä “Naittarissa” hyvin jengiä torstai-illaksi. Pari-kolmesataa? Mene ja tiedä…

Mitens Tuomo susta on tullut ton näköinen, tukka vähän kasvanut =) Yritin saada teikäläistä kiinni(en tiedä miksi, kova juopumustila päällä) tossa pari viikkoa puhelimitse kiinni kun olin Hesas juomassa, mut ei numero tiedustelun eukko kertonut rokkitähden numeroa!!! T:tykkimies Kotkasta

Tuomolla tukka, parta ja ego kasvaa. Ei oo enää aikaa vastailla edes äidin puheluihin. Sori tykäri, parempi onni ensi kerralla.

En kysy, kehun: Tulin kokeneeksi teidät melkein viikon sisään Tavastialla ja sitten äsken täällä Turussa. Ja onhan teitä nähnyt tässä vuosien mittaan. Nyt tuntuu olevan kaikki kohdallaan: kiitos erinomaisista keikoista, onnittelut kasvavasta yleisömäärästä – ja kiitos lopulta siitäkin, ettette ole urpoja (ainakaan julkisesti). Terv, -Tom

Kiitos itsellesi, Tom. Viimeisestä kommentistasi voisi monikin olla vähän toista mieltä.

tuo takatalvi on erittäin hyvä kappale. taka taka talvi aivan losta keksintö! jatkakaa samaan malliin. aijon juosta kauppaan ja ostaa levynne.

Saunassa syntyvät parhaat ideat.

Oletteko vielä elossa? Ajattelin vain, että olettehan selvinneet hengissä menneistä keikoista, lähinnä näin rumpalin näkökulmaa ajatellen. Te kun soitatte nykyään rankempaa settiä. T:Josse

Taas kerran täytyy siteerata Yölintua: Tää on rankkaa. Siitä päätellen, että joka ukon päähän sattuu, jänteitä kolottaa ja korvissa piippaa, elossa kuitenkin ollaan. Meidän koregrafialla taitaa tuo psykofyysinen rasitus jakautua äijien kesken aika lailla tasan.

jos joku monikansallinen levy-yhtiön tarjoisi teille nyt esim. kolmen levyn diiliä niin miten suhtautuisitte asiaan? kuinka suuret kustannukset tuosta teidän levy-yhtiöstänne ja levyn julkaisusta kertyi, mukaanlukien siis studiot, valmistukset, promootiot ym? ja kuinka paljon teidän täytyy myydä levyjä että olette omillanne, vai oletteko jo?

Kuuntelisimme tarjouksen ilman muuta. Saisi tosin olla paperissa melkoiset pykälät, jotta Sakaran peittoaisi. Pidetään raha-asioiden yksityiskohdat Sakaran asioina, mutta kyllä sellaiset pari tonnia olisi hyvä myydä. Täysin omillamme ei olla koskaan, kun mukaan lasketaan välilliset kustannukset: soittimia vuodesta 1982, kuulovaurioita, menetettyjä työpaikkoja, käymättömiä kouluja…

Mistä takatalven musavideota voi hakea? näin pätkän 667 sekuntia ohjelmassa….

Tällä hetkellä video ei ole jaossa internetissä. Takatalvi on Moon-tv:n videoraadissa lähiaikoina.

Helevetin hyvän levyn ootte veisannu, kaikki propsit teille. Harkitkaahan ihmeessä tännä Joensuuhun tulemista! Eik oiski hyvä idea?

Sehän on nerokas idea, jaa ihmeessä se myös paikallisen keikkajärjestäjän kanssa.

Mä pöllin Tampereen-keikkanne nostattamassa hurmiossa Klubin edustan ständistä teitin hienon kukkojulisteen ja oon nyt oikein tyytyväinen itseeni! Mitäs siitä sanotte?

Voi perkele, milläs myö nyt näitä keikkoja mainostetaan, kun tyyppi pöllii julisteen?

ok, i’m from holland and you guys have to play here because you simply rule, peace.

Thanks, a gig in Dynamo would be nice. Can you arrange that, please?

Häh?! Kuulin kaverilla viiden biisin demon, jolla oli biisit Mene ja tiedä, Marjat, Täältä etelään, Silmäterä ja Takatalvi. Aivan loistavia biisejä nuo levyltä pois jääneetkin, aiotteko tehdä niillä tulevaisuudessa jotakin? Ihan kuin oisin kuullut tuon Marjat jollain keikallanne? Joko Kurmista on myyty enemmän ko aikaisempia levyjä? T: Marko

Marjat ja Täältä etelään äänitettiin Kurimuksen sessioissa. Nuo keikoilla ahkerasti veivatut rallit päätyvät suurella todennäköisyydellä jonkin tulevan julkaisumme bonus-raidoiksi. Kurmis on myynyt enemmän kuin aikaisemmat levyt.

Mis oli LPR keikalla paidat? Myä ku nii etittii mut oli vaa Viikate-rompetta! PRKL!

Mokoma-paidat ovat tällä hetkellä fanien yllä tahi vaatekaapeissa. Lisää on tuloillaan.

terve. onnittelut menestyksestä. Ootte näköjään hukkarokkiin tulossa. jea, ja vielä meikäläisen synttäripäivänä! soikos mokomien stereoissa rammstein?

Tattista vaan, josko nyt kuitenkaan menestyksestä arvaa vielä puhella.. Tuomo kuuntelee Rammsteinia. Hessukin saattaisi kuunnella, jos hällä olisi levy.

Saako niitä paitoja ollenkaan XL:nä? Myyjänne yritti ukottaa minua että olisi ollut JOTAIN UUTTA JA PAREMPAA MALLIA TYYLIIN L = XL. Vitit sanon minä ja vaadin itselleni kokoistani paitaa. Olisi ollut niin mukavaa kesällä kulkea Mokomana. Tavastialla rokkas!

Arvaa vaan yrittääkö Santtu ukottaa meitä joka käänteessä. Paitatilanne selvitettiin tuossa ylempänä.

Mitäs mokomakin bändi siellä pitää Rammsteinista? Aika jykevää tykitystä..

Tähänkin jo vastattiin ylempänä. Täytyy kuitenkin lisätä, että viime kesän Provinssirockissa Slayerin jäljiltä olutteltta kiinnosti enemmän kuin Rammstein – pommeista huolimatta.

Tere… Teittepä sitten jumalauta hyvän levyn. En aikaisemmin ole musiikkiinne törmännyt, mutta nyt rytisi ja kunnolla. Kiitos.

Itelles kiitos. Mainiota, että musiikkimme törmäsi sinuun.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Vaikka kitarasaundeistanne on jo jauhettu, niin ei ikinä tarpeeksi. Pitelen nenästäni kiinni, ettei niistä tarvitsi mitään suurempia enää kyselläkään, kun tulisi se kamarunkkareiden osia. Koska? Kiitos.

Laiterunkkareiden hihat pääsevät heilumaan, kun studiopäivistä kasattu kuva-albumi ilmestyy näille sivuille viikonloppuna tai viimeistään maanantaina.

Nyt on Mokoma mennyt “oikeaan” suuntaan! Suomenkielistä trashia,jumalauta,toimii! Edellisetkin tuotokset aivan mahtavia,mutta tämä uusin kyllä räjäytti potin! Antaa mennä täysillä vaan! En malta odottaa festarikeikkoja. =) T: Darius6

Kiitos vain, festareilla nähdään. Täytyy kuitenkin korjata sen verran, että sanassa thrash (löylyttää, piestä) on kaksi h-kirjainta.

ja mä niin odotin tota tom´s rockin keikkaa kun en nitetrainii päässyt. no vetäkää tuskassa sit hyvä keikka kun pitää kerran helsinkiin asti lähtee. Kai te muuten jaatte nimmareita tuskassa…harmittaa vieläkin se kun en saanut niskalaukauksen nimmareita puolen tunnin jonotuksen jälkeen. mokoma roks!!! T. verivalta

Tuskassa vedetään niin perkeleesti. Nimmarien jako toimii hihasta nykäisy -periaatteella. Siellähän me urpoillaan koko viikonloppu, joten eiköhän me törmätä.

Se perinteinen: Lempi ruoka, lempi väri ja seukkaattex te? Peeäsh: Janne on söpö.

Nyt sie olet erehtynyt paikasta, Hongisto soittaa Kotiteollisuudessa.

Onkos teillä jotain kukkoja vastaan? koska mullakin on, SAAAATANAAN CUKKOOOO!!! Onko Mokomalta tulossa mitään fanikamaa lähiaikoina? T. suolitukos

No on tietenkin, vituttaa semmoinen kiekuminen. Parin viikon päästä kataloogiin ilmestyy perinteisen mustan logopaidan lisäksi mustat ja vihreät kukkopaidat sekä pieni määrä huppareita, joita on päällämme nähty ja ahkerasti kyselty.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Meidän kilpikonna tykkää Mokomasta. Jes! Minun pitää sitten kai tehdä itse kilpikonnalleni Mokoma-huppari, kun tuskin sen kokoisia mistään muualta saa. Toivotaan että minun kokoisia saa ja pian..

No hitto, hyvä maku kilpparillasi noin niinkuin matelijaksi. Huppareita tehdään yleisön painostuksesta pikapuoliin. Ei uskalla lupailla tarkkoja aikatauluja, kun ollaan vähän saamattomia kavereita. Kokoja tarjolla varmaan M-XL. XL menee isommallekin kilpikonnalle, paitsi ei Dermochelys coriacealle.

Kyl teitte kovan levyn!!Tiukka kokonaisuus.Jos joskus voitan lotossa niin hommaan slayerin suomeen ja kysyisin teidät lämppäriksi!!! -Haxu-

Sovittu. Pääset sitten ilmaiseksi keikalle…

Terve! Sitä mie vain utelisin että mikä helevetin homma se oli se, että aikaisemmat Valu- ja 120 päivää-albuminne on hävitetty. Vai mikäs se oli, en kykene muistamaan. Kun tuolla tuotanto-osiossakin lukee näiden levyjen kohdalla että ‘ei saatavilla’ ja jostain lukasin että entinen levy-yhtiönne olisi tehnyt jotain anteeksiantamatonta aikaisemmalle tuotannolle. Kiitollisena vastausta odottaen: Fani

Hyvä Fani, entinen levy-yhtiömme todellakin siivosi varastonsa nurkat tyhjäksi vuosi-inventaarion yhteydessa 2002 jouluna. Tällöin varastosta poistettiin (eli tuhottiin) mm. Mokoma-orkesterin levyt. Tätä päätöstä varmaankin helpotti se, että esim. 2001 julkaistu 120 Päivää -levy ei myynyt paskaakaan, vaan sadat ja tuhannet levyt makasivat varastossa ja lisäsivät ainoastaan yhtiön varastointikustannuksia.Kurimuksen listasijoituksen yms. menestyksen innoittamana vanhoja Mokoma-levyjä saattaa tosin ilmestyä taas markkinoille… Mene ja tiedä. Business as usual, sanoisi amerikkalainen.

saatte kuulla tätä varmaan jatkuvasti mutta sanonpa silti että kiitosta musiikista jota teette.

Ei kuulla ollenkaan tarpeeksi usein. Nimim. “Addicted to love”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Tervehdys , kuulin eilen ensimmäisen kerran teidän kappaleen metalliliitossa , ja johan kaloahti tähän poikaan . Minua jäi kiinnostamaan sanoitukset, joten kysynkin mitkä ovat sanoittajan eläämänfilosofiat ja uskonto ?

Marko vastaa: Elämänfilosofiani on ihmisyys. Elämänkatsomukseni perustuu ortodoksikristilliseen näkemykseen.

kun teillä tuntuu noita biisejä syntyvän niin helposti(viimeisissä treeneissä ennen studiota jne) niin julkaiskaa nyt perkele meille jo jouluksi seuraava räsh-lätty? olettekos muuten seurailleet metallican st. angerin valmistumista? pöksyissä suurin piirtein pullottelee jos pelkästään sen parin clipin perusteella mitä olen kuullut.

Vastahan tuo Kurimus julkaistin, ja hirveä hoppu olisi jo uutta levyä tekemään… Rauhoitu! En tiedä mistä olet tuollaisen käsityksen saanut, sillä ei se biisien tekeminen nyt NIIN helppoa ole. Muttä älä huoli, uutta materiaalia lähdetään kyllä nauhoittelemaan, näillä näkymin keväällä 2004 jolloin yritämme saada ainakin sinkun pihalle. Syksyllä 2003 julkaistaan ehkä mini-ep, mutta kassellan sitäkin nyt kaikessa rauhassa. Uusi MetallicA tsekataan kun se julkaistaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Tahdon kiittää mokomaa siitä että laitoitte kasvot kohti itää -piisin levylle vaikka se ei kuulostakaan perusmokomalta. Helmi keskellä valtamerta voisin sanoa. tjuh.. teillä on kiitettävästi keikkaa kesällä, älkää ryypätkö itteenne hengiltä. Ottakaa Hynysestä mallia, siinä vasta mies.

Kasvot kohti itää on hieno biisi. Paikka levyllä oli itsestään selvä. Keikkaa on ja järki pysyy kädessä – ainakin lavan ulkopuolella. Ja mitä viinanjuontiin tulee, niin se on orkesterin kitarataiteilijoiden ongelma, eikä se ole heillekkään mikään ongelma. Hynysestä ei uskalleta ottaa mallia kuin korkeintaan hittibiisien kirjoittamisessa.

Kiitos hienosta keikasta Tavastialla! meno oli suorastaan hulvatonta. Tässä ollaan kovaa vauhtia tulossa faniksi. Huppari hommataan jos sellaisia joskus tulee. pistäkää selkäpuolelle kirjoitus Saatanan kukko 🙂

Ole hyvä. Fanit, nuo rokkikukon ystävät. Hupparit pistetään tilaukseen heti kohta.

Angel of Deathista jäi vielä mieleeni, että olettekos ikunaan olleet Diablon Hevisaunassa? Näin siitä kerran MoonTV:llä mainoksen, ne osasi peräti ko. biisin sanat ja rumpukompit kaiken lisäksi, vaikka jurrissa olivat. Eihän tässä sitten muuta kun järjestämään Mokoman Hevisaunaa.. tai Hevi-avantouintia, vaikka kesä tulee.. 🙂 Kyllähän tuo uni sitten tuli, mutta uudelleen alkanut hevi-innostus ei lähtenyt millään. Takatalven kuulemisesta saakka olen kaivellut pölyttyneitä hevilevyjäni(lähinnä Slayer, Death, Napalm Death, SoD, The Haunted ym., nytkin soi Slayerin viimeisin) hyllyjen onkaloista ja perkele että kuulostaakin hyvältä. Ja minä kun kerkesin jo tykästyä Zen Cafèseen ja Scandinavian Music Groupiin, nyt ei jää aikaa enää niiden kuunteluun. Hevi kutsuu, hevi soi ja kaikki on liekeissä. Kiitos.

Aadolfin hevisaunassa emme ole ehtineet vierailla, vaikka Diablon urpojen kanssa on muuten iltaa vietetty. Ne pojat ovatkin musiikkimiehiä, esim. osaavat omien biisiensä lisäksi muidenkin biisejä… Hevisaunoja järjestämme itsekkin melko taajaan. Sehän tarvitsee vain (tärkeysjärjestyksessä) 1) riittävästi virvokkeita ja parahultaisen määrän heviurpoja, 2) lähettyvillä / saunassa olevat äänentoistolaitteet ja 3) saunan. Mitä kertomukseesi hevin uudelleenlöytämistä tulee, niin se oli alkuvuoden hauskin juttu. Onnea tapahtuneen johdosta!

Miten te ootte niin vitun hyviä?

Treenaamalla oppii treenaamaan, keikkailemalla keikkailemaan?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.