Kysyttyä

Niin paljon hyvää mättöä, niin kovin vähän aikaa…Onko levykansienne suunnitelussa Pirisellä valta vai tekeekö hän ne teidän ideoiden pohjalta? Kun katsoo vallitsevia värejä kansissa niin Kurimus on musta, TMRH on valkoinen ja KLK punainen. Kaunis värisuora kerrassaan! Markolta kysyisin et joko Slumgudgeonin Durga on pian keräilyharvinaisuus?? Kiitos nimmareista!

Marko ideoi levyn kansitaiteen yhdessä Pirisen kanssa, ja Pirinen toteuttaa grafiikat. Durga on todellakin harvinaisuus. Pidä levystä huoli jos sellaisen satut omistamaan.

Tervehdys! Kaikin puolin loistava plätty toi KLK. Sopivasti uutta ja vanhaa sekoitettuna. Ei voi muuta kiittää ja kumartaa äijii! Hienoo työtä vuodesta toisee ootte tehny. Nyt se alkaa kantaa hedelmää. Mut, joo…tulipa mieleen yks kysymys Markolle. Mitäs tolle siu entisen bändin, SLUMGUDGEONIN äijille kuuluu nykyää? Hessu vissii soitteloo bassoo tos the camp -yhtyeessä, pätkä jossai soitteli tossa SPIHASSA, liekö enää, tiedä häntä…Mut mites tää jonny??

Marko vastaa: Näin Johnnya viimeeksi kesällä Sauna Open Airissa. Oli sen verran tukavassa laitamyötäisessä, etteipä tuosta juttutuokiosta paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Polttaako Mokoman jäsenet tupakkia? Ei kai Marko vaan miehistä ääntään kippaskonstein?

Santtu tupakoi, Kuisma joskus, muut ei ollenkaan.

Miten ja mistä saa ostettua lippuja ennakkoon?

Kysy keikkajärjestäjiltä.

Tee ite paremmin!

Tein jo!

Onko Marko Annala ortodoksi ja absolutisti?

Marko vastaa: On.

aijai 13.

Ankara pettymys.

ekakste ei ollut kivaa et lutakossa ei riittänyt kaikkia paitoja kaikille halukkaille. toisteks ei ollut kivaa että niitä kaikkia ei saa edes netistä tilattua. kolmanneks ei ole kivaa että teillä ei oo ihan ikiomaa paitamyyntiä netissä. muuten sit onkin aika kivaa tää teijän touhu \o/

Kiitos palautteesta.

Aivan uskomattoman hjuva tuo teijän uus lätty.Kiitos siitä. Mitä mieltä ootte siitä ,kun Children Of Bodom lähtee jenkkeihin kiertueelle Slayerin kanssa?

Toivotamme onnea matkaan.

tulkaa 14.3 päivä järvelään (lahen ja riihimäenvälissä) siel ois mu 18 synttäri bileet et sinne soittaa sit… vastatkaa [poistettu]

Ei nyt kuitenkaan.

voiko pahaa verta -videon nähdä The Voice kanavalla

Kysy Voicelta.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta mäntit!

Kiitos itsellesi.

HYII

Juuh.

Seuraavat henkilöt ansaitsevat erikoismaininnan loistavista lyriikoistaan: Chuck Schuldiner (R.I.P), Marko Annala ja Nick Holmes

Selviö.

Onko paitamyyjä mukana nivalassa??? Vituttaa aamulla jos on juonu koko paita budjetin ku rättisetä ei oo jaksanu vaivautua paikalle!

On mukana.

kuukauden sulattelun jälkeen tunnelmia levystä: toimii! aluksi plätty tuntui hieman painostavalta väkevine teksteineen, ja olipahan itse soitantoakin käännetty astetta raskaammalle, joka vahvisti tuota voimakasta vaikutelmaa. kokonaisuutta hahmotti kohtalaisen kauan, mutta onneksi viime viikolla ennen Lutakon mojovaa keikkaa se kolahti. levy on loistava ja askel otettu oikeaan suuntaan! kiitos kuuluu kenties myöskin Miitrille..? kesää ja Pakkahuonetta odotellessa.. kiitos poijaat! -rutkale-

On kohteliasta kiittää myös tuottajaa, eli Miitrille terveisiä.

Täytyy todeta että kyllä hävettää olla keravalainen kun lukee teidän keikkamuistoja Panamajaakosta…ettei edes evästä ja juotavaa parhaassa kasvuiässä oleville pojille järjestetä. Ja ikävä kyllä usein joukkoon eksyy niitä, jotka ei tiedä miten pitissä käyttäydytään. Lavan toisella reunalla pysy riehuminen onneks asiallisena, vaikka kyllä sen taas huomas ettei hyvästä keikasta koskaan mustelmitta selviä! Kaikesta huolimatta kiitos huippumenosta ja toivottavasti uskallatte toistekin tänne tulla soittelemaan jos kutsu käy! Ja sitten Sm3tanan keikkaa oottelemaan… T:Aino

Sellaista se elämä on. Ei muuta kun lisää paskaa housuun.

Nyt sattu Teroa leukaan!

Ei muuten sattunut.

Aijai! Hieno keikka oli torstaina Lutakossa! Perkele kun meni homma itellä vaan överiksi! Kiertueen nimen mukaan voin vain vastata, että ei kestänyt. Perkele! Sairaalasta heräsin perjantaina, kun tuli vedettyä vähän rauhoittavia. But thanks to medication, on pää taas normaalin pehmeä, ja terapiassa käymiset alkanu! Noh pakko oli kommata, kun mieli oikeasti meni teidän keikan aikana. Masennus on hieno sairaus! Haba haba haba!

Auts. Koitetaan nyt jotenkin, ok?

Kuisma ja Tuomo onko teillä koko ajan nuo DS-1:set, TS808:set ja SD-1:set buustereina vai polokasetteko vasta soolon tullen jonku noista päälle vai kuin? Niin ja oottako koittanu MXR:än Smart Gatea tuon Bossin NS-2:sen sijasta? Miun mielestä ehkä hivenen laadukkaampi peli.

Kuisma vastaa: SD-1 ja TS-808 toimii buusterina koko ajan. DS-1 polkaistaan sooloihin tai muuten kun tarvitaan ylimääräistä sustainia. Muita geittejä ei ole testailtu. Ihme että edes tajusimme hankkia nuo NS-kakkoset.

terrrrrrve. myyttekö huppareita keikoilla? kun ei ollu tuolla airon musiikissa ku xl-kokoa enää..tulen kuopion keikalle jos myytte mulle paijjan =)

Huppareita pitäisi olla myynnissä keikoilla.

ostakaa pojat sitten monta norsua!

Hmm.

Julkisuuden lisääntyminen(massailmiöt) valitettavasti syö tunnelmaa. Älkää please koskaan kasvako liikaa/väärällä tavalla vaan säilyttäkää *punkmeininki* kaikella särmäkkyydellänne! Että nautintokin säilyisi! Tava oli pettymys(no jännititte ja yrititte pirusti), Kerava täyttymys. Älkääkä viitsikö massata sitä massia liikaa, sakarasedät;) Ruhtinaalla oli fiiliksellisesti jotain, jonka toivon vielä löytyvän jostain, kun tämä valtaisa menestyksellisyys alkaa asettua uomiinsa… edelleen teitä rakastan, siksi kai tähän aikaani tuhlaan… Kokeilkaapa muuten Pain Confessorin Fearragea, parhautta! -Mari-

Hankala tilanne, koita kestää.

terve! tuli Annala nähtyä tänään tampereella. mitä biisejä uudelta levyltä ootte soitellu keikoilla? mitä mieltä ootte siitä kun keikoilla järjestyksen valvojat tuletvat hätistelemään moshpittiin ja rahottelemaan menoa? tuntuupi olevan aika yleistä.

Toisissa paikoissa tulee sanomista, toisissa taas osataan pittikulttuurin perusteet sekä yleisön että henkilönkunnan puolella.

Moro pojat mist päin tuutte. teillä on hyvää musaa ja mä diggaan siit \,,/

Tulemme Suomesta.

Onnittelut kultalevyn johdosta. Kyseinen DVD teki Santusta minun idolin, melkoisen vaikutuksen teki kun äijä joi hetkessä pullollisen kaljaa eikä röyhtäissyt (mitäs sitä makuja ulospäästämään). Mahtavaa!

Kiitos. Santun erikoisosaamisalue on kapea mutta sitäkin ylivoimaisempi.

Hallelujaa! Mitä silmäni näkevätkään, onko Tuomo palaamassa luopion poluilta jälleen oikealle tielle! Tarkoitan tietenkin TOP-5:ssa olevaa mainintaa “ESP JH-1/Flying V”. No niin, ei muuta kuin V-kitarat tanassa kohti uusia seikkailuja!

Kieltämättä Tuomo ja V ne yhteen soppii.

seuraavan kerran ku tuutte lutakkoon ni soittakaa se avoin hauta siellä ni tunnelma vois vieläkin kohota.

Ehkä, ehkä ei.

terve hurjat.mitkä mahiksrt saada teidän turun keikalla kuoleman laulukunnaat CD-levyn sisäkansiin teidän kaikkien nimmarit?

On. Turussa on ymmärtääksemme joku nimmarinjakotilaisuus.

Johtuuko muuten Joensuun poissa olo tosta klubikiertueesta niinkin yksinkertaisesta syystä, että täältä ei löydy kunnon keikkapaikkaa? Kerubi saa ehkä lähiaikoina uudet tilat esiintymislavoineen.

Se on kieltämättä ihan hyvä syy olla keikkailematta.

Paska akka se Schuldinerin mutsi!! Mut mites muute menee?

Ainakin se on tarkka oikeudenomistaja.

Se teidän Marko voisi tosiaankin tehdä kokeellisen ja progeilevan levyn, jonka nimi olisi Punainen Kukkopilli.

Niin kai sitten.

Ihanihan pakko kysyä omaa viisauttani osoittaakseni. Osaako kukaan teistä soittaa didgeridoota? Siinä on hieno ääni…

Takapuolessasi on didgeridoo.

Tuomosta useampia ihailijakuvia tänne! Eikä nyt mitään mussutusta, että paskat laitetaan vaan perkele laitatte. Niin ettei teitä muita karvanaamoja tartte kattella samassa kuvassa. Kiitos etukäteen.

Paskat laitetaan.

Lämmin tervehdys! Alkujärkytyksen jälkeen uusi levy potkii hienosti. Vinyyli on loistava muoto purkaa tämä levy ja molemmat puolet ovat yhdessä hieno kokonaisuus. Tämähän on silkkaa “avo/aviokriisi-metallia”. Uusi genre kenties? On paljon mielenkiintoisempaa, sekä kuuntelijoille että bändille, viedä musiikkia uusille urille kuin toistaa samaa sapluunaa uudestaan levy toisensa jälkeen. Suurkiitos mainiosta levystä, joka kestänee kuuntelua pitkään.

Mokoma kiittää. Tästä on hyvä jatkaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Ostin eilen teidän uusimman levyn ja se kolahti heti ensimmäisestä biisistä lähtien! Kuoleman Laulukunnaat on paras ja kannattavin ostos piiiiitkään aikaan! \o/

Kiitos.

yhyy… olisin halunnut sen sakara paidan. Tulkaa takasin jyväskylään pojat!

No sori. Ens kerralla sit.

Muistuttaa tämä Kuoleman laulukunnaat joiltain osin aika tavalla Soilworkin tuotoksia. Olettekos tästä tietoisia/samaa mieltä?

Vaikea sanoa. Soilwork on toki nimituttu bändi, mutta ei meistä kukaan ole kyseistä orkesteria juurikaan kuunnellut. Samoilta lähteiltä varmaankin ammennetaan molemmat.

siis tuomolla on jh-1… mistä sellaisia löytää?? ja kuvia saa laittaa!!!

mistäs tota kuu saan videota voi nähä sitte? onks toi tuomon JH-1 ykköne se hetfieldin signature mis on ne liekit?

Tuomo vastaa: Tuo JH on lyhennys Jari Huttusesta. Kitarassa ei tosin ole lankun muotoa lukuun ottamatta mitään yhteistä Huden customien kanssa. Sen sijaan kyseessä on melko tarkka kopio Gibsonin Flying V ’67:stä. Tarkoitus on tehdä tästä kitarasta projekti. Vähintäänkin osa elektroniikasta menee vaihtoon, ehkä muutama muukin yksityiskohta.

Onko näihin kyssäreihin alkanut vastata muutkin kuin Marko vai mistä johtuu, että sävy on muuttunut enemmän vittuilevaksi (mikä ei ole ollenkaan huono asia)?

Kysymyksiin vastaa kollektiivin äänitorvena joku mokomalainen, ellei vastaajaa ole erikseen merkitty. Yleensä vastaaja on joko Kuisma tai Tuomo, mutta esimerkiksi 4.3. vastasimme koko crewin voimin keikkabussista käsin. Kiitämme vastausten tuoreutta, moitimme vittuilevaa sävyä.

Kiitos Lutakosta!Opettelin myös soittamaan koko Popedan tuotannon nokkahuilulla? Olenko massateini?

Hehe.

Panaman keikka oli parhautta, vaikea sanoa kumpi oli parempi se vai tavastia. Sääret on vieläki kipeet, ku hakkautuivat niihin roudauslaukkuihin siinä lavan eessä, tais kuitenki olla hyvä että olivat siinä. Meininki oli sitä luokkaa ettei tajunta meinannu kestää.

Paineaita tai kaide olisi ihan kiva. Ne hard caset oli siinä tosiaan sitä varten että ette tulisi ahtaalle lavalle, mutta ei niihin oo tosiaan mukava hakata sääriä. Vähän hankala keikkapaikka tuollaiselle meiningille, mutta onneksi selvittiin hengissä koko porukka.

Onkos tuolle 6A-videolle jotain ulostulokanavaa? Niin että josko sen voisi jossain nähdä. Ja koska? Hätähinen. Joku valitteli, että Sakara-muki vuotaa. Mulla on lähinnä se ongelma, että se on tuplasti mun edellisen mukin kokonen=tulee juotua tuplasti kahvia. Ja sekös tekee hyvää heikolle sydämelle. No joo, kiitos näistä tähänastisista ja perjantaihin. Kummallakos se isompi liksa nyt sitten on, teillä vai Duploilla? -R-

Toivotaan. Ei muuta kun toiveita musiikkivideoita esittäville tahoille. Rytmikorjaamon sivuilla on kannanotto soittojärjestykseen.

Ostin tänää sen inferno-dvd:n kerta nuo “populäärikulttuurikanavat” ei näy. Oli aika erilainen video ku teiltä ennen. Mie kyllä eniten tykkään tosta haudan takaa videosta. Niin ja sitte työ pistätte uutisiin että uus video. Toivottavasti se ei tule pelkästään tollasel musiikkivideojulkasulla, meinaan vaan että minun rahat loppuu ku tuhlaan kaiken teihin.

Ei kai niitä nyt samanlaisia videoita kannata tehdä. Uudet vitsit on parempia.

miten on mahdollista saada postissa bändin nimmarit?pitääkö lähettää johonkin osoitteeseen kirje vastauskuorella?

Kokeile laittaa vastauskuori Sakaran postiosoitteeseen ja toivo parasta.

Entä osaako Marko soittaa fagottia tai klaarinettia? Eliminointi ei tuota tulosta.

Ei osaa.

voi pojat..Ettekö tiiä missä Karkkila on. Sehän kuuluu yleis sivistykseen…:)

Eipäs kuulu.

no miksi se yks biisi on, että haudan takaa? Miksei vaikka haudan eestä?

Sanoppa muuta.

Tiedän, että ette ole jukeboxi. Saanen silti esittää kainon toivomuksen, jotta joskus kuuluisi keikoilla jälleen Sudet ihmisen vaatteissa, Lupaus sekä Uusi Aatami, uusi Eeva.

Kassellaan. Alkurundilla noita ei ole soitettu.

Osaako marko soitaa huuliharppua, sitaria, huilua tai viulua ja saako hän vaskipuhaltimista lainkaan ääntä irti?

Ei.

Olen tätä asiaa tiedustellut aiemminkin, mutta kysymykseni ei tainnut päästä läpi. Siispä uudemman kerran: Marko on kertonut ainakin jossain määrin diggailevansa Frank Zappaa. Moni muukin arvostamani muusikko tunnustaa saman. Olisin itsekin innokas tutustumaan ko. herran tuotoksiin, mutta kun niitä levyjä on niin tuhottomasti! Ihan umpimähkään ei viitsisi ostaa ja warettamaan en periaatteesta ala. Siispä utelenkin Markolta suosituksia, mistä Frankin levyistä voisi aloittaa kuunteluharrastuksen.

Marko vastaa: Kokeile levyjä One Size Fits All ja Sheik Yerbouti. Pääset sisälle Frankin musiikilliseen nerouteen sekä huumoriin. Toivottavasti pidät molemmista.

Soitatte sitte Kasinolla ainaki sellaaset biisit kuin Pahaa Verta, Lujaa Tekoa, Tulkki, Valapatto ja Vade Retro Satana. Niin ja Punainen Kukko and.

Paljon mahdollista.

Onko kukaan mänteistä tulossa katsomaan ensi viikolla Pakkahuoneelle/Kulttuuritalolle In Flamesia / Sepulturaa?

Kassellaan. Mieli tekis.

Heheh, hauska keikka-arvostelu tuo Tuhma.

Ok.

Kerropas, Tuomo, että miksi se Eclipse meni lattialle silloin 3.3, heitit tai laitoit.. Hajosiko siitä jotakin vai?

Tuomo vastaa: Vähän kovakouraisesti asetin kitaran lattialle. Kitara oli ja on edelleen täysin kunnossa. Joskus vaan sumenee järki, kun ajaa itsensä adrenaliiniyliannostuksen partaalle. Silloin voi irtaimisto olla toisinaan vaaravyöhykkeellä.

Minä päivänä te esiinnytte Tuskassa?Oletteko tulossa provinssiin?

Kesän keikoista kerrotaan myöhemmin.

Huomasin että olitte “piilottanut” mesan mainoksen tohon “pahaa verta” videoon

Sellaista se kaupallisuus on tänä pänä.

Mutta hanuria Marko osaa soittaa? Ja seittimestarille: foorumi-linkkiä ei voi avata uuten “tabiin”, mikä on sangen turhauttavaa. Aina pitää avata uusi ikkuna. Tälläinen ongelma Mozilla 1.7.5 -selaimella.

Seittimestari vastaa: Niinpä. Onneksi uudet ikkunat ei tässä tapauksessa maksa mitään. Tuo valikkohäkkyrä pelaa JavaScriptillä. Uudet ikkunat avataan window.open():lla ihan normaalisti, joten urli on vaan #.

jaatteko nimmareita tuskassa? :O olen ollut faninne jo kauan, ja haluasin välttämättä tavata poijjaat kasvotusten. Tuska nyt olisi ainut vaihtoehto 😛 mutta jatkakaa pojat rässin mättäämistä samaan tahtiin =)

Vaikea sanoa. Luulis.

Loistava tuo teidän “saatanaperkele”-paita! Todella tyylikäs ja hauska. Nauratti ihan simonaan kun näin ekaa kertaa. Pitää vissiin ostaa jahka Nosturiin pääsen, jos niitä on sitten vielä jäljellä. Kuka tämän paidan suunnitteli/keksi? Loistava idea!

Paidan ideoi meijän Kuisma, tuo huumoripaitojen suuri ymmärtäjä. Saatana Perkele -logon alkuperäisideasta ja selkäpainatuksen toteutuksesta vastasi eräs lahjakas graafikko, joka ei halua nimeään julki tässä yhteydessä.

Kiitos oikeesti lutakon 3.3 keikasta oli vitunmoinen meininki.

Oli kyllä.

Oli kerrankin mukava kattella voicea kun siellä oli Hyrkäs turisemassa ja tietenkin senkin takia kun Pahaa verta video on sinne saatu. Ei mennyt reilu euro hukkaan kun toivoin tekstarilla videota voice kanavalle. Mitä itse videoon tulee niin melkoisen tiivis paketti ja komea video. Hyvää työtä ootte tehny! Jammailaan keikoilla… (ja hei jos noi orkesteri sivun naamakuvat pistäis jokatoisen vasempaan reunaan ja toiset oikeeseen niin vois olla hienompi, tai sitten ei)

Jes.

Onkos Marko tutustunut Sacred Geometry- taiteenlajiin..?

Marko vastaa: En.

Tajunta kesti mutta keho ei. Lutakossa oli hillitön meno ja vaikka piti puolen välin jälkeen lähteä keskeltä hengittämään, niin itelleni keikka uppos aivan kympillä. Yksi parhaista Lutakon keikoista evah. Kiitos! Ja Marko muuten, Airon nimmarikeikalla en muistanu että myö on soitettu myös Susia ihmisten vaatteissa. Se on ehkä vaikein niistä mitä on uskallettu yrittää.

Kiitos terveisistä!

Levyhän pärjäilee mukavasti listalla ja tulikin mieleen kysäistä, joko se hakkaa Kurimuksen/Ruhtinaan myyntiluvut mennen tullen? Nimim. Kultalevyyn mahiksia?

Hakkaahan se. Kultalevyyn on tosin vielä pitkä matka.

Tähän en sitten odota vastausta, eli ei tarvinne laittaa kysymyspalstalle-tuskin te ihan hirmu intensiiviseen kirjeenvaihtoon haluatte alkaa 🙂 (suom. en siis lyö käsilaukulla jonkun keikan jälkeen (jos mulla sellanen väska olisi) vaikka tähän ei jatkokommenttia tule). Hirviöjutun ymmärsin kyllä kommentoituani, sanonta on tuttu mut ei tullut siinä mieleen. Vielä kuitenkin ennenkaikkea suuret kiitokset levystä joka omalta osaltaan musiikkina ja tunnelatauksena auttaa pakertamaan asioita läpi. Ja kiitos myös voimista-huolimatta hyvistä ja rakkaista ystävistä niin yksin omassa päässään tietyt asiat pitää kokea ja selvitellä, ja siinä kyllä kaikki voimat tulee tarpeeseen (kuten varmaan te sielläkin päässä tiedätte…).Mut aika kuluu ja mikäli taivas ei putoa meidän kaikkien päälle niin tulee kevät ja kesä ja ah niin kliseisesti arvet aikanaan haalistuu, elämä jatkuu ;). Hyvää kiertuetta ja jaksamista muihinkin juttuihin teille myös. Päivi

Kiitos samoin. Kyllä se siitä suttaantuu sano basisti kalsareistaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mie sain just 20e rahaa. Yksi vaihtoehto on ostaa teitin uusin levy. Muina vaihtoehtoina on Abduktio, Cult of Luna, Callisto, Sleepytime Gorilla Museum… Ehkä myös Darkthrone, Velcra, Burzum & Torture Killer Olen vaikean päätöksen edessä. Päättäkää te, mihin tuhlaan rahani. Voin sitten syyttäät teitä, jos ostankin paskaa.

Täysin mahdotonta sanoa mikä olisi mielestäsi paskaa ja mikä ei. Hyviä bändejähän nuo kaikki ovat. Meidän levy on porukan ainoa listaykkönen, joten mikäli arvostat sanontaa “miljoona kärpästä ei voi olla väärässä”, osta Kuoleman laulukunnaat.

Perkeles poijaat, mutta on aikas tiukkaa vääntöä teidän uusi platta. 97 % nykymusiikista on pelkkää paskaa, mutta mukava kuulla että ette ole sortunut kompromisseihin.

Ehkä jopa 98%. Kiitos.

Ostin lutagon keikalta mahtavan Sakara kahvikupin, mutta tossa kun siitä ensimmäistä kertaa yritin juoda niin sehän perkl vuotaa.. kyllä nyt ketuttaa!

Sakara vastaa: Kiitos tiedosta. Onko muilla sama ongelma? Jos on, niin laittakaa meiliä info(at)sakararecords.com.

Mistä kautta voi tilata nuita Sakara recordsin “saatana perkele” paitoja? ei löytynyt aironmusiikista.

Noita paitoja saa vain keikoilta.

Tykkääkös pojat bändistä nimeltä T00L? Kuismahan taisi olla aikamoinen Meshuggah-fani..?

Kelpo tunnelmointia.

Varsin turhaa valitella pystyynkuolleesta yleisöstä torstaisella Lutakon keikalla. Keikka oli loistava, yleisö keskittyi bändin diggailuun känniörvellyksen sijasta ja oli messissä encoretkin. Perjantaina osa porukasta tuntui ramppaavan eestaas baarin ja salin väliä ja liian moni rynni takaisin kuulemaan sitä jotain yhtä lemppariaan survoen matkalla kanssakulkijoitaan lähes kanveesiin. Minä ainakin viihdyin paremmin kuin perjantaina, vaikka toki perjantainkin keikka oli loistava.

Torstaina diiggailtiin ja perjantaina mentiin sekaste. Molemmat käy meille, vaikkakin riehuvasta yleisöstä bändi saa tietenkin lisää energiaa.

Tervehdys! Onko taiteilija Annalan sanoituksiin missään muualla mahdollista tutustua kuin levyn kansilehtisissä? Itse kun en musiikista niin suuresti välitä, mutta sanoituksistanne olen kovinkin kiinnostunut. Kiitos jo etukäteen ja onnea ja menestystä Teille!

Ei ole.

Jää Hyvästi, kuullaanko sitä koskaan?

Vaikea sanoa.

Osaako marko soittaa kannelta?

Marko vastaa: En. jatkokysymykset eliminoidakseni mainittakoon, etten osaa myöskään soittaa huuliharppua, sitaria, huilua, viulua enkä saa vaskipuhaltimista lainkaan ääntä irti.

Tavastian keikka oli hyvä, mutta Keravan löylyt yllätti nä kaks tytönpirpanaa! Räkä poskella bailattiin koko ajan ja hyvää tunnelmaa edisti takana riehunut mullilauma! Keho kesti senkin välittömän läheisyyden.. mustelmilla selvittiin. Tajunta palailee hiljalleen. Eturivi kiittää ja kumartaa! ;D

Kiitos. Meilläkin oli kyllä pirkuleen hauskaa.

Seittimestarille: Foorumi-linkki ei toimi tuossa ylhäällä. T:nusnus

S-6 vastaa: Kyllä se minulla toimii IE:llä ja Firefoxilla. Olenko normaali?

Missä toi teidän 10. kolmatta oleva gig on? Rytmikorjaamo (sei) ^^seinäjoki??

Anteeksi tyhmästä kyssäristä =) en vain tiennyt että se tarkoittikin vanhaa postiautovarikkoa..

Tilan säästämiseksi keikkapaikkojen kaupunkitieto ilmoitetaan lyhenteenä, ja lähteenä käytetään Ratahallintokeskuksen dokumenttia “Luettelo rautatieliikennepaikoista”.

Höh, tarkoittaako Marko että mä olen hirviö 🙁 vai että tää mun viimeaikainen elämäntilanteeni on hirviö. Mä kyllä äänestäisin jälkimmäistä. Nimim. Edelleen kotona jalka kipsissä, koittaa pärjäillä ja odottaa Pakkahuoneen keikkaa jonka toivottavasti saa kokea ilman kalsiumsuolapitoisia jalkalisukkeita (teidän kannattanee olla varovaisia ennen sitä, koska mun viimeaikainen tsäkä voi tarkoittaa keikan peruuntumista mistä syystä tahansa…).

Marko vastaa: “I have created a monster” on sanonta, jolla viitataan siihen, että ollaan luotu jotain sellaista mikä alkaa elämään omaa elämäänsä. Tässä tapauksessa uusi levymme, jonka äärellä voi vaikka itkeä, alkaa elää siis omaa hirviömäistä elämäänsä, jolle me emme voi enää mitään. Sinä et varmasti ole hirviö, ja vaikka elämäntilanteesi selkeästi on uuvuttava, en silti usko ettetkö siitä selviäisi. Voimia.

nyt se sit tapahtu. emäntä jätti puolen vuoden yhdessäolon jälkeen.meinaa sylettää. sanoppa Marko mitä tulisi tehdä?

Ben Fuhrmann vastaa: Ajattele keltaista väriä ja koivun silmuja.

Teppo Numminen vastaa. Nyt on vähän paha paikka.

Klunssila vastaa: Ei muuta ku hyvä huumori yllä ja lisää paskaa housuun.

“Kebabburger esiin, raivo..” Pitäskö miun mennä tarkastamaan korvat ja hommata korvamoottori ?

Heh. Kaikenlaista.

Saapikos nuita teitin paitoja Kouvolan Peltirummusta…? t.suatanan savolaane Mikset kysy Kouvolan Peltirummusta? siks ku mie oon mäntti Niinpä. No löytyikö paita? enpäs kysynyt

Näin Kouvolassa. Mitähän muuta Suomessa on tapahtunut?

Hoi vaan! Onko kaikilla teillä mokomilla tatuointeja? Itse olen bongannut Markolla, Jannella ja Santulla. Miten Kuisma ünd Tuomo? Mahtuuko Kasvot Kohti Itää vielä teidän settiinne? Mahtava biisi ja olisi mukava nähdä se livenä!

Tuomo ja Kuisma ovat tatuoimattomia. Jos katsos joskus joutuu vaihtamaan henkilöllisyyttä, niin tatuoinnit paljastavat menneisyyden.

Tervehdys Mokoma! Kysymys menisi Kuismalle, että mikä on sinulle toimivin Meshuggah-albumi?

Kuisma vastaa: Kaikki levyt ovat täydellisiä. DEI on parasta bailumusaa.

Itkettää niin perkuleesti. Pitäiskö teitä osaksi syyttää? Onko ÄIJÄ vaikka itkeeki? 😀 Mitä jos tuun tulevana kesänä teitin keikalle itkeen? Saankohan turpiin? 🙂 Perhana, kun se vanhempi ‘marjat’-viisu jotenki niiiiin erityisesti koskettaa minua… *Snif,snif* ja sori.

Homo.

Soitin just pari teiän samplea islantilaisille tyypeille ja oikeesti tykkäsivät, vaikkeivät sanoituksia (yllättäen?!) ymmärtäneetkään. Saumaa?!? Ja kiitokset vielä Tavastian keikasta, oli paras keikka ikinä!!

No mikä ettei. Pannaan korvan taakse.

Wittu jätkät päätti vetää sitten päällikön keikan keravalla! Ja kiitoksen hyrkkäälle, ja “myyjälle” kädenpuristuksista kojun luona. Äkkiä takasin tänne eteläsuomeen!!!!

Kiitos itsellesi!

Trivium on ICT-talo Turun Kupittaalla!

No niinpä tietenkin.

no terve…millos ootte tulossa keikalle tänne karkkilan suunnalle??

Mikä on Karkkilan suunta?

Mites on, näkeekö teijät tän vuoden pellavarockissa?

Kassellaan kesällä.

kuisma varotan jo näin etukäteen et mei äiskä on tulos vallottaa siut heti kun koittaa heinäkuu ja ilosaarirock joensuussa! 🙂

Kuisma vastaa: Jaa.

Rakkaat pojat!!! (Erityisesti Tuomo ja Marko)Eräänä kauniina päivän, jolloin vielä vedin sikeitä… Äitini tuli herättämään minut ja kuiskasi hiljaa korvaani: “siun kulta on lehessä” (tarkoitti tällä kertaa Tuomoa<3) Silmät räpsähti heti auki!!! Silmät ristissä yritin parhaani siinä lukea juttua mut ei siit mitää tullu… <3 toivon mukaan tulee lisää tollaisia “aamu herätyksiä” …. ainii, olin myös iloinen nallipyssy-haasttattelusta joka oli seeprassaa kiitos!!! Tuun muute täältä Markon naapurista katsomaan teitä ilosaareen ensi kesänä!!! <3<3<3<3<3<3 kaikkea hyvää ja onnea viele uudelle levylle!!! T:pieni mokoma fani JNO:sta!!!

Ihq!

Moe! Kuka tai mikä tekee teidän biisien sanoitukset ja/tai melodiat, teillä tuntuu olevan jo muutama levyllinen trashiä kasassa, niin miten biisit syntyvät? Onko se kenties “Ahaa!” ele, vaiko keskusteletteko sivistyneesti bändin jäsenten kanssa, minkälainen ja miten seuraava biisi menee?

Biisien tekijätiedot löytyvät levyn kannesta. Biisit syntyvät joko tuurilla tai kovalla työllä.

Pitäiskö seuraavan joulun lahjalistaan kirjottaa “En tiedä mitä tahtoisin, vaan tiedän etten siihen tyytyisi”?

Hyvin henkilökohtainen kysymys. Päätä itse.

faith no more on ihan huono faith no more on ihan huono faith no more on ihan huono mike patton syö kettuja ja paskantaa kettinkiä mike patton on huono mike patton on huono bordin on yhtä huono rumpali kuin lars ulrich lars ulrich!

Jea.

Kiitos aivan loistavasta Lutakon perjantain keikasta!! Jäi hyvä mieli!

Samoin.

Saakos teidän julisteita mistään nettikaupoista ostettua, vai pitääkö ihan keikalle asti tulla ostamaan (ei sillä ettenkö sinne muutenkin tulisi)? Airon musiikista en ainakaan pikavilkaisulla bongannut.

Ei saa. Keikoilla on myynnissä julisteita niin kauan kun tavaraa riittää.

Oli kyllä hyvä että tulitte nimmarikeikalle airon musiikkiin. Sain viimesen julisteen. *huh* Kiitos.

Ole hyvä.

Miks teidän levy-yhtiöllä on tollanen nimi? Niin, siin on vielä kaiken lisäks A-kirjaimet väärinpäin… Mulle tulee pentagrammi mieleen.

Sakara vastaa: Siksi että sinulla olisi kysymistä.

Ei kestänyt kyllä tajunta Lutakossa! Kiitos kovasti hienosta keikasta!

Kiitos itsellesi.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko Marko kuunnellu Röyksoppin Melody A.Mia vai pelkästään Understadingia. Ja mitä se tykkää

Marko vastaa: Molemmat Ärtsoupin levyt on hyviä.

Kysymys kannuttajalle Jannelle, Mistä ostit ton sinun maastotakin/hupparin? Todella tyylikäs vaan.

Janne vastaa: Kuala Lumpurista.

jesh…äijät on Yleäksällä Himotuimpina…miltäs nyt tuntuu?

Vitti, meillä on maailman parhaat fanit.

On muuten kiva että lapsilla on harrastuksia.

Onhan niitä, salibandyt ja pleikkarit ja sen semmoiset. Eivätpähän ole kaduilla mummojen potkittavina.

**ttu kun ***uttaa ku munkin olis pitäny tulla sinne lutakkoo mut ei sit >:(

No niin sitte.

Parasta oli Lutakon 3.3 keikka, mutta mitäs helvettiä se Saikkonen alko taas heittelemään yhtä custom ESPiään? Eclipse taisi tällä kertaa saada vähän tylympää käsittelyä.

Tuomo vastaa: Älä huoli. Se oli vaan Standard Series.

Olinko minä taas liian kännissä vai muistanko aivan väärin, että Lutakon perjantain spiikeiss? olisi viitattu mahdolliseen livealbumiin? (Olin kännissä, siihen ei tarvitse vastata.) -Antsa

Ei viitattu livealbumiin. Viittailimme lähinnä kintaalla, heh heh.

Oisko mitään ideaa, että laittaisitte Pahaa verta-videon vaikka tulevalle sinkulle/ep:lle (jos sellaista on tulossa)? Joka töllöstä kun ei näy mikään voice tai mtv ja Inferno-dvd:kin on melko kallis.

Kassellaan.

KIITOS KIITOS KIITOS JAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA Lutakko kiittää 3.3.

Kiitos Lutakon keikasta! oli mahtavaa 🙂

Aivan mahtava keikka perjantaina Lutakossa. Ehdottomasti yksi Mokoman parhaista. Nöyrästi kiitän ja kumarran.

Mokoma + Lutakko = Tappomeininki Kiitos, 3.3. oli parhautta.

Eipä vissiin. Kiitos itsellenne!

Nyt on Jkylän keikat takana, ja voi että me tytöt pidettiin hauskaa! Helvetin hienot keikat, kumpikin, vaikkakin eri tavalla. Nyt vain tässä ihmetellään, että miten tästä eteenpäin – kyllä se kolmas keikka ois kruunannut kaiken! Nyt vain odottelemaan Henkan keikkoja. Kiitos teille, todella paljon. Kestääkö tajunta?-ryhmittymä kiittää ja kuittaa ja lähtee pesemään hikisiä paitojaan seuraavia keikkoja varten.

Mikko Alatalo vastaa: Tytöt tahtoo pitää hauskaa / Ei ne puuroja keittele / (Ei keittele)

kiitokset loistavasta lutakon keikasta 3.3!! kivaa oli ja setti oli loistava!! kunnon bassosoolo jäi vaan uupumaan:D

Kiitos. Bassosoolon puuttumiseenkin oli syynsä.

Onko teillä mitään hajua oletteko tulossa Qstockkiin milloinkaan?

On hajua. Santun kalsareissa and.

voisitte laittaa jotain muistoja vanhoista moksu sivuista näille sivuille kun ei tiedä miltä nää on ennen TMRH layouttia näyttäny.

Seittimestari: Tuli muuten sama mieleen. Viides versio on jo menossa. Eli kassellaan.

Ooks janne kade muille bändin poijille kun niillä on pitkä tukka :)?

Janne vastaa: Olen ihan tyytyväinen jakaukseeni.

koska muuten tulee mokotabiin uuen levyn kipaleet???

No kysy Mokotabista.

Säästä minua!

Jee.

Kuvia lutakon torstain keikalta löytyy osoitteesta: http://rajakatu.ath.cx/gallery/mokoma Ja ovat vapaasti käytettävissä…

Kiitos!

Teillä oli aika prkleen kova keikka torstaina lutakossa. Harmi vaan ku poikien kitarasoolot ei kuulunu oikeen hyvin.. Soititte just ne kaikki mun toivebiisitki vielä. Jatkakaa samaan malliin ni hyvää tulee! Ps. Marko sulla on aika seksikkäät haara-asennot siinä lavalla eturivistä katsottuna 😉

Miitri vastaa: Anteeksi, nyt en kuullut?

Oletteko avoimia kaikille?

Kansantanssit tökkii. Muuten kaikki käy.

miksi kuulostatte uudella levyllä tusinaträssibändiltä tyyliin stamina ettekä itseltänne? vituttaa tuollainen ärjyntä mistä ei saa edes mitään selvää…riffitkin on pal parempia kurimuksella ja tmrh:lla perkele sori avautuminen…pitää jonkun teidätkin pitää maan pinnalla t:lupu

Tusinaträssibändi kuten Stam1na?

Klunssila vastaa: Rupea juomaan viinaa niin et ole niin hemmetin krittiinen joka asiaan.

Mistä miä saan hankittua punainen kukko ep:n? Ja miltä julkasulta löytyy kappale avoin hauta?

Min hevoin ei oo punain. Vai mitä Jäppiin? Kukot on loppu eli nk. tutti finito, kunnes jostain taas löytyy joku yllättävä asekätkö. Avointa hautaa ei ole koskaan levytetty kun Chuck Schuldinerin äiti ei antanut lupaa.

Kiitti plekusta Tuomo. oli muute ihan loistava keikka teillä eilen(torstaina) lutakossa! jatkakaa samaan malliin, kiitos. \,,/

Plektran voi palauttaa osoitteeseen Sakara Records, PL799, 33101 Tampere. Ps. Foto ois kiva yllätys.

jos teilt tulee syksyl se EP ni nauhottakaa sinne uusiks kauas aivot karkaavat.. koska punasel kukol on pillipiipari…

Oha se varma.

Lähtikö Heikki mokomasta aikanaan omasta halusta vai muiden halusta?

Heikki lähti (heinölä and) kun basisti bändistä. Tulkinta riippuu kysyjän perseestä.

Kuinka kauan teillä menee nk. pynttäämiseen, eli lähinnä kai vaatekaapin luona seisoskeluun että “mitäs pistäis päälle”? Eli kehtaatteko myöntää miettivänne tällaista asiaa? Vastaus on varmaan luokkaa “ne samat hikiset vehkeet päällä keikasta toiseen..” Ei oo kuiteskaan.

Jarkko “Tyyli-Mäntti” Heilimo stailaa meidät illasta toiseen. Valitettavasti mies on sokea.

Mitäs helv… tulette sitten Rovaniemi Rockiin soittelemaan heviä. Näin ko. festaririehan kotisivuilla lukee. Hienoa! Olette muuten näillä näkymin festareiden ainoa mielenkiintoinen yhtye Rotten Soundin ohella. Kiitos. Keep on thrashing in the free world!

Eipä vissiin. Nähdään siellä jos ei juoda vahingossa metanolia.

No voe vidu. Kattelin noi jessiv:n kuvat Tavastialta ja nythän vasta harmittaakin, että piti olla sitä hiton demoa äänittämässä. Toisaalta, sama lätkämatsi kateltiin, ja sen jälkeen mäntteiltiin livesoitannan kanssa. Viinaa juotiin ja eipä siinä sitten muuta kerrottavaa olekaan, mäntteilyn lisäksi. Paskaa musaa tai korkeintaan välttävää saatiin kovalevylle ja vieläpä huonosti soitettuna. Mutta hauskaa oli, muistaakseni.

Kuulostaa erittäin tutulta.

Ei taida mokoman poijaat tulla enää torstaisin Lutakkoon. Oli pystyynkuollutta väkeä. No ei siinä, tänään annetaan sitten sitä suklaata. Kuinkas herroille maistui uusittu Lutakko lavalta katsoen??

Kiitämme:
– yleisöä
– hyvää meininkiä
– erinomaista ruokaa
– takahuonepolitiikkaa
– henkilökuntaa
– paitamyyntipaikkaa
– roudattavuutta
– suihkua
– kantoapua
– mikkiständejä

Moitimme:
– etäisyyttä Free Time -ravintolaan (liian lyhyt)

Ens vuonna pojat perkele ryyppykisa Lutakossa. Markon kanssa voin ottaa sitten limsan ryyppäys kisan. Toivottavasti teitä silloin näkee Lutakossa keikkailemassa. I hope so.

Marko ei juo edes limpparia.

Oisitte antanu sen Santun ees polttaa röökin ennen Poltettua…noloo kattoo encoren_encore baarin puolelta. Flin flon punx

Santulla oli lakisääteinen tupakkatauko. Muilla ei ollut.

Marko, kauanko olet tuota partaasi kasvattanut? Oletko leikkaillut sitä välillä vai annatko vain rehottaa

Marko vastaa: Eikö tästä nyt huomaa? Huolittelen tätä joka toinen päivä.

Vitin hyvä keikka oli tänään lutakossa ja ei kun huomenna uudestaan !

Jeah. Kiitos samoin.

miksi?!?

Siksi.

Mikset sie Saikkonen kasvata yhtä komiata partaa kun tolla Annalalla? Komiathan pärjää aina!

Tuomo vastaa: Ei tuo nyt erityisen komea ole.

miks teitä ei ärsytö ikinä.. vai.. Ärsyttääkö? 🙂

No nyt alko ärsyttään ja vähän hitaasti.

Hyvää joulua

Älä nyt vielä kinkkua osta. Saattaa ruveta haisemaan happamalta ennen kun joulupukki tulee porstuaan kolkuttelemaan.

Täytyy sanoa, että “Tämän maailman ruhtinaan hovi” on parempi, kun tää uus. En tiedä miksi? Sori poijjat..

Mitä tuohon nyt voi sanoa. Hyvä levyhän se Ruhtinas on.

http://www.mikseri.net/artists/?id=52609 mitäs pidätte muusikistani? ^^

Snadi geitti snareen ja vähän lisää alamiddleä kitaroihin.

Voisinko, Kuisma , lukittautua käsiraudoilla sinuun, kun tulette Ouluun keikalle?? Lellu tahtoo… t: Lellu

Kuisma vastaa: Mieluummin nippusiteillä. Minulla on lievä nikkeliallergia.

Tuleeko kuvia Pe 3.3 nimmarikeikasta, sivuillenne??

No ei.

Tuli tässä mieleen, että kun soitatte niin hyvää rässiä niin miksei se mokoma voisi menestyä ulkomaillakin? Laulu on suomeksi mutta musiikki on se mikä puhuu?!

Ruotsalaisilta kysyttiin, mutta eivät tykänneet. Seuraavaksi kysytään saksalaisilta ja virolaisilta.

Mikä siinä on ko tei`än kiertue ulottuu max. Ouluun asti ja siellä veetään sitte kahta keikkaa peräkkäin ko Tornioonki vois tulla jynttäämään heviä? Ei kai tänne nyt niin pitkä matka ole? Viikko sitte Viikate tosin hoiti homman kotia ja lustia oli!

Suomi on ihan helvetin iso maa. Yritetään järjestää asia joskus jotenkin.

Mitenkäs teidän pirulaisten näkemisestä saa maksaa nykyään niin paljon? Eihän opiskelijalla ole varaa maksaa 20 euroa tuommosten karvanaamojen näkemisestä. Vääryyttä tuommonen kiskurihinnoittelu. Kusipäät.

Kevään keikoilla näkee Mokoman keskimäärin kymmenellä eurolla. Pakkahuoneella 20 eurolla näkee lisäksi Northerin ja Ajattaran. Jatkokysymykset lippujen hinnoista keikkajärjestäjälle.

Repe vastaa: Korkeasaaressa saa käsittääkseni opiskelija-alennusta, jos haluat nähdä vastaavanlaisia karvanaamoja hieman edullisemmin.

Mistä löydän ne? Tabulatuurit bassolle!

Kysy Mokotabin erikoisasiantuntijoilta.

Onko mahdollista saada ilmaset levyt nimmarien kera aironmusiikissa???? ;P

No tottakai.

mitä mökömän pojat tykkää triviumista?

Jaa mistä? Onko tämä nyt joku uusi Play Station -peli, lumilautamerkki vai mikä helvetti?

Voisko olla mahollista että laittaisitte settilistanne näkyviin tänne sivuille vaikka päiväkirjan yhteyteen?

Meista tuntuu siltä että se ei ole meidän homma. Foorumilla settilistoja on listailtu. Kanna oma kortesi kekoon, ja ei muuta kun lisää paskaa housuun.

Me ei päästy heiluttaa persettä tavastialle, kun se mokomakin keikka oli loppuunmyyty. Mentiin sit toisaalle kaupungin yöhön. Sori vaan mokoman keikkayleisön nuoret miehet, teillä kävi nyt tosi paska tsägä. Terv. napapaidat

Siis kääk.

anal, kuumetta lähes 39 astetta ja maha ihan sekaisin, tietenkin on lippu tämän illan lutakon keikalle, ottaa päähän, örk…

Klunssila vastaa: Ei muuta kun hyvällä huumorilla lisää paskaa housuun.

Hyvä MJE!!!

Pro sje -liike on jo keksitty.

Kuisma matkii Henkkaa (COB), kun käyttää samanlaisia housuja!

Kuisma vastaa: Jaa.

Santtu on Gandalf!

Ai se Östrasentrumin Nallen bändi?

Kantaisiko idea cd:stä, jolta löytyisi EAEE ja Pahaa Verta -video tätä pidemmälle + kenties joku hyvä bonus?

EAEE? Nevehööd. Tarkoititko UAuE vai Ua Ua vai jotain muuta? Kassellaan syssymmällä.

Mietin tuossa että myydäänkö teidän tuotteita missään muualla verkkokaupassa kuin Airon musiikissa? En ole oikein mieltynyt tähän kauppaan koska yhdestäkään teidän (ei kyllä kenenkään muunkaan) tuotteestanne (paitsi CD levyjen kansista) ei löydy minkäänlaisia kuvia. Mielelläni ostaisin teidän paitojanne yms. mutta mielummin näen mitä olen tilaamassa. Tuollainen markkinointi tuskin edistää teidän tuotteiden myyntiä muutenkaan.

Sakara vastaa: Olet oikeassa. Kuvastolinkki ilmestyy hetimiten.

“Minä etsin Rauhaa, siltä tuskin saan” Eikun mites se menikään ? Otetaan sitten Rytmikorjaamolla ja Eastermasterissa selvää.

Harmi että Rauhan sairaalan toiminta lopetettiin.

Onkos nuita vanhempia pläjäyksiä LP muodossa laitettu liikkeelle?

Kaikki Sakaran Mokoman levyt on saatavana myös LP:nä.

Haahaa, tuota kysymyspalstaa lukiessa näyttää siltä että aika moni (yllätys yllätys) kokee sanoitukset elämäntilanteeseensa sopiviksi.Mitäs jos seuraavan kilpailu palkinto annettaisiinkin sille joka levystä suuunnattomasti pitämisen lisäksi kertoo masentavimman tapahtumasarjan omasta elämästään? Päivi alias Nimim. Luulee pääsevänsä listalla korkealle (sarjassa ero yhdeksän vuoden jälkeen ihmisestä jota todella rakasti, isän äkillinen sairaus ja kuolema, säären murtuminen 2 viikkoa ennen kauan odotettua kaukomatkaa ja viikko ennen teidän kaivattua keikkaa, enkä edes saanut konsultaatiota vaikka Tuomolla mitä ilmeisimmin on ollut nuha ennen Tavastiaa..) P.S.Joo, tämä tarina on tosi mutta en mä nyt niin vakavissani ole-tässä vaan heijastuu se että makaa kotona jalka kipsissä ja odottaa tylsistyneenä taivaan putoamista ;).

Marko vastaa: Olen luonut hirviön.

Morientes! Miltä se tuntuu olla nyt samassa asemassa nykypäivän nuorisolle, kuin esim. Slayer oli aikanaan (on vieläkin) teille? Mitä oon teidän touhuja seuraillu, niin huomaa, että teikäläisille on kasvanu suuri ja uskollinen kuulijakunta! Olette sen kyllä ansainneet in deed! Eikun nähdään Henkassa! Cheers.

Hyvältä tuntuu.

Olette aika loistava bändi. Uusi levy on iskenyt tajuntaani niin kovaa, että biisit osaan melkein jo ulkoa. Siksi kysyisinkin että mitäs biisejä te aiotte soitella tältä uudelta levyltä keikoillanne? vai onko se salaisuus…

Mekin osaamme biisit jo melkein ulkoa. Kaikkia on kokeiltu paitsi kansantansseja.

Hyvät ihmiset, soittakaa Kuopiossa Koiruoho vaikka se ei ehkä se tiukin keikkaveto olisikaan. Petyin sydänjuuriani myöten kesäisillä Rockcock-festareilla, kun en mielipahaani kuullutkaan.

Sori. Ei pysty toimittamaan. Nimim. Heta Hyttinen

Marjat lentävät punaisen kukon pillipiiparista. Hei, MINÄ keksin sen itse, ihan omilla aivoillani, toivottavasti kukaan ei keksi koskaan samaa hassutteli-tekniikkaa. Olen nero! Ok, kysymys: kolme hienointa keikka-kokeumsta (ei itsenne soittamana). Vielä: Faith No More livenä, nähty vai ei? Kiitti.

Älä suotta tule tänne esittelemään vitsejäsi. FNM on nähty monesti. Tykättiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kädenväännättääkö?

Toisinaan. Keikkakautena sitä tosin pitäisi yrittää välttää.

Miksi matala A-kieli otettiin vasta tällä levyllä kunnolla käyttöön? Kahdella edellisellä levyllä sitä kuuluu vain muutamassa kohdassa.

Emme kokeneet sitä tarpeelliseksi ennen tätä. Nyt alkoi tuntua siltä, että neljä D-vireellä on tehtyä levyä saavat toistaiseksi riittää.

Miks Hyrkäs oli voicen rokkisoussa?

Semmoista se rokkarin homma on. Joskus joutuu edustamaan.

Tää teidän levy on koskettanu mua syvälle.. T: Jari Sillanpää

Auts.

niin, ja pojathan soittelee sitten Lutakossa Silmäterän

Voi olla, että “Silmis” mahtuu settiin jompana kumpana iltana. Saas nähdä.

Kyllä se vaan taitaa olla niin, että Marko partoineen näyttää ihan terroristilta… 😉 Ei taida olla asiaa Amerikkaan. 😀

Jaa.

Kuullaanko Mokoman keikoilla jatkossa Sean Paul -covereita? Sheikkaako Kuisma äässiä?

Me nautimme Sean Paulimme tanssilattian puolella.

mitä Mokomalaiset tykkäilee Devin Townsendista? Mies on eittämättä nero!

Kovin taajaan ei miehestä ainakaan keikkabussissa puhuta, mutta ainakin Tuomon taannoiseen TOP 5:een SYLin Alien on päätynyt.

Jannesta on tullut uusien sivujen keulakuva, kun on päässyt kusarjaan keskelle. Johtuuko tämä vain siitä, että Janne on kalju, ja kokonaisuus näyttäisi hassulta jos ainoa antipitkätukka olisi sijoitettu muualle? Ja jos johtuu, niin mitkä on Jannen fiilikset asian tiimoilta?

Tuo kuvasarja on otettu uuden levyn sanavihkosesta, joten järjestyksen syvempiä merkityksiä pitäisi kysellä Vetypossen Akilta.

julkastaanko tuota teidän pahaa verta videota mitään kautta?

Infernon tänään ilmestyneellä DVD:llä se ainakin on mukana. Muitakin julkaisukanavia mietitään.

Tehän voisitte osallistua euroviisuihin, vai?

Vastaanotto Suosikki-viisuissa rohkaisi yrittämään. On ihan helpottavaa tietää, että joillekin musiikkimme edustaa edelleen merkityksetöntä meteliä.

Olipa se mielenkiintoista turinaa Jannella voice-kanavalla.

Itse se kertoi käyneensä Voicella “ähisemässä”.

Petosta! Asiahan on nyt niin, että vuosia teidän mäntteilyä seurannut henkilö viettää lomaansa nyt tämän viikon itärajan tuntumassa. Kaukana Jyväskylästä. Ja kas, tehän olette juuri silloin Lutakossa, peräti kaksi iltaa. Raivostuttavaa. Pitkään aikaan en ole keikallenne vaivautunut ja nyt käy näin. Ajan sitten kai täältä Jyväskylään ja lyhennän tätä lomaani ah niin ihanassa karjalassa(?). Pahinta mitä voi nyt käydä on se että ovella myytävät liput loppuu ennen minua, soitatte paskasti tai uudet biisinne on täyttä soopaa. Keskimmäiseen voitte vielä vaikuttaa, kyllähän näin on. Että nyt sillä asenteella nyt Jannekin hakkaa niitä rumpuja ettei meitin kotiinpaluu aivan turha olisi ja maanantaina jaksaisi mennä töihinkin. Semmosta kaikkee.

Me vedämme jokaisen keikan täysiä, joten ei siihenkään voi oikein vaikuttaa. Toivottavasti keikka maittaa.

eipä tullut turhaa tätäkään lättyä odotettua. aivan järjettömän hyvää kamaa. harvoin tulee näin hienoa kokonaisuutta vastaan. kyllä teille joku jussipalkinto pitäisi keksiä. kiitos tästä. lutakossa tanssitaan ja lauletaan, toivoisinkin kovasti kuulevani punaisen kukon, koska siinä on osattu käyttää suomenkielen voimasanoja juuri niinkuin pitääkin, ei tartte erikseen potkia jalkaa seinää, jotta asia tulisi selväksi.

Kukko on tainnut olla setissä joka kerta sitten Kurimuksen ilmestymisen, joten aika hyvä todennäköisyys sen kuulemiselle Lutakossakin on.

Hei!! Miksi Mokoma ei keikkaile Joensuussa muuten kuin Ilosaarirokissa???? T. Eija Joensuusta

Vaikea sanoa, Mokoma ei myy eikä osta itse keikkojaan. Sinun pitänee tiedustella asiaa paikallisesta keikkoja järjestävästä rock-klubista.

Jos nyt olisi OIKEIN kova nälkä niin mitäs söisitte? Kiitos levystä joka on parhautta ja Tervetuloa Turkuun!

Vatsa on täynnä sulamatonta intialaista, joten ruokaa ei pysty juuri nyt ajattelemaan. Pääsee oksu. Turussa pakko twistata on, rokata and.

Onko pahaa verta video tulos televisiosta? Vai onko se inferno-dvd puolipakko ostos?

Voicella ja MTV:llä tuo taitaa joskus pyörähdellä. Ainakin tällä haavaa dvd on noiden lisäksi ainoa sauma videon näkemiseen.

Vituttaako?

Ei sitten yhtään.

millaisia ajatuksia herättää tuo eastermaster?

Jännittää, että tuleeko sinne ketään. Sama jännitys tosin käydään läpi jokaisen keikan kohdalla. Viimeksi Pakkahuoneella oli hemmetin mukava soittaa, joten sikäli odotukset ovat korkealla.

tervetuloa ouluun soittaan :S Heitäs välispiikkeinä noita sun lyhkäsii kommentteja… 🙁

Seittimestari ei valitettavasti pääse keikoilla ääneen nykyisen kiertuetekniikan avulla. Pitäis olla läppäri ja screeni.

Olette nähtävästi tehneet oman Reign in Bloodinne. Klassikoltahan tämä KLK vaikuttaa pitkälti. Kiitos ja keikoilla nähdään.

Tuo on paljon sanottu, kiitos. Näemme!

Kun nyt 3.3 tuutte nimmarikeikalle Airon-musiikkiin. Soitatteko siel, vai jaatteko nimmareita. On nimittäin aika pieni putiikki se aironmusiikki.

Suuta soitetaan ilmeisesti aina ja joka paikassa. Myös noin pienissä putiikeissa, vaikka se voi korviin käydäkin.

No no Tuomo. MINÄ sinulle kasvohoidot näytän (voin leikata latvat samalla). Siitä voi kehkeytyä aika eroottinen sessio. Kassellaan.

Tuomo vastaa: Kiitos, mutta ei kiitos.

Onkohan noita vallan hienoja MOKOMA hihamerkkejä (punaisella pohjalla), sekä messuilla myytävänä olleita “saatana perkele” paitoja myytävä näiden sivujen kautta? Airon musiikin sivuilta en ko. tuotteita löytänyt….

Hihamerkkejä ja muita erikoisempia tuotteita saa ainoastaan keikoilta.

No nyt en sitten taas millään löytänyt ohjeita valokuvien lähettämiseen, joten: tyytykää tähän linkkiin tai laittakaa omille sivuillenne, yksi lysti. Kuvat ovat enivei Tavastian keikalta (eikö kukaan muu ottanut kuvia?) jossa oli äärettömän hankala kuvata käsittämättömän ihmismäärän takia. -j- http://www.saunalahti.fi/jessiv/

Hienoja kuvia, kiitos! Keikkakuvalinkkejä voi lähettää osoitteeseen seittimestari(at)mokoma.com

——————————————–

1.3.2006

Nuo teidän vastaukset on vähän ykstoikkoisia ja lyhyitä. Tuskin ketään innostaa nuo teidän vastaukset. Ei ainakaan minua,vaikka edellisessä viestissä oli innokkuutta ja hyviä kysymyksiä nii vastaus: Moshbit? Kaikkia sitä kuulee… GL HF

Ok.

Tuli tos mieleen et Punainenkukko ep oli aika kova sana viime kesänä Marmariksessa,paikalliset metalli hemmot ihastu suomi metalliin.

Heh. Vieraskoreata porukkaa.

Jos naamakarvoitus jostakin kumman syystä yhtäkkiä luettaisiinkin laittomuudeksi, olisitteko te, arvon karvaturvat, lainsuojattomia ja ennen kaikkea: vituttaisiko teitä? Hypoteesit ovat kivoja.

Anna mun kaikki kestää.

mltäs Annalalta tuntuu, ku on tultu pitkän ja raskaan tien kautta tähän ja sit uusimmas suosikis haukutaan sua paskaks?

Marko vastaa: Eipä ole tullut luettua uutta Suosikkia, pitäisikö?

Tulipa tutustuttua bändiin nimeltä mind riot. Iha loistavaa musaa, minä tykkään. Mandatory on aika tarttuva iskelmä. Pidin noista kaikista biiseistä muutenkin mitä tosta www.mokoma.com/tuomo/mindriot linkistä löyty. Tuomo kyllä on hyvä laulamaan. Noita levyjä ei taida enää mistään saada. Niin ja 24.2 ilta oli kyllä absoluuttista parhautta tavastialla.

Mind Riotin levyjä saattaa löytää vielä alan liikkeistä, jos oikein hyvä tuuri käy.

Eikö päiväkirjaa olisi syytä päivittää? t, Pavosen Heska

Olisi. Muusikon elämä vaan on niin kiireistä, että ei olla vielä ehditty.

Tulkaa Heinolaan tai pieraisen.

Taitaa kohta Heinolassa jyrähtää.

http://video.google.com/videoplay?docid=2847850834867861438

Sen verran metallimiesten on pidettävä yhtä, ettei kenekään hyppyritukkaisen lökäpöksyhiphopreivaajan vinoilulle naureta.

Terveppä vaan! Aiottekos milloinkaan väsäillä nuita uuden levyn tabulatuureja?

Me emme tee tabulatuureja. Käy foorumilla tsekkaamassa miten Mokotab.tk:n porukalla homma edistyy.

No nyt sitten on testattu uus Mokoma punttisalilla ja eihän sille mitään voi että ei se siellä oikein toimi, vaikka muuten parhautta edustaa; johtuisko siitä, että musiikkia rupeaa liikaa kuuntelemaan ja jää raudan nostelu vähemmälle. Edelleenkin Autotunattu Wrestling-ukkeli toimii parhaiten (Fozzy, siis).

Tällaisten tuulenpieksemien hippien on mahdotonta ottaa kantaa tuohon asiaan.

Santtu onkin hauska mies.

Hetkittäin.

Asia on niin, että annan teille nyt neljä vaihtoehtoa: Joko soitatte Nämä kolme ovat yhtä -kappaleen lutakossa perjantaina tai nosturissa; tai sitten molemmissa tai jos oikein vittumaisiksi rupeette, nii ette kummassakaan. Ok?

Sovittu!

Noista kukoista puheenollen, olin melkoisen tyytymätön kun Anttilasta ostamassani kappaleessa ei videoita sitten ollutkaan. Saisikohan moista vaihdettua jossakin toimivaan kappaleeseen, vaikka levy nyt rare onkin..?

Yhteiskuntaopin alkeet: Mikäli olet tyytymätön ostamaasi tuotteeseen, reklamoi asiasta tuotteen myyneelle kauppiaalle.

Kui Tuomo näyttää noin rasittuneelta uusis kuvis? Tuomo ota rennosti ja käy kampaajalla vähän leikkauttamassa noita latvoja – hiukset näyttää heti paljon terveemmiltä. Ja voisit ehkä pyytää jotain kivaa tyttöä tekemään sulle rentouttavan kasvohoidon (voit käydä myös kauneushoitolassa). Noin muuten sä oot ihanaihanaihana. Tytöt (tiedän monta) tykkää susta vaikka tää bändi ihan hirvee onkin. Miten te jaksatte vuodesta toiseen tota kamalaa mölinää ja pauketta?

Tuomo vastaa: Mie siulle kasvohoidot näytän.

Saapikos nuita teitin paitoja Kouvolan Peltirummusta…? t.suatanan savolaane Mikset kysy Kouvolan Peltirummusta? siks ku mie oon mäntti

Niinpä. No löytyikö paita?

Tuli jääkiekosta mieleen että jossain lukion pakollisen kurssin oppikirjassa joka muistaakseni oli äidinkieli lukee tämmönen otsikko: Jääkiekko, homoeroottinen rituaali? Sivistävä koulu se lukio on tai ainaki pitäs olla..

Lukio? Mieleen nousee jotain hämäriä muistikuvia 90-luvun alusta.

POKéMON! KAIKKI KERÄTÄÄÄÄÄÄNNNN joo ei.

Mikko-Matiaksella alkaa olla jo nukkumaanmenoaika.

Kuismalta puuttuu toinen pakki.

Ei puutu enää.

Ärsyttääkö?

Ei.

Aika karu meininki.

Onko?

Olen ihastuksesta mykkyrällä. Ostin Kuoleman laulukunnaat eilispäivänä ja lähes jatkuvalla syötöllä on sitä nyt tullut kuunneltua puoli vuorokautta. Enpä muista milloin viimeksi, jos koskaan, olisi levy iskenyt tällä tavoin kertalaakista päin näköä. Levy on ennen kaikkea loistava kokonaisuus, ei ole kahta hittiä ja kaheksaa täytepiisiä, vaan alusta loppuun täyttä tavaraa. Sanoitukset täsmäävät suorastaan pelottavan hyvin omiin fiiliksiini. Levyn kuuntelun myötä on paljon helpompi hengittää. Kiitoos! Pohjoisen tyttö elää toivoen että vielä joku päivä Mokoma eksyisi keikalle Rovaniemelle. Ovatko Roin keikkajärjestäjät todella niin barbaareja, etteivät tunnusta Mokoman suuruutta?

Kiitos. Asiaa ollaan yritetty järjestää muutamaan otteeseen, mutta toistaiseksi tuloksetta. Yritys on kuitenkin kova. Keikkailun logistinen kipuraja tuntuu olevan Oulu. Siitä pohjoisempaan pitää saada jo useamman keikan rupeama, ennenkuin homma olisi keikkabussikonseptilla “järkevää”. Muuten keikkaliksan pitää mahdollistaa lentokoneen käyttö ja backlinen vuokraus.

Ihmetyttääkö?

Ei. Kaikki on jo nähty.

tässähä tulee katkeraksi ku emme saa teitä vaasaan soittamaan ollenkaan. onkohan erityisiäkin syitä miksi näin ei tapahdu? onneksi kuitenki seinämäelle saavutte jote sinne voipi jopa lähtiä. oisha se vaan mukavata että tännekki teitä saataisi.

Kysy vaasalaisilta keikkajärjestäjiltä.

Ei ainakaa mun silmiin osu tuola airon musiikin sivuilla muun kokoisia pitkähihaisia isoja luita ku S, M ja L

Asiaa kannattaa tiedustella Airon Musiikista. Pitkähihaisia on toimitettu jakelijalle S-XL -kokoisina.

Heebot soittaa perkeleen kovaa metallia. Teidän ansiosta uskon taas suomen kieliseen musiikkiin, kiitos siitä. Mahdatte olla tyytväisiä uuden levyn saamiin kiitoksiin ja myyntilukuihin? Mitäs pidätte tästä In Flamesin uudesta levystä Come Clarity? T: Kusipää

Levymyyntiin olemme erittäin tyytyväisiä. Come Clarity vaikuttaa sekavalta, eikä ole ihan selvää onko levyllä hyviä biisejä. Pitää kuunnella vielä muutaman kerran ennenkuin levy lähtee ikkunasta pihalle.

saunas näin teet edellis vuonna ja täytyy sanoo et nyt kun uus settiki teil on ni pakko tuskaan tulle kuuntelee:)….. jaksaako kukaa hemmoist vieläkään kuunnella opethia??:)

Ei jaksa.

JAAHA! MINÄ OSTIN UEN LEVYN VASTA PERJANTAINA JA SE ON PaRAS HOH HOH

Jaaha.

Auts.

Sori.

mites toi lappeenrannan keikka kun nite train lopetti? onks se jossai muualla vai onks ollekaa? pakko olla!

Samassa tilassa jatkaa uusi ravintola, ja ymmärtääksemme soitamme siellä.

Mites pojat on, tuottiko suomen kiekkohäviö pettymystä? Pikkasen piti purra hampaat yhteen mut kyllä hopea on hieno saavutus!

Mikä kiekkohäviö?

Se on Hammerfall. Nuo ruottin tytöt voittivatkin kultaa Torinossa.Tästä on hyvä jatkaa.

O.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.